Yhteisöjen veroilmoittaminen sähköistyy, kun Verohallinto digitalisoi palveluitaan

25.10.2017

Verohallinto on kehittänyt sähköisiä palveluitaan vauhdilla. Marraskuussa osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen veroasioiden hoitaminen helpottuu, kun myös tuloverot ilmoitetaan sähköisesti OmaVerossa. Jatkossa osakeyhtiöt voivat seurata lähes kaikkia veroasioitaan yhdestä paikasta. 

Verohallinto avasi noin vuosi sitten uuden OmaVero-palvelun. Siellä kaikki yritykset ovat toistaiseksi voineet antaa oma-aloitteisten verojen, kuten arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten, veroilmoituksen. 

Marraskuussa OmaVero laajenee vastaanottamaan osakeyhtiöiden ja yhteisetuuksien tuloveroilmoitukset. Palvelussa osakeyhtiöt ja yhteisetuudet voivat myös hakea tai muuttaa ennakkoveroa ja tilata verovelkatodistuksen. Lisäksi verotietojen yhteenvedot näkyvät OmaVerossa kootusti. Sen sijaan toiminimenharjoittajat, metsänomistajat ja avoimet yhtiöt eivät vielä voi käyttää OmaVeroa tuloverojen ilmoittamiseen tai ennakoiden muuttamiseen. 

”OmaVero korvaa vaiheittain lähes kaikki Verohallinnon sähköiset palvelut. Yhteisöjen osalta valmista tulee marraskuussa, poikkeuksena yhteisöjen kiinteistövero ja varainsiirtovero, jotka siirtyvät muiden asiakasryhmien mukana OmaVeroon myöhemmin”, sanoo Omavero-palvelun kehittämisestä Verohallinnossa vastaava Sanna Kuuri. 

Yhteisöjen verotukseen paljon muutoksia 

Samaan aikaan yhteisöjen verolainsäädäntö muuttuu. 1.11.2017 alkaen osakeyhtiöt ja yhteisetuudet velvoitetaan antamaan sähköisesti tuloveroilmoitukset ja ennakoita koskevat hakemukset. OmaVero-palvelussa lainsäädäntömuutokset näkyvät uusina toimintoina. OmaVero myös korvaa marraskuusta alkaen edeltäjänsä Yhteisöjen veroilmoituspalvelun. Paperilomakkeilla voi ilmoittaa yhteisöjen tuloverot vain, jos jokin erityinen syy estää käyttämästä sähköistä palvelua. 

Kun veroja maksaa, oikeiden viitteiden käyttäminen on erityisen tärkeää. Yhteisöjen tuloverot maksetaan jatkossa verolajin omalla viitteellä, samoin kuin esimerkiksi oma-aloitteiset verot omalla viitteellään. Maksut kohdistuvat oikein, kun ne on maksettu oikealla viitteellä. 

”Erityisesti tilitoimistokäyttäjien toivomuksesta OmaVeroon lisättiin kausikohtainen tapahtumahaku. Marraskuussa myös maksujen ja palautusten käytön ja asiakkaalle maksettujen palautusten tietojen näyttämistä laajennetaan edelleen”, Sanna Kuuri kertoo. 

Ennakon täydennysmaksusta luovutaan marraskuussa ja yhteisöt voivat maksaa sitä viimeisen kerran 31.10.2017. Ennakkoperintää voi jatkossa täydentää hakemalla lisäennakkoa eli verovuoden jälkeen määrättävää ennakkoa. Lisäennakon hakeminen onnistuu kätevästi OmaVerossa. 

Lisätietoa www.vero.fi/muutoksia 

Yritysverotuksen mediapuhelin 029 512 5201 

Mikä muuttuu yhteisöjen verotuksessa 1.11.2017 

  • Sähköinen ilmoittaminen laajenee yhteisöjen tuloveroilmoituksiin ja ennakoita koskeviin vaatimuksiin.
  • OmaVero-palvelu laajenee.
  • Ennakon täydennysmaksun korvaa hakemuksesta määrättävä lisäennakko.
  • Ennakon määräämisen ja muuttamisen määräajat ja maksaminen muuttuvat.
  • Tuloveron maksaminen ja veronkanto uudistuvat.
  • Tuloverotuksen koronlaskenta muuttuu.
  • Tuloveron ilmoittaminen muuttuu.
  • Uuden tietojärjestelmän käyttöönoton aikana Verohallinnon asiakaspalvelu on rajoitettua 3.-7.11.2017. Myös Verohallinnon verkkopalveluissa on rajoitteita 1.-8.11.2017 ja OmaVeron uudet toiminnot ovat käytössä yhteisöille 8.11.2017 alkaen.
Sivu on viimeksi päivitetty 25.10.2017