Veroparatiisivaltion ja -yhtiön käsitteet

Kuuluu kokonaisuuteen: Veroparatiisit

Artikkeli perustuu Verotus-lehdessä 4/2012 julkaistuun Hannu Kuortin asiantuntijakirjoitukseen "Veroparatiisit - veromuseoon kuuluvia luomuksia vai hyvinvointivaltioiden parasiitteja?".

Veroparatiisivaltiot

Veroparatiisivaltiosta ei ole olemassa yhtä ja oikeaa määritelmää, mutta tavallisimmin käsitteen sisältö on purettu seuraaviin tunnusmerkkeihin: 

  • matala verorasitus
  • tiukka pankkisalaisuus
  • ei kansainvälisiä sopimuksia muiden valtioiden kanssa verotustietojen vaihtamiseksi
  • lainsäädäntö ei takaa omistuksen läpinäkyvyyttä yhtiöiden ja erilaisten omaisuusmassojen (kuten säätiöt, trustit jne.) suhteen silloin, kun niiden omistajien ja edunsaajien kotipaikka on muualla kuin rekisteröintivaltiossa.

Viime vuosien aikana monet veroparatiiseiksi luokitellut valtiot ovat solmineet lukuisia tietojenvaihtosopimuksia muun muassa verotusta koskien ja osittain tämän johdosta käsitteen sisältö on tullut entistä epätarkemmaksi. Toisaalta tehdyt sopimukset eivät ole välttämättä osoitus siitä, että entinen veroparatiisi-status olisi muuttunut kokonaan toiseksi. Tietojenvaihto muiden valtioiden välillä edellyttää käytännössä aina toisen valtion pyyntöä, sillä veroparatiisivaltion veroviranomaisilla ei yleensä ole itsellään hallussaan tietoa, jota ne edes teoriassa voisivat spontaanisti luovuttaa muille maille. Sopimukset sinänsä mahdollistavat yleensä myös tällaisen spontaanin tietojenvaihdon. Automaattisen tietojenvaihdon puuttuminen onkin herättänyt myös kritiikkiä näiden sopimusten tosiasiallista merkitystä kohtaan.

Richard Murphy on tehnyt erinomaisen käsiteanalyysin veroparatiisivaltiosta, offshorekeskuksesta ja päätyy analyysissään siihen, että parhaiten tätä ilmiötä kuvaa termi salainen lainkäyttöalue (secrecy jurisdiction). Salainen lainkäyttöalue ei ole vain fyysinen alue, vaan tällaisen alueen lainsäädäntö luo yhtiö- ym. -rakenteita, jotka mahdollistavat toiminnan sen lainkäyttöalueen ulkopuolella (”muualla”). Tätä ”muualla” tapahtuvaa toimintaa ei säännellä ao. alueella eikä välttämättä missään muuallakaan. Sääntelyn ja läpinäkyvyyden puuttuminen mahdollistaa näiden yhtiöiden avulla harjoitettavan paljon muutakin kuin vain verojen välttämistä, sen vuoksi käsite veroparatiisi on Murphyn mielestä liian suppea. Sääntelyn ulottumattomuus voi koskea verotuksen ohella yhtiöoikeutta, kirjanpitoa, pankkitoimintaa, kilpailuoikeutta, rikos- ja prosessioikeutta. 

Termi salainen lainkäyttöalue on vakiintumaton suomen kielessä, joten tässä artikkelipaketissa käytetään yleisesti käsitettä veroparatiisi ja myös sellaisista valtioista tai lainkäyttöalueista, jotka ovat solmineet tietojenvaihtosopimuksen Suomen kanssa. Esimerkkeinä tyypillistä veroparatiisivaltioista mainittakoon Bahamasaaret, Belize, Bermuda, Brittiläiset Neitsytsaaret, Caymansaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Hong Kong, Kypros, Mansaari, Monaco, Panama ja tiukan pankkisalaisuuden maista Itävalta, Liechtenstein, Luxemburg ja Sveitsi. Joidenkin näkemysten mukaan maailman pahimmat veroparatiisit edellisten sijaan ovat Yhdysvallat ja Lontoon City.

Veroparatiisiyhtiöt

Veroparatiisiyhtiön keskeinen tunnusmerkki ja edullisen verokohtelun edellytys on yleensä se, että yhtiön (liike)toiminta tapahtuu muualla kuin rekisteröintivaltiossa, jos yhtiöllä ylipäänsä varsinaista (liike)toimintaa on. Nimi offshore-yhtiö juontaa siis juurensa tästä, eli toiminta tapahtuu muualla kuin rekisteröintivaltiossa. Mikäli yhtiö harjoittaa toimintaa rekisteröintivaltiossa (onshore), kuuluu se tämän valtion sääntelyn piiriin eikä saa mitään erityiskohtelua verotuksen tai muun lainsäädännön suhteen.