Varo identiteettivarkauksia

Olitpa sitten yksityishenkilö tai yrityksen edustaja, omalla esimerkillä voi vaikuttaa yleiseen asenneilmapiiriin. Tältä sivulta löydät tietoa siitä, miten toimia oikein tai suojautua harmaan talouden ja talousrikollisuuden aiheuttamilta haitoilta. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunta kuuluu kaikille ja siitä myös hyötyvät kaikki, niin kansalaiset, yritykset kuin viranomaisetkin.

Yritysten ja niiden vastuuhenkilöiden identiteettien väärinkäytökset ovat lisääntyneet. Yritykset joutuvat rikosten uhreiksi identiteettivarkauksissa esimerkiksi kun rikolliset kaappaavat hyvämaineisen yrityksen identiteetin ja toimivat sen nimissä jonkin aikaa. Perinteisiä kuluttajien ja yritysten huijauksia tehdään sekä uusien, lyhyeen käyttöön tarkoitettujen yritysten, että rikolliseen käyttöön kaapattujen yritysten avulla.

Rikolliset suosivat yrityksiä rikoksen tekovälineenä esimerkiksi petos- ja verorikollisuudessa. Teoilla peitellään rikoksen todellista tekijää viranomaisilta, esimerkiksi silloin kun tehdään arvonlisäveropalautuksiin liittyviä petoksia tai haetaan perusteettomia ennakonpidätyksiä. Vääriä identiteettejä ja asiakirjoja käytetään hyväksi myös muiden yhteiskunnan tukien ja etuisuuksien saamiseksi.

Lue lisää ilmiöstä ja siitä, kuinka yritys voi turvata tietopääomansa.

Yksityishenkilö

  • Suojaa omat henkilötietosi huolellisesti, erityisesti henkilö- ja pankkitunnukset. Viranomaiset tai pankit eivät koskaan pyydä salasanaa tai tunnuksia sähköpostitse tai tekstiviestillä, eivätkä myöskään luotettavat verkko- tai sosiaalisen median palvelut.
  • Suhtaudu terveen epäilevästi verkossa vastaan tuleviin tai puhelimitse esitettyihin tarjouksiin. Mikäli jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei mitä todennäköisimmin ole totta.
  • Ota rikosepäilytapauksissa yhteyttä viranomaisiin. Mitä aiemmin identiteettien väärinkäytöksiin pystytään puuttumaan, sitä todennäköisemmin petoksen laajuus jää pienemmäksi.

Yritys

  • Tunnista riskit ja ennakoi. On olennaista pyrkiä mahdollisimman tehokkaasti estämään ennalta haitalliset tilanteet ja yritykselle aiheutuvat taloudelliset tappiot. Tämä tarkoittaa riskitilanteiden tunnistamista sekä tarvittavien suojaustoimien toteuttamista. Tarkista säännöllisesti, ovatko yrityksesi tiedot eri tietojärjestelmissä (mm. kaupparekisteri) oikeat ja muuttumattomat.
  • Kouluta ja viesti henkilöstölle. Henkilöstölle suunnattu koulutus ja viestiminen vahingollisen tiedonhankinnan arkipäiväisyydestä lisäävät henkilöstön turvallisuustietoisuutta ja vaikeuttavat yritykseen kohdistuvaa tietojenkalastelua.
  • Varaudu pahimpaan tilanteeseen, jossa vahinkoja on jo syntynyt. Se tarkoittaa tilanteen nopeaa selvittämistä, syntyvien vahinkojen minimoimista, nopeaa toipumista sekä huolellista viestinnän suunnittelua.