Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Turvakielto Verohallinnossa

Verohallinnossa turvakiellon alaisten tietojen käsittely on rajoitettu. Tietojen käsittelyoikeus on vain turvakieltovastuuhenkilöillä Pääkaupunkiseudun verotoimistossa. Turvakieltovastuuhenkilöiksi on nimetty 5 virkailijaa. Turvakiellon alaisia tietoja voidaan käsitellä yksittäistapauksissa myös silloin kun se on tarpeen verotuksen toimittamisessa kuten esimerkiksi kodin ja työpaikan välisten matkakustannusten tai kotitalousvähennyksen selvittämisessä.

Verohallinto voi luovuttaa turvakiellon alaisia yhteystietoja vain viranomaiselle, jolla on oikeus saada näitä tietoja. Turvakiellon alaisia tietoja ei anneta yksityiselle taholle. Turvakiellon alaisia tietoja ei ole Verohallinnon julkisten tietojen luetteloilla.

Verohallinto saa tiedon asiakkaan turvakiellosta väestötietoviranomaisilta. Turvakielto suojaa henkilön yhteystietoja silloin kun henkilö kokee turvallisuuden olevan uhattuna. Lisätietoja turvakiellosta Digi- ja väestötietovirastosta.

Turvakiellon saaneen asiakkaan veroposti lähetetään osoitteeseen, jonka Verohallinto on saanut väestötietojärjestelmästä. Turvakieltoasiakas voi ilmoittaa Verohallinnolle veropostiosoitteen samalla tavalla kuin muutkin asiakkaat. Osoitemuutostilanteissa voi noudattaa Verohallinnon yleisiä ohjeita. Lisätietoa osoitteenmuutoksesta.

Pankkitilinumero

Turvakiellon voimassa ollessa veronpalautukset voidaan maksaa ainoastaan pankkitilille. Verohallinto ei voi luovuttaa turvakiellon alaisia yhteystietoja pankille maksuosoituksen lähettämistä varten. Lisätietoja tilinumeron ilmoittamisesta.

Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä

Turvakielto suojaa luonnollisen henkilön yhteystietoja. Turvakielto ei suojaa yhteystietoja, jotka on ilmoitettu Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (YTJ) yrityksen osoitteeksi. Yritykselle merkityn osoitetiedon voi tarkastaa Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän yrityshausta.

Lisätietoja yrityksen osoitetiedon muuttamisesta YTJ-palvelussa

Arvonlisäveron erityisjärjestelmä

Verohallinto ei välitä muille EU-jäsenvaltioille turvakiellon alaisia yhteystietoja. Jos erityisjärjestelmään rekisteröintiä hakevalla henkilöllä on turvakielto, Verohallinto pyytää erikseen rekisteröintihakemuksen käsittelyn yhteydessä turvalliset yhteystiedot. Turvalliset yhteystiedot merkitään Arvonlisäveron erityisjärjestelmään ja välitetään muille EU-jäsenvaltioille. Turvakiellon voimassa ollessa tulee asiakkaan itse huolehtia muuttuneiden yhteystietojen ilmoittamisesta Verohallinnolle.

Toimiminen asianhoitajana

Turvakielto ei suojaa yrityksen tai henkilön asianhoitajana toimivan henkilön yhteystietoja. Silloin kun turvakiellon saanut henkilö toimii asianhoitajana, tulee henkilön itse huolehtia turvallisen yhteystiedon ilmoittamisesta asianhoitajatehtävää varten.

Osakkaana yhtymässä

Turvakielto ei suojaa yhtymän osoitetta. Silloin kun turvakiellon saanut henkilö on yhtymän osakkaana ja hänen kotiosoite on yhtymän osoitteena, pitää henkilön olla yhteydessä Verohallintoon yhtymän yhteystiedon muuttamiseksi turvalliseksi.

Lisätietoja turvakiellosta:

Turvakiellon alaisten tietojen käsittely Verohallinnossa

Sivu on viimeksi päivitetty 31.8.2022