Suomen lainsäädäntöratkaisut veroparatiisien torjunnassa

Kuuluu kokonaisuuteen: Veroparatiisit

Artikkeli perustuu Verotus-lehdessä 4/2012 julkaistuun Hannu Kuortin asiantuntijakirjoitukseen "Veroparatiisit - veromuseoon kuuluvia luomuksia vai hyvinvointivaltioiden parasiitteja?".

Väliyhteisölainsäädäntö

1.1.1995 voimaan tulleen lain ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta Suomessa (myöh. väliyhteisölaki) oli suunniteltu olevan täsmäase tuohon aikaan verovalvonnassa esiin nousseiden veroparatiisiyhtiöiden käytön torjunnassa. Ns. Cadbury Schweppes -tapauksen johdosta Suomenkin piti muuttaa väliyhteisölakiaan, ja muutos astui voimaan 1.1.2009. 

Vaikka muutos olennaisesti kavensi väliyhteisölain soveltamismahdollisuuksia EU- ja ETA-maissa, on laki edelleen periaatteessa tehokas keinotekoisten veroparatiisijärjestelyjen torjunnassa. Käytännön valvontatyössä keskeisimmäksi ongelmaksi nousee kuitenkin se, että mikäli väliyhteisön omistus salataan ja sen kautta esim.kansainvälisillä sijoitusmarkkinoilla harjoitetun toiminnan tuottoja ei kotiuteta Suomeen, ei lain tarkoitus toteudu. 

Lain suurin merkitys lienee kuitenkin ollut ns. preventiivinen vaikutus rehellisiin veronmaksajiin, jotka haluavat hoitaa velvoitteensa yhteiskunnalle oikein.

Muut verotusta koskevat säännökset

Väliyhteisölain ohella verotusta koskevassa lainsäädännössä on yksi säännös, joka on aikanaan laadittu mm. veroparatiisijärjestelyjä silmällä pitäen. Se on verotusmenettelylain 26.4 §, joka koskee asioiden selvittämisvelvollisuutta. Säännöstä on myös käytetty paljon ja siihen on viitattu myös hallinto-oikeuksien ratkaisuissa, kun on ollut kysymys veroparatiisiyhtiöille maksettujen suoritusten todellisista perusteista. Uudet tietojenvaihtosopimukset tulevat jonkin verran kaventamaan tämän säännöksen soveltamismahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Siirtohinnoitteluun liittyen Suomessa on voimassa intressipiirin sisällä sekä kotimaisia että ulkomaisia oikeustoimia koskeva käyvän arvon periaate (VML 31 §). Veroparatiisiyhtiöiden perusteettoman laskutuksen osalta sovellettava säännös on yleensä elinkeinoverotuksessa menon vähennyskelpoisuutta koskeva EVL 7 §. Joissakin tilanteissa on käytetty myös lahjuksen vähentämiskieltosäännöstä (EVL 16 §, 8 kohta). 

Mikäli veroparatiisiyhtiölle on katsottu muodostuvan kiinteä toimipaikka Suomeen, sovelletaan TVL 13 §:ää, ellei poikkeuksellisesti ole kysymys verosopimusvaltiosta, jolloin kiinteän toimipaikan syntyminen määrittyy ao. verosopimuksen mukaisesti. 

Lisäksi erityyppisissä veronkiertotilanteisssa on käytetty yleistä veronkiertopykälää (VML 28 §) tai peitellyn osingonjaon säännöstä (VML 29 §).

Yleisesti ottaen verotusta koskevat säännökset ovat veroparatiisien torjunnan näkökulmasta kohtuullisen hyviä. Haasteellisempaa on löytää ne tapaukset, joihin säännöksiä tulee soveltaa.

Luottolaitosten vertailutietotarkastukset

Yksi mahdollisuus selvittää Suomesta veroparatiiseihin siirrettäviä varoja tai päinvastoin on pankkitilitapahtumien seuranta. Vuoden 2011 alusta alkaen on ollut mahdollista tehdä luottolaitoksiin vertailutietotarkastuksia. 

Tarkastukset ovat osoittautuneet varsin pitkäkestoisiksi eikä kokemuksia uuden valvontakeinon käytön tehokkuudesta vielä ole laajemmalti. Alustavat havainnot ovat kuitenkin olleet odotusten mukaisia, eli aiemmin verovalvonnan ulottumattomissa olleita tapahtumia on tullut päivänvaloon ja niihin liittyvät selvittelyt on käynnistetty.