Veroparatiisit: Esimerkkitapaus verovalvonnasta

Kuuluu kokonaisuuteen: Veroparatiisit

Artikkeli perustuu Verotus-lehdessä 4/2012 julkaistuun Hannu Kuortin asiantuntijakirjoitukseen "Veroparatiisit - veromuseoon kuuluvia luomuksia vai hyvinvointivaltioiden parasiitteja?".

Suomi sai monen muun valtion tavoin vuonna 2008 ulkomaisen virka-apuverkoston välityksellä tietoja liechtensteinilaisen LGT-pankin asiakkaista. Tapaus liittyi LGT-pankin entisen työtekijän kopioimiin tietoihin, jotka hän ilmeisesti myi Saksan tiedustelupalvelulle ja josta tiedot sitten siirtyivät tuntematonta reittiä pitkin eri puolille maailmaa. Tietojen käyttöön liittyvä epävarmuus viivästytti Suomessa valvontatoimien aloittamista ja aikanaan hallinto-oikeudet tulevat ottamaan kantaa tietojen käytettävyyteen. Sinänsä Verohallinnon näkökulmasta saatu vertailutieto velvoittaa aloittamaan asiassa selvitystyön.

LGT-pankin järjestelyissä käytettiin liechtensteinilaista säätiötä, joka ei vastaa suomalaista säätiötä, vaan on pikemminkin trustiin verrattavissa oleva juridinen rakenne. Sijoitettujen varojen määrä vaihteli asiakkaittain noin miljoonasta eurosta yli 10 miljoonaan euroon (tilanne vuodenvaihteessa 2001/2002). Keskimääräinen sijoitettu pääoma oli muutama miljoona euroa ja varat sijoitettiin kansainvälisille arvopaperimarkkinoille (osakkeisiin, joukkovelkakirjalainoihin, korkoinstrumentteihin ym. ).

Näissä järjestelyissä käytetty rakenne oli pelkistetysti seuraava:

veroparatiisit2

Saadussa aineistossa oli myös mukana esimerkkejä ja suunnitelmia monimutkaisemmista järjestelyistä varojen alkuperän salaamiseksi.

Varat on saatettu sijoittaa Liechtensteiniin vaikkapa Luxemburgin kautta ja siirroissa on käytetty esim. Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröityjä yhtiöitä, jotka on purettu välittömästi varojen siirron jälkeen tai on käytetty välissä vielä Panamalle rekisteröityä yhtiötä. Käytännössä toimeksiantosopimuksen säätiön perustamiseksi tehnyt toimii järjestelyssä edunsaajana, ja hänellä on myös tosiasiallinen päätäntävalta säätiön varojen käyttöön. 

Vaikka suomalaisia koskevia vertailutietoja ei saadussa aineistossa ollut tilastollisesti edustavaa määrää, on näiden paljastuneiden tapausten perusteella tehtävissä kohtuullisen luotettava profilointi sen suhteen, ketkä sijoittavat varojaan veroparatiisien kautta kansainvälisille sijoitusmarkkinoille. Esiin nousee kolme tyypillistä sijoittajaryhmää:

Varakkaat yksityishenkilöt (”vanha raha”)

Tämän ryhmän kohdalla nyt paljastuneessa toiminnassa oli kyseessä todennäköisesti vain osa heidän kansainvälisesti hajautetun varallisuutensa sijoittamisesta. Osassa näistä tapauksia oli myös kysymys sekä perinnönjaon suunnittelusta että perinnöstä menevän veron välttämisen (laittomasta) suunnittelusta.

Kansainvälisen konsernin palkitsemisjärjestelmän piirissä olevat henkilöt (”uusi raha”)

Yksi näin paljastuneista sijoittajaprofiileista oli kansainvälisen konsernin palveluksessa olevat ns. avainhenkilöt, joille oli kannustimeksi perustettu säätiö Liechtensteinissa sinne sijoitettuine varoineen tai otettu vapaaehtoinen eläkevakuutus Luxemburgista.

Yritystoiminnasta luopujat (”vanha ja/tai uusi raha”)

Kolmas esiin noussut ryhmä oli yritystoimintansa myyneet henkilöt, tyypillisesti kyseessä oli perheyritys jolla ei ollut suvussa jatkajaa, vaan kannattava toiminta myytiin ulkopuoliselle taholle.

Tapaukset osoittavat myös sen, miten huolellista ja pitkäjännitteisestä verosuunnittelu voi olla. Varat oli esimerkiksi siirretty Liechtensteiniin jo kymmeniä vuosia sitten yritystoiminnan luopumisen yhteydessä ja sieltä niitä ei kotiutettu ainakaan viimeisten 10 vuoden aikana Suomessa oleville pankkitileille. Joissakin tapauksissa oli sovittu tiukasta salassapidosta ja sen johdosta esim. yhteydenotot liechtensteinilaisen pankin ja suomalaisen sijoittajan kanssa tapahtuivat vain puhelimitse ja peitenimeä käyttäen, eikä mitään postia Suomeen lähetetty.   

Varoilla saatettiin esim. hankkia ulkomailla opiskelevalle lapselle asunto panamalaisen yhtiön nimiin tai rahoittaa kallista opiskelua Englannissa tai Yhdysvalloissa. Kotimaassa ilmennyt rahantarve hoidettiin siten, että säätiöiden edunsaajat kävivät paikan päällä Liechtensteinissa nostamassa suuren määrän käteistä rahaa henkilökohtaiseen ja perheensä käyttöön tai sitten varojen käyttö tapahtui ulkomaisen luottokortin avulla.

Näiden tapausten käsittelyn yhteydessä verovelvolliset käyttäytyivät pääasiassa hyvin asiallisesti ja kun heille paljastui, että ”käry on käynyt”, niin lähes kaikki asianosaiset esittivät koko aineiston veroviranomaisille ja näin verotuksen oikaisut kyettiin tekemään usean vuoden ajalta todellisten tuottojen perusteella. Lisäksi maksuunpantujen verojen kertymä on ollut todella korkea eli asianosaiset ovat halunneet hoitaa asiat kuntoon veronmaksumyönteisessä hengessä". Tässä suhteessa ero muihin pohjoismaihin on ollut merkittävä ja esim. Ruotsissa ei ilmeisesti vastaavalla tavalla kiinni jääneistä kukaan esittänyt vapaaehtoisesti aineistoa veroviranomaisille, vaan verotus toimitettiin siellä arvion perusteella.

Edellä olevien tyyppitapausten ja kansainvälisten kokemusten perusteella varakkaat yksityishenkilöt kuuluvat merkittävimpiin veroparatiisien käyttäjiin niiden tarjoaman tiukan pankkisalaisuuden ja ”verotehokkaiden” sijoitusjärjestelyjen vuoksi. Monessa maassa onkin perustettu oma yksikkö verohallinnon sisällä käsittelemään varakkaiden yksityishenkilöiden verotusta. Tähän liittyy paitsi valvonnan tehostamista, niin myös palvelun parantamista verotusta koskevien ohjeiden ja neuvonnan antamisena.