Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon päätös henkilökohtaisen pidätysprosentin laskentaperusteista eläkettä ja eläkkeensaajan palkkatuloa varten vuodelle 2018

Antopäivä
4.12.2017
Diaarinumero
A243/200/2017
Voimassaolo
1.2.2018 - Toistaiseksi

Verohallinto on ennakkoperintälain (1118/1996) 2 §:n 1 momentin ja 6 §:n 1 momentin, sellaisina kuin ne ovat, 2 §:n 1 momentti laissa 516/2010 ja 6 §:n 1 momentti laissa 775/2016, nojalla vahvistanut eläkettä ja eläkkeensaajan palkkatuloa varten henkilökohtaisten pidätysprosenttien laskentaperusteet seuraavasti:

1 Henkilökohtaisen pidätysprosentin laskeminen eläkettä tai suoritusta varten

1.1 Henkilöt, joille lasketaan ennakonpidätysprosentti eläkettä tai suoritusta varten

Eläkkeen tai suorituksen ennakonpidätysprosentti lasketaan kaikille yleisesti verovelvollisille luonnollisille henkilöille, joille eläkkeen- tai suorituksen maksaja on suorasiirrossa ilmoittanut eläkettä tai suoritusta. Suorasiirron ulkopuoliset eläkkeet otetaan laskentaan, jos Verohallinto on niitä päivittänyt verovuotta 2018 varten. Jos tieto suorasiirron ulkopuolisesta eläkkeestä on otettu talteen vuonna 2016 vuodelle 2017 tehdyistä tallennuksista, korotetaan suorasiirron ulkopuolista eläkettä 0,55 % vuodelle 2018.

Ulkomaan ansiotulona laskentaan otetaan mukaan verovelvollisen pohjatiedoissa olevat ulkomaan eläkkeet, joihin kohdistuva kansainvälinen kaksinkertainen verotus poistetaan joko vapautusmenetelmällä tai hyvitysmenetelmällä. Vain Suomessa verotettavat ulkomaan eläkkeet otetaan laskennassa huomioon 3 000 euroon asti. Tätä suuremmat vain Suomessa verotettavat ulkomaan eläkkeet otetaan huomioon vain ennakkoveron laskennassa.

Suomesta maksettava vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutussopimukseen tai pitkäaikaissäästämissopimukseen perustuva eläke tai suoritus taikka pakolliseen liikennevahinkoturvaan perustuva eläke merkitään ei-asetuksen mukaiseksi muuksi eläkkeeksi. Suomesta maksettavat kansaneläke, takuueläke ja asetuksen mukaiset muut eläkkeet muodostavat sosiaaliturva-asetuksen tai perusasetuksen mukaiset Suomen eläketulot.

Viimeksi päättyneestä verotuksesta (2016), ennakkoperinnän muutoslaskennoista (2017) ja Verohallinnon verovuodelle (2018) päivittämistä tiedoista saadaan tieto, onko eläke EU/ETA-maasta.

Jos verovelvollinen saa EU/ETA-maasta Suomeen maksettua sosiaaliturva-asetuksen tai perusasetuksen mukaista eläkettä ja lisäksi Suomesta sosiaaliturva-asetuksen tai perusasetuksen mukaista eläkettä, ulkomaan eläke otetaan huomioon eläkkeenä, jonka sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun laskentaa koskee maksukatto. Jos verovelvollinen ei saa Suomesta sosiaaliturva-asetuksen tai perusasetuksen mukaista eläkettä, EU/ETA-maasta Suomeen maksettu sosiaaliturva-asetuksen tai perusasetuksen mukainen eläke otetaan huomioon eläkkeenä, josta ei lasketa sairaanhoitomaksua. Ulkomailta Suomeen maksetut muut eläkkeet otetaan huomioon eläkkeenä, josta määrätään täysi sairaanhoitomaksu.

Jos verovelvollinen saa vain Suomesta ulkomaille maksettavaa eläkettä, josta määrätään vain sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu, hänelle ei oleteta palkkaa.

Eläkkeen tai suorituksen ennakonpidätysprosentti lasketaan niille yleisesti verovelvollisille luonnollisille henkilöille, joilla on vain eläkettä tai suoritusta tai joiden eläkkeen määrä muiden tulojen ohella on vuodessa yli 1 800 euroa. Prosentti lasketaan lisäksi kaikille alle 18-vuotiaille perhe-eläkettä saaville.

Kaikkien työeläkettä saavien 1.12.2017 - 30.11.2018 välisenä aikana 65 vuotta täyttäneiden tai täyttävien oletetaan saavan lisäksi kansaneläkettä syntymäkuukautta seuraavan kuukauden alusta lukien, vaikka Kansaneläkelaitos (Kela) ei kansaneläkkeen määrää ilmoittaisikaan. Kansaneläkkeen määrä lasketaan muiden eläkkeiden perusteella ja luetaan mukaan eläketuloon. Samoin arvioidaan takuueläkkeen määrä.

Jos verovelvollisella on pelkästään pääomatuloa olevaa eläkettä tai suoritusta eikä muita tuloja, hänelle lasketaan ennakonpidätysprosentti eläkeläisten laskennassa.

1.2 Viimeksi päättyneestä verotuksesta olevat osinkotulot ja osuuskunnan maksamat ylijäämät eivät ole mukana laskennassa

Viimeksi päättyneestä verotuksesta olevia osinkotuloja ja osuuskunnan maksamia ylijäämiä ei oteta huomioon verokorttien ja ennakkoveron laskennassa.

Ennakkoperinnän muutoslaskennoista ja Verohallinnon verovuotta varten päivittäminä otetaan mukaan laskentaan kotimaisista julkisesti noteeratuista yhtiöistä saadut pääomatulona verotettavat osingot tai muista kuin julkisesti noteeratuista yhtiöistä saadut pääomatulona tai ansiotulona verotettavat osingot. Ennakkoperinnän muutoslaskennoista ja Verohallinnon verovuotta varten päivittäminä otetaan mukaan laskentaan myös muista kuin julkisesti noteeratuista osuuskunnista pääomatulona tai ansiotulona verotettavat osuuskunnan maksamat ylijäämät ja julkisesti noteeratuista yhtiöistä saadut pääomatulona verotettavat ulkomaan osingot.

Maksaja toimittaa kotimaan osingoista ja osuuskunnan maksamista ylijäämistä ennakonpidätyksen. Osuus kotimaan pääomatuloa olevan osingon ennakonpidätyksestä huomioidaan vähennyksenä pääomatuloveron laskennassa. Osuus kotimaan ansiotuloa olevan osingon ennakonpidätyksestä huomioidaan vähennyksenä verojen ja maksun laskennassa.

1.3 Yrittäjävakuutuksen työtulo sairausvakuutusmaksun ja päivärahamaksun laskentaperusteena

Jos eläkevakuutuslaitos on ilmoittanut eläkettä saavalle YEL- tai MYEL-työtuloa, verovelvolliselle lasketaan eläkkeen tai suorituksen ja mahdollisen palkan ennakonpidätysprosentti palkansaajien laskennassa. Näin ei kuitenkaan tehdä, jos verovelvollisella on jotain ulkomaan eläkettä, josta määrätään sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu.

1.4 Pääomatulot

Pääomatulot otetaan pääsääntöisesti huomioon samalla tavalla kuin palkan pidätysprosenttia laskettaessa.

1.5 Ennakonkannon alaisten pääoma- ja ansiotulojen huomioiminen eläkkeensaajan ennakonpidätysprosenttien laskennassa

Pienet kannonalaiset pääoma- ja ansiotulot otetaan mukaan ennakonpidätysprosentin laskentaan seuraavin säännöin. Muulla pääomatulolla tarkoitetaan muita pääomatuloja kuin osinkotuloa ja vuokratuloa.

Jos verovelvollisella on muita pääomatuloja, mutta ei ole kannonalaista ansiotuloa ja laskettu pääomatulovero on enintään 600 euroa, verojen ja maksujen yhteismäärään lisätään pääomatulovero, kun lasketaan ennakonpidätysprosenttia verokortille.

Jos muiden pääomatulojen ja kannonalaisten ansiotulojen yhteismäärä on enintään 2 000 euroa, kannonalaiset ansiotulot otetaan mukaan verojen ja maksujen laskentaan. Verojen ja maksujen yhteismäärään lisätään pääomatulovero, kun lasketaan ennakonpidätysprosenttia verokortille.

Jos verovelvollisella ei ole muita pääomatuloja, mutta on kannonalaista ansiotuloa enintään 2 000 euroa, kannonalaiset ansiotulot otetaan mukaan vähennysten ja verojen laskentaan.

Jos edellä mainituissa tilanteissa laskennassa on mukana pääomatulona verotettavaa eläkettä tai suoritusta, sille lasketaan oma ennakonpidätysprosentti.

Jos pääomatulosta tehtävien vähennysten jälkeen verotettava pääomatulo on enintään 7 000 euroa, se otetaan mukaan, kun lasketaan palkan tai eläkkeen ja suorituksen ennakonpidätysprosenttia. Jos kuitenkin verovelvollisella on pääomatulon lisäksi muita kannonalaisia tuloja, pääomatuloa ei oteta mukaan verokortin laskentaan.

Ennakonkannonalaisia tuloja ei oteta huomioon kun lasketaan ennakonpidätysprosenttia verokortille, jos palkan verokortti on portaikkoverokortti tai oletuspalkalle laskettu verokortti tai merityötulolle laskettu verokortti taikka jos verovelvollisen ainoa ansiotulo on Suomen eläke, josta määrätään pelkästään sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu Suomeen.

Ennakonkannonalaisia ansiotuloja ja pääomatuloja ei oteta huomioon verojen ja maksujen laskennassa, jos Verohallinto on tallentanut verovelvolliselle ennakonkannonalaisten tulojen verokortilla huomioimisen esto-tiedon.

Ennakonkannonalaisista tuloista johtuvaksi ennakonpidätysprosentin nousun enimmäismääräksi asetetaan 15 prosenttiyksikköä. Jos ennakonpidätysprosentti nousee tätä suuremmaksi, ennakonkannonalaista tuloa ei oteta huomioon verokortilla.

Verokortin enimmäispidätysprosentti on 60. Ennakonkannonalaista tuloa ei oteta verokortille, jos ennakonpidätysprosentti nousisi yli 60 %:ksi.

Jos eläketulon ennakonpidätysprosentin laskennassa on huomioitu ennakonkannonalainen tulo, palkkatulon ennakonpidätysprosentin laskennassa ei tarkisteta 15 %:n nousua vaan ainoastaan 60 %:n enimmäispidätysprosentti.

Tuloista, joita ei ole otettu huomioon verokortilla, määrätään verovelvolliselle ennakkovero.

2 Eläkeprosentin laskennassa huomioon otettavat vähennykset

2.1 Pääomatuloeläkkeestä tai -suorituksesta tehtävät vähennykset

Pääomatuloista vähennetään tulonhankkimismenot ja korot sekä vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksut ja pitkäaikaissäästämissopimuksen maksut. Vähennykset tehdään ensisijaisesti muista pääomatuloista kuin pääomatuloa olevasta eläkkeestä tai suorituksesta. Jos syntyy alijäämää, pääomatuloeläkkeelle ja -suoritukselle asetetaan ennakonpidätysprosentiksi nolla.

2.2 Puhtaasta ansiotulosta valtionverotuksessa tehtävät vähennykset

2.2.1 Eläketulovähennys

Valtionverotuksen eläketulovähennys on enintään 11 560 euroa tai tätä pienempi eläkkeen tai suorituksen määrä. Jos verovelvollisen puhtaan ansiotulon määrä on suurempi kuin 11 560 euroa, pienennetään eläketulovähennystä 38 %:lla määrästä, jolla puhdas ansiotulo ylittää 11 560 euroa.

2.3 Puhtaasta ansiotulosta kunnallisverotuksessa tehtävät vähennykset

2.3.1 Eläketulovähennys

Kunnallisverotuksen eläketulovähennys on enintään 9 040 euroa tai tätä pienempi eläkkeen tai suorituksen määrä. Jos verovelvollisen puhtaan ansiotulon määrä ylittää 9 040 euroa, pienennetään eläketulovähennystä 51 %:lla määrästä, jolla puhdas ansiotulo ylittää 9 040 euroa.

2.3.2 Perusvähennys

Kunnallisverotuksen perusvähennys on enintään 3 100 euroa. Jos verovelvollisen kunnallisverotuksessa verotettava puhdas ansiotulo ulkomaan eläke mukaan luettuna on edellä lueteltujen vähennysten vähentämisen jälkeen 3 100 euroa suurempi, perusvähennystä pienennetään 18 %:lla ylimenevästä tulosta.

2.3.3 Invalidivähennys

Kunnallisverotuksen invalidivähennys on vähintään 30 %:n suuruisen verovelvollisen invaliditeettiprosentin osoittama osuus 440 eurosta. Vähennys myönnetään kuitenkin enintään kunnallisverotuksen muun puhtaan ansiotulon kuin eläketulon suuruisena. Verovelvollinen, jolla on ollut veronalaista eläketuloa vuonna 1982, saa kunnallisverotuksessa vähentää sen suuruisen invalidivähennyksen, johon hänellä oli oikeus vuodelta 1982 toimitetussa kunnallisverotuksessa, jollei hän voimassa olevien säännösten perusteella ole oikeutettu tätä suurempaan invalidivähennykseen.

2.4 Verosta tehtävät vähennykset

2.4.1. Työ- ja eläketulovähennys

Ahvenanmaan kunnallisverosta vähennettävä työ- ja eläketulovähennys otetaan huomioon laskennassa vastaavalla tavalla kuin palkan pidätysprosentin laskennassa.

2.4.2 Valtionverotuksen invalidivähennys ja elatusvelvollisuusvähennys

Valtionverotuksen invalidivähennys ja elatusvelvollisuusvähennys otetaan huomioon laskennassa vastaavalla tavalla kuin palkan pidätysprosentin laskennassa.

2.4.3 Alijäämähyvitys ja erityinen alijäämähyvitys

Alijäämähyvitys ja erityinen alijäämähyvitys otetaan huomioon laskennassa vastaavalla tavalla kuin palkan pidätysprosentin laskennassa.

2.5 Valtion ansiotulovero, valtion pääomatulovero, kunnallisvero, kirkollisvero, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu ja sairausvakuutuksen päivärahamaksu

Valtion ansiotulovero lasketaan verovuoden verotuksessa sovellettavan progressiivisen tuloveroasteikon mukaan.

Eläketuloa saaville lasketaan valtion ansiotuloveron lisäksi eläketulon lisävero. Eläketulon lisävero lasketaan, jos eläketulo vähennettynä valtionverotuksen eläketulovähennyksellä on suurempi kuin 47 000 euroa. Lisäveron määrä on 5,85 %.

Kunnallisvero, kirkollisvero ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu sekä sairausvakuutuksen päivärahamaksu lasketaan verovelvollisen verovuoden kotikunnan mukaisen kunnan tuloveroprosentin ja seurakunnan tuloveroprosentin, sekä verovuodelle vahvistetun sairaanhoitomaksuprosentin (1,36 %), sairaanhoitomaksun korotusprosentin (0,17 %), päivärahamaksuprosentin (1,53 %) ja yrittäjän päivärahamaksun korotusprosentin (0,17 %) mukaisena kahden desimaalin tarkkuudella. Sairaanhoitomaksu palkka- ja työtulosta on 0 %. Sairausvakuutuksen päivärahamaksua ei lasketa, jos vuotuisen palkka- ja työtulon yhteismäärä alittaa 14 020 euroa.

Pääomatuloa olevasta verotettavasta eläkkeestä tai suorituksesta lasketaan vero pääomatulon tuloveroprosentin (30,0 %) mukaisesti. Siltä osin kuin eläkkeen ja/tai suorituksen määrä ylittää 30 000 euroa, ylimenevästä osasta lasketaan veroa (34,0 %) pääomatulon korotetun tuloveroprosentin mukaisesti.

Sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun laskennassa ulkomaan eläkettä ei huomioida lainkaan, jos se on EU/ETA-maasta saatua eläkettä, josta ei määrätä sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua. Jos EU/ETA-maasta maksetun eläkkeen sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua koskee sairaanhoitomaksukatto, sairaanhoitomaksu korotuksineen ei saa ylittää Suomesta maksettavien sosiaaliturva-asetuksen tai perusasetuksen mukaisten eläkkeiden yhteismäärää.

Eläkkeiden perusteella määrättävä sairaanhoitomaksu ja sairaanhoitomaksun korotus saadaan vertaamalla maksua ilman eläketuloja ja maksua, joka saadaan, kun myös sosiaaliturva-asetuksen tai perusasetuksen mukaiset eläkkeet otetaan huomioon. Erotus on mainittujen asetusten mukaisten eläkkeiden perusteella määrätty sairaanhoitomaksu korotuksineen. Tätä sairaanhoitomaksua korotuksineen verrataan Suomesta maksettavien sosiaaliturva-asetuksen tai perusasetuksen mukaisten eläkkeiden yhteismäärään.

Ylittävästä osasta muodostuu sairaanhoitomaksuvähennys ulkomaan eläkkeen johdosta, joka vähennetään lasketusta sairaanhoitomaksusta, joka sisältää korotuksen.

Muusta ulkomaan eläkkeestä lasketaan täysi sairaanhoitomaksu korotuksineen.

Jos eläkeläisellä on yrittäjän (YEL) ja maatalousyrittäjän (MYEL) vakuutuksen perusteena olevaa työtuloa, hänen ennakonpidätysprosenttinsa lasketaan palkansaajien laskennassa.

2.6 Yleisradiovero

Yleisradiovero otetaan huomioon laskennassa vastaavalla tavalla kuin palkan pidätysprosentin laskennassa. Yleisradiovero lisätään verovelvollisen verojen ja maksujen yhteismäärään.

3 Eläkkeen tai suorituksen ennakonpidätysprosentin laskenta

3.1 Ansiotuloa olevan eläkkeen tai suorituksen ennakonpidätysprosentin laskenta

Eläkkeen tai suorituksen ennakonpidätysprosentti saadaan pääsääntöisesti laskemalla, montako prosenttia edellä kohdassa 2.5 laskettu vero, johon on lisätty yleisradiovero, on eläkkeestä tai suorituksesta.

Eläkkeen tai suorituksen ennakonpidätysprosentti voidaan laskea enintään 60 %:n suuruiseksi. Prosentti vahvistetaan puolen prosenttiyksikön tarkkuudella pyöristäen seuraavaan ylempään täyteen tai puoleen prosenttiin.

Suomesta ulkomaille maksettavan eläkkeen, josta saadaan määrätä vain sairaanhoitomaksu, ennakonpidätysprosentiksi asetetaan 2 %, jos laskettu prosentti olisi tätä suurempi.

3.2 Pääomatuloa olevan eläkkeen tai suorituksen ennakonpidätysprosentin laskenta

Pääomatuloa olevalle vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen perustuvalle eläkkeelle ja pitkäaikaissäästämissopimukseen perustuvalle suoritukselle lasketaan enintään 30,0 %:n suuruinen ennakonpidätysprosentti, jos pääomatuloeläkkeen tai suorituksen määrä on enintään 30 000 euroa. Jos pääomatuloeläkkeen tai suorituksen määrä on yli 30 000 euroa, lasketaan tulolle enintään 34,0 %:n suuruinen ennakonpidätysprosentti.

Jos verovelvollisella on myös muuta pääomatuloa ja pääomatuloeläke tai suoritus on enintään 30 000 euroa, eläkkeelle lasketaan enintään 30 %:n ennakonpidätysprosentti ja mahdollinen muu verontarve siirtyy ennakkoveron laskentaan.

Näissä tilanteissa muille eläkkeille tai suorituksille lasketaan uusi ennakonpidätysprosentti ottamalla huomioon pääomatuloeläkkeestä tai -suorituksesta ennakonpidätyksin kertyvä määrä verontarpeen vähennyksenä ja eläketulo tulevan tulon vähennyksenä.

4 Henkilökohtaisen ennakonpidätysprosentin laskeminen eläkkeensaajan palkkaa varten

Kaikille yleisesti verovelvollisille, joiden eläkkeen tai suorituksen määrä on yli 900 euroa vuodessa ja joilla on vähintään 335 euroa palkkatuloja, lasketaan ennakonpidätysprosentti erikseen palkkaa varten. Ennakonpidätysprosenttia palkkaa varten ei kuitenkaan lasketa, jos verovelvollinen on siirtynyt eläkkeelle vuonna 2017 ja Verohallinto ei ole päivittänyt palkkatuloja vuotta 2018 varten. Tällöin laskennasta poistetaan päätoimen palkkatulo ja tulonhankkimismenot. Palkan ennakonpidätysprosentti lasketaan erikseen maissa ja merillä ansaittua palkkatuloa varten.

Palkan ennakonpidätysprosentin laskennassa käytettävä tulo on sama kuin viimeksi päättyneen verotuksen palkkatulo korotettuna 2,0 %:lla. Jos tieto palkasta on ennakkoperinnän muutoslaskennoista, sitä korotetaan 1,0 %:lla. Palkan ennakonpidätysprosentin laskennassa otetaan huomioon eläkeprosentin laskennassa mainittujen vähennysten lisäksi myös työmatkakulut, työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ja muut tulonhankkimismenot sekä tulonhankkimisvähennys, työtulovähennys ja kunnallisverotuksen ansiotulovähennys.

Palkan ennakonpidätysprosentin laskennassa verovelvollisen tulona käytetään eläkkeen tai suorituksen ja palkan yhteismäärää. Jos viimeksi päättyneen verotuksen tiedoista poimittu palkka jää alle 335 euron tai alle 300 euron silloin, kun Verohallinto on päivittänyt tiedon verovuotta varten tai jos viimeksi päättyneen verotuksen tiedot puuttuvat, palkalle ei lasketa ennakonpidätysprosenttia. Edunsaajaeläkettä saaville iältään 10–18-vuotiaille lasketaan palkkaa varten prosenttiportaikko. Jos eläke on suuruudeltaan vähintään kunnallisverotuksen täysi eläketulovähennys vähennettynä 675 eurolla, verovelvolliselle lasketaan prosenttiportaikko, jossa palkkatulot ovat 10 500 euroa ja 17 950 euroa. Pidätysprosentti lasketaan jo 10 500 eurolle.

Perhe-eläkkeen, osa-aika eläkkeen tai osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen saajalle, jonka palkkatuloihin rinnastettavat ansiotulot ovat alle 6 050 euroa vuodessa, lasketaan yhteinen ennakonpidätysprosentti eläkkeelle ja palkanluonteisille ansiotuloille. Jos palkkatuloihin rinnastettavat ansiotulot ovat yli 6 050 euroa vuodessa, ennakonpidätysprosentit lasketaan palkansaajien laskennassa.

Palkan ennakonpidätysprosentin laskennassa huomioidaan eläkkeestä arvioitu kertyvä ennakonpidätys.

Jos verovelvollinen saa kotimaasta tai ulkomailta eläkettä, josta määrätään vain sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu, palkan ennakonpidätysprosentin laskentaa ei tehdä.

Päivärahamaksun perusteena oleva tulo

Sairausvakuutuksen päivärahamaksun perusteena olevana tulona laskennassa käytetään seuraavien tulojen yhteismäärää: palkanluonteiset ansiotulot, merityötulo, urheilijan palkkio, ennakonpidätyksen alainen nettotyökorvaus (ALV-velvollinen), ennakonpidätyksen alainen työkorvaus (ei ALV-velvollinen), omaishoitajan palkkio ja perhehoitajan palkkio ilman kustannusten korvauksen osuutta. Palkanluonteisia ansiotuloja ovat päätoimen palkkatulo, sivutulo ja ennakonkannonalaiset palkkatulot. Päivärahamaksun perusteena olevasta tulosta vähennetään ennen ennakonpidätyksen toimittamista tehtävä vähennys.

Jos laskennassa on kohdan 1.5 mukaisesti mukana kannonalaisia ansiotuloja, ne huomioidaan päivärahamaksun perusteessa. Näitä tuloja ovat ennakonkannon alainen työkorvaus, elinkeinotoiminnan ansiotulo, elinkeinotoiminnan ansiotulo yhtymistä, maatalouden ansiotulo, maatalouden ansiotulo yhtymistä ja porotalouden ansiotulo.

Päivärahamaksu lasketaan 16 vuotta täyttäneille siihen asti kunnes verovelvollinen täyttää 68 vuotta. Päivärahamaksua ei lasketa, jos vuotuisen palkka- ja työtulon yhteismäärä alittaa 14 020 euroa.

Kesken vuoden 16 vuotta tai 68 vuotta täyttäville lasketaan päivärahamaksun perusteena oleva tulo, joka jaetaan 12:lla ja tulos kerrotaan 16 vuotta täyttämiskuukauden jälkeisten kuukausien lukumäärällä tai 68 vuotta täyttämiskuukauden ja sitä edeltävien kuukausien lukumäärällä ja saadaan uusi päivärahamaksun perusteena oleva tulo, josta lasketaan päivärahamaksu.

YEL-työtulon perusteella lasketaan yrittäjän korotettu päivärahamaksu 0,17 % 18–68-vuotiaille.

Tulonhankkimisvähennys (valtion- ja kunnallisverotus)

Vähennyksen suuruus on 750 euroa, kuitenkin enintään palkkatulon määrä.

Asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkakulut ja työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut, muut tulonhankkimismenot ja Ahvenanmaan matkakulut

Vähennykset lasketaan samalla tavalla kuin palkansaajien pidätysprosentin laskennassa.

Eläkevakuutus-, työttömyysvakuutus- ja päivärahamaksu (puhtaasta ansiotulosta valtion- ja kunnallisverotuksessa)

Eläkevakuutusmaksuksi lasketaan 6,35 % päätoimen palkasta ja merityötulosta. Eläkevakuutusmaksua lasketaan siitä alkaen kun verovelvollinen täyttää 17 vuotta. Kesken vuoden 17 vuotta täyttäville eläkevakuutusmaksu lasketaan ikärajan täyttämistä seuraavan kuukauden alusta. Eläkevakuutusmaksua lasketaan siihen asti, kunnes 1957 tai tätä aikaisemmin syntynyt verovelvollinen täyttää 68 vuotta, 1958–1961 syntynyt verovelvollinen täyttää 69 vuotta ja 1962 tai sen jälkeen syntynyt verovelvollinen täyttää 70 vuotta. Vuoden 2025 loppuun saakka eläkevakuutusmaksu lasketaan korotettuna 53 vuoden täyttämistä seuraavan kuukauden alusta sen kuukauden loppuun, jona työntekijä täyttää 63 vuotta. Korotetuksi eläkevakuutusmaksuksi lasketaan 7,85 % päätoimen palkasta. Eläkevakuutusmaksun laskentatapa on sama kuin palkansaajien pidätysprosentin laskennassa.

Työttömyysvakuutusmaksuksi lasketaan vastaavalla tavalla 1,9 % 17–65-vuotiaille päätoimen palkasta ja merityötulosta. Maksuja ei lasketa päätoimen palkasta ja merityötulosta, jos Verohallinto on päivittänyt tiedon laskennan estosta. Sivutulosta maksut lasketaan vain, jos Verohallinto on verovuotta varten päivittänyt tiedon laskennan sallimisesta.

Päivärahamaksu ja yrittäjän korotettu päivärahamaksu otetaan huomioon vähennyksenä samalla tavalla kuin palkansaajien pidätysprosentin laskennassa.

Merityötulovähennys (puhtaasta ansiotulosta valtion- ja kunnallisverotuksessa)

Vähennykset lasketaan samalla tavalla kuin palkansaajien pidätysprosentin laskennassa.

Kunnallisverotuksen opintorahavähennys (puhtaasta ansiotulosta)

Vähennys lasketaan samalla tavalla kuin palkansaajien pidätysprosentin laskennassa opintorahaa saavalle opiskelijalle.

Kunnallisverotuksen ansiotulovähennys (puhtaasta ansiotulosta ennen perusvähennystä)

Kunnallisverotuksen ansiotulovähennys lasketaan samalla tavalla kuin palkansaajien pidätysprosentin laskennassa.

Työtulovähennys

Työtulovähennys lasketaan samalla tavalla kuin palkansaajien ennakonpidätysprosentin laskennassa. Työtulovähennys vähennetään ansiotulosta valtiolle suoritettavasta tuloverosta. Siltä osin kuin vähennys ylittää ansiotulosta valtiolle suoritettavan tuloveron määrän, se tehdään kunnallisverosta, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden suhteessa. Vähennys tehdään ennen muita tuloverosta tehtäviä vähennyksiä.

5 Veron määrän laskeminen

Verovelvollisen tulojen ja vähennysten perusteella lasketaan verot ja maksut. Valtion ansiotuloverosta vähennetään työtulo-, invalidi- ja elatusvelvollisuusvähennys. Valtion ansiotuloverosta vähentämätön osuus työtulovähennyksestä vähennetään kunnallisveron, kirkollisveron ja sairaanhoitomaksun yhteismäärästä, jossa ei ole mukana päivärahamaksua. Ahvenanmaan kunnallisverosta vähennetään työ- ja eläketulovähennys kuitenkin enintään kunnallisveron määrään saakka.

Alijäämähyvitys ja erityinen alijäämähyvitys vähennetään verojen ja maksujen yhteismäärästä, jossa ei ole mukana päivärahamaksua. Alijäämähyvitys ja erityinen alijäämähyvitys lasketaan suhteutettuna, jos laskennassa on mukana ulkomaan sairaanhoitomaksullista eläkettä.

Alijäämähyvityksestä vähennetään enintään 3/4 valtion ansiotuloverosta. Loput 1/4 vähennetään valtion ansiotuloverosta, kunnallisverosta, kirkollisverosta ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta näiden suhteessa. Erityinen alijäämähyvitys vähennetään ensisijaisesti valtion ansiotuloverosta. Jos valtion ansiotulovero ei riitä erityisen alijäämähyvityksen vähentämiseen, niin vähentämättä jäänyt määrä vähennetään kunnallisverosta, kirkollisverosta ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta näiden suhteessa.

Jos laskennassa on ulkomailta maksettavaa eläkettä, josta peritään sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu, lasketaan vieraalle valtiolle maksetuista veroista hyvitettävät määrät ja vähennettävät määrät valtion-, kunnallis- ja kirkollisverojen suhteessa.

Vieraalle valtiolle maksetuista veroista hyvitettävät määrät ja vähennettävät määrät vähennetään valtion-, kunnallis- ja kirkollisveroista näiden suhteessa.

Valtion-, kunnallis- ja kirkollisverot sekä sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu ja sairausvakuutuksen päivärahamaksu lasketaan yhteen.

Yleisradiovero lasketaan uudelleen tässä laskennassa olevien tietojen perusteella. Yleisradioveroksi lasketaan 2,5 % Suomessa yleisesti verovelvollisen henkilön puhtaiden ansio- ja pääomatulojen yhteismäärän tai sitä suuremmasta YEL- ja/tai MYEL -työtulon yhteismäärän 14 000 euroa ylittävästä osuudesta. Yleisradioveron määrä on kuitenkin enintään 163 euroa. Yleisradioveroa ei määrätä luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle, jonka kotikunta on Ahvenanmaan maakunnassa.

Yleisradioverosta ei vähennetä verosta tehtäviä vähennyksiä. Yleisradioveroon kohdistuva kansainvälinen kaksinkertainen verotus poistetaan joko vapautusmenetelmällä tai hyvitysmenetelmällä. Yleisradiovero lisätään verovelvollisen verojen ja maksujen yhteismäärään.

Näin saadaan maksettavaksi määrättävien verojen ja maksujen yhteismäärä, josta vähennetään eläkkeestä tai suorituksesta näiden ennakonpidätysprosentin mukaan kertyvä määrä.

Palkkatulon ennakonpidätysprosentti saadaan laskemalla, montako prosenttia jäljelle jäävä määrä on muiden kuin eläkkeiden ja suoritusten määrästä. Palkan ennakonpidätysprosentti on enintään 60 %.

Edunsaajaeläkettä tai perhe-eläkelain mukaista muuta eläkettä kuin lesken alkueläkettä saaville leskille, sekä osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, osa-aikaeläkettä tai osatyökyvyttömyyseläkettä saaville ennakonpidätysprosentti määrätään yhtä suureksi palkkaa ja eläkettä varten.

Verovelvolliselle laskettu palkan ennakonpidätysprosentti tulostetaan näkyviin lomakkeelle "Selvitys ennakonpidätysperusteista". Verovelvolliselle tulostetaan lisäksi palkkaverokortti, johon merkitään verovelvolliselle laskettu palkan ennakonpidätysprosentti erikseen maissa ja merillä ansaittua tuloa varten ja tuloraja.

6 Henkilökohtaisten ennakonpidätysprosenttien

Edellä vahvistettujen perusteiden mukaan laskettuja henkilökohtaisia ennakonpidätysprosentteja sovelletaan 1.2.2018 lukien.

 

Helsingissä 4 päivänä joulukuuta 2017

Pääjohtajan estyneenä ollessa
Ylijohtaja Arto Pirinen

Johtava asiantuntija Mia Keskinen

Sivu on viimeksi päivitetty 7.12.2017