Sähköisen ilmoittamisen aikataulut vuodelle 2018

Verohallinto julkaisee vuosittain uudet versiot tietuekuvauksista. Alla olevasta vuosikellosta näkyvät päivämäärät, jolloin tietuekuvaukset julkaistaan ja suositukset, jolloin kyseisten ilmoituslajien tulisi olla Tyvi-palveluntarjoajien ja ohjelmistojen tarjonnassa. Osa tietuekuvauksista on vuosiriippumattomia ja niistä julkaistaan uudet versiot tarvittaessa. Verohallinnon tarkistusmoduulin päivitysaikataulu löytyy osoitteesta https://www.ilmoitin.fi/kehittajat/Aikataulut

Yhteisö antaa veroilmoituksensa 4 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä ja sen verotus päättyy 10 kuukauden kuluttua tilikauden päättymiskuukauden lopusta.

Huom! Jos ilmoituksen antamisen määräpäivä on lauantai, sunnuntai tai muu pyhäpäivä, ilmoituksen on oltava Verohallinnossa seuraavana arkipäivänä.

Kuukausittain annettavat ilmoitukset

Kuukausimenettelyssä olevat antavat oma-aloitteisten verojen ilmoituksen arvonlisäverosta viimeistään maksukuukautta seuraavan toisen kuukauden 12. päivä ja palkkojen ennakonpidätysten tiedot palkanmaksua seuraavan kuukauden 12. päivä.

Arvonlisäveron yhteenvetoilmoitukset on annettava maksukuukautta seuraavan kuukauden 20. päivä.

Rakentamisilmoitukset (urakka ja työntekijäilmoitukset) on annettava tapahtumakuukautta seuraavan toisen kuukauden 5. päivään mennessä.

 

2018

Tammikuu 2018

2.1.

Verohallinto suosittelee, että maatalouden ja metsätalouden veroilmoitukset ovat operaattoreiden ja ohjelmistotalojen järjestelmissä asiakkaiden käytettävissä

5.1.

Marraskuun 2017 rakentamisilmoitusten määräpäivä

12.1.

Oma-aloitteisten verojen eräpäivä
  • Marraskuun 2017 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Joulukuun 2017 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero

15.1.

Tamo-tarkistusmoduulin tammikuun suunniteltu tuotantotestiin siirto

22.1.

Viimeinen palautuspäivä, joulukuun 2017 arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

29.1.

  • TaMo-tarkistusmoduulin tammikuun tuotantoonsiirto
  • Vuosi-ilmoitusten verkkolomakkeet julkaistaan lomake.fissä
  • Vuoden 2018 vuosi-ilmoitusten tietuekuvaukset julkaistaan
  • Vuoden 2018 yhteisöjen tuloveroilmoitusten tietuekuvaukset julkaistaan
  • Yhteisöjen tuloveroilmoituksia voi lähettää Verohallintoon

31.1.

  • Palkansaajien vuoden 2018 verokorttitietojen suorasiirtopyyntöjä voi lähettää Verohallintoon tammikuun loppuun saakka.
  • Vuosi-ilmoitusten yleinen viimeinen palautuspäivä

Helmikuu 2018

1.2.

Vuosi-ilmoitusten 2017 viimeinen palautuspäivä seuraaville ilmoituksille:

  • Vuosi-ilmoitus eläkkeistä ja etuuksista
  • Vuosi-ilmoitus, takautuvien eläkkeiden erittely
  • Vuosi-ilmoitus TVL:n mukaisista koroista ja jälkimarkkinahyvityksistä, sijoitusrahaston rahasto- ja yhteissijoitusyrityksen osuuksista
  • Vuosi-ilmoitus pääomanpalautukset
  • Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ja PS-sopimuksen maksut
  • Arvopaperin välittäjän ja sijoitusrahaston osto- ja myyntierittelyjen ilmoittaminen
  • Pitkäaikaissäästämisvarallisuuteen kuuluvien arvopapereiden ja johdannaisten osto- ja myyntierittelyt
  • Omaisuudenhoitomaksujen ilmoittaminen
  • Ilmoitus lainoista ja koroista
  • Puun ostajan vuosi-ilmoitus
  • Ilmoitus maksetusta apurahasta
  • Vuosi-ilmoitus luonnollisen henkilön lahjoitusvähennyksestä
  • Elinkeinon- ja maataloudenharjoittajille maksetut vakuutussuoritukset
  • Julkiset tuet

Verohallinto suosittelee, että liikkeen- ja ammatinharjoittajien ja elinkeinoyhtymien elinkeinotoiminnan veroilmoitukset ovat operaattoreiden ja ohjelmistotalojen järjestelmissä asiakkaiden käytettävissä.

