Rajoitettua palvelua 1.-8.11.2017

Kuuluu kokonaisuuteen: Verotuksen muutoksia

Tietojärjestelmän uudistamisen vuoksi Verohallinnon palveluissa on rajoitteita 1.-8.11.2017. Rajoitteet koskevat sekä asiakaspalvelua että verkkopalveluita.

Hoidathan veroasiasi kuntoon hyvissä ajoin ennen rajoitetun palvelun alkamista.

Asiakaspalvelua rajoitetusti 3.11. ja 6.11.

Veroasioita ei voi hoitaa normaalisti Verohallinnon asiakaspalvelussa perjantaina 3.11. ja maanantaina 6.11. Verotoimistot, puhelinpalvelu ja chat ovat auki, mutta palvelu rajoittuu veroasioiden vastaanottoon, yleisneuvontaan ja verkkopalveluiden opastukseen.

Verkkopalveluissa rajoitteita 1.-8.11.

Yhteisöjen veroilmoituspalvelu YSTI poistuu käytöstä 1.11. ja korvautuu OmaVero -palvelulla 8.11. alkaen.

OmaVero -palvelu sulkeutuu 2.11. klo 16 ja avautuu keskiviikkona 8.11. Tuona aikana esimerkiksi veroilmoitusta oma-aloitteisista veroista ei voi jättää OmaVerossa. OmaVero-palvelun marraskuun alun laajennukset tulevat käyttöön vasta 8.11. alkaen.

Sähköisistä palveluista Verokortti verkossa -palvelu on auki normaalisti. Myös julkiset verotiedot ovat nähtävillä verotoimistoissa katkon aikana.

Rajoitetun palvelun vaikutukset henkilöasiakkaisiin

  • Vuoden 2017 verokortin saat tilattua ja tulostettua itse Verokortti verkossa -palvelusta. Virkailija ei voi tehdä sinulle verokorttia katkon aikana, mutta pystyy auttamaan sinua verotoimiston itsepalvelukoneella. Muista ottaa mukaan pankkitunnukset ja muut tarvittavat tiedot.
  • Et saa veronumeroa verotoimistosta. Hae se etukäteen ennen katkoa tai välittömästi sen jälkeen.
  • Et voi ilmoittaa tilinumeroa, oma-aloitteisia veroja etkä lahjaveroa OmaVerossa. OmaVero sulkeutuu 2.11. klo 16.15 ja avautuu 8.11.
  • Autoverotuksen sähköiset palvelut ovat käytössä normaalisti.

Rajoitetun palvelun vaikutukset yritys- ja yhteisöasiakkaisiin

  • Yhteisöjen veroilmoituspalvelu YSTI poistuu käytöstä 1.11. Sen jälkeen yhteisöjen tuloveroilmoituksia ei voi enää antaa YSTI:n kautta, vaan ne annetaan OmaVerossa 8.11. alkaen.  YSTI:n kautta aiemmin lähetettyjä veroilmoituksia pääsee kuitenkin katsomaan YSTI:in katkon jälkeen. YSTI:n katselukäyttö loppuu  alkuvuonna 2018.
  • OmaVero sulkeutuu 2.11. klo 16.00, joten esimerkiksi veroilmoitusta oma-aloitteisista veroista ei voi jättää sen jälkeen OmaVerossa. OmaVero-palvelu aukeaa 8.11.
  • Et saa ennakkoveron muutoshakemusta käsittelyyn etkä voi hakea uuden menettelyn mukaista lisäennakkoa 1.-7.11. Viimeinen ajankohta täydentää ennakkoveroja ennakon täydennysmaksulla on 31.10.2017.
  • Palautusten maksamisessa on viivettä. Palautuksia aletaan maksaa 9.11. alkaen.
  • Et voi hakea tietoja verovelkarekisteristä 2.11. klo 16 alkaen. Verovelkarekisteri aukeaa 8.11.
  • Et saa verovelkatodistusta 3.–7.11. välisenä aikana. Voit kuitenkin tilata verovelkatodistuksen verkkopalvelussa. Verkossa tekemäsi verovelkatodistuksen tilaus käsitellään katkon päätyttyä.
  • Voit tehdä maksujärjestelypyynnön verkkopalvelussa myös 3.–7.11. välisenä aikana. Verkossa tekemäsi maksujärjestelypyyntö käsitellään katkon päätyttyä.
  • Arvonlisäveron ulkomaalaispalautus (ALVEU) ja Arvonlisäveron erityisjärjestelmä (MiniOneStopShop) ovat käytössä, mutta tiedot päivittyvät vasta 8.11. jälkeen.
  • Autoverotuksen ja valmisteverotuksen sähköiset palvelut ovat käytössä normaalisti.
  • Tilinumeroa ei voi ilmoittaa OmaVerossa. OmaVero sulkeutuu 2.11. klo 16.15 ja avautuu 8.11.
Sivu on viimeksi päivitetty 4.9.2017