Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

77 Laskelma elinkeinotoiminnan tuloksesta / Luottolaitos, sijoituspalveluyritys ja vakuutuslaitos, täyttöohje

Lomaketta 77 käyttävät luottolaitokset, sijoituspalveluyritykset ja vakuutuslaitokset. Lomake soveltuu myös eläkesäätiöiden ja eläkekassojen elinkeinotoiminnan tuloksen laskemiseen.

Lomakkeella elinkeinotoiminnan tulos lasketaan niin, että lähtökohtana on kirjanpidon osoittama voitto tai tappio, johon tehdään kirjanpidon ja verotuksen eroista johtuvat oikaisut. Lomakkeen lopussa ilmoitetaan yhteenvetotiedot: tieto elinkeinotoiminnantuloksesta tai tappiosta sekä erät, joita ei oteta huomioon tappiota vahvistettaessa.

Jos yhteisöllä on henkilökohtaisen tulolähteen tuloa, täytä liitelomake 7A.

Jos yhteisöllä on maatalouden tulolähteen tuloa, täytä liitelomake 7M.

Lomakkeen täyttöohje

Laskelma elinkeinotoiminnan tuloksesta

Tilikauden voitto

Tuloslaskelman osoittama tilikauden voitto.

Vähennyskelvottomat kulut

Välittömät verot

Tuloslaskelman välittömät verot, jos ne yhteensä ovat kulua.

Kiinteistöveroa ei merkitä tähän, sillä elinkeinotoimintaan tai muuhun tulonhankkimistoimintaan kohdistuva kiinteistövero on vähennyskelpoinen.

Veronkorotukset ja verojen korot

 Merkitse tähän kohtaan

  • kuluksi kirjattu yhteisökorko (jäännösverolle maksettava korko)
  • veronlisäys ja viivekorko
  • laiminlyöntimaksu
  • veronkorotus, riippumatta siitä, mihin veroon se kohdistuu.

Näitä eriä ei voi vähentää verotuksessa.

Sakot ja muut rangaistusmaksut (EVL 16 § 5 k.)

Merkitse tähän kohtaan sakot, seuraamusmaksut sekä muut sanktion luonteiset julkisoikeudelliset maksuseuraamukset.

Sakkojen ohella kohtaan merkittäviä eriä ovat esimerkiksi

  • pysäköintivirhemaksut
  • ylikuormamaksut
  • kilpailunrajoittamisen rikkomisesta määrätty seuraamusmaksu
  • päästöoikeuden ylitysmaksu
  • rahoitustarkastuslain mukainen rikemaksu ja seuraamusmaksu
  • viestintämarkkinalain mukainen seuraamusmaksu.

Älä merkitse tähän siviilioikeudellisiin sopimuksiin perustuvia sopimussakkoja tai vahingonkorvauksia.

Edustuskulut

Puolet kirjanpidon mukaisista edustuskuluista. Edustusmenoista puolet on vähennyskelpoista (EVL 8 § 1 mom. 8 kohta).

Käyttöomaisuusosakkeiden arvonalentumiset

Käyttöomaisuuteen kuuluvien osakkeiden arvonalentumiset, jos ne on kirjattu kuluksi kirjanpitoon. Sen sijaan arvopapereiden arvonalenemisen vuoksi tehtyä poistoa ei voi vähentää verotuksessa.

Käyttöomaisuusosakkeiden vähennyskelvottomat luovutus- ja purkutappiot (EVL 6b § ja 51 d §)

Käyttöomaisuusosakkeiden  luovutus- ja purkutappiot, joita ei voi vähentää verotuksessa.

Erittele käyttöomaisuusosakkeiden luovutukset seuraavasti:

  • lomake 71A: luovutukset, jotka eivät vaikuta verotukseen eli verovapaat luovutus- ja purkuvoitot sekä vähennyskelvottomat luovutus- ja purkutappiot
  • lomake 71B: veronalaiset luovutus- ja purkuvoitot sekä vähennyskelpoiset luovutus- ja purkutappiot.

Pääsääntö on, että käyttöomaisuusosakkeiden luovutustappio on vähennyskelvoton (ja vastaava luovutusvoitto on verotonta tuloa), jos

  • luovutetut osakkeet on omistettu yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan ja
  • omistusosuus luovutetun yhtiön osakepääomasta on ollut vähintään 10 %.

Lisätietoa:

Pääomasijoitusta harjoittavien yhtiöiden saamat käyttöomaisuusosakkeiden luovutustappiot ovat vähennyskelpoisia (ja vastaavasti luovutusvoitot veronalaisia), joten nämä yhtiöt eivät täytä lomaketta 71A tai 71B.

Fuusiotappiot (EVL 52 b §)

Kirjanpidon mukaiset fuusiotappiot. Fuusiotappiota ei voi vähentää verotuksessa.

Konsernituki ja saamisten arvonalentumiset (EVL 16 § 1 mom. 7 kohta)

Merkitse tähän kohtaan sellaiselta osakeyhtiöltä, josta yhtiö tai samaan OYL:ssa tarkoitettuun konserniin kuuluvat yhtiöt omistavat yksin tai yhdessä vähintään 10 %, olevien muiden saamisten kuin myyntisaamisten menetykset ja arvonalenemiset. Ilmoita myös tällaiselle osakeyhtiölle annettu muu taloudellinen tuki, esimerkiksi aloittavalle tytäryhtiölle annettu markkinointituki.

Nämä kulut eivät ole vähennyskelpoisia (EVL 16 §:n 7 kohta).

Lahjoitusten vähennyskelvoton osuus 

Yhtiön antamien lahjoitusten vähennyskelvoton osuus, esimerkiksi poliittisille puolueille annetut lahjoitukset. Sen sijaan paikallisille yleishyödyllisille yhteisöille annetut kohtuulliset lahjoitukset ovat yleensä vähennyskelpoisia, eikä niitä merkitä tähän.

Merkitse myös se osuus lahjoituksista, joka ylittää TVL 57 §:ssä annetut rajat (saajasta riippuen joko 250 000 euroa tai 50 000 euroa).

Maksettujen sijaisosinkojen vähennyskelvoton osuus (EVL 16 § 6 k.)

Merkitse tähän kohtaan sijaisosingon vähennyskelvoton osuus. Osakkeet lainaksi ottaneen yhtiön maksama sijaisosinko on vähennyskelvoton siltä osin kuin se osinko, jonka sijaan sijaisosinko on maksettu, on lainaksiottajalle verovapaata tuloa. Katso lisätietoa ja laskuesimerkki ohjeesta Osinkotulojen verotus.

Kirjanpidon ja verotuksen väliset jaksotuserot

Poistot lisäyksenä

Määrä, jolla kirjanpidon poistot ylittävät verotuksessa vähennyskelpoiset poistot.

Myös yrityksen verovuonna vapaaehtoisesti vähentämättä jättämät poistot sisältyvät tähän (ns. poistojen hyllyttäminen).

Rahoitusvälineistä johtuvat lisäykset

Rahoitusvälineistä johtuvat kirjanpidon ja verotuksen väliset erot silloin, kun ne on lisättävä tuloon. Eroja voi syntyä esimerkiksi johdannaisten (kuten termiinien ja optioiden preemioiden) erilaisesta jaksotuksesta kirjanpidossa ja verotuksessa.

Merkitse tähän kohtaan myös rahoitusvälineiden realisoitumattomat arvonalennukset silloin, kun ne eivät nimenomaisen verosäännöksen mukaan ole vähennyskelpoista menoa samalla tavalla kuin kirjanpidossa.

Erittele lisäykset ryhmittäin erillisellä liitteellä.

Sijoituskiinteistöjen arvonalennukset lisäyksenä

Merkitse tähän kohtaan sijoituskiinteistöjen kirjanpidossa käypään arvoon arvostamisesta johtuvat realisoitumattomat arvonalennukset, jos kiinteistö ei kuulu rahoitus- ja vakuutuslaitoksen EVL:n mukaiseen sijoitusomaisuuteen..

Biologisten hyödykkeiden arvonalennukset lisäyksenä

Biologisten hyödykkeiden, (esimerkiksi metsän) realisoitumaton arvonalennus, joka johtuu hyödykkeen arvostamisesta käypään arvoon. Arvonalennus ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen.

Pakolliset varaukset lisäyksenä

Tuloslaskelmalla kuluksi kirjattu pakollisten varausten lisäys (KPL 5 luvun 14 §). Pakolliset varaukset eivät yleensä ole verotuksessa vähennyskelpoisia.

Muut vastaiset menot ja menetykset

Kirjanpidossa kuluksi kirjatut muut vastaiset menot ja menetykset (KPL 5 luvun 14 §), jotka eivät ole realisoituneet ja joita ei siksi voi vielä vähentää verotuksessa.

Veronalaiset tuotot (ei tilikauden tuloslaskelmassa)

Palautuvat arvonalennukset (EVL 5a §)

EVL 5a §:n mukaiset oikaisuerät eli rahoitus-, vaihto-, sijoitus- tai käyttöomaisuudesta aiemmin tehtyjen arvonalennusten palautuminen, jos arvonnousua ei ole kirjattu verovuoden tuotoksi.

Tulo-osuudet kotimaisista yhtymistä (TVL 16 §)

Veronalaiset tulo-osuudet kotimaisista yhtymistä. Tulo-osuus sisältää myös veronalaisen osinko-osuuden.

Jos tulo-osuudet eivät ole tiedossa veroilmoitusta annettaessa, voit jättää kohdan täyttämättä.

Tulo-osuudet ulkomaisista yhtymistä (TVL 16a §)

Veronalaiset tulo-osuudet ulkomaisista yhtymistä ja eurooppalaisesta taloudellisesta etuyhtymästä. Tulo-osuus sisältää myös veronalaisen osinko-osuuden.

Jos TVL 16a §:n mukaiset tulo-osuudet eivät ole tiedossa tai selvitettävissä, voit ilmoittaa tässä voitto-osuudet ulkomaisista yhtymistä sen suuruisina kuin ne ovat kirjanpidossa.

Osuus väliyhteisön tuottoon

Laske osuus ulkomaisen väliyhteisön tuotosta lomakkeella 74 ja siirrä positiivinen tulos tähän kohtaan.

Muut oikaisuerät

Muut lisäykset

Kaikki muut verotettavaan tuloon tehtävät lisäykset, joille ei ole lomakkeella omaa, nimettyä kohtaa.

Ilmoita tässä kohdassa myös yhteisön mahdollisen henkilökohtaisen tulolähteen ja maatalouden tulolähteen tappiot.

Jos tähän kohtaan merkittäviä lisäyksiä on useita, erittele lisäykset erillisellä liitteellä.

Lisäykset yhteensä

Laske yhteen edellä ilmoitetut lisäykset ja merkitse lisäysten yhteissumma tähän kohtaan.

Vähennetään

Tilikauden tappio

Merkitse tähän kohtaan tuloslaskelman osoittama tilikauden tappio.

Verovapaat tuotot

Veronpalautus ja palautettava yhteisökorko

Tuloslaskelmaan kirjatut välittömät verot, jos kirjanpidon verotilin saldo osoittaa veronpalautusta

Tähän kohtaan merkitään myös veronpalautukselle maksettu yhteisökorko, joka on verotonta tuloa (VML 46 §).

Käyttöomaisuusosakkeiden verovapaat luovutus- ja purkuvoitot (EVL 6b ja 51d §)

Tee laskelma käyttöomaisuusosakkeiden verovapaista luovutus- ja purkuvoitoista lomakkeella 71A ja siirrä tulos tähän kohtaan.

Pääsääntö on, että käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoitto on verotonta tuloa (ja vastaava luovutustappio vähennyskelvoton), jos luovutetut osakkeet on omistettu yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan ja omistusosuus luovutetun yhtiön osakepääomasta on ollut vähintään 10 %.

Sen sijaan seuraavat luovutusvoitot eivät ole koskaan verovapaita, eikä niitä merkitä tähän kohtaan:

  • kiinteistö- tai asuntoyhtiön tai niitä vastaavan yhtiön osakkeiden luovutuksesta saatu voitto
  • pääomasijoitusta harjoittavan yhtiön saama käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoitto

Lisätietoja:

Fuusiovoitot (EVL 52b §)

Kirjanpidon mukaiset fuusiovoitot, jotka EVL 52 b §:n mukaan eivät ole veronalaista tuloa.

Saatujen osinkojen verovapaa osuus

Yhteisön saamien osinkojen veroton osuus.

Erittele saadut osingot lomakkeella 73 verottomiin osinkoihin, osittain veronalaisiin osinkoihin ja kokonaan veronalaisiin osinkoihin sen mukaan, onko osinko saatu suomalaisesta yhtiöstä vai yhtiöstä, jonka kotipaikka on muussa EU-valtiossa tai EU:n ulkopuolisessa valtiossa.

Yhtymien tulo-osuuksiin mahdollisesti sisältyviä osinko-osuuksia ei merkitä tähän.

Saatujen sijaisosinkojen verovapaa osuus 

Saatujen sijaisosinkojen verovapaa osuus. Sijaisosinko on saajayhteisölle verotonta siltä osin kuin sen maksamisen perusteena oleva osinko olisi ollut yhteisölle verotonta, jos yhteisö olisi sen saanut.

Katso lisää ohjeesta Osinkotulojen verotus.

Kirjanpidon ja verotuksen väliset jaksotuserot

Poistot vähennyksenä

Verovuonna käytettävät hyllypoistot.

Hyllypoisto tarkoittaa määrää, jolla verotuksessa vähennettävät poistot ylittävät verovuoden kirjanpidossa kuluksi kirjatut poistot.

Anna erittely verovuonna käytettävistä hyllypoistoista lomakkeella 12A.

Rahoitusvälineistä johtuvat vähennykset

Rahoitusvälineistä johtuvat kirjanpidon ja verotuksen väliset erot silloin, kun ne on vähennettävä veronalaisesta tulosta. Tällainen ero voi syntyä esimerkiksi johdannaisten (kuten termiinien ja optioiden preemioiden) jaksotuksesta (EVL 27 d § 1 mom.)

Merkitse tähän kohtaan myös rahoitusvälineiden realisoitumattomat arvonnousut silloin, kun ne eivät nimenomaisen verosäännöksen mukaan ole veronalaista tuloa samalla tavalla kuin kirjanpidossa.

Sijoituskiinteistöjen arvonnousut vähennyksenä

Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kirjanpidossaan tekemä sijoituskiinteistön arvonkorotus, joka johtuu omaisuuden arvostamisesta käypään arvoon, ei ole veronalaista tuloa. Merkitse tällainen realisoitumaton arvonnousu tähän kohtaan.

Sen sijaan vakuutusyhtiöiden, vakuutusyhdistysten, vakuutuskassojen ja muiden niihin rinnastettavien vakuutuslaitosten ja eläkekassojen kirjanpidossaan tekemä sijoitusomaisuuden arvonkorotus on veronalaista tuloa (EVL 5 § 1 mom. 6 kohta), joten sitä ei merkitä tähän.

Biologisten hyödykkeiden arvonnousut vähennyksenä

Kirjanpidossa tehty biologisten hyödykkeiden, kuten metsän, käypään arvoon arvostamisesta johtuva arvonkorotus ei ole veronalaista tuloa. Merkitse tällainen realisoitumaton arvonnousu tähän kohtaan.

Pakolliset varaukset vähennyksenä

Pakolliset varaukset, joiden perusteena oleva meno on verovuonna realisoitunut vähennettäväksi verotuksessa. Kyseessä on tällöin pakollinen varaus, joka on aiempana vuonna vähennetty kirjanpidossa kuluna, mutta jota ei ole vielä tuolloin voitu vähentää verotuksessa.

Merkitse tähän myös pakollisen varauksen peruuttaminen. Kyse on pakollisesta varauksesta, joka on luettu tänä vuonna kirjanpidossa tuloksi ja joka on aiempana vuonna vähennetty kirjanpidossa mutta ei verotuksessa.

Muut oikaisuerät

Voitto-osuudet yhtymistä (EVL 6 § 1 mom. 4 kohta)

Kotimaisista ja ulkomaisista yhtymistä saadut voitto-osuudet sen suuruisina kuin ne ovat kirjanpidossa. Voitto-osuudet ovat verotonta tuloa.

Sen sijaan osakkaan veronalaista tuloa on hänen osuutensa yhtymän verovuoden tuloksesta, joka lasketaan yhtymän jättämän veroilmoituksen perusteella (vrt. myös kohdat Tulo-osuudet kotimaisista yhtymistä (TVL 16 §) ja Tulo-osuudet ulkomaisista yhtymistä (TVL 16a §)).

Ulkomaisen tytäryhtiön tappiot (konsernivähennys) - anna selvitys vapaamuotoisella liitteellä

Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisen tappion konsernivähennyksestä annetun lain mukainen konsernivähennys (Finlex).

Emoyhtiön, jonka verotuksessa konsernivähennys voidaan tehdä, on oltava kotimainen, Suomen lakien mukaan perustettu ja Suomessa rekisteröity yhtiö tai osuuskunta. Emoyhtiö ei voi kuitenkaan olla elinkeinoverolaissa tarkoitettu talletuspankki eikä luotto-, vakuutus- tai eläkelaitos.

Konsernivähennyksen ilmoittamisesta veroilmoituksessa saat lisätietoa veroilmoituksen 6B täyttöohjeen kohdasta "Ulkomaisen tytäryhtiön tappiot (konsernivähennys)".

Muut vähennykset

Kaikki muut verotettavasta tulosta tehtävät vähennykset, joille ei ole varattu omaa kohtaa. Anna erittely vähennyksistä erillisellä liitteellä.

Merkitse tähän myös mahdollinen henkilökohtaisen tulolähteen tai maatalouden tulolähteen positiivinen tulos.

Vähennykset yhteensä

Laske tähän kohtaan tilikauden tappion ja vähennysten yhteismäärä.

Verotettava tulos tai vahvistettava tappio

Elinkeinotoiminnan tulos

Laske tulos: lisää tilikauden voittoon lisäysten yhteismäärä ja vähennä summasta vähennysten yhteismäärä .

Erät, joita ei oteta huomioon tappiota vahvistettaessa

Tällaisia eriä ovat konserniavustus, asuintalovaraus sekä lahjoitukset (TVL 57 §).

Elinkeinotoiminnan tappio

Tavallisesti negatiivinen tulos saadaan niin, että vähennykset yhteensä ovat suuremmat kuin lisäykset. Jos kuitenkin yhtiön kuluihin sisältyy lahjoituksia (TVL 57 §), konserniavustuksia tai asuintalovarauksen lisäys, vähennä niiden määrä ensin tappiosta, sillä niitä eriä ei oteta huomioon tappiota vahvistettaessa.

Sivu on viimeksi päivitetty 7.3.2022