Luontoisedut

Antopäivä
23.2.2009
Diaarinumero
1638/31/2008
Voimassaolo
23.2.2009 - 8.12.2013
Valtuutussäännös
VerohallintoL 2 § 2 mom.

Luontoisedun käsite

Verotuksessa luontoisedulla tarkoitetaan työnantajan muuna kuin rahana maksamaa korvausta työntekijälle. Edut ovat useimmiten jatkuvia tai säännöllisesti toistuvia.

Luontoisetu on työnantajan järjestämä ja kustantama hyödyke, jonka hän luovuttaa työntekijän käyttöön. Hyödykkeen on oltava työnantajan omistama tai hallitsema. Työntekijän itsensä hankkimat hyödykkeet, jotka työnantaja maksaa hänelle, eivät voi olla verotuksessa tarkoitettua luontoisetua, vaan osa rahapalkkaa. Luontoisedussa työntekijä saa vain käyttöoikeuden hyödykkeeseen. Kyse ei siten ole omistusoikeuden siirtymisestä työntekijälle. Käyttöoikeus lakkaa viimeistään työsuhteen päättyessä. Kyseeseen ei myöskään voi tulla järjestelyt, joissa työntekijä luovuttaa työnantajalle ensin käyttöoikeuden omaan omaisuuteensa ja työnantaja antaa sen jälkeen saman hyödykkeen työntekijän käyttöön luontoisetuna. Tällainen tilanne syntyy esim. silloin, kun työntekijä vuokraa omistamansa asunnon työnantajalle, joka luovuttaa asunnon luontoisetuna edelleen samalle työtekijälle (KHO 1976/2462).  Koko vuokran määrä on palkkaa myös silloin, kun työnantaja maksaa palkansaajan itsensä vuokraaman asunnon vuokran (KHO 1973/3039).

Luontoisetu on veronalaista palkkaa aivan kuten rahapalkkakin. Rahapalkan maksaminen ei ole luontoisetujen saamisen edellytyksenä, vaan palkkana voi olla pelkästään luontoisetuja. Luontoisetu voidaan antaa ”vapaana” etuna tai työnantaja voi periä siitä korvauksen. Jos työnantajalle maksettu korvaus on vähintään edun luontoisetuarvon suuruinen, verotettavaa etua ei synny. Etu on kuitenkin merkittävä vuosi-ilmoitukselle.

Luontoisetujen arvosta on aina maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu. Ne ovat myös työntekijän päivärahamaksun perusteena. Sen sijaan eräät veronalaiset henkilökuntaedut on sairausvakuutuslain 11 luvun 2.4 § ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 4.3 §:n nojalla vapautettu näistä maksuista.

Luontoisedut verotetaan nautintaperiaatteen mukaan. Etu on sen ajankohdan tuloa, jolloin se on ollut työntekijän käytettävissä. Käyttöajan perusteella määräytyvät vuosi-ilmoitusmerkinnät ja verovuosi.  Esim. joulukuussa 2008 tehdystä työstä maksetaan rahapalkka tammikuussa 2009. Tässä palkanmaksussa käytetään vuoden 2009 luontoisetuarvoja, koska kysymyksessä on tammikuussa saatu etu. Joulukuun luontoisedut sisältyivät jo joulukuussa tapahtuneeseen palkanmaksuun.

Verohallinnon luontoisetupäätös

Verohallinto antaa vuosittain etukäteen päätöksen luontoisetujen laskentaperusteista. Sama päätös koskee sekä ennakkoperintää että lopullista verotusta. Päätös sisältää yleisimmät luontoisedut kuten asuntoedun, autoedun, ravintoedun ja puhelinedun. Päätöksessä mainitsemattomien etujen arvona pidetään niiden käypää arvoa. Käypää arvoa voidaan soveltaa myös silloin, kun se on ilmeisesti luontoisetupäätöksessä vahvistettua arvoa alhaisempi (luontoisetupäätöksen 26 §).

Luontoisetuarvoja käytetään vain silloin, kun etu on osa työntekijän palkkausta. Niitä sovelletaan myös EPL 13.1 §:n 2 kohdassa tarkoitettuja henkilökohtaisia palkkioita saavien henkilöiden saamiin etuihin. Mutta jos etu annetaan esim. osinkona, se arvostetaan todellisten kustannusten suuruiseksi.

Useimmat luontoisetuarvot on laskettu kuukausitasolla. Kuukautta lyhyemmälle ajalle annettu etu voidaan laskea päiväkohtaisesti jakamalla kuukausiarvo 30,33:lla ja kertomalla edun saantipäivien lukumäärällä. Näin menetellään esim. silloin, kun luontoisetuauto vaihtuu kuukauden aikana tai asuntoetu on sesonkiaikana vain osan kuukautta tilapäistyöntekijän käytössä.

Luontoisetua vai rahapalkkaa

Työnantaja voi joissain tilanteissa korvata saamatta jääneen luontoisedun maksamalla luontoisedun määrän rahana (esim. ravintoetu vuosiloman ajalta). Luontoisedun sijaan maksettu rahakorvaus ei ole luontoisetu, vaan normaalia rahapalkkaa koko maksetun summan määräisenä.

Työntekijän kanssa on voitu tehdä ns. kokonaispalkkasopimus. Tämä tarkoittaa esim. sitä, että työnantajalle aiheutuvan kokonaiskustannuksen tulee säilyä samana, jos työntekijälle myöhemmin annetaan luontoisetuja. Rahapalkan (bruttopalkka) alennus luontoisedusta työnantajalle aiheutuneiden kustannusten määrällä ei tällöin ole luontoisedusta työnantajalle maksettu korvaus. Työntekijän tuloa on uusi, alempi rahapalkka, johon lisätään luontoisedun arvo (KHO 1986/2652).

Asuntoetu

Asuntoedusta on kyse silloin, kun työntekijä saa työ- tai virkasuhteensa perusteella käyttöönsä työnantajansa omistaman tai vuokraaman asunnon. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (481/1995) 12 luvun 91 §:n nojalla työnantajalla on oikeus irtisanoa työsuhdeasunto työsuhteen päätyttyä. Asuntoetu voi kuitenkin jatkua eläkkeenä. Tällöinkin sovelletaan luontoisetupäätöksen arvoja. Vuosi-ilmoituksella etu ilmoitetaan koodilla B, työnantajan maksama eläke.

Asuntoetu oli kysymyksessä myös silloin, kun vuokrasopimus oli muodollisesti tehty sellaisen itsenäisen kiinteistöyhtiön kanssa, jonka osakkaana työnantaja oli. Työnantaja tuki kiinteistöyhtiötä taloudellisesti siten, että työntekijöiltä perittiin pienempää vuokraa kuin muilta asukkailta (KHO 1982/4802).

Asuntoedun verotusarvoon vaikuttavat asunnon sijaintipaikkakunta, ikä ja pinta-ala. Arvostukseen vaikuttavat tekijät tarkistetaan vuosittain ja arvojen muutokset vastaavat yleisiä vuokratason muutoksia. Mikäli asunnon käypä vuokra on pienempi kuin luontoisetupäätöksen mukainen arvo, käytetään käypää arvoa. Käypä arvo on se vuokra, mitä asunnosta vapailla markkinoilla jouduttaisiin maksamaan.

Työnantajan harjoittama vuokraustoiminta

Jotkut työnantajat, kuten kaupungit ja vakuutusyhtiöt, harjoittavat asuntojen vuokraustoimintaa. Jos palkansaaja on saanut työnantajansa omistaman asunnon käyttöönsä samojen perusteiden mukaan kuin muutkin vuokralaiset, ja häneltä perittävä vuokra määräytyy samalla tavalla, kysymyksessä ei ole luontoisetuasunto. Edellytyksenä on lisäksi, ettei vuokrasuhdetta voi irtisanoa työsuhteen päättymisen vuoksi.

Asunnon pinta-ala

Asuntoedun arvo koostuu perusarvosta ja neliömetriä kohti laskettavasta arvosta. Perusarvo nostaa edun arvoa suhteellisesti enemmän pienessä kuin suuressa asunnossa.

Kerrostalo- ja rivitaloasunnon pinta-ala selviää isännöitsijäntodistuksesta. Ulkovarastoja, vintti- ja kellarikomeroita ei tarvitse ottaa huomioon. Sen sijaan pari- ja omakotitalon pinta-alaa laskettaessa on hyvä tietää seuraavia asioita.

Asunnon pinta-alaksi lasketaan varsinaiset asuinhuoneet ja muut palkansaajan ja hänen perheensä asumiseen liittyvät tilat kuten vaatehuone ja komerot, sauna, uima-allas ja askarteluhuone. Lattiapinta-alaan, jonka perusteella edun arvo määritellään, luetaan seinien sisäpintojen rajoittama alue, ei kuitenkaan siltä osin kuin tilan korkeus on alle 160 cm.

Hormiryhmien, kantavien pilareiden ja kantavien seinien alaa ei lueta pinta-alaan. Siihen ei lueta myöskään parveketta tai muuta avointa tilaa eikä kylmiä säilytystiloja kuten kellaria tai ullakkoa. Autotalli ei kuulu asunnon pinta-alaan, vaan sille on vahvistettu erillinen luontoisetuarvo.

Ennen vuotta 1961 valmistuneiden asuntojen pinta-ala lasketaan niin, että 150 m2:n ylittävästä neliömäärästä otetaan huomioon vain puolet (luontoisetupäätöksen 2.3 §). Tämän huojennuksen tarkoituksena on hyvittää vanhojen asuntojen ”hukkaneliöt”.

Useita palkansaajia samassa asunnossa

Perusarvo on huoneistokohtainen. Jos kaksi tai useampi palkansaajaa asuu samassa huoneistossa, ja jokaisella on oma huone, lasketaan ensin koko asunnon luontoisetuarvo ja jaetaan se palkansaajien kesken heidän käytössään olevan neliömäärien suhteessa. Oma huoneen pinta-ala otetaan huomioon kokonaan, yhteisistä tiloista asukasluvun mukainen osuus. Vanhojen asuntojen huojennussäännöstä ei tällöin sovelleta.

Esimerkki: Huoneistossa, jonka pinta-ala on 120 m2, asuu neljä palkansaaja. A:lla on oma huone, jonka pinta-ala on 18 m2. Yhteisessä käytössä olevien eteisen, keittiön, kylpyhuoneen ja olohuoneen yhteenlaskettu pinta-ala on 40 m2. A:n asuntoetu lasketaan 28 m2:n mukaan.

Yhteishuoneelle vahvistettua luontoisetuarvoa käytetään silloin, samassa huoneessa asuu useita palkansaajia. esim. parakkimajoituksessa (luontoisetupäätöksen 7 §).

Asuntoetu syntyy silloin, kun edellä kuvattu asunto on järjestetty varsinaisen työpaikan läheisyyteen. Majoituksesta toissijaisella tai erityisellä työntekemispaikkakunnalla ei synny verotettavaa etua.

Lämmitys ja vesimaksut

Asuntoedun arvo sisältää sekä kylmän että lämpimän veden. Samoin keskuslämmitysasuntoja varten vahvistetut arvot sisältävät lämmityksen. Sähkölämmitteinen asunto rinnastetaan keskuslämmitysasuntoon. Jos palkansaaja vastaa itse lämmityskustannuksista, edun arvoa alennetaan luontoisetupäätöksessä vahvistetulla määrällä.

Asunnosta peritty vuokra

Asuntoedun arvosta vähennetään työnantajan palkansaajalta perimä vuokra ja mahdollinen vesimaksu. Jos luontoisetuasunto sijaitsee kiinteistöyhtiössä, jonka osakkaana työnantaja on, työnantajan perimäksi korvaukseksi katsotaan myös kiinteistöyhtiölle maksettu vuokra. Asuntoedun arvosta ei saa vähentää vuokran yhteydessä perittäviä muita maksuja, kuten sauna- ja pesutupa- ja autopaikkamaksuja.

Asuntoedun arvon alentaminen

Asuntoedun arvoa voidaan tietyissä tilanteissa alentaa luontoisetupäätöksen arvoista. Jos sijaintipaikkakunnan vuokrataso on luontoisetuarvoja alhaisempi, edun arvoa voidaan alentaa enintään 20 prosentilla. Myös asunnon sijainnin perusteella arvoja voidaan alentaa enintään 20 prosentilla. Sijaintiin liittyviä perusteita ovat esim. syrjäinen sijainti ja ympäristöhaitat kuten asuminen on laitos-, kaivos- tai teollisuusalueella. Jos sovelletaan molempia alennusperusteita, sijaintiin perustuva alennus lasketaan vuokratason perusteella alennetusta arvosta (luontoisetupäätöksen 9 §).

Jos talonmies/huoltomies asuu hoitamassaan kiinteistössä ja joutuu vastaanottamaan asukkaita asunnossaan, edun arvoa saa alentaa 15 %. Sen sijaan muualla kuin hoidettavissa kiinteistöissä asuvien huoltomiesten asuntoetuja ei saa alentaa tällä perusteella. Sen sijaan hälytyslaitteiden sijoittaminen asuntoon ei ole asuntoedun arvon alentamisperuste. Laitteistosta aiheutuva haitta liittyy ensisijaisesti palkansaajan työtehtäviin, ei asumiseen.

Joissakin tapauksissa työntekijä työskentelee myös kotonaan. Jos osa luontoisetuasunnosta on pelkästään työkäytössä, sen osalta ei muodostu luontoisetua (KHO 1991/810).

Alentamisperuste voi olla myös asunnon työkäyttö edustamiseen. Jos edustustilaisuuksia on runsaasti, esim. viikoittain, voidaan luontoisetuarvoa alentaa. Alennus voidaan tehdä joko prosenttimääräisenä tai jättämällä pelkästään edustuskäytössä olevat tilat huomioon ottamatta asuntoedun arvoa laskettaessa. Asuntoeduksi on kuitenkin katsottava perheen koon huomioon ottaen riittävästi tiloja. On myös huomattava, että esim. asunnon ainoa keittiö ei voi olla pelkästään edustuskäytössä.

Asukkaan suorittamat normaalin omakoti- ja rivitaloasumiseen liittyvät pihanhoito- ja lumityöt eivät oikeuta edun arvon alentamiseen.

Jos työnantaja ei ole varma edun alentamisperusteesta, hän voi saada asiasta veroviraston ennakkoratkaisun (EPL 45 §). Päätöksen hinta vuonna 2009 on 77 euroa.

Virka-asunnot

Valtiolta tai muulta julkisyhteisöltä saatu asunto on myös luontoisetu. Normaalissa kaupunkiympäristössä sijaitseviin, nykyajan vaatimukset täyttäviin asuntoihin sovelletaan yleisiä arvostusperiaatteita.

Peritty vuokra voidaan kuitenkin usein katsoa käyväksi vuokraksi, kun otetaan huomioon lämpimästä vedestä peritty korvaus. Tämä koskee esim. kasarmialueella, linnakkeella, vankila-, koulukoti- tai muussa laitosympäristössä tai maaseudulla etäällä taajamista sijaitsevia asuntoja (esim. KHO 1979/4651).

Matkaoppaiden asuntoetu

Ulkomailla matkaoppaina työskentelevät palkansaajat joutuvat useimmiten vaihtamaan kohdetta ja samalla luontoisetuasuntoa vähintään kerran vuodessa kesä- ja talvikohteeseen. Sijaisuudet ja muut siirrot lisäävät vaihtojen määrää. Suuremmissa kohteissa työskentelee useita oppaita ja heidän majoituksensa on järjestetty niin, että matkatoimisto vuokraa huoneiston, johon sijoitetaan useita oppaita. Pienissä kohteissa on vain yksi opas, jolle hankitaan yleensä yksiö. Tilanteissa, joissa luontoisetuasunto vaihtuu vuoden aikana mahdollisesti useita kertoja, todellisen edun arvon seuraaminen olisi kohtuuttoman hankalaa. Tämän vuoksi kalenterivuoden aikana asuntoa vaihtavien oppaiden asuntoetu lasketaan 25 m2:n mukaan.

Joihinkin lähinnä kaupunkikohteisiin tehdään matkoja ympäri vuoden. Kohde voi olla erityisen vaativa, esim. oppaalta edellytetään historian tuntemusta, joten opasta ei vaihdeta kovinkaan usein. Jos opas työskentelee samassa kohteessa koko vuoden, asuntoetu lasketaan todellisen asuinpinta-alan mukaan.

Kalustettu asunto

Asuntoedun arvoja sovelletaan kalustamattomaan asuntoon. Jos työnantaja tarjoaa palkansaajalle kalustetun luontoisetuasunnon, myös kalusteista syntyy veronalainen etu. Sen arvo on edun käypä hinta.

Hotellimajoitus, jos palkansaaja ei ole työmatkalla

Työnantaja saattaa kustantaa palkansaajalle hotellimajoituksen muutoin kuin työmatkalla, esim. varsinaisella työpaikallaan työskentelevälle uudelle työntekijälle työsuhteen alussa. Tällöin palkansaajalle syntyy luontoisetu, jonka arvo on työnantajan hotellille maksama määrä. Arvo kattaa myös aamiaisen ja muut hotellin palvelut.

Silloin kun palkansaaja on työmatkalla, ei majoituksesta synny verotettavaa etua. Etua ei synny myöskään silloin, kun palkansaaja yöpyy toissijaisella työpaikalla työskennellessään hotellissa.

Sähkönkäyttöoikeus ja hälytyslaitteet 

Sähkönkäyttöoikeus voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen arvoon vain silloin, kun se liittyy asuntoetuun. Jos työnantaja maksaa palkansaajan oman asunnon sähkölaskun, laskun määrä on kokonaisuudessaan palkkaa (KHO 1982/1781).

Jos asunnossa on kaasuhella (kaupunkikaasu), sähkönkäyttöetu kattaa myös kaasusta aiheutuneet kustannukset.

Työnantajan kustantaessa asuntokohtaisen hälytysjärjestelmän luontoisetuasuntoon, laitteiston hinnasta ja asennuskustannuksista ei synny veronalaista etua. Sen sijaan käyttökustannukset eivät sisälly asuntoedun arvoon. Jos työnantaja maksaa nekin, palkansaajalle syntyy veronalainen etu. Työnantajan palkansaajan omistamaan tai vuokraamaan asuntoon kustantaman hälytysjärjestelmän kaikki maksut ovat palkkaa.

Autotallietu

Autotallin pinta-alaa ei oteta huomioon laskettaessa asuntoedun arvoa. Säilytyskustannukset eivät sisälly autoedun arvoon. Näin ollen, jos työnantaja kustantaa palkansaajan auton säilytyksen autotallissa tai -hallissa asunnon läheisyydessä (auton yösäilytys), syntyy autotallietu. Sen sijaan työpaikan läheisyydessä olevasta auton säilytysmahdollisuudesta ei yleensä synny verotettavaa etua.

Luontoisetupäätöksen arvoja sovelletaan autotalliin ja –halliin. Lämpimälle ja kylmälle säilytyspaikalle on vahvistettu eri arvot. Jos työnantaja kustantaa autokatospaikan tai maksaa lämmityspistokkeen sähkölaskun, etu arvostetaan käypään arvoon. Tässä tilanteessa käypä arvo on työnantajan maksaman laskun suuruus, kuitenkin enintään autotalliedun arvo.

Ravintoetu

Ravintoedun arvo määräytyy eri tavoin riippuen siitä, onko kysymyksessä

  • tavanomainen ravintoetu (työpaikkaruokailu tai sopimusruokailu),
  • laitosruokailu,
  • oppilas- tms. ruokailun valvonnan yhteydessä saatu etu,
  • hotelli- ja ravintola-alan henkilökunnan ravintoetu ja lentohenkilöstön lennon aikana saama ateria tai
  • lounasseteli tai muu kuin sopimusruokailuun liittyvä ruokailulipuke/sirukortti.

Tavanomainen ravintoetu

Tavanomaisella ravintoedulla tarkoitetaan etua, joka on järjestetty

  • työnantajan ylläpitämässä omassa työpaikkaruokalassa,
  • muun ruokalanpitäjän työnantajan tiloissa ylläpitämässä työpaikkaruokalassa tai
  • ns. sopimusruokailuna.

Sopimusruokailulla tarkoitetaan järjestelyä, jossa työnantaja on tehnyt suoraan yleisessä käytössä olevan ruokailupaikan kanssa sopimuksen palkansaajien työpaikkaruokailun järjestämisestä. Ruokailupaikkojen määrää ei ole enää rajoitettu.

Vuonna 2009 tavanomaisen ravintoedun arvo on 5,50 € silloin, kun työnantajalle edun hankkimisesta aiheutuneiden välittömien kustannusten ja niiden arvonlisäveron määrä on vähintään 5,50 € ja enintään 9,20 €. Jos edusta aiheutuneet välittömät kustannukset ja ALV ovat alle 5,50 € tai yli 9,20 €, edun verotusarvo on aterian todellinen hinta.

Silloin kun työnantaja on sopinut ruokailupaikan kanssa työpaikkaruokailun järjestämisestä (sopimusruokailu), välittömät kustannuksina pidetään työnantajan ruokailupaikalle maksamaa määrää.

Jos ruoka valmistetaan työpaikkaruokalassa, joudutaan edun arvo laskemaan. Edun arvoon vaikuttavia välittömiä kustannuksia ovat aterian raaka-aineista sekä valmistus- ja tarjoilupalkoista ja niiden sosiaalikuluista aiheutuneet kustannukset. Vuokra-, tila-, laite tai muut kiinteät kustannukset ovat välillisiä kustannuksia, eikä niitä oteta huomioon. Samoin välillisiä kustannuksia ovat energiakulut ja aterian kuljettamisesta ruokailupaikalle aiheutuneet kustannukset.

Työnantaja voi antaa ravintoedun veronalaisena etuna tai periä palkansaajalta korvauksen. Palkansaajalta perittyä korvausta ei vähennetä välittömien kustannusten määrästä ravintoedun arvoa laskettaessa. Korvaus pienentää verotettavan edun määrää. Esim. välittömät kustannukset ovat 8,50 euroa. Työnantaja perii palkansaajalta 5 euron korvauksen. Ravintoedun arvo on 5,50 euroa. Verotettavaksi jää 0,50 euroa aterialta.

Työnantajan maksama subventio

Työnantajat saattavat subventoida työntekijöittensä käyttöön tarkoitetun henkilöstöravintolan ulkopuolisen pitäjän toimintaa. Tarkoituksena on alentaa ravintolan työntekijöiltä perimää hintaa. Jos subventioiden yhteismäärä ei ylitä ravintolan välillisiä kustannuksia, ei henkilökunnalle synny verotettavaa etua, vaikka heidän ateriasta maksamansa hinta alittaisi ravintoedun arvon.

Esimerkki tavanomaisen ravintoedun arvostuksesta vuonna 2009:

välittömät kustannukset+ALV € peritty korvaus € verotettava määrä €
9,20 - 5,50
9,20 5,50 -
9,50 5,50 4,00
4,90 - 4,90

Laitosruokailu

Laitosruokailulla tarkoitetaan ruokailua, joka on järjestetty potilas-, oppilas tai muuna vastaavana ruokailuna, ei ensisijaisesti henkilökuntaa varten. Arvoa sovelletaan sairaalan. koulun, päiväkodin, vanhainkodin ja muun vastaavan laitoksen henkilökunnan saamaan ravintoetuun. Edun arvo on 75 % tavanomaisen ravintoedun arvosta (luontoisetupäätöksen 13.1 §). Perhekoti ei ole tässä tarkoitettu laitos, joten sen henkilöstön saamaan ravintoetuun sovelletaan tavanomaisen ravintoedun arvoa alentamattomana.

Laitosruokailun arvoa voidaan soveltaa myös silloin, kun ruoka toimitetaan laitoskeittiöstä työnantajan toiseen toimipisteeseen (KHO 1993/3165).

Oppilaiden tai hoidettavien ruokailun valvonnan yhteydessä saatu ravintoetu arvostetaan 80 prosenttiin edellä mainitusta laitosruokailun arvosta.

Hotelli- ja ravintola-alan ja lentohenkilöstön ravintoetu

Luontoisetupäätökseen sisältyy hotelli- ja ravintola-alan henkilöstölle tarkoitettu ravintoedun arvo. Tätä arvoa sovelletaan myös niiden esim. henkilökuntaravintoloiden ja liikenneasemien baarien työntekijöiden ravintoetuun, joiden pääasiallinen tehtävä liittyy ruoan valmistukseen ja tarjoiluun. Edun arvo on 85 % tavanomaisen ravintoedun arvosta. Samaa arvostusta sovelletaan lentohenkilöstön lennon aikana saamiin aterioihin (luontoisetupäätöksen 13.2 §).

Ruokailulipukkeet

Lounassetelin tai muun kuin sopimusruokailuun liittyvän ruokailulipukkeen verotusarvo on 75 % lipukkeen arvosta luontoisetupäätöksestä ilmenevien euromäärien rajoissa. Vuonna 2009 nämä rajat ovat 5,50 € ja 9,20 €. Nimellisarvoltaan alle 5,50 euron ja yli 9,20 euron arvoiset lipukkeet arvostetaan nimellisarvoonsa. Lisäksi on huomattava, että silloin kun käytetään 75 %:n mukaista arvostusta, edun arvo on kuitenkin vähintään tavanomaisen ravintoedun arvo, siis vuonna 2009 5,50 €.

Ruokailulipuke voidaan arvostaa 75 prosenttiin nimellisarvosta sillä edellytyksellä, että lipuketta voidaan käyttää vain ateriointiin. Sillä ei saa ostaa elintarvikkeita, savukkeita eikä alkoholia. Lipukkeen arvosta ei saa antaa rahaa takaisin.

Lipuketta voidaan käyttää myös elintarvikemyymälöistä saatavien palvelupisteessä annosteltavien Take Away-annosten  sekä esim. salaattien ja täytettyjen patonkien maksuvälineenä. Sen sijaan muita elintarvikkeita, esim. pakattuja einestuotteita ei lipukkeella voi maksaa. Jos lounaan hinta alittaa lipukkeen nimellisarvon, ylimenevää osaa ei saa käyttää muiden ostosten maksamiseen.

Lipukkeet on tarkoitettu vain niiden antajaan työsuhteessa olevan henkilön ruokailuun. Palkansaajalle voi antaa luontoisetupäätöksessä esitetyllä tavalla arvostettuna vain yhden lipukkeen (jakamaton kokonaisuus) jokaista kotimaan työssäolopäivää kohden. Siten esim. vuosiloman, vanhempainloman ja virkavapauden ajalta annettavat lipukkeet on arvostettava nimellisarvoonsa. Myös tilapäiset poissaolot on huomioitava.

Vastaava järjestely voidaan toteuttaa paperilipukkeiden lisäksi myös muulla tavalla, esim. sirukortilla.

Esimerkki ruokailulipukkeen verotuksesta vuonna 2009:

lipukkeen nimellisarvo €  peritty korvaus € verotettava määrä €
9,20 - 6,90
9,20 6,90 -
10,00 - 10,00
6,00 - 5,50

Ravintoetu työmatkan aikana

Myös työmatkan ajalle saatu lipuke voidaan arvostaa 75 prosenttiin, jos työnantaja ei ole muutoin kustantanut ruokailua. Esim. työnantajan maksaman kurssin hintaan sisältyvä lounas ja asiakkaalle työnantajan edustajana tarjottu lounas ovat edellä tarkoitettuja työnantajan kustantamia ruokailuja. Jos palkansaaja saa samalle päivälle lounassetelin, se arvostetaan lipukkeen nimellisarvoon. Toisaalta ruokailulipuke ei ole ilmainen ateria, jonka johdosta päivärahaa jouduttaisiin puolittamaan.

Ruokailu työharjoittelun aikana

Opiskelijan tai koululaisen opintoihin saattaa kuulua työharjoittelu yrityksissä. Eräät harjoittelupaikat tarjoavat harjoittelijalle ateriat työpäivien aikana. Jos harjoittelija saa koulupäivinä ilmaisen ruoan oppilaitokselta, ei myöskään harjoitteluaikana saaduista aterioista synny verotettavaa etua. Jos taas oppilaitoksessa ei ole ilmaista ruokailua, on harjoittelupaikassa saatu ateria veronalainen luontoisetu, joka verotetaan palkkana. Jos rahapalkkaa ei makseta, ei edun arvosta voi toimittaa ennakonpidätystä. Etu on kuitenkin ilmoitettava vuosi-ilmoituksella ja siitä on maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu.

Autoetu

Jos palkansaaja tai hänen perheensä käyttää yksityisajoihin työnantajan henkilö- tai pakettiautoa, palkansaajan saama etu katsotaan autoeduksi. Yksityisajoa on myös asunnon tai työasunnon (TVL 95a §) ja varsinaisen työpaikan väliset matkat. Koska etu syntyy myös siitä, että perheenjäsenet käyttävät työnantajan omistamaa/hallitsemaa autoa, saman työsuhteen perusteella voidaan antaa useampia autoetuja. Ne verotetaan edun antajaan työsuhteessa olevan perheenjäsenen palkkana. Vapaa autoetu on kysymyksessä silloin kun työnantaja maksaa kaikki autosta aiheutuneet kustannukset. Auton käyttöetu on kysymyksessä silloin, kun palkansaaja suorittaa itse ainakin auton polttoainekulut.  Kulut on maksettava muulle taholle kuin työnantajalle.

Luontoisetu voi syntyä myös muunlaisten autojen yksityiskäytöstä. Päätöksen rajaus tarkoittaa sitä, että siinä vahvistettuja arvoja sovelletaan vain henkilö- ja pakettiautoihin.  Esim. muuttoa varten käyttöön saadun kuorma-auton luontoisetuarvo lasketaan todellisten kustannusten mukaan.

Työ- ja yksityisajon rajanvetoa

Asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat ovat yksityisajoa. Toisaalta työmatkasta (= matka erityiselle työntekemispaikalle) ei veronalaista etua synny. Työmatka voi alkaa  palkansaajan varsinaiselta tai toissijaiselta työpaikalta, asunnolta, työasunnolta taikka toissijaisella työskentelypaikkakunnalla olevasta majoituspaikasta. Näin ollen, tilanteessa, jossa palkansaajan on tarkoitus lähteä aamulla kotoaan työnantajan autolla asiakaskäynnille, hänen yksityisajoaan on työpäivän päättyessä tehty matka varsinaiselta työpaikalta kotiin. Seuraavana aamuna asiakaskäynnille suuntautuvasta matkasta ei etua synny.

Toissijaiselle työpaikalle tehdyt matkat ovat työajoa. Yksityisajoa on kuitenkin matka toissijaisella työskentelypaikalla olevan majoituspaikan ja toissijaisen työpaikan väliset matkat. Esim. palkansaajalla on tarkoitus työskennellä tiistaina toissijaisella työpaikallaan Jyväskylässä. Hän lähtee kotoaan Turusta Jyväskylään maanantai-iltana ja yöpyy hotellissa Jyväskylässä. Hän tekee matkan luontoisetuautollaan. Tiistaiaamuna hän ajaa hotellista toissijaiseen työpaikkaansa ja työpäivän päätyttyä kotiinsa Turkuun. Matkat Turusta Jyväskylään hotelliin ja toissijaiselta työpaikalta kotiin ovat työajoa. Sen sijaan matka hotellista toissijaiseen työpaikkaan on yksityisajoa.

Yksityisajoa ovat myös komennuksen kestäessä tehdyt matkat kotoa erityiselle työntekemispaikalle.

Jos palkansaajalla on vapaa autoetu, jonka arvon työnantaja laskee kuukausikohtaista käyttökustannusten arvoa käyttäen, ei kuvatuissa tilanteessa liene ongelmia. Mutta jos palkansaajalla on auton käyttöetu tai työnantaja käyttää kilometriperusteista käyttökustannusten laskentatapaa, on myös edellä mainitut matkat käsiteltävä yksityisajona.

Silloin kun kysymyksessä on auto (huoltoauto, eläinlääkäriauto tms.), jonka muu yksityiskäyttö on kielletty, ei työajoihin liittyvistä kodin ja varsinaisen työpaikan välisistä matkoista synny verotettavaa etua. Tällainen tilanne syntyy esim. silloin, kun autoa tarvitaan päivystystehtävissä (KHO 1982/444) tai työntekijä lähtee seuraavana aamuna kotoaan asiakaskäynnille.

Sivutoimen ajot

Silloin kun palkansaaja ajaa sivutoimeensa liittyviä matkoja päätoimensa palkkaukseen kuuluvalla luontoisetuautolla, nämä matkat ovat edun antaneen työnantajan kannalta yksityisajoa.
Kolme ikäryhmää

Verohallituksen luontoisetupäätöksessä autot on jaettu kolmeen ikäryhmään auton rekisteriotteeseen merkityn käyttöönottovuoden perusteella. Auto kuuluu ikäryhmään A kolmen ensimmäisen käyttövuoden aikana, seuraavat kolme vuotta ikäryhmään B ja sen jälkeen ikäryhmään C.  Esim. Auton rekisteriotteeseen merkitty käyttöönottopäivä on 10.10.2007. Auto kuuluu vuosina 2007 - 2009 ikäryhmään A ja vuoden 2010 alusta ikäryhmään B.

Vuonna 2009 ikäryhmät ovat:

  • A: vuosina 2007 - 2009 käyttöön otetut autot
  • B: vuosina 2004 - 2006 käyttöön otetut autot,
  • C: ennen vuotta 2004 käyttöön otetut autot

Autoedun arvon määräytyminen

Autoedun kuukausiarvo koostuu kahdesta osasta, perusarvosta (prosenttiosuus) ja käyttökustannuksista (euromäärä). Uushankintahinnasta laskettava perusarvo vastaa lähinnä auton pääomakustannuksia. Siinä on mukana poisto, korko, vakuutusmaksut ja auton käyttömaksu. Käyttökustannuksiin sisältyvät rengas- ja korjaus- ja huoltokustannukset sekä vapaassa autoedussa polttoainekustannukset.

Perusarvo on vanhemmissa autoissa pienempi kuin uusissa. Sen sijaan käyttökustannukset ovat vanhemmissa autoissa suuremmat. Syynä on esim. takuuajan päättyminen ja korjauskustannusten lisääntyminen.

Autoedun arvon määräytymisperusteena käytettävä hinta

Uushankintahintana, josta perusarvo lasketaan, käytetään koko auton käyttöiän ajan samaa, auton käyttöönottokuukauden alussa voimassa ollutta, automallin maahantuojan tai sen puuttuessa tukkukaupan ilmoittamaa automallin yleistä suositushintaa. Yksittäisten autoliikkeiden kampanjahintoja ei käytetä autoedun laskennan perusteena. Myöhemmät hinnanmuutokset eivät vaikuta jo käytössä olevan auton luontoisetuarvoon. Toimitusmaksua ei lisätä auton hintaan. Jos em. suositushintaa ei ole (esim. käytettynä maahantuotu auto), käytetään hintana lähinnä vastaavan auton hintaa.

Jos automallilla on useita maahantuojia, käytetään Tullin ylläpitämän henkilöautojen hintatilaston mukaista arvoa.

Autoliikkeet antavat todistuksen yritysautoksi myymiensä autojen suositushinnasta. Työnantajan tulee liittää todistus palkkakirjanpitoonsa.

Perusarvoa laskettaessa auton hinnasta tehdään euromääräisesti kaikille autoille samansuuruinen perusvähennys (3 400 €), jonka tarkoituksena on tasoittaa käyttö- ja pääomakustannusten välisiä eroja halvempien ja kalliimpien autojen välillä. Perusarvo pyöristetään lähinnä alempaan 10 euroon.

Käytettynä maahantuodut autot

Käytettynä maahan tuodun luontoisetuauton käsittely verotuksessa ei eroa kotimaasta ostetun auton käsittelystä. Auton ikä määräytyy sen mukaan, milloin se todellisuudessa on ensi kertaa otettu käyttöön riippumatta siitä, missä maassa se on tapahtunut. Hinta määräytyy aina kotimaisen hinnan mukaan samaan tapaan kuin kotimaasta ostetun autonkin. Jos kyseistä automallia ei tuoda Suomeen, käytetään lähinnä vastaavan automallin hintaa. Myös verovirastolta voi saada ennakkoratkaisun käytettävästä uushankintahinnasta.

Lisävarusteet

Autoa ostettaessa siihen voidaan hankkia vakiovarusteiden lisäksi tai tilalle lisävarusteita. Niitä ovat esim. metalliväri, nahkaverhoilu, peruutustutka, vetokoukku, kattoluukku ja vakionopeudensäädin. Näiden lisävarusteiden hankintahinnat lisätään auton uushankintahintaan siltä osin kuin niiden yhteenlaskettu arvo ylittää 850,00 euroa. Myös asennuskustannukset otetaan huomioon. Tavanomaiset talvipyörät ja autopuhelin eivät vaikuta lisäävästi edun arvoon, koska talvipyörät sisältyvät käyttökustannuksiin ja autopuhelimen yksityiskäytöstä muodostuu erillinen puhelinetu.

Lisävarusteiden arvo määräytyy työnantajan niistä maksaman hinnan perusteella, kuitenkin niin, että jos työnantajan saama alennus ylittää tavanomaisen käteis- tms. alennuksen, lisävarusteiden arvona käytetään niiden yleistä suositushintaa. Maahantuojien ja jälleenmyyjien yleisölle suuntaamia kampanjaluonteisia lisävarustepakettien hinnoitteluita voidaan pitää tavanomaisena alennuksena.

Hands free –laitteet ja navigaattori

Lisävarusteina käsitellään myös työnantajan hankkimien hands free -laitteiden hintaa ja asennuskustannuksia (KHO 2003/2755). Jos työnantaja hankkii hands free –laitteet palkansaajan omistamaan autoon, niiden hankintahinta ja asennuskustannukset ovat kokonaisuudessaan palkkaa, eivät luontoisetua.

Jos työnantaja hankkii luontoisetupuhelimeen ”nappikuulokkeen”, se voidaan katsoa puhelimen lisälaitteeksi, eikä sen arvo näin ollen vaikuta autoedun arvoon. Myöskään matkapuhelimen arvo ei tällöin nouse.

Myös navigaattori on yleensä auton käyttöön liittyvä lisävaruste. Jos se on autossa vakiovarusteena, sen arvo on mukana auton hankintahinnassa ja tulee automaattisesti mukaan autoedun perusarvoon. Jos navigaattori hankitaan erillisenä, sen hinta käsitellään lisävarusteen hintana.

Jos työnantaja hankkii navigaattorin palkansaajan autoon, ja laitteisto siirtyy palkansaajan omistukseen, sen hinta on palkkaa. Palkansaajan autoon pelkästään työkäyttöön annetusta navigaattorista, joka säilyy työnantajan omistuksessa, ei synny veronalaista etua.

Käyttökustannukset

Auton käyttökustannukset on vahvistettu sekä kuukausikohtaisena arvona että yksityisajojen määrään perustuvana kilometrikohtaisena arvona.

Autoedun kuukausikohtainen käyttökustannusten arvo on laskettu olettaen, että yksityisajoja on 1 500 km kuukaudessa, 18 000 km vuodessa. Jos yksityisajoa on jatkuvasti tätä vähemmän, palkansaaja pääsee edullisempaan verotusarvoon pitämällä ajopäiväkirjaa. Jos työnantaja ei halua tarkistaa ajopäiväkirjaa kuukausittain, voidaan menetellä myös niin, että työnantaja käyttää ennakkoperinnässä kuukausiarvoa ja palkansaaja ilmoittaa esitäytetyn veroilmoituksen lisätiedoissa ajetun kilometrimäärän ja vaatii verotuksessaan edun arvon alentamista. Hänen on säilytettävä ajopäiväkirja itsellään, se toimitetaan verohallinnolle vain pyydettäessä.

Jos valitaan autoedun kilometriperusteinen laskentatapa, on huomattava, että valintaa on noudatettava systemaattisesti. Kuukausiarvo ei tässä tapauksessa ole katto. Jos esim. palkansaaja on kesälomamatkallaan ajanut yksityisajoja 3 000 km kuukaudessa, autoedun arvo lasketaan tämän kilometrimäärän mukaan. Myös työnantajan sosiaaliturvamaksu maksetaan näiden todellisten arvojen perusteella.

Esimerkki autoedun arvon laskemisesta (vuoden 2009 arvot):

Ikäryhmä A, vapaa autoetu

auton käyttöönottokuukauden alun uushankintahinta 27 000 €   autoetu
vähennys 3 400 €   23 600 €
lisävarusteet:    
metalliväri 1 500 €  
autoradio    400 €  
hands free -laitteet    500 €  
yhteensä 2 400 €  
850 euroa ylittävä osa    1 550 €
perusarvo autosta   25 150 €
1,4 %        352,10 €
pyöristys lähinnä alempaan 10 euroon         350 €
käyttökustannukset         285 €
autoetu         635 €

Saman auton arvo auton käyttöetuna on 350 € + 105 € = 455 €.

Autoedun arvon korottaminen

Autoedun arvoa voidaan korottaa palkansaajan verotusta toimitettaessa, jos on ilmeistä, että autolla vuoden aikana ajettujen yksityisajojen määrä ylittää 18 000 km. Tämä raja ylittyy 220 työpäivän mukaan laskettuna 41 kilometrin mittaisesta yhdensuuntaisesta kodin ja varsinaisen työpaikan välisestä matkasta. Myös kesämökkimatkat ovat yksityisajoa.

Jos työnantaja on käyttänyt ennakkoperinnässä kuukausikohtaista arvoa, hän maksaa sosiaaliturvamaksun sen perusteella. Häneltä ei peritä lisää sosiaaliturvamaksua, vaikka autoedun arvoa korotettaisiin verotusta toimitettaessa. Toisaalta hän ei saa sosiaaliturvamaksun palautusta, vaikka palkansaaja esittäisi verotuksessaan ajopäiväkirjan, ja autoedun arvo olisi pienempi kuin kuukausikohtaisen arvon mukaan laskettu etu.

Keskeytys auton käytössä

Luontoisetu verotetaan aina silloin kun etu on työntekijän käytössä. Esim. asuntoetu verotetaan myös loman ajalta, vaikka palkansaaja perheineen olisi kuukauden lomamatkalla. Auton käyttöön voi kuitenkin tulla verotukseen vaikuttava keskeytys. Syynä voi olla esim. työkomennus ulkomaille tai työntekijän ajokielto. Myös auton vaurioituminen voi aiheuttaa keskeytyksen, jos palkansaaja ei saa toista autoa vaurioituneen tilalle. Autoetu voidaan jättää huomioon ottamatta vain, jos auto on keskeytyksen aikana työnantajan hallussa.

Vaikka palkansaaja ei esim. lomamatkansa aikana käyttäisi autoetuautoaan, hänellä on kuitenkin luontoisetu, jos auto on hänen hallussaan.

Ajopäiväkirja

Autoedun käyttökustannukset voidaan ottaa huomioon joko kuukausikohtaisena arvona tai yksityisajojen kilometrimäärän perusteella. Jälkimmäisessä tilanteessa yksityisajojen määrästä on esitettävä ajopäiväkirja tai muu luotettava selvitys. Muu selvitys voi olla esim. autolla ajettu kokonaiskilometrimäärä (KHO 1979/4726).

Ajopäiväkirja voi olla manuaalinen tai elektroninen. Ajopäiväkirjasta pitää näkyä päivittäin ajettu kilometrimäärä, sekä työ- että yksityisajot. Työajoista on lisäksi merkittävä:

  • ajon alkamis- ja päättymisakankohta,
  • ajon alkamis- ja päättymispaikka, tarvittaessa ajoreitti,
  • matkamittarin lukema ajon alkaessa ja päättyessä, matkan pituus,
  • ajon tarkoitus ja
  • auton käyttäjä.

Yksityisajoista riittää pelkkä kilometrimäärä.

Erityistilanteita

Auton käyttöön voi liittyä erityisolosuhteita, jotka vaikuttavat edun arvoon. Näitä ovat paljon työajoja ajavien etu, automyyjien edun arvo ja auton satunnainen käyttö. Ulkomailla käytössä oleville autoille on omat määräyksensä.

Jos palkansaaja on saanut luontoisetuna ns. car sharing – järjestelyllä, luontoisetuarvo lasketaan satunnaisen käytön laskutavalla, ks jäljempänä.

Paljon työajoja ajavat

Jos palkansaaja ajaa työsuhdeautollaan työajoja yli 30 000 km vuodessa, edun perusarvo on 80 % normaalisti lasketusta perusarvosta. Käyttökustannuksien osuuteen tällä ei ole vaikutusta.

30 000 työajokilomerin ylitys on alennuksen ehdoton vaatimus. Jos palkansaaja tulee töihin 1.6. ja ajaa loppuvuoden aikana 29 000 km työajoja, hän ei saa alennusta vielä tältä vuodelta. Luontoisetuauton ei kuitenkaan tarvitse olla sama koko vuoden. Jos auto vaihdetaan kalenterivuoden aikana saman työnantajan palveluksessa, voidaan molemmilla autoilla ajetut työajokilometrit ottaa huomioon.

Työnantaja voi käyttää alennettua perusarvoa jo ennakkoperinnässä, jos palkansaajalla on aikaisempina vuosina ollut riittävästi työajoja, eikä hänen toimenkuvansa ole muuttunut. Ajopäiväkirja on kuitenkin aina tarkistettava vuoden lopussa, jotta varmistutaan rajan ylittymisestä. Tästä huolimatta työnantaja voi ennakkoperinnässä käyttää käyttökustannusten kuukausiarvoa.

Toinen vaihtoehto on käyttää alkuvuodesta normaaliarvoja, ja oikaista arvo kun 30 000 työajokilometrin määrä on ylittynyt.

Autoedun perusarvo, edellisestä laskelmasta

1,4 % 352,10 €
pyöristys lähinnä alempaan 10 euroon 350 €
80 % 280 €
käyttökustannukset 285 €
autoetu 565 €

Luontoisetupäätöksen 18.2 §:n pyöristyssääntöä sovelletaan perusarvoa laskettaessa, ennen arvon alentamista 80 prosenttiin. Alennettua arvoa ei pyöristetä.

Automyyjät

Autoedun perusarvoa voidaan alentaa 80 %:iin myös silloin, kun palkansaaja joutuu luovuttamaan luontoisetuautonsa useita kertoja kuukaudessa työnantajan käyttöön ja saa tilalle toisen auton. Yleensä tällaisessa tilanteessa ovat uusien autojen myyjät, joiden luontoisetuauto on samalla autoliikkeen esittelyauto, joka luovutetaan asiakkaalle koeajoa varten. Automyyjillä on monasti kuukauden aikana käytössään erihintaisia autoja. Perusarvo lasketaan sen auton hinnan mukaan, joka hänellä on kuukauden aikana ollut pisimmän aikaa käytössä.

Työnantajan on pystyttävä esim. verotarkastustilanteessa osoittamaan, että auto on tosiasiassa ollut asiakkaiden käytössä.

Auton käyttöoikeus palkintona

Eräissä yrityksissä on palkittu esim. kuukauden työntekijä antamalla hänelle auto käyttöön määräajaksi. Myös tässä tapauksessa työntekijä saa autoedun. Jos auton käyttöaika on lyhyempi kuin kuukausi, edun arvo on käyttöpäiviä vastaava osuus autoedun kuukausiarvosta.

Urheilijan suoraan sponsorilta saama autoetu on urheilijan palkkiota. Myös yksilöurheilijan lajiliiton kautta käyttöönsä saama sponsorointiauto on urheilijan palkkiota. Mutta jos joukkueurheilija saa auton käyttöönsä omalta seuraltaan, edun arvo on palkkaa. Kaikissa tapauksissa etu arvostetaan luontoisetupäätöksen mukaisesti.

Jos auto saadaan käyttöön muulla perusteella esim. asiakaskilpailun palkintona, kysymyksessä ei ole luontoisetu. Jos palkinto on arvottu, arvonnan järjestäjä maksaa voiton arvosta arpajaisveron, eikä voiton saajalle aiheudu veroseuraamuksia. Jos taas suorituksen laatu ratkaisee palkinnon saajan, edun arvo verotetaan muuna ansiotulona. Palkinnon antaja antaa vuosi-ilmoitustiedon.  Arvona voidaan käyttää luontoisetuarvoa.

Auton satunnainen käyttö

Työntekijä, jolla ei ole autoetua, saattaa joskus saada työnantajan auton lainaksi vaikkapa muuttoa tai viikonloppumatkaa varten. Myös tällöin on kysymys työnantajan auton käyttämisestä yksityisajoihin, joten palkansaajalle syntyy verotettava etu. Jos kysymyksessä on henkilö- tai pakettiauto, edun arvo lasketaan seuraavasti. Lasketaan ensin autonedun verotusarvo luontoisetupäätöksen määräysten mukaisesti. Tämä arvo jaetaan 1 500:lla. Näin on saatu edun kilometrihinta. Koko edun arvo saadaan, kun kerrotaan tämä hinta ajettujen kilometrien määrällä.

Jos työntekijä saa satunnaisesti käyttöönsä esim. työnantajan kuorma-auton, ei luontoisetupäätöksen arvoa voida soveltaa. Tällöin on laskettava auton todelliset kustannukset.

Ulkomailla käytössä oleva auto

Vuodesta 2008 alkaen ulkomailla käytössä olevan auton perusarvo lasketaan auton hankintamaan hinnan mukaan. Siihen lisätään tuon maan mahdolliset verot. Muutoin noudatetaan samoja laskentasääntöjä kuin kotimaassa käytössä olevissa autoissa. Ikäryhmä määräytyy samalla tavalla, samoin perusarvon prosenttimäärä ja käyttökustannukset ovat samat.

Luontoisetupäätöksessä on valmiiksi laskettu arvo ennen vuotta 2008 käyttöön otetuille, ulkomailla käytössä oleville autoille.

Jos palkansaajan työskentelyvaltio ulkomailla vaihtuu, autoedun arvo lasketaan edelleen hankintamaan hinnan mukaan. Mutta jos auto tuodaan Suomeen, ja se on edelleen luontoisetuna, lasketaan arvo kotimaan säännösten mukaan (ks. edellä käytettynä maahantuodut autot).

Työntekijä maksaa osan auton hinnasta

Jos työntekijä maksaa osan luontoisetuauton hinnasta, voidaan auton hintana käyttää suositushintaa vähennettynä työntekijän maksamalla osuudella. Jos työnantaja maksaa kokonaan muut perusarvoon sisältyvät kustannukset, ne otetaan huomioon täysimääräisenä. Poistoprosentti on 17, korkona käytetään Valtiovarainministeriön vahvistamaa peruskorkoa. Vakuutusmaksut otetaan huomioon maksetun määräisinä, samoin ajoneuvovero.

Esimerkki: Työntekijälle hankitaan uusi luontoisetuauto vuonna 2009. Auton käyttöönottokuukauden alun uushankintahinta on 41 400 €. Työntekijä maksaa tästä 10 000 €. Autossa ei ole lisävarusteita. Perusarvo lasketaan, muodostuu seuraavasti:

hinta 31 400 €
./.   3 400 €
  28 000 €
poisto 17 %   4 760 €
korko  5,0 %   1 400 €
autovakuutus      550 €
liikennevakuutus      287 €
ajoneuvovero      128 €
perusarvo vuodessa 7  125 €

Tämän arvon voi jakaa työ- ja yksityisajoihin samalla kaavamaisella jaolla, jota noudatetaan Verohallinnon päätöksessä. Siinä oletetaan, että yksityisajoja on 18/25, siis 72 % kokonaismäärästä.

Yksityisajon osuus vuodessa 5 130 €
perusarvo/kk 427 €
pyöristys 420 €/kk

Näin saatuun perusarvoon lisätään käyttökustannukset luontoisetupäätöksen mukaisesti.

Kun auto siirtyy ikäryhmään B, korkomenoista otetaan huomioon puolet.

Autonkuljettaja

Jos luontoisetuautoa ajaa työnantajan palkkaama kuljettaja, autoedun arvoa korotetaan luontoisetupäätöksen 23 §:ssä esitetyllä tavalla joko kuukausiarvona tai kilometriperusteisena.

Puhelinetu

Työnantajan palkansaajan kotiin kustantamasta kiinteästä puhelinliittymästä syntyy puhelinetu. Edun arvo kattaa sekä perusmaksut että puheluista aiheutuneet kustannukset. Etua ei synny pelkästään puhelinliittymästä, jos palkansaaja maksaa itse puhelinlaskut kokonaisuudessaan tai perusmaksun ja yksityispuhelujen osuuden.

Jos työnantaja maksaa palkansaajan omistaman tai vuokraaman puhelinliittymän laskut, ei kysymyksessä ole puhelinetu, vaan yksityiskäytön osuus puhelinlaskuista on työntekijän palkkaa. Jos palkansaaja soittaa kotipuhelimestaan myös työpuheluita, eikä yksityiskäytön määrää voida selvittää, arviona edun määrästä voidaan käyttää puhelinedun arvoa.

Työnantajan kustantaessa työntekijän kotiin tai matkapuhelimeen työkäyttöä varten tietoliikenneyhteyden, on yhteyden yksityiskäyttö verovapaa henkilökuntaetu (TVL 69 §).

Matkapuhelin

Työaikana työpaikalta soitettuja tavanomaisia yksityispuheluita on käytännössä pidetty verovapaisiin henkilökuntaetuihin rinnastettavissa olevana vähäisenä etuna. Samaa periaatetta voidaan soveltaa myös matkapuhelimella työaikana tai työmatkalla soitettuihin vastaaviin yksityispuheluihin.

Näin ollen luontoisetu syntyy matkapuhelimella vapaa-aikana soitetuista yksityispuheluista. Matkapuhelinetu kattaa koti- ja ulkomaanpuheluista ja tekstiviesteistä ja multimediaviesteistä aiheutuneet kustannukset.  Etu ei kata matkapuhelimen käyttöä esim. maksuvälineenä tai osallistumista erilaisiin keräyksiin ja erikoishinnoiteltuihin äänestyksiin. Jos työnantaja maksaa myös puhelinetuun sisältymättömän osuuden puhelinlaskusta, työntekijän palkkaa on puhelinedun lisäksi työnantajan maksamat muut puhelimen yksityiskäytöstä aiheutuneet kulut. Palkkaa eivät kuitenkaan ole esim. työmatkan maksamisesta tai luontoisetuauton pesettämisestä aiheutuneet kulut.

Puhelinetu syntyy myös silloin, kun työnantaja asettaa maksamalleen puhelinlaskun määrälle euromääräisen katon, ja työnantajan osuus on yli puhelinedun arvon. Koska työnantaja tässä tilanteessa perii korvausta vain niiltä työntekijöiltä ja niiltä kuukausilta, jolloin asetettu enimmäismäärä on ylitetty, kysymyksessä ei ole palkanmaksun yhteydessä säännöllisesti perittävä korvaus.

Matkapuhelimesta ei synny verotettavaa etua, jos palkansaaja maksaa itse yksityispuhelujen puhelumaksut (KVL 1995/164).

Useita puhelimia

Jos palkansaajalla on sekä työnantajan järjestämä kotipuhelin että matkapuhelin, syntyy palkansaajalle luontoisetu molemmista puhelimista.

Palkansaajalla voi saada käyttöönsä useita matkapuhelimia tai matka- ja autopuhelimen. Jos niissä on eri puhelinnumerot, ja niitä käytetään myös yksityispuheluihin, palkansaajalle syntyy useampia matkapuhelinetuja. Mutta jos palkansaajan käytössä on vain yksi SIM-kortti tai SIM-kortin rinnakkaiskortti, jossa on sama puhelinnumero kuin varsinaisessa SIM-kortissa,  hänellä on vain yksi puhelinetu, vaikka hänellä olisi käytössään sekä matka- että autopuhelin.

Edut, joiden arvoa Verohallinto ei ole vahvistanut

Verotusarvo sellaiselle edulle, jolle ei ole vahvistettu verotusarvoa, on edun käypä hinta. Yleensä tällä tarkoitetaan edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneita kustannuksia.

Esimerkiksi työnantajan työntekijälleen kustantaman ulkopuolisen kodinhoitajan tekemän työn luontoisetuarvo on työstä palvelun tuottajalle maksettu hinta. Mikäli kodinhoitotyön tekee työnantajan palveluksessa oleva työntekijä, lasketaan työn arvo kodinhoitajan palkan ja sen sivukulujen yhteismäärästä jaettuna tehdyille työtunneille.

Jos etuna annetaan kulutushyödyke, työnantaja joutuu laskemaan edun arvon. Tällöin koron määränä käytetään Valtiovarainministeriön puolivuosittain vahvistamaa peruskorkoa. Arvo tarkistetaan peruskoron muuttuessa.

Esimerkki, polkupyöräetu

Jos työnantaja omistaa työsuhdepolkupyörän, polkupyöräedun luontoisetuarvo työntekijän verotuksessa lasketaan seuraavasti:

Pyörän hankintahinta jaetaan pyörän oletetuilla käyttövuosilla. Saatuun arvoon lisätään pääoman (pyörän hinta) korko. Näin saadaan vuotuiset pääomakustannukset. Jos työnantaja maksaa myös pyörän huolto-, korjaus- yms. kuluja, lisätään niistä aiheutuneet kustannukset pääomakustannuksiin. Saatu summa on edun vuosiarvo. Kuukausittain palkanlaskennassa käytettävä arvo saadaan jakamalla vuosiarvo käyttökuukausilla.

Jos yhtiö hankkii työsuhdepolkupyörän leasing-sopimuksella, polkupyöräedun luontoisetuarvo työntekijän verotuksessa on työnantajalle aiheutuva kustannus (leasing-maksu/kk) vähennettynä toimistokuluilla.

Edustuskäyttö

Jos luontoisetuna olevaa hyödykettä, esim. venettä, käytetään myös työnantajan edustuskäytössä, vähennetään vuosiarvosta edustuskäyttöä vastaava osuus. Luontoisetuna verotetaan vain yksityiskäytön osuus kustannuksista.

Esimerkki, vene-etu

Veneen hankintahinta on 60 000 euroa. Arvioitui käyttöikä on 10 vuotta. Peruskorko on tammikuussa 2009 5,0 %. Käyttökustannuksia syntyy vuoden aikana 3 500 euroa. Edustuskäytön osuus on 10 %.

Osuus hankintahinnasta     6 000 €
korko     3 000 €
käyttökustannukset     3 500 €
yht.   12 500 €
edustuskäyttö ./. 1 250 €
luontoisetu vuodessa   11 250 €

Edun vuosiarvo jaetaan käyttökuukausille, siis kuukausille, joina vene on vesillä.

Kesämökkietu

Jos yrityksellä on lomanviettopaikka, joka on koko henkilökunnan käytössä, kysymyksessä on verovapaa henkilökuntaetu (TVL 69.1 § 4 kohta). Mutta jos lomaviettopaikka on vain yhden henkilön tai rajatun henkilöryhmän käytössä, siitä syntyy veronalainen etu. Edun arvo on hinta, joka vastaavanlaisesta lomaviettomahdollisuudesta jouduttaisiin vuokrana maksamaan.

Työsuhdematkalippu

Tuloverolain 64 §:n 2 momentin mukaan työnantajan työntekijälleen antama joukkoliikenteen henkilökohtainen matkalippu asunnon ja työpaikan välistä matkaa varten arvostetaan luontoisetujen verotuksessa 75 %:in matkalipun käyvästä arvosta. Käyvällä arvolla tarkoitetaan hintaa, jolla vastaava lippu on yleisesti hankittavissa.

Säännös koskee yleisesti käytettävissä olevaa säännöllistä henkilöliikennettä ja taksikalustolla ajettavaa reittiliikennettä. Soveltamisalan ulkopuolelle jää julkisesta liikenteestä lentoliikenne ja tilausliikenne, kuten esimerkiksi normaali taksiliikenne.

Työsuhdematkalippuun sisältyvän veroedun edellytyksenä on se, että matkalipun käyttöoikeus on ainoastaan työntekijällä. Arvostamista koskevaa sääntöä ei voida soveltaa matkalippuun, jota työntekijän lisäksi voisivat käyttää myös muut henkilöt.

Mille matkalle

Huojennus koskee ainoastaan lippuja, jotka on annettu kodin ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa varten. Lippu ei saa oikeuttaa joukkoliikenteen käyttöön laajemmalla alueella. Esimerkiksi Helsingissä asuvalle ja työssä käyvälle työntekijälle voidaan antaa Helsingin sisäisiin matkoihin oikeuttava matkalippu, mutta ei matkalippua, joka oikeuttaa joukkoliikenteen käyttöön koko pääkaupunkiseudun alueella.

Vaikka lippu on pääsääntöisesti tarkoitettu asunnon ja työpaikan välistä matkaa varten, säännökseen ei liity matkojen määrään tai vuorokauden aikaan liittyvää rajoitusta. Palkansaaja voi siis käyttää lippua myös yksityismatkoihinsa.

Työnantajan menettely

Työsuhdematkalippu on luontoisetu, joten sen pitää olla työnantajan hankkima.  Jos palkansaaja ostaa lipun itse ja työnantaja maksaa työntekijälle lipun hinnan tai osan siitä, työnantajan maksama osuus on kokonaan työntekijän palkkaa.

Lippua hankittaessa voidaan hyödyntää olemassa olevia matkakortti- ja lippujärjestelmiä. Työnantaja voi esim.  sopia lipunmyyntiorganisaation (VR, Matkahuolto, YTV jne.) kanssa siitä, että nimettyjen työntekijöiden lipun hinta laskutetaan kokonaan tai osittain työnantajalta. Maksuvälineenä voidaan käyttää myös työmatkaseteleitä. Olennaista on, että työnantaja maksaa osuutensa lipun hinnasta suoraan liikenteenharjoittajalle tai lipunmyyntiorganisaatiolle.  Muutoin työntekijä voi ladata lippunsa itse.

Työnantaja voi periä lipun hinnasta korvausta työntekijältä. Tämä nettopalkasta vähennettävä korvaus pienentää verotettavaa etua. Jos työntekijä maksaa vähintään 75 % lipun hinnasta, verotettavaa luontoisetua ei synny lainkaan.

Luontoisetu verotetaan sinä aikana, jolloin etu on ollut palkansaajan käytössä. Jos työnantaja ostaa lipun, joka on voimassa kahtena eri vuonna, hinta jaetaan näille vuosille lipun voimassaoloaikojen suhteessa. Esim. lippu on voimassa 1.11.2008 – 31.3.2009. Tällöin 2/5 lipun hinnasta on vuoden 2008 tuloa ja 3/5 vuoden 2009 tuloa. Palkansaajan vähennysoikeus jakautuu samalla tavalla.

Työnantajan palkansaajalle asunnon ja varsinaisen työpaikan välisiin matkoihin hankkiman matkalipun arvonlisävero ei ole vähennyskelpoinen. Jos matkalippua käytetään myös työmatkoihin (ns. asiointilippu), vähennyskelpoista on työasioissa tehtyjä matkoja vastaava osuus lipun hinnan arvonlisäverosta.

Asiointilippu

Joskus palkansaaja joutuu työtehtäviensä hoitamisessa käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Tällaisia tehtäviä ovat esim. lähetin, vahtimestarin ja tarkastajan työt. Tällöin työnantaja on saattanut hankkia hänelle lipun julkisiin kulkuneuvoihin. Koska lippu on hankittu ensisijaisesti työtehtävien hoitamista varten, se voi oikeuttaa asunnon ja työpaikan välistä matkaa laajemmalle alueelle, esim. Helsingissä asuva ja työssä käyvä henkilö voi saada seutulipun.

Jos lipun käyttö on sallittu myös asunnon ja työpaikan välisillä matkoilla, palkansaajalle syntyy tältä osin veronalainen etu. Edun arvo on sama kuin työsuhdematkalipun saajalla, 75 % lipun hinnasta. Vaikka asiointilippu oikeuttaisi kotimatkaa laajemmalle alueelle, lasketaan veronalainen etu asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin tarvittavan lipun hinnasta.

Apulaisjohtaja Erkki Laanterä
Ylitarkastaja  Merja Hartikka-Simula