Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Kuolinpesä maatalouden tai metsätalouden harjoittajana

Jos henkilö on elinaikanaan harjoittanut maataloutta tai metsätaloutta, kuoleman jälkeen tämä toiminta siirtyy kuolinpesän nimiin. Niin kauan kuin kuolinpesää ei jaeta, pesän osakkaat vastaavat yhdessä kuolinpesän veroasioista. 

Kuolinpesän osakkaiden eli perikunnan vastuulla on antaa oma-aloitteisesti määräaikana vastaavat veroilmoitukset, jotka maatalouden tai metsätalouden harjoittaja on antanut eläessään:

Metsätalouden veroilmoitusta ja metsätalouden arvonlisäveroilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos edelliseltä vuodelta ei ole ilmoitettavaa.

Kuolinpesän nimissä annetaan vain yksi veroilmoitus riippumatta siitä, kuinka paljon kuolinpesässä on osakkaita.

Kuolinpesän asiointi OmaVerossa

Kuolleen henkilön verotietoihin ei pääse enää OmaVeron kautta. OmaVerossa voi kuitenkin hoitaa kuolinpesälle siirtyneitä maatalouden ja metsätalouden veroasioita silloin, kun kuolinpesällä on jo valmiiksi Y-tunnus. Kuolinpesällä säilyy sama Y-tunnus, joka vainajalla oli eläessään. 

  • Kuolinpesän sähköistä asiointia varten pesän osakkaiden täytyy antaa esimerkiksi yhdelle osakkaalle Suomi.fi-valtuus veroasioiden hoitoa varten. Näin annat Suomi.fi-valtuuden veroasioiden hoitamiseen
  • Lisäksi asianhoitajalla täytyy olla henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne, jotta voi kirjautua OmaVeroon. Kuolinpesän tiedot saa näkyviin OmaVerossa, kun kirjautumisen jälkeen valitsee "Asioi yrityksen puolesta".

Veroilmoituksen antaminen – kun toiminta jatkuu ennallaan

Verotus kuolinvuodelta menee samalla tavalla kuin silloin, jos henkilö olisi elänyt vuoden loppuun. Kuolinpesä antaa veroilmoitukset kuolinvuotta seuraavana keväänä.

Maatalous: Toisen puolison kuoleman jälkeen sovelletaan yrittäjäpuolisoita koskevia säännöksiä vielä kuolinvuoden ajan.

Siirry ohjeisiin:

Maatalousyrittäjä

Metsänomistaja

Metsätalous: Kuolinpesää verotetaan vainajan metsistä ja leskeä omista metsistään. Kuolinpesä ja leski antavat siis erikseen metsätalouden veroilmoitukset ja arvonlisäveroilmoitukset.

Jos kuolinpesä ja leski omistavat metsiä yhdessä, niistä muodostuu lesken ja kuolinpesän yhtymiä siten, että yhdessä yhtymässä on vain samoin omistusosuuksin omistettuja metsiä. Metsäyhtymä muodostuu myös silloin, jos metsätila jaetaan perinnönjaossa usealle perilliselle määräosin. Näissä tilanteissa metsätalouden veroilmoituksen ja arvonlisäveroilmoituksen antaa yhtymä.

Siirry ohjeisiin:

Metsänomistaja

Metsäyhtymä

Maatalous: Jos vainaja omisti maatilan kokonaan tai yhdessä puolisonsa kanssa, kuolinpesä vastaa maatalouden veroista. Kuolinpesä antaa maatalouden veroilmoituksen niin kauan, kunnes ositus ja perinnönjako on tehty. Tässä tilanteessa ei siis muodostu maatalousyhtymää.

Maatalousyhtymä muodostuu kuitenkin silloin, jos puolison kanssa harjoitettuun maatalouteen kuuluu varallisuutta, jonka leski omistaa yksin – esimerkiksi peltoja. Tässä tilanteessa kuolinvuoden jälkeen muodostuu lesken ja kuolinpesän maatalousyhtymä, joka antaa yhden maatalouden veroilmoituksen yhtymänä.

Maatalous- tai metsäyhtymä muodostuu myös silloin, jos maatila jaetaan perinnönjaossa usealle perilliselle määräosin.

Siirry ohjeisiin:

Maatalousyrittäjä

Maatalousyhtymä

Jos henkilö on kuollut ja veroilmoitus on sen vuoksi jäänyt antamatta ajallaan, perillisten tehtäväksi jää huolehtia siitä, että ilmoitus tulee kuitenkin annettua.

