Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Biopolttoaineen jakeluvelvoite

Voimassaolo
Toistaiseksi

Yleistä

Laki biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä (446/2007) tuli voimaan vuoden 2008 alusta. Lain tarkoituksena on biopolttoainedirektiivin mukaisesti edistää biopolttoaineiden käyttöä moottoribensiinin ja dieselöljyn korvaamiseksi liikenteessä. Tämä on toteutettu säätämällä liikennepolttoaineen jakelijoille velvoite toimittaa vuosittain kulutukseen vähimmäisosuus biopolttoaineita.

Lain täytäntöönpanosta ja velvoitteen täyttämisen valvonnasta vastaa Verohallinto. Valvonta perustuu jakelijoiden vuosittain Verohallinnolle tekemään ilmoitukseen, jossa ilmoitetaan edellisen kalenterivuoden aikana kulutukseen toimitettujen moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden energiasisältöjen määrät tuotteittain. Ilmoitus on annettava viimeistään ilmoituksessa tarkoitettua vuotta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä. 

Vuoden 2011 alussa tuli voimaan lakimuutoksia, joilla muutettiin vuosittaista velvoiteprosenttia sekä tarkistettiin eräiden polttoainekomponenttien bio-osuuspitoisuuksia, säädettiin velvoitteeseen hyväksyttävien biopolttoaineiden täytettäväksi RES-direktiivin kestävyyskriteerit, säädettiin eräiden biopolttoaineiden huomioimisesta velvoitteessa kaksinkertaisena sekä mahdollistetaan velvoitteen ylittävän osan siirtäminen seuraavan vuoden velvoitteen täyttämiseksi.

Biovelvoiteprosentti

Biovelvoiteprosentti kaikkien kulutukseen luovutettujen liikennepolttoaineiden energiasisällöstä on:

  • 10 prosenttia vuonna 2016
  • 12 prosenttia vuonna 2017
  • 15 prosenttia vuonna 2018
  • 18 prosenttia vuonna 2019
  • 20 prosenttia vuonna 2020 ja siitä eteenpäin.

Polttoaineiden energiasisältö

Polttoaineiden energiasisällöllä tarkoitetaan niiden alempaa lämpöarvoa. Lain 2§:n 6 kohdassa on määritelty yleisimpien polttoaineiden ja biopolttoaineiden lämpöarvot joita tulee käyttää velvoitteen toteutumista ilmoitettaessa. Mikäli kyseisessä kohdassa ei ole listattu ilmoittajan käyttämää biopolttoainetta, tulee ilmoittajan itse selvittää polttoaineen alempi lämpöarvo sekä standardi, jonka mukaan lämpöarvo on määritelty.

Selvitys listauksesta puuttuvan biopolttoaineen lämpöarvosta ja käytetystä standardista tulee tehdä vapaa muotoiselle liitteelle, joka liitetään varsinaisen biovelvoiteilmoituksen mukaan.

Biokomponenttien kohdistaminen

Lain 5 §:n mukaan jakelijan on toimitettava kulutukseen biopolttoaineita laissa määritelty prosenttiosuus laskettuna kyseisenä vuonna kulutukseen toimittamiensa moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden energiasisällön kokonaismäärästä. Kulutukseen toimittamisella lain 2§:n 5 kohdan mukaan tarkoitetaan moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden toimittamista kulutukseen valmisteverotuslaissa tarkoitetusta väliaikaisen verottomuuden järjestelmästä.

Jakeluvelvoitteen täyttyminen tulee laskea todellisen kulutukseen liikennepolttoaineena toimitetun biopolttoaineen määrästä. Lähtökohtana laissa on kuitenkin se, että polttoaineen jakelija seuraa tämän velvoitteen täyttymistä kirjanpidollisesti. Lain 8 §:n mukaan jakelijan on pidettävä sellaista kirjanpitoa, josta käy selville kulutukseen toimitetun moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden määrät sekä biopolttoaineiden energiasisältö ja muut lain valvontaa varten tarvittavat tiedot. Kirjanpidosta myös on voitava todentaa mm. polttoaineisiin lisättyjen biokomponenttien määrät ja niiden energiasisällöt, jos energiasisältöjä ei ole määritelty lain 2§:ssä.

