Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Voimassa olevat verosopimukset

Voimassaolo
Toistaiseksi

Verosopimukset ovat Valtion säädöstietopankissa (Finlex).

Jos verosopimuksiin on tehty muutoksia, ne on mainittu kunkin voimassa olevan verosopimuksen alapuolella. Muutokset on otettava huomioon, kun verosopimusta sovelletaan. Muutokset voivat koskea esimerkiksi valtion verotusoikeutta tai lähdeveroprosentteja. Ohjetta päivitetään säännöllisesti. Viimeisin päivitys on tehty 11.12.2023.

Valtiovarainministeriön sivuilla on lisätietoa verosopimuksista.

Monenvälisen yleissopimuksen vaikutus verosopimuksiin

Eduskunta on 13.2.2019 hyväksynyt vuonna 2016 tehdyn monenvälisen yleissopimuksen, jolla toteutetaan verosopimuksiin liittyvät toimenpiteet veropohjan rapautumisen ja voitonsiirron estämiseksi. Yleissopimus mahdollistaa lukuisten kahdenvälisten verosopimusten mukauttamisen yhdellä monenvälisellä sopimuksella ilman jokaisen verosopimuksen erillistä muuttamista. Suomen yleissopimuksen hyväksymiskirjan tallettamisen yhteydessä tekemät varaumat ja antamat ilmoitukset sekä yleissopimuksen sopimusteksti ilmenevät valtioneuvoston 25.4.2019 antamasta asetuksesta.

Yleissopimus tuli Suomen osalta voimaan 1.6.2019. Yleissopimusta aletaan kuitenkin soveltaa vasta sen jälkeen, kun se on tullut molempien kahdenvälisen verosopimuksen osapuolien osalta voimaan. Säädöskokoelman sopimussarjassa julkaistaan jokaisen Suomen verosopimuskumppanin osalta valtiovarainministeriön ilmoitus, jolla annetaan tieto yleissopimuksen voimaantulosta tässä toisessa valtiossa tai muulla lainkäyttöalueella. Ilmoitukset on mainittu kunkin voimassa olevan verosopimuksen ja siihen mahdollisesti tehtyjen muutosten alapuolella.

Yleissopimuksen avulla Suomen verosopimusverkoston osaksi otetaan yleissopimuksen ns. minimistandardit, joita ovat verosopimuksen tarkoitusta käsittelevä verosopimusten johdantokappale, verosopimusten väärinkäytön estämistä koskeva yleinen määräys, keskinäistä sopimusmenettelyä koskevat uudistetut määräykset ja siirtohinnoittelun vastaoikaisua koskeva määräys. Lisäksi Suomi soveltaa yleissopimuksen välimiesmenettelyä koskevaa osaa. Muiden määräysten osalta Suomi on tehnyt varaumat olla soveltamatta yleissopimuksen määräyksiä. Suomi on vuonna 2023 peruuttanut pääasiallisesti kiinteästä omaisuudesta arvonsa saavien osakkeiden tai osuuksien luovutuksesta saatavien voittojen verottamista koskevaan yleissopimuksen 9 artiklaan tekemänsä varauman. Varauman peruutus tulee sovellettavaksi aikaisintaan 1.1.2024 lukien (valtiovarainministeriön ilmoitus 48/2023). Jos Suomi tai yleissopimuksen toinen osapuoli tekee varauman olla soveltamatta yleissopimuksen määräyksiä verosopimuksiinsa, kahdenvälinen verosopimus ei näiltä osin muutu. Tällöin myöskään Suomi ei omalta osaltaan sovella yleissopimuksen määräystä kahdenvälisen verosopimuksen sijaan.

Verosopimuksia sovellettaessa tulee ottaa huomioon alkuperäinen verosopimus, sen muutospöytäkirjat, monenvälinen yleissopimus sekä verosopimusosapuolten yleissopimukseen tekemät varaumat ja ilmoitukset. Finlex-tietopalvelussa julkaistaan kaikkien verosopimusten ajantasaisversiot. Lisäksi niiden verosopimusten osalta, joiden rinnalla yleissopimus tulee sovellettavaksi, tietopalveluun sisällytetään koonnos, jossa yhdessä asiakirjassa esitetään kyseisen verosopimuksen kannalta merkitykselliset yleissopimuksen määräykset. Tieto ajantasaisversioista ja yleissopimuksen määräykset huomioon ottavista koonnoksista lisätään kunkin verosopimuksen alapuolelle sitä mukaa kuin niitä julkaistaan. Ajantasaisversioiden ja koonnosten tarkoituksena on helpottaa useammasta sopimuksesta muodostuvan kokonaisuuden ymmärtämistä, mutta vain itse sopimustekstit ovat oikeudellisesti todistusvoimaisia.

Tuloverotusta koskevat verosopimukset

OECD-valtiot

Muut valtiot

1) Suomen ja entisen Jugoslavian verosopimusta (SopS 60/1987) sovelletaan Suomen ja Kroatian, Suomen ja Bosnia-Hertsegovinan, Suomen ja Montenegron ja Suomen ja Kosovon, Suomen ja Serbian välisissä suhteissa. Ulkoasiainministeriön ilmoitus 17.5.1995, SopS 70/2001, SopS 75/2005 ja SopS  9/2016. Ulkoasiainministeriön ilmoitukset 18.4.2007, 31.1.2012 ja 2.2.2016.

Tietojenvaihtosopimus + suppea verosopimus

  • Alankomaiden Antillit 63/2011 (Taloussuhteiden edistämisestä tehdyn sopimuksen soveltaminen päättynyt 31.12.2021)
  • Aruba 65/2011 (Taloussuhteiden edistämisestä tehdyn sopimuksen soveltaminen päättynyt 31.12.2021)
  • Bermuda 87/2009
  • Brittiläiset Neitsytsaaret 59/2011
  • Caymansaaret 34/2010
  • Guernsey 21/2009
  • Jersey 78/2009
  • Mansaari 74/2008

Perintö- ja lahjaverotusta koskevat verosopimukset

Maatunnusluettelo

Alankomaat NL
Amerikan yhdysvallat US
Arabiemiraatit AE
Argentiina AR
Armenia AM
Australia AU
Azerbaidzhan AZ
Barbados BB
Belgia BE
Bosnia-Herzegovina BA
Brasilia BR
Bulgaria BG
Kypros CY
Egypti EG
Espanja ES
Etelä-Afrikka ZA
Filippiinit PH
Georgia GE
Indonesia ID
Intia IN
Irlanti IE
Islanti IS
Iso-Britannia GB
Israel IL
Italia IT
Itävalta AT
Japani JP
Kazakstan KZ
Kanada CA
Kiina CN
Kirgistan KG
Korean tasavalta KR
Kosovo XK*
Kreikka GR
Kroatia HR
Kypros CY
Latvia LV
Liettua LT
Luxemburg LU
Makedonia MK
Malesia MY
Malta MT
Marokko MA
Meksiko MX
Moldova MD
Montenegro ME
Norja NO
Pakistan PK
Portugali PT
Puola PL
Ranska FR
Romania RO
Ruotsi SE
Saksa DE
Sambia ZM
Serbia RS
Singapore SG
Slovakia SK
Slovenia SI
Sri Lanka LK
Suomi FI
Sveitsi CH
Tadzhikistan TJ
Tansania TZ
Tanska (myös Färsaaret) DK
Thaimaa TH
Tsekki CZ
Turkki TR
Ukraina UA
Unkari HU
Uruguay UY
Uusi Seelanti NZ
Uzbekistan UZ
Valko-Venäjä BY
Venäjä RU
Vietnam VN
Viro EE

 * Kosovolla ei ole maatunnusta ISO:n maakoodistandardissa. Kosovosta käytetään tilapäistä koodia XK, kunnes sen ISO-maakoodi vahvistetaan.

Sivu on viimeksi päivitetty 24.2.2021