Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon tilastoja: Yhteisöasiakkaiden tuloverot, veronpalautukset, jäännösverot ja veronsaajien osuudet alueittain verovuonna 2014

Tilastoja yhteisöasiakkaiden tuloveroista, veronpalautuksista ja jäännösveroista sekä veronsaajien osuuksista koko maassa, maakunnittain ja kunnittain verovuonna 2014.

Tuloverot

Verovuodesta 2014 alkaen yhteisöverokantaa alennettiin 24,5 prosentista 20,0 prosenttiin, mikä näkyi myös yhteisöverojen määrän pienenemisenä. Yhteisöasiakkaille määrättiin verovuodelta 2014 tuloveroja yhteensä 4,4 miljardia euroa. Laskua vuoteen 2013 verrattuna oli 249 miljoonaa euroa (-5,4 %). Lasku ei ollut kuitenkaan yhtä suuri kuin mitä yhteisöveroprosentin mekaanisesti laskettu alennus (-18 %). Monella yrityksellä verovuosi 2014 näyttääkin menneen ihan hyvin. Mistään laajamittaisesta yritystoiminnan piristymisestä ei voida puhua, mutta ei voida myöskään tilanteen huononemisesta. Tuloveroja maksoi yhteensä 108 tuhatta yhteisöä (+2,7 %). Lisäksi yhteisöt maksoivat Yleisradion toiminnan rahoittamiseksi perittävää Yle-veroa 21 miljoonaa euroa (+7,7 %).
 

Kuva1_Yhteisöjen maksuunpannut tuloverot

Verovuosina 2012 ja 2013 yhteisöverokanta oli 24,5 prosenttia, kun se sitä ennen oli 26,0 prosenttia (verovuodesta 2005 lähtien).

Tilastotaulukot:

Veronpalautukset ja jäännösverot

Verotuksen valmistumisen mukainen ennakonpalautusten määrä 46 tuhannelle yhteisölle (+2,6 %) on yhteensä 405 miljoonaa euroa (-14,9 %). Keskimääräinen palautus on 8 723 euroa (-17,0 %).

Jäännösveroja tulee maksettavaksi 51 tuhannelle yhteisölle (-2,7 %) yhteensä 349 miljoonaa euroa (-1,6 %). Keskimääräinen jäännösvero on 6 850 euroa (+1,2 %).

 
Kuva2_Yhteisöjen veronpalautukset ja jäännösverot

Yhteisöjen ennakonpalautukset ja jäännösverot voivat vaihdella vuosittain varsin paljon. Tämä selittyy yhteisöjen verotettavien tulojen suhdanneherkkyydellä sekä yhteisöjen ennakkoperinnällä, joka ei huomioi kovin reaaliaikaisesti yhteisöjen toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Tämä näkyy paitsi ennakon täydennysmaksujen, myös ennakonpalautusten ja jäännösverojen suurina vaihteluina.

Tilastotaulukot:

Veronsaajien osuudet yhteisöjen tuloveroista

Verohallinto tilittää keräämänsä yhteisöasiakkaiden tuloverot valtiolle, kunnille ja seurakunnille.

Verovuonna 2014 yhteisöasiakkaille määrätyistä tuloveroista on

  • valtion osuus 2,7 miljardia euroa (-14,4 %)
  • kuntien osuus 1,6 miljardia euroa (+13,9 %)
  • seurakuntien osuus 124 miljoonaa euroa (+13,0 %).

 
Kuva3_Veronsaajien osuudet yhteisöjen maksuunpannuista tuloveroista

Kuntien sekä seurakuntien osuuksien kasvut ja valtion osuuden pieneneminen liittyvät yhteisöveron jako-osuuksien muutoksiin verovuodelle 2014, koska verokannan alentamisesta arvioitu verotuottojen menetys kompensoitiin kunnille ja seurakunnille niiden yhteisöveron jako-osuutta korottamalla ja alentamalla valtion osuutta vastaavasti.

Veronsaajien jako-osuudet yhteisöverosta eri vuosina on esitetty Veronsaajien palvelut –sivuilla: Jako-osuudet.

Tilastotaulukot:

Sivu on viimeksi päivitetty 28.10.2015