Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2023

Antopäivä
16.11.2022
Diaarinumero
VH/5811/00.01.00/2022
Voimassaolo
1.1.2023 - Toistaiseksi

Verohallinto on tuloverolain (1535/1992) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla, sellaisina kuin niistä 73 §:n 1 momentti ja 75 §:n 2 momentti ovat laissa 504/2010 ja sellaisena kuin niistä 73 §:n 2 momentti on laissa 1246/2013, päättänyt:

1 §

Vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos:

  1. työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa;
  2. työskentely on tilapäistä tuloverolain 72 a §:ssä tarkoitetulla tavalla;
  3. työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja
  4. verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka.

Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä matkaa.

5 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

6 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

7 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

8 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

9 §

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

Taulukko matkustamiskustannusten korvausten enimmäismääristä
Kulkuneuvo Korvauksen enimmäismäärä
auto

53 senttiä kilometriltä, jota korotetaan

  • 9 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
  • 14 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 27 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 4 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
  • 4 senttiä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
  • 11 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene, enintään 50 hv 93 senttiä kilometriltä
moottorivene, yli 50 hv 135 senttiä kilometriltä
moottorikelkka 129 senttiä kilometriltä
mönkijä 121 senttiä kilometriltä
moottoripyörä 41 senttiä kilometriltä
mopo 22 senttiä kilometriltä
muu kulkuneuvo 13 senttiä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 4 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat käyttövoimakulut, hänelle korvattavien käyttövoimakulujen enimmäismäärä on 14 senttiä kilometriltä.

10 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

11 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

Taulukko päivärahan enimmäismääristä
Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä euro
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 22
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 48
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden  
- vähintään 2 tunnilla 22
- yli 6 tunnilla 48

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

13 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Taulukko päivärahan enimmäismääristä ulkomailla
Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä
euro
Afganistan 55
Alankomaat 80
Albania 71
Algeria 74
Andorra 59
Angola 73
Antigua ja Barbuda 95
Arabiemiirikunnat 84
Argentiina 45
Armenia 62
Aruba 74
Australia 77
Azerbaidžan 68
Azorit 67
Bahama 92
Bahrain 86
Bangladesh 68
Barbados 90
Belgia 74
Belize 54
Benin 45
Bermuda 94
Bhutan 52
Bolivia 49
Bosnia ja Hertsegovina 52
Botswana 46
Brasilia 77
Britannia 73
- Lontoo ja Edinburgh 77
Brunei 46
Bulgaria 59
Burkina Faso 40
Burundi 54
Chile 55
Cookinsaaret 69
Costa Rica 60
Curaçao 60
Djibouti 85
Dominica 64
Dominikaaninen tasavalta 58
Ecuador 65
Egypti 73
El Salvador 59
Eritrea 95
Espanja 72
Eswatini 41
Etelä-Afrikka 55
Etelä-Sudan 119
Etiopia 43
Fidži 56
Filippiinit 70
Färsaaret 60
Gabon 88
Gambia 50
Georgia 48
Ghana 41
Grenada 76
Grönlanti 61
Guadeloupe 51
Guatemala 78
Guinea 82
Guinea-Bissau 38
Guyana 53
Haiti 55
Honduras 59
Indonesia 61
Intia 64
Irak 65
Iran 122
Irlanti 73
Islanti 89
Israel 100
Italia 72
Itä-Timor 51
Itävalta 75
Jamaika 64
Japani 70
Jemen 122
Jordania 96
Kambodža 72
Kamerun 55
Kanada 86
Kanarian saaret 70
Kap Verde 44
Kazakstan 51
Kenia 85
Keski-Afrikan tasavalta 96
Kiina 82
- Hongkong 92
Kirgisia 42
Kolumbia 55
Komorit 38
Kongo (Kongo-Brazzaville) 62
Kongon demokraattinen tasavalta (Kongo-Kinshasa) 50
Korean demokraattinen kansantasavalta(Pohjois-Korea) 75
Korean tasavalta (Etelä-Korea) 85
Kosovo 52
Kreikka 66
Kroatia 65
Kuuba 52
Kuwait 86
Kypros 63
Laos 35
Latvia 69
Lesotho 37
Libanon 122
Liberia 71
Libya 53
Liechtenstein 77
Liettua 68
Luxemburg 74
Madagaskar 46
Madeira 66
Malawi 69
Malediivit 71
Malesia 54
Mali 43
Malta 67
Marokko 69
Marshallinsaaret 67
Martinique 54
Mauritania 53
Mauritius 53
Meksiko 71
Mikronesia 60
Moldova 64
Monaco 92
Mongolia 44
Montenegro 61
Mosambik 55
Myanmar (Burma) 61
Namibia 40
Neitsytsaaret (USA) 66
Nepal 53
Nicaragua 51
Niger 49
Nigeria 81
Norja 76
Norsunluurannikko 77
Oman 79
Pakistan 31
Palau 94
Palestiinalaisalue 86
Panama 65
Papua-Uusi-Guinea 79
Paraguay 39
Peru 51
Pohjois-Makedonia 56
Portugali 68
Puerto Rico 72
Puola 64
Qatar 81
Ranska 74
Romania 62
Ruanda 40
Ruotsi 66
Saint Kitts ja Nevis 70
Saint Lucia 86
Saint Vincent ja Grenadiinit 86
Saksa 71
Salomonsaaret 63
Sambia 70
Samoa 60
San Marino 62
São Tomé ja Príncipe 101
Saudi-Arabia 83
Senegal 55
Serbia 66
Seychellit 93
Sierra Leone 53
Singapore 79
Slovakia 73
Slovenia 68
Somalia 87
Sri Lanka 34
Sudan 50
Suriname 74
Sveitsi 91
Syyria 98
Tadžikistan 39
Taiwan 73
Tansania 59
Tanska 77
Thaimaa 65
Togo 54
Tonga 59
Trinidad ja Tobago 84
Tšad 56
Tšekki 82
Tunisia 59
Turkki 38
- Istanbul 39
Turkmenistan 92
Uganda 50
Ukraina 62
Unkari 56
Uruguay 56
Uusi-Seelanti 75
Uzbekistan 35
Valko-Venäjä 66
Vanuatu 70
Venezuela 100
Venäjä 69
- Moskova 85
- Pietari 78
Vietnam 74
Viro 72
Yhdysvallat 92
- New York, Los Angeles, Washington 100
Zimbabwe 75
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 53

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 18 euroa.

14 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 12 euroa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 24 euroa.

15 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

16 §

Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen määrä.

17 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 15 euroa.

18 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

19 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2023. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2023.

Helsingissä 16 päivänä marraskuuta 2022

Pääjohtaja Markku Heikura

Johtava asiantuntija Mia Keskinen

Liite: Ulkomaanpäivärahat/alueiden määrittelyjä (pdf)

Sivu on viimeksi päivitetty 16.11.2022