Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Sosiaaliturvamaksun alueelliseen vapautukseen kohdistuvat oikaisut – täyttöohje

Vuosi-ilmoituksen 5233 täyttöohje.

Täyttöohjeita

Yleistä

Laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina 2003-2011 ja laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta Kainuun maakunnassa vuosina 2005-2011 ovat olleet voimassa 31.12.2011 saakka. Vuodesta 2012 lähtien maksuvapautusta ei voi enää saada.

Aiempiin vuosiin kohdistuvia oikaisuja voi tehdä vain paperilomakkeella ennakkoperintälain 50 §:ssä tarkoitetussa määräajassa.

Työnantajan tulee ilmoittaa sosiaaliturvamaksusta tehdyn ns. maksuvapautuksen määrän sijaintikunnittain.

Lomakkeella ilmoitetaan ainoastaan maksuvapautuksen piiriin kuuluvat palkanmaksutiedot.

Sijaintikunta

Laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina 2003-2011. Työnantajan on ilmoitettava sen kunnan kuntanumero, jossa sillä on tuloverolain 13 a §:ssä tarkoitettu kiinteä toimipaikka.

Vuoden 2009 kuntaliitoksista huolimatta maksuvapautuksen saavat muiden edellytysten täyttyessä ne työnantajat, joilla on kiinteä toimipaikka Naantalin kaupungissa* lakkautetun Velkuan kunnan alueella ja Länsi-Turunmaan** kaupungissa lakkautettujen Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kuntien alueilla, jos työnantajat ovat tehneet lain mukaisen aloittamisilmoituksen ja käyttäneet maksuvapautusta vuoden 2008 loppuun mennessä.

047 = Enontekiö
072 = Hailuoto
101 = Houtskari **
146 = Ilomantsi
148 = Inari
150 = Iniö **
176 = Juuka
261 = Kittilä
273 = Kolari
279 = Korppoo **
320 = Kemijärvi
422 = Lieksa
498 = Muonio
533 = Nauvo **
541 = Nurmes
583 = Pelkosenniemi
614 = Posio
687 = Rautavaara
732 = Salla
742 = Savukoski
758 = Sodankylä
854 = Pello
890 = Utsjoki
911 = Valtimo
920 = Velkua *
976 = Ylitornio

Laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta Kainuun maakunnassa vuosina 2005-2011. Työnantajan on ilmoitettava sen kunnan kuntanumero, jossa sillä on tuloverolain 13 a §:ssä tarkoitettu kiinteä toimipaikka. Ilmoitus on annettava sijaintikunnittain.

105 = Hyrynsalmi
205 = Kajaani
290 = Kuhmo
578 = Paltamo
620 = Puolanka
697 = Ristijärvi
765 = Sotkamo
777 = Suomussalmi
785 = Vaala
940 = Vuolijoki

Sivu on viimeksi päivitetty 17.4.2017