Dieselin ja moottoripolttoöljyn yhteissäiliöstä kulutukseen luovutetun biodieselin huomioiminen

Mikäli biokomponentin lisääminen tapahtuu yhteissäiliössä, josta polttoainetta toimitetaan käytettäväksi sekä polttoöljynä että dieselöljynä, ainoastaan dieselin mukana kulutukseen luovutetun biodieselin määrän voi huomioida velvoitetta täytettäessä. Moottoripolttoöljyyn sekoitettua biopolttoöljyä ei hyväksytä jakeluvelvoitteen täyttämiseen.

Yhteissäiliöstä kulutukseen luovutettavien biodieselin ja biopolttoöljyn määrät on verotuksessa pitänyt pystyä erottelemaan jo vuoden 2011 alusta alkaen ja tämä on ollut tulkittavissa jo aikaisemman ohjeistuksenkin perusteella. Mutta koska asia on jäänyt toimijoille epäselväksi, niin tarkennamme tulkinnan vielä tähänkin ohjeeseen.

Biokaasun luovuttaminen liikennekäyttöön

Lain 2 §:n 1 kohdan mukaan biopolttoaineilla tarkoitetaan nestemäisiä ja kaasumaisia liikenteessä käytettäviä polttoaineita, jotka tuotetaan biomassasta. Biomassalla tarkoitetaan maataloudesta, kasvi- ja eläinaineet mukaan lukien, metsäteollisuudesta ja niihin liittyvästä teollisuudesta peräisin olevien tuotteiden, jätteiden ja jätetuotteiden biohajoavaa osaa sekä teollisuus- ja yhdyskuntajätteiden biohajoavaa osaa.

Biopolttoainepitoisuuksien varmistaminen

Biopolttoaineiden osuus säiliöissä voidaan tarkastella kirjanpidollisesti, jolloin lasketaan kulloinkin lisää toimitetun ainekomponentin muutos koko säiliössä. Polttoainejakelijoiden varastosäiliöissä polttoaineen sisältämä bio-osuus on kuitenkin syytä tarkastaa myös näyteanalyyseillä ainakin 2-3 kertaa vuodessa, jonka jälkeen näytteen perusteella saatuja bio-osuuksia tulee käyttää säiliön arvoina, kunnes sinne seuraavan kerran lisätään jotakin komponenttia.

Näytteen perusteella saadun bio-osuuden poiketessa oleellisesti laskennallisesta arvosta tulee jakelijan selvittää, mistä poikkeama johtuu ja vaikuttaako se säiliöstä aiemmin kulutukseen luovutettujen polttoaineiden bio-osuuksiin.

Vuoden kuluessa tapahtuvista korjauksista ei tarvitse erikseen ilmoittaa jakeluvelvoiteilmoituksen yhteydessä. Mutta niiden tiedot on kuitenkin syytä tallentaa, jotta ne voidaan tarkastaa tulevilla yritystarkastuksilla.

Biopolttoaineiden kestävyyskriteerit

Vuoden 2011 alusta alkaen velvoitteen täyttämiseen hyväksyttävien biopolttoaineiden sekä niiden raakaaineiden on täytettävä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/28/EY säädetyt kestävyyskriteerit.

Jakelijan tulee käyttää kestävyyskriteerien valvonnassa edellä mainitun direktiivin mukaisia menetelmiä. Jakelijalla tulee myös olla järjestelmä, jolla ainetasemenetelmään perustuen varmistetaan raakaainetuotannon ja kasvihuonekaasupäästövähenemän vaatimustenmukaisuus.

Biopolttoaineiden tuplalaskettavuus

Jos biopolttoaine on tuotettu jätteistä tai tähteistä taikka syötäväksi kelpaamattomasta selluloosasta tai lignoselluloosasta, sen energiasisällön lasketaan täyttävän jakeluvelvoitteen kaksinkertaisena.