5.2.

  • Sähköisesti annetun vuoden 2017 työnantajan vuosi-ilmoituksen, osinkojen, osuuskuntien ylijäämien tai ulkomaisten osinkojen vuosi-ilmoituksen viimeinen palautuspäivä
  • Joulukuun 2017 rakentamisilmoitusten määräpäivä

12.2.

Oma-aloitteisten verojen eräpäivä

  • Joulukuun 2017 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Tammikuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero
  • Neljännesvuosittain ilmoittavien loka-joulukuun 2017 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot

Korjaukset vuosi-ilmoitukselle arvopapereiden ja johdannaisten osto- ja myyntierittelyistä on annettava, jotta tiedot ehtivät esitäytetyille veroilmoituksille.

15.2.

Viimeinen palautuspäivä, vuosi-ilmoitus korkotulon lähdeveronalaisista koroista 2017

20.2.

Viimeinen palautuspäivä
  • tammikuun 2018 arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
  • vuosi-ilmoitus ammattiyhdistysjäsenmaksuista ja työttömyyskassamaksuista 2017
  • vuosi-ilmoitus työtulotiedon ilmoittaminen 2017
  • vuosi-ilmoitus työttömien korvauspäivistä

26.2.

Viimeinen palautuspäivä, vuosi-ilmoitus osakaslainoista 2017

28.2.

  • Viimeinen palautuspäivä, vuosimenettelyssä olevat arvonlisäverovelvolliset kuten esim. alkutuottajat ja kuvataiteilijat antavat kausiveroilmoituksen vuodelta 2017
  • Maatalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä
  • Metsätalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä arvonlisäverovelvollisille
  • Kiinteistöyhtymien sekä maa- ja metsätalousyhtymien veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä
  • Muiden kuin yhteisöjen energiatuotteiden valmisteveron palautushakemusten eräpäivä

Maaliskuu 2018

1.3.

  • Vuosi-ilmoitusten 2018 ilmoittaminen alkaa viimeistään.
  • Verohallinto suosittelee, että Tyvi-operaattoreiden kanavat olisivat auki myös

5.3.

Tammikuun 2018 rakentamisilmoitusten määräpäivä

12.3.

Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä​
  • Tammikuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Helmikuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero

16.3.

Vuoden 2017 vuosi-ilmoitusten korjaukset tulisi tehdä viimeistään 16.3.2018, jotta tiedot saadaan esitäytetyille veroilmoituksille. Tämän jälkeen virheet on korjattava heti, kun ne on havaittu.

19.3.

Tamo-tarkistusmoduulin maaliskuun suunniteltu tuotantotestiin siirto

20.3.

Viimeinen palautuspäivä, helmikuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

27.3.

Tamo-tarkistusmoduulin maaliskuun tuotantoonsiirto

Huhtikuu 2018

3.4.

Viimeinen palautuspäivä
  • liikkeen- ja ammatinharjoittajien elinkeinotoiminnan veroilmoituksen (5) ja mahdollisten liitelomakkeiden palautuspäivä (palautuspäivä voi olla myös 4.5. tai 13.5. Palautuspäivä on merkitty esitäytettyyn veroilmoitukseen)
  • elinkeinoyhtymien elinkeinotoiminnan veroilmoitus (6A)

5.4.

Helmikuun 2018 rakentamisilmoitusten määräpäivä

12.4.

Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä​

  • Helmikuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Maaliskuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero

20.4.

Viimeinen palautuspäivä, maaliskuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

30.4.

  • Yhteisön veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä, jos tilikausi on päättynyt 31.12.2017
  • Yhteisöjen energiaveron palautushakemuksen viimeinen palautuspäivä, jos tilikausi on päättynyt 31.12.2017

Toukokuu 2018

4.5.

  • Metsätalouden viimeinen palautuspäivä, asiakkailla, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisia ja joiden lomakkeella on merkitty palautuspäiväksi 4.5.
  • Liikkeen- ja ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan veroilmoituksen, esitäytetyn veroilmoituksen ja mahdollisten liitelomakkeiden viimeinen palautuspäivä, jos lomakkeelle on merkitty palautuspäiväksi 4.5.
  • Kiinteistötiedot verkossa sulkeutuu niiltä, joiden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on 4.5.

7.5.

Maaliskuun rakentamisilmoitusten määräpäivä

8.5.

  • Henkilöasiakkaiden esitäytetyn veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä niillä, joiden lomakkeella on merkitty palautuspäiväksi 8.5. Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain, jos tietoihin on lisättävää tai korjattavaa. Jos tiedot ovat oikein veroilmoitusta ei tarvitse palauttaa.
  • Metsätalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä asiakkailla, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisia ja joiden lomakkeella on merkitty palautuspäiväksi 8.5.
  • Liikkeen- ja ammatinharjoittajien elinkeinotoiminnan veroilmoituksen, esitäytetyn veroilmoituksen ja mahdollisten liitelomakkeiden palautuspäivä (jos palautuspäivä lomakkeella on 8.5.). Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain, jos tiedoissa on puutteita tai virheitä.
  • Kiinteistötiedot verkossa -palvelu sulkeutuu niillä, joiden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on 8.5. Kiinteistötietoja ei tarvitse korjata eikä ilmoittaa, jos kiinteistöverotuspäätöksen perusteena olevat tiedot ovat oikein.

14.5.

Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä​

  • Maaliskuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Huhtikuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero
  • Neljännesvuosittain ilmoittavien tammi-maaliskuun 2018 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot

Viimeinen palautuspäivä seuraaville ilmoituksille (päivä merkitty lomakkeelle)

  • Metsätalouden veroilmoitus, jos metsänomistaja ei ole arvonlisäverovelvollinen ja palautuspäiväksi on merkitty 14.5.
  • Liikkeen- ja ammatinharjoittajien elinkeinotoiminnan veroilmoitus, jos palautuspäiväksi on merkitty 14.5.
  • Kiinteistötiedot verkossa -palvelu sulkeutuu niiltä, joiden palautuspäiväksi on merkitty 14.5.

15.5.

  • Henkilöasiakkaiden esitäytetyn veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä niillä, joiden lomakkeella on merkitty palautuspäiväksi 15.5. Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain, jos tietoihin on lisättävää tai korjattavaa. Jos tiedot ovat oikein, veroilmoitusta ei tarvitse palauttaa.
  • Metsätalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä asiakkailla, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisia ja joiden lomakkeella on merkitty palautuspäiväksi 15.5.
  • Liikkeen- ja ammatinharjoittajien elinkeinotoiminnan veroilmoituksen, esitäytetyn veroilmoituksen ja mahdollisten liitelomakkeiden palautuspäivä (jos palautuspäivä lomakkeella on 15.5.). Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain, jos tiedoissa on puutteita tai virheitä.
  • Kiinteistötiedot verkossa -palvelu sulkeutuu elinkeinonharjoittajilta ja elinkeinoyhtymiltä sekä niiltä, joiden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on 15.5. Kiinteistötietoja ei tarvitse korjata eikä ilmoittaa, jos kiinteistöverotuspäätöksen perusteena olevat tiedot ovat oikein.

22.5.

Huhtikuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen viimeinen palautuspäivä (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

Kesäkuu 2018

1.6.

Tamo-tarkistusmoduulin kesäkuun suunniteltu tuotantotestiin siirto

5.6.

Huhtikuun rakentamisilmoitusten määräpäivä

11.6.

Tamo-tarkistusmoduulin kesäkuun tuotantoonsiirto

12.6.

Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä​

  • Huhtikuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Toukokuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero

20.6.

Toukokuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen viimeinen palautuspäivä (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

Heinäkuu 2018

5.7.

Toukokuun rakentamisilmoitusten määräpäivä

12.7.

Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä​

  • Toukokuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Kesäkuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero

20.7.

Kesäkuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen viimeinen palautuspäivä (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

Elokuu 2018

6.8.

Kesäkuun rakentamisilmoitusten määräpäivä

13.8.

  • Vuosi-ilmoitusten korjaukset viimeistään 13.8.2017, jotta saadaan korjatut tiedot ajoissa korjausverotuspäätöksille. Tämän jälkeen jokaisesta korjauksesta on seurauksena uusi korjattu verotuspäätös.
     
  • Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä​
    • Kesäkuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
    • Heinäkuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero
    • Neljännesvuosittain ilmoittavien huhti-kesäkuun 2018 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot

20.8.

Heinäkuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen viimeinen palautuspäivä (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

Syyskuu 2018

3.9.

Maatalouden harjoittajien veroilmoituksen, metsätalouden veroilmoituksen, liikkeen- ja ammatinharjoittajien veroilmoituksen sekä elinkeinoyhtymien veroilmoituksen tietuekuvaukset julkaistaan syyskuun aikana

4.9.

Vuoden 2019 verokorttien suorasiirtotietojen tietuekuvaukset julkaistaan

5.9.

Heinäkuun rakentamisilmoitusten määräpäivä

12.9.

Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä​

  • Heinäkuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Elokuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero

13.9.

Tamo-tarkistusmoduulin syyskuun suunniteltu tuotantotestiin siirto

20.9.

Elokuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen viimeinen palautuspäivä (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

27.9.

Tamo-tarkistusmoduulin syyskuun tuotantoonsiirto

Lokakuu 2018

1.10.

Verohallinto suosittelee, että vuoden 2019 oma-aloitteisten verojen ilmoitukset (työnantajasuoritusten ilmoitus, arvonlisäveron ilmoitus) ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitukset ovat operaattoreiden ja ohjelmistotalojen järjestelmissä asiakkaiden käytettävissä viimeistään 1.10. Näiden ilmoitusten tietuekuvauksia päivitetään ainoastaan tarvittaessa (ei välttämättä vuosittain).

5.10.

Elokuun rakentamisilmoitusten määräpäivä.

11.10.

  • Sähköisten 2017 vuosi-ilmoitusten korjausten viimeinen jättöpäivä, jolloin tiedot vielä ehtivät verotukseen.
  • Seuraavia vuoden 2017 vuosi-ilmoituksia voi jättää 11.10.2018 jälkeenkin, mutta tietojen ehtiminen vuoden 2017 verotuksen laskentaan taataan vain 11.10. mennessä saapuneille. Sen jälkeen saapuneet ilmoitukset menevät muutosverotukseen.
      • Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosi-ilmoitus, erittely ja maksajakohtaiset tiedot (7801 / VSPSERIE, VSPSVYHT, VSPSKUST, VSPSERIK)
      • Vuosi-ilmoitus TVL:n mukaisista koroista ja jälkimarkkinahyvityksistä, sijoitusrahaston rahasto- ja yhteissijoitusyrityksen osuuksista (7805 / VSTVERIE, VSTVYHT)
      • Vuosi-ilmoitus osingoista erittely ja yhteenveto (7812 / VSOSERIE, VSOSVYHT)
      • Ilmoitus osuuskunnan ylijäämistä (7816 / VSOKERIE, VSOKYHT)
      • Vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetuista suorituksista (7809 / VSRAERIE)
      • Vuosi-ilmoitus, erittely eläkkeistä ja etuuksista, Vuosi-ilmoitus eläkkeistä ja etuuksista, yhteyshenkilön tiedot (7803 / VSELERIE, VSELVYHT)
      • Puun ostajan vuosi-ilmoitus (7807 / VSPUERIE, VSPUYHT)
      • Vuosi-ilmoitus korkotulon lähdeveron alaisista koroista (7815 / VSKTVYSL) 
  • Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä​
    • Elokuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
    • Syyskuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero

18.10.

Yleisesti verovelvollisten eläkkeensaajien, rajoitetusti verovelvollisten eläkkeensaajien suorasiirtopyynnöt sekä YEL ja MYEL työtulotietojen ilmoittaminen ennakkoperintää varten alkaa.

20.10.

Syyskuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen viimeinen palautuspäivä (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

31.10.

2017 tuloveroilmoitusten korjausten lähettäminen päättyy

Marraskuu 2018

1.11.

Palkansaajien vuoden 2019 verokorttitietojen suorasiirtopyyntöjä voi lähettää Verohallintoon marraskuun alusta tammikuun loppuun

5.11.

Syyskuun rakentamisilmoitusten määräpäivä

8.11.

Yleisesti verovelvollisten eläkkeensaajien, rajoitetusti verovelvollisten eläkkeensaajien suorasiirtopyynnöt sekä YEL ja MYEL työtulotietojen ilmoittaminen ennakkoperintää varten tulee tehdä 8.11.2018 mennessä. Pyyntöjä voi lähettää 18.10. alkaen.

12.11.

Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä​

  • Syyskuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Lokakuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero
  • Neljännesvuosittain ilmoittavien heinä-syyskuun 2018 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot

14.11.

Tamo-tarkistusmoduulin marraskuun suunniteltu tuotantotestiin siirto

20.11.

Lokakuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen viimeinen palautuspäivä (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

22.11.

Tamo-tarkistusmoduulin marraskuun tuotantoonsiirto

Joulukuu 2018

5.12.

Lokakuun rakentamisilmoitusten määräpäivä

12.12.

Oma-aloitteisten verojen ilmoituksen eräpäivä

  • Lokakuun 2018 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero
  • Marraskuun 2018 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero

20.12.

Marraskuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen viimeinen palautuspäivä (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)