Veroilmoituksen voi antaa, vaikka määräpäivä olisi jo mennyt. Jos sähköinen asiointi OmaVerossa ei tässä tilanteessa onnistu esimerkiksi siksi, että Suomi.fi-valtuudet puuttuvat, veroilmoituksen voi antaa paperilomakkeilla.

Siirry ohjeisiin:

Maatalousyrittäjä

Metsänomistaja

Kun maatalouden tai metsätalouden harjoittaminen päättyy

Kun kuolinpesä lopettaa maatalouden harjoittamisen tai arvonlisäverollisen toiminnan

  • tee lopettamisilmoitus
  • poista kuolinpesä Verohallinnon rekistereistä
  • anna viimeiset veroilmoitukset.

Huomaa, että jos vain arvonlisäverollinen toiminta päättyy, poista kuolinpesä arvonlisäverovelvollisten rekisteristä.

Kun kuolinpesää ei jaeta, se saa jatkossakin esitäytetyn veroilmoituksen.

Toiminnan lopettaminen – yritykset ja yhteisöt

Näin poistut Verohallinnon rekistereistä OmaVerossa

Kun kuolinpesä lopettaa maatalouden tai metsätalouden harjoittamisen tai arvonlisäverollisen toiminnan

  • tee lopettamisilmoitus
  • poista kuolinpesä Verohallinnon rekistereistä
  • toimita perinnönjakokirja Verohallintoon
  • anna viimeiset veroilmoitukset.

Toiminnan lopettaminen – yritykset ja yhteisöt

Näin poistut Verohallinnon rekistereistä OmaVerossa

Perinnönjako ja kuolinpesän lakkauttaminen

Usein kysyttyä

Maatalouden veroilmoitus

Ilmoita esimerkiksi

  • maatalouden tulot, esim. viljelytuotteiden myynti
  • maatalouden menot, esim. lannoitteiden tai siementen hankinnat
  • maatalouden varat ja velat
  • maatilalta saadut vuokratulot, esimerkiksi pellonvuokrasta tai tuulivoimala-alueesta.

Muista!

Kuolinpesä on muistiinpanovelvollinen, eli maatalouden tuloista ja menoista täytyy pitää muistiinpanoja.

Metsätalouden veroilmoitus

Ilmoita esimerkiksi

  • metsätalouden tulot, esim. puun myyntitulot
  • metsätalouden menot, esim. metsätalouden matkakulut
  • seurantatiedot metsävähennyksestä ja varauksista.

Muista!

Kuolinpesä on muistiinpanovelvollinen, eli metsätalouden tuloista ja menoista täytyy pitää muistiinpanoja.

Puukauppa-asiakirjoissa käytetään kuolinpesän Y-tunnusta, jos kuolinpesä on arvonlisäverovelvollinen.

Arvonlisäveroilmoitus

Ilmoita esimerkiksi

  • arvonlisävero esimerkiksi puun myynnistä
  • arvonlisäverot, jotka voi vähentää eli jotka sisältyvät metsätalouden liiketoimintaa varten ostettuihin tavaroihin ja palveluihin.

Huomaa, että vainajan, lesken tai perillisen henkilökohtaiseen verotukseen liittyvät asiat eivät kuulu kuolinpesän maatalouden tai metsätalouden veroilmoitukseen eikä arvonlisäveroilmoitukseen.

Kun kuolinpesässä on tehty ositus, eli lesken osuus maatilasta tai metsästä on erotettu kuolinpesän osuudesta, leski ja kuolinpesä muodostavat verotusyhtymän (maatalousyhtymän tai metsäyhtymän).

Verotusyhtymä vastaa maatalouden ja metsätalouden tuloista ja veroilmoituksista. Jos leski ilmoittaa osituksen jälkeen käyttävänsä hallintaoikeuttaan maatalouden tai metsätalouden koko varallisuuteen, maatalouden tai metsätalouden tulosta verotetaan leskeä.

Huomaa! Kun kuolinpesässä on tehty ositus, muista lähettää kopio ositus- ja perinnönjakokirjasta Verohallintoon. Lue ohje: Perinnönjako – toimita jakokirjasta kopio Verohallintoon

Sivu on viimeksi päivitetty 14.4.2023