Veroparatiisien torjuntakeinoja: Kansainväliset tietojenvaihtosopimukset

Kuuluu kokonaisuuteen: Veroparatiisit

Artikkeli perustuu Verotus-lehdessä 4/2012 julkaistuun Hannu Kuortin asiantuntijakirjoitukseen "Veroparatiisit - veromuseoon kuuluvia luomuksia vai hyvinvointivaltioiden parasiitteja?".

Yksi veroparatiisivaltion keskeisistä tunnusmerkeistä on, ettei sillä ole verotusta koskevia tietojenvaihtosopimuksia muiden valtioiden kanssa. Asenteet tiukan pankkisalaisuuden ja omistusjärjestelyjen salaamiseen alkoivat kiristyä noin kymmenen vuotta sitten, kun maailmanlaajuinen kamppailu terrorismia vastaan alkoi Yhdysvaltojen johdolla. Siitä seurannut paine kiristää rahanpesusäännöksiä ja veroparatiiseihin liittyneet korruptiotapaukset toivat veroparatiisien julkisuuskuvaan säröjä, joita sittemmin puhjennut finanssikriisi entisestään lisäsi.Kun tähän yhdistetään vielä haitallisen verokilpailun arvostelu niin OECD:n kuin G20-valtioidenkin taholta, seurauksena oli verotustietojen vaihdon mahdollistaneiden sopimusten solmiminen.

Yhtenä kannustimena valtioilla oli tarve päästä pois OECD:n ns. mustalta listalta, joka edellytti vähintään 12 tietojenvaihtosopimusta muiden valtioiden kanssa. Sopimuksia on tehty maailmanlaajuisesti yhteensä hieman yli 800 kpl viimeisen neljän vuoden aikana.

Pohjoismaat yhteistyössä

Pohjoismaat ovat neuvotelleet yhteisesti veroparatiisivaltioiden kanssa tietojenvaihtosopimusten tekemisestä ja saaneet aikaan tähän mennessä (2013) 41 uutta sopimusta. Neuvottelut ovat olleet yhteispohjoismaiset, mutta sopimusten voimaansaattaminen tapahtuu valtioiden välillä bilateraalisesti valtiosäännön edellyttämin muodoin. 

Suomen tekemistä sopimuksista on 29 saatettu voimaan ja ne ovat siten sovellettavissa. Uusien tietojenvaihtosopimusten suurin vaikutus on käytännössä ns. ennaltaehkäisy, ja mikäli valtiolla on käytössä myös tehokkaan katumisen ohjelma, aiemmin ilmoittamatta jätettyjä veroparatiisisijoituksia tulee verotuksen piiriin veronmaksajien oman aktiivisuuden kautta.

Tietojenvaihto tapahtuu pyynnöstä ja se luonnollisesti rajoittaa sopimusten tehokasta käyttöä, sillä pyynnön esittämiseksi tarvitaan jo alkutietoja veroparatiisikytkennän olemassaolosta. 

Tietojenvaihdon tärkeys on tunnustettu

OECD:ssa on ymmärretty automaattisen tietojenvaihdon tärkeys ja niinpä kesäkuussa 2012 julkaistussa sihteeristön raportissa todetaan seuraavaa :

”Automatic exchange as a tool to counter offshore non-compliance has a number of benefits. It can provide timely information on non-compliance where tax has been evaded either on an investment return or the underlying capital sum. It can help detect cases of non-compliance even where tax administrations have had no previous indications of non-compliance. Other benefits include its deterrent effects, increasing voluntary compliance and encouraging taxpayers to report all relevant information. Automatic exchange may also help educate taxpayers in their reporting obligations, increase tax revenues and thus lead to fairness – ensuring that all taxpayers pay their fair share of tax in the right place at the right time.”

On tehty jonkin verran tutkimuksia ja selvityksiä siitä, miten tietojenvaihtosopimuksia aktiivisesti tehneiden maiden suhteellinen asema ”veroparatiisikentässä” on muuttunut ja yleishavainto on, että paljon sopimuksia tehneet maat ovat menettäneet talletuksia vähemmän sopimuksia tehneille maille. 

Erään tutkimuksen mukaan esim. Jerseyssä ulkomaisten talletusten määrä vähentyi peräti 60 prosenttia tammikuun 2008 ja heinäkuun 2011 välisenä aikana (vähennys 110 miljardia $). Lähteenä on käytetty BIS-pankin keräämiä tietoja 41:n pankin talletuksista, joista 19 lukeutuu veroparatiiseihin. Samanaikaisesti Hong Kongiin sijoitettujen varojen määrä kasvoi 40 prosenttia (lisäys 65 miljardia $). Kokonaisuutena veroparatiiseissa oleva ulkomaisten varojen määrä ei juuri laskenut vastaavana aikana (2.7 biljoonaa $).

Sopimukset tiukkenevat

Yhdysvallat on päättänyt tarttua järein asein sen omien kansalaisten veronkiertoon ja niinpä vuodesta 2014 alkaen muiden maiden luottolaitokset raportoivat Yhdysvaltain veroviranomaisille tuotoista, joita Yhdysvaltain kansalaiset ovat saaneet sijoituksistaan ao. maassa. Ellei luottolaitos halua paljastaa sijoittajan nimeä ja hänen saamiaan tulojaan, se on vaihtoehtoisesti velvollinen perimään 30 prosentin lähdeveron sijoitusten tuotosta ja tilittämään sen Yhdysvalloille.

Sveitsi on tehnyt sopimukset sekä Saksan että Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa siitä, että se alkaa vuoden 2013 alusta periä näiden maiden kansalaisten Sveitsillä olevista talletuksista veroa, jonka se tilittää kummallekin maalle paljastamatta sijoittajien henkilöllisyyttä. Veron suuruus riippuu sijoitettujen varojen kerryttämien tuottojen määrästä ja luonteesta. 

Lisäksi sveitsiläisten pankkien maksettavaksi tulee kummallekin maalle ennen sopimuksen voimaantuloa menetetyille tuloille määrättävä kertamaksu, jonka määrä vaihtelee välillä 21–41 % riippuen sijoitettujen varojen määrästä. Veronmaksajilla on luonnollisesti mahdollisuus selvitä lievemmin seuraamuksin ilmoittamalla itse vapaaehtoisesti sijoitustensa tuotot kummankin maan veroviranomaisille. Tehdyt sopimukset täydentävät säästödirektiivin mukaisia velvoitteita.

Tietojenvaihtosopimukset toimivat käytännössä 

Uudet tietojenvaihtosopimukset ovat toimineet käytännössä hyvin ja Pohjoismaiden tietojenvaihtoverkosto kokoontuu säännöllisesti jakaen keskenään tietoja ja kokemuksia. 

Sopimukset poikkeavat jonkin verran toisistaan niin sisällöltään kuin soveltamisalaltaan samoin kuin sen suhteen, onko tietoja hankittavissa jo sopimuksen voimaantuloa edeltävältä ajalta. Pääsääntöisesti verotusta varten tietoja voidaan pyytää vain sopimuksen voimaantulon jälkeiseltä ajalta, mutta epäiltyä rikosjuttua varten (lähinnä veropetos) tietoja voidaan pyytää myös takautuvasti, mikäli sopimus sen mahdollistaa. Tosin viime aikoina on osa uusista sopimusvaltioista kyseenalaistanut takautuvan tietojen luovutuksen myös epäiltyjen rikosten tutkintaa varten.