Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Maatilan sukupolvenvaihdos

Kun maatilalla tehdään sukupolvenvaihdos, sen osapuolet voivat saada veronhuojennuksia lahjaverotuksessa ja tuloverotuksessa. Varainsiirtoveroa maksetaan samoin perustein kuin kiinteistöjen ja arvopapereiden luovutuksessa yleensä.

Maatilan sukupolvenvaihdoksella tarkoitetaan maatilan tai siihen liittyvän irtaimiston luovuttamista luovuttajan elinaikana tai hänen kuolemansa jälkeen. Tässä ohjeessa käsitellään vain luovuttajan elinaikana tehtäviä luovutuksia.

Maatilan sukupolvenvaihdosluovutus voidaan tehdä

  • kauppana, jossa omaisuudesta maksetaan käypä arvo
  • alihintaisena kauppana (vastike alle 100 %, mutta yli 75 % käyvästä arvosta)
  • lahjanluonteisena kauppana (vastike enintään 75 % käyvästä arvosta)
  • lahjana (ei vastiketta).

Siirtyvän omaisuuden käypä arvo on lähtökohtana

Sukupolvenvaihdoksessa verotuksen lähtökohtana on omaisuuden käypä arvo. Käyvällä arvolla tarkoitetaan omaisuuden todennäköistä luovutushintaa, jos se myytäisiin vapailla markkinoilla.

Selvitä itse siirtyvän varallisuuden käyvät arvot omaisuuserittäin. Ilmoita käyvät arvot esimerkiksi kauppa- tai lahjakirjassa tai liitä niiden mukaan erillinen laskelma, jonka sekä luopuja että jatkaja hyväksyvät. Verohallinto ottaa kantaa siihen, vastaavatko ilmoittamasi arvot omaisuuden käypiä arvoja.

Arviosi tueksi voit pyytää esimerkiksi seuraavia asiantuntijalausuntoja:

  • kiinteistönvälittäjän arvio rakennusten käyvästä arvosta
  • tila-arvio metsätalousmaan käyvästä arvosta.

Toimita jäljennökset asiantuntijalausunnoista Verohallintoon.

Käyvän arvon määrittelyssä voit käyttää apuna Verohallinnon ohjetta.

Selvitä alla lueteltujen omaisuuksien käyvät arvot

Tontit ja rakennuspaikat

Jos luovutettavaan omaisuuteen kuuluu ranta-alueita, selvitä, onko alueella olemassa tai suunnitteilla rantarakentamista koskeva kaava. Ilmoita, kuinka monta rakennuspaikkaa näillä ranta-alueilla on tai kuinka monta rantapaikkaa niille on teoriassa muodostettavissa.

Vakituinen asunto ja talousrakennukset

Tuotantorakennukset

Tuotantorakennusten arvon määrittelyssä käytetään pohjana yleensä viimeisimmän veroilmoituksen mukaisia poistamattomia menojäännösarvoja. Uusien tai uudehkojen rakennusten arvon lähtökohtana ovat niiden rakennuskustannukset. Poistamattomiin menojäännösarvoihin lisätään rakentamisen tai peruskorjauksen kohteena olleiden rakennusten hankintamenon rahoittamiseen viimeisten kolmen vuoden aikana käytettyjen tasausvarausten sekä epäsuorasti tuloutettujen rakennusavustusten ja vakuutuskorvausten määrät.

Jos tuotantorakennuksissa on tapahtunut muutoksia (esimerkiksi lisärakentaminen tai laajennus) viimeisimmän veroilmoituksen mukaisiin tietoihin, ilmoita näiden muutosten kustannukset.

Jos maatilalla harjoitetaan aktiivista tuotannollista toimintaa, rakennusten arvoksi katsotaan yleensä vähintään 5 000 - 10 000 euroa, vaikka menojäännösarvo olisi tätä pienempi.

Pellot

Ilmoita selvityksessäsi pellon kokonaispinta-ala sekä salaojitetun pellon pinta-ala.

Pellon kaavamainen arvostus perustuu lähtökohtaisesti maakunnallisiin keskihintoihin, joten peltojenkin osalta voi olla tarpeen liittää asiakirjojen mukaan arviolausunto, jos kaavamainen arvo ei vastaa käypää arvoa.

Metsät

Metsän arvon määrittelyssä käytetään ensisijaisesti metsätalouden asiantuntijatahojen laatimaa ajantasaista metsäarviota. Ilmoita lisäksi tiedot metsäarvion laatimisen jälkeen mahdollisesti tapahtuneista muutoksista.

Jos luovutettavaan omaisuuteen kuuluu osuuksia yhteismetsästä, ilmoita luovutettavat yhteismetsäosuudet ja niiden käyvät arvot.

Koneet ja kalusto

Jos sukupolvenvaihdoksessa siirtyvien koneiden ja kaluston käyvistä arvoista ei ole laadittu asiantuntija-arvioita, ne arvostetaan poistamattomien menojäännösarvojen perusteella. Erittele tällöin, miten menojäännösarvot kohdistuvat maa- ja metsätalouden koneisiin ja kalustoihin.

Poistamattomiin menojäännösarvoihin lisätään niihin kolmena lahjaverovelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena kohdistetut tasausvaraukset sekä investointiavustukset tai muut vastaavat erät laskennallisilla poistoilla vähennettynä.

Jos koneiden tai kaluston tiedot ovat muuttuneet viimeisimmän veroilmoituksen tietoihin nähden (esim. koneita on ostettu tai myyty), ilmoita euromäärä näistä muutoksista.

Kotieläimet

Ilmoita kotieläinten lukumäärä ja arvo.

Kotieläinten arvon määrittelyssä voit käyttää maa- ja metsätalousministeriön asetuksella vahvistettuja eläinvahinkojen korvaamisessa käytettäviä käypiä arvoja.

Tuotevarastot

Ilmoita maatilalla varastoituna olevien tuotteiden (kuten lannoitteiden, rehujen ja maataloustuotteiden) arvot euroina.

Maa-ainesten ottopaikat (esimerkiksi soran, mullan ja turpeen ottopaikat)

Maa-ainesten ottopaikoille määritetään erillinen arvo vain silloin, kun alueelle on myönnetty ottolupa. Pelkästään omaan käyttöön tarkoitetulle maa-ainesten ottopaikalle ei erikseen määritellä arvoa.

Ilmoita maa-ainesten ottopaikoista ottoalueen pinta-ala (m2), jäljellä olevan maa-aineksen määrä (m3), vuotuinen ottomäärä (m3), todennäköinen jäljellä oleva ottoaika (vuosina) ja maa-aineksen käypä myyntihinta (euroa/m3).

Jos olet vuokrannut alueen toiselle, ilmoita vuotuinen vuokratuotto, todennäköinen jäljellä oleva ottoaika sekä ottoalueen pinta-ala.

Arvopaperit (esimerkiksi tuