Asunnon ja työpaikan väliset matkat

Kodin ja työpaikan välisistä matkoista saa vähennyksen sen mukaan, mitä kulkuneuvoa matkoihin on halvinta käyttää. Matkakulut voi vähentää oman auton mukaan vain tietyissä olosuhteissa.

Anna veroilmoitus verkossa (vero.fi/veroilmoitus).

Siirry ilmoittamaan

Verovuoden 2017 tietoja ei voi vielä antaa tässä palvelussa. Palvelu avautuu 8.3.2018 niille asiakkaille, joiden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on 3.4.2018 (liikkeen- ja ammatinharjoittajat). Muille asiakkaille palvelu avautuu maaliskuun lopulla.

Halvin matkustustapa on yleensä julkinen liikenne

Matkakulujesi määrään vaikuttavat kulkuneuvo, lippuhinnat ja työskentelyaika.

  • Laske kulut halvimman käytettävissä olleen lippuhinnan mukaan, vaikka olisit ostanut muunlaisen lipun tai tehnyt matkat esimerkiksi omalla autolla.
  • Jos sinulla on useita eri vaihtoehtoja matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla, esimerkiksi voit yhtä hyvin käyttää joko junaa tai linja-autoa, vähennys lasketaan halvimman vaihtoehdon mukaan.
  • Halvin lippuvaihtoehto on yleensä kuukausilippu (mahdollisine liityntälippuineen), 44 matkan lippu tai tietyn alueen seutulippu.
  • Jos olet käynyt töissä koko vuoden ajan, työssäkäyntikuukausia on yleensä 11, koska loma-ajalta ei voi tehdä vähennystä.
  • Muista ottaa huomioon myös esimerkiksi etätyöpäivät, vuorotteluvapaat, työkomennukset tai muut matkustamisen katkaisevat tilanteet. Ilmoita matkakulut vain toteutuneiden matkojen mukaan.

Esimerkki: Antti asuu Juvalla ja käy omalla autollaan töissä Varkauden keskustassa. Päivittäinen edestakainen matka kodin ja työpaikan välillä on 100 km. Oman auton mukaan laskettuna matkakuluja tulisi 6 600 euroa vuodessa, mutta Antti ei voi näin suurta summaa vähentää verotuksessaan. Syynä on se, että Antti voisi käyttää Juvan ja Varkauden välillä julkista liikennettä.

Antin olisi mahdollista ostaa seutulippu, jolla saa matkustaa linja-autolla Juvan ja Varkauden välillä 30 päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Koska vähennyksen saa halvimman käytettävissä olevan matkustustavan mukaan, Antin matkakuluvähennys lasketaan seutulipun hinnan perusteella, vaikka hän kulkeekin matkat omalla autollaan.

Antti on kesälomalla koko heinäkuun, joten heinäkuulta hänelle ei lasketa aiheutuvan matkakuluja. Seutulipun hinta on 86 euroa kuukaudessa, joten matkakulujen määrä vuodessa on 11 x 86 e = 946 e.

Julkisen liikenteen matkalippujen hintatietoja on mm. Matkahuollon sivuilla (Matkahuolto.fi) sekä kuntien ja liikennöitsijöiden verkkosivuilla.

Vähennys oman auton käytön mukaan

Voit vähentää matkakulut oman auton käytön mukaan laskettuna vain, jos auton käyttöön on jokin seuraavista perusteista:

  • Julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä.
  • Kävelymatka on yhdensuuntaisella matkalla yhteensä vähintään 3 kilometriä. Esimerkiksi jos kävelymatkasi kotoa pysäkille on kaksi kilometriä ja matkan määränpäässä kävely pysäkiltä työpaikallesi on myös kaksi kilometriä, on kävelymatka yhdensuuntaisella matkalla yhteensä neljä kilometriä.
  • Odotusaika (ei siis matkustusaika) meno-paluumatkalla on yhteensä vähintään 2 tuntia.
  • Matkasi alkaa tai päättyy klo 00.00 - 05.00 välisenä aikana.

Huomaathan, että verotuksessa ei hyväksytä matkoja oman auton kustannusten mukaan esimerkiksi näillä perusteilla:

  • Oma auto on nopeampi kuin julkinen kulkuneuvo.
  • Tarvitset työssäsi autoa.
  • Viet lapsen päivähoitoon tai kouluun työmatkalla.

Kuinka paljon matkakuluvähennystä saa muun kuin julkisen kulkuneuvon mukaan?

Muuta kuin julkista kulkuneuvoa käytettäessä matkakuluvähennysten määrät lasketaan vuoden 2018 verokorttia (ja vuoden 2017 veroilmoitusta) varten seuraavilla summilla:

  • oma auto 0,24 e/km
  • työsuhdeauto 0,19 e/km
  • moottoripyörä 0,15 e/km
  • mopo 0,09 e/km
  • polkupyörä 85,00 e/vuosi

Esimerkki: Kangasalla asuva Markku käy töissä Orivedellä koko vuoden ajan. Markku kulkee työpaikalle omalla autolla, koska Kangasalan ja Oriveden välillä ei ole hänen työaikaansa sopivaa julkista liikennettä ollenkaan. Edestakaista matkaa tulee 80 km päivässä.

Markku voi vähentää kodin ja työpaikan väliset matkakulut oman auton mukaan. Hän on vuoden aikana normaalisti lomalla yhden kuukauden, joten vähennys lasketaan 11 kuukauden ajalta. Kuukaudessa on keskimäärin 22 työpäivää.

Markun matkakulut ovat vuodessa 11 kk x 22 pv x 80 km x 0,24 e/km = 4 640,40 e.

Jos Markku tekisi kaksi päivää kuukaudessa etätöitä kotoa käsin, silloin Markun matkakulut olisivat vuodessa 11 kk x 20 pv x 80 km x 0,24 e/km = 4 224 e.

Matkakulujen omavastuu vuonna 2018 on 750 euroa

Matkakuluista vähennetään ensin omavastuu. Vuonna 2018 (ja 2017) omavastuu on 750 euroa. Matkakuluja saa omavastuun jälkeen vähentää enintään 7 000 euroa. Maksimivähennyksen saat vuonna 2018 (ja 2017) siis silloin, jos matkakuluja on yhteensä vähintään 7 750 euroa. Ilmoita matkakulut aina kokonaan: älä vähennä omavastuuosuutta itse.

Jos olet ollut osan vuotta työttömänä, matkakulujen omavastuu on pienempi. Jokainen täysi työttömyyskorvauskuukausi (= 21,5 korvauspäivää) pienentää omavastuuta 70 euroa. Omavastuu on kuitenkin vähintään 140 euroa. Verohallinto laskee myös työttömänä olleen omavastuuosuuden, joten älä vähennä omavastuuta itse, kun ilmoitat matkakuluja.

Matkakulut vähennetään ansiotuloista, ei suoraan veroista

Matkakulut pienentävät verotettavan ansiotulon määrää. Vähennystä ei siis tehdä suoraan veroista. Jos vähennettäviä matkakuluja on esimerkiksi 4 400 euroa, vaikutus verojesi määrään ei ole yhtä suuri. Ainoastaan verotettavan tulon määrä pienenee matkakuluvähennyksen verran. Vaikutuksen voit arvioida kertomalla matkakuluvähennyksen  eli omavastuun jälkeen jäljelle jäävän määrän omalla lisäveroprosentillasi.

Esimerkki: Markun ansiotulot ovat 40 000 euroa vuodessa. Jos Markulla ei olisi muita kuin viran puolesta huomioitavia vähennyksiä verotuksessaan, olisi hänen veroprosenttinsa 25 %, ja hänen ansiotulostaan menisi veroa 25 % x 40 000 e = 10 000 e.

Markulla on kuitenkin matkakuluja 4 400 e. Matkakuluista vähennetään ensin omavastuu 750 euroa. Markun vähennettävien matkakulujen määrä on siis 3 650 e. Hänen verotettavaksi ansiotulokseen jää 40 000 e – 3 650 e = 36 350 e. Nyt Markun veroprosentti on 21 %, ja hänen tuloistaan menee veroa 21 % x 40 000 e = 8 400 e.

Markun 4 400 euron matkakulut vähensivät hänen maksamiensa verojen määrää 10 000 e – 8 400 e = 1 600 e. Markku olisi voinut arvioida matkakulujen vaikutusta hänen verojensa määrään kertomalla matkakulujen vähennettävän määrän hänen verokortilleen merkityllä lisäveroprosentilla, joka Markulla on 42 % (42 % x 3 650 e = 1 533 e).

Työsuhdematkalipun veronalainen osuus näkyy veroilmoituksessa

Jos käytät kodin ja työpaikan väliseen matkaan työsuhdematkalippua (esimerkiksi työmatkaseteleitä), ilmoita asunnon ja työpaikan väliset matkakulut vähentämättä niistä työsuhdematkalipun arvoa. Työnantajasi ilmoittaa työsuhdematkalipun arvon Verohallinnolle, ja Verohallinto ottaa sen huomioon tuloissasi ja matkakuluvähennyksessäsi.

Esimerkki: Pekka saa työnantajaltaan työsuhdematkalippuedun, jonka arvo on 2 400 euroa. Kodin ja työpaikan väliseen matkaan Pekka käyttää junaliikenteen kuukausilippua. Se maksaa 320 euroa kuukaudessa, eli 11 kuukauden ajalta yhteensä 3 520 euroa.

Pekka ilmoittaa veroilmoituksellaan asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina koko kuukausilippujen yhteishinnan, 3 520 euroa.

Työnantaja ilmoittaa Verohallinnolle, että Pekka on saanut työsuhdematkalippuetua 2 400 euroa. Edusta 450 euroa on Pekalle veronalaista tuloa, ja 1 950 euroa on verovapaata etua. Verovapaa etuus pienentää Pekan matkakuluvähennyksen määrää, joten Pekan matkakuluina huomioidaan 3 520 e – 1 950 e = 1 570 e.

Lue yksityiskohtaisempi ohje työsuhdematkalipuista ns. luontoisetuohjeesta (ks. ohjeen luku 9).

Avainsanat: