Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verohallinnon tilastoja: Yhteisöasiakkaiden tuloverot, veronpalautukset, jäännösverot ja veronsaajien osuudet alueittain verovuonna 2012

Tilastoja yhteisöasiakkaiden tuloveroista, veronpalautuksista ja jäännösveroista sekä veronsaajien osuuksista koko maassa, maakunnittain ja kunnittain verovuonna 2012.

Tuloverot

Yhteisöasiakkaille määrättiin verovuodelta 2012 tuloveroja 4,7 miljardia euroa, joka oli 131 miljoonaa euroa vähemmän (-2,7 %) kuin verovuonna 2011. Tuloveroja maksoi yhteensä 104 411 yhteisöä (+1,5 %).


 
Yhteisöverokantaa laskettiin 26 prosentista 24,5 prosenttiin verovuodesta 2012 alkaen. Yhteisöverot eivät kuitenkaan laskeneet niin paljon kuin verokannan muutos (-5,8 %) olisi antanut odottaa, mikä kertoo yhteisöjen verotettavien tulojen hienoisesta kasvusta verovuonna 2012.

Tilastotaulukot:

Veronpalautukset ja jäännösverot

Verotuksen valmistumisen mukainen ennakonpalautusten määrä 41 823 yhteisölle (+2,9 %) on yhteensä 436 miljoonaa euroa (+3,2 %). Keskimääräinen palautus on 10 419 euroa (+0,3 %).

Jäännösveroja tulee maksettavaksi 44 634 yhteisölle (+4,1 %) yhteensä 337 miljoonaa euroa (-13,2 %). Keskimääräinen jäännösvero on 7 557 euroa (-16,6 %).

Tyypillisesti yhteisöjen ennakonpalautukset ja jäännösverot vaihtelevat vuosittain suhteellisesti enemmän kuin henkilöasiakkaiden ennakonpalautukset ja jäännösverot tekevät. Tämä selittyy yhteisöjen verotettavien tulojen suhdanneherkkyydellä sekä yhteisöjen ennakkoperinnällä, joka ei huomioi kovin reaaliaikaisesti yhteisöjen toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Tämä näkyy paitsi ennakon täydennysmaksujen, myös ennakonpalautusten ja jäännösverojen suurina vaihteluina.

Verovuoden 2012 osalta ennakonpalautusten määrä kasvoi maltillisesti, mutta jäännösveroja tuli maksettavaksi puolestaan selvästi viime vuotta vähemmän. Jäännösverojen määrän lasku on yhteydessä verovuoden 2012 ennakon täydennysmaksuihin, joita kertyi 69 miljoonaa euroa (+6,7 %) viime vuotta enemmän. Ennakon täydennysmaksuilla yhteisöt voivat välttää jäännösveroon liittyvän yhteisökoron.

Tilastotaulukot: 

Veronsaajien osuudet yhteisöjen tuloveroista

Verohallinto tilittää keräämänsä yhteisöasiakkaiden tuloverot valtiolle, kunnille ja seurakunnille.

Verovuonna 2012 yhteisöasiakkaille määrätyistä tuloveroista on

  • valtion osuus 3,2 miljardia euroa (+3,1 %)  
  • kuntien osuus 1,3 miljardia euroa (-13,7 %)  
  • seurakuntien osuus 108 miljoonaa euroa (-12,2 %).

Valtion osuuden kasvaminen ja vastaavasti kuntien sekä seurakuntien osuuksien vähenemiset liittyvät yhteisöveron jako-osuuksien muutoksiin verovuodelle 2012. Verovuosina 2009–2011 kuntien ja seurakuntien ryhmäosuudet yhteisöveron tuotosta olivat korkeammalla tasolla.

Sivu on viimeksi päivitetty 1.11.2013