Tuplalaskettavien biopolttoaineiden on myös täytettävä biopolttoaineiden kestävyyskriteerit. Mutta muiden kuin maataloudesta, vesiviljelystä, kalastuksesta ja metsätaloudesta peräisin olevien jätteiden ja tähteiden on täytettävä vain kasvihuonekaasupäästö vähenemää koskeva kestävyyskriteeri.

Jakeluvelvoitteen ylittäminen

Jos jakelija on kalenterivuonna toimittanut kulutukseen enemmän biopolttoainetta kuin velvoitteessa vaaditaan, jakelija saa ottaa ylimenevän osuuden huomioon seuraavan kalenterivuoden jakeluvelvoitetta täytettäessä. Ylitäyttö katsotaan aina vain seuraavan vuoden velvoitteeseen, eli seuraavan vuoden velvoitteen ylittävää osaa ei enää huomioida.

Edellisen vuoden ylitäytöllä voi täyttää velvoitetta myös toisen yhtiön puolesta. Mikäli tällä edellisen vuoden ylitäytöllä täytetään toisen yhtiön puolesta sen jakeluvelvoitetta, ei tästä tällaisesta ylitäytöstä mahdollisesti ylijäävää osuutta voi siirtää enää seuraavalle vuodelle.

Ahvenanmaalla kulutukseen toimitettu polttoaine

Hallituksen esityksessä 231/2006 mainitaan Ahvenanmaan osalta, että Ahvenanmaalla direktiivin täytäntöönpano on maakuntahallituksen toimivallassa. Ahvenanmaalla ei tällä hetkellä ole luotu vastaavaa biopolttoaineen jakeluvelvoitetta ja siten Ahvenanmaalle kulutukseen toimitettuja moottoribensiiniä, dieselöljyä ja biopolttoaineita ei saa sisällyttää muualla Suomessa kulutukseen toimitetuista polttoaineista tehtävään biovelvoiteilmoitukseen. Myöskään Ahvenanmaalle toimitettujen biopolttoaineiden ei voida katsoa täyttävän muualla Suomessa syntynyttä biopolttoaineiden käyttövelvoitetta.

Ahvenanmaalle toimitetut polttoaineet eivät muodosta Suomessa biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta, eivätkä sinne toimitetut biopolttoaineet täytä Suomessa muodostunutta jakeluvelvoitettu, riippumatta siitä toimitetaanko polttoaineet Ahvenanmaalle verottomina vai verollisina toimituksina.

Jakelijoiden väliset sopimukset

Jakeluvelvoitteensa täyttämiseksi voi jakelija sopia velvoitteensa siirtämisestä osittain tai kokonaan toiselle jakelijalle. Jos sopimus riitautetaan tai jakeluvelvoitetta ei muusta sopimussuhteeseen liittyvästä syystä ole täytetty, vastaa kukin jakelija jakeluvelvoitteensa täyttämisestä ja seuraamuksista. Sopimuksesta toimitetaan jäljennös verohallinnolle jakeluvelvoiteilmoituksen yhteydessä.

Sanktiot

Jos liikennepolttoaineiden jakelija on laiminlyönyt ilmoittamis-, kirjanpito- tai tietojenantovelvollisuuden, voidaan siitä määrätä virhemaksua 500 – 5000 euroa.

Mikäli liikennepolttoaineiden jakelija ei ole toimittanut kulutukseen biopolttoaineita velvollisuutensa edellyttämää määrää, määrätään siitä seuraamusmaksu jonka suuruus on 0,04 euroa/MJ.

Lisätietoja

Ilmoitus – biopolttoaineen jakeluvelvoite

Täyttöohje: Ilmoitus, biopolttoaineen jakeluvelvoite

Valmisteveroneuvonta yrityksille: p. 029 497 154 (9–16.15) / Energia- ja jäteverot 

Sivu on viimeksi päivitetty 29.12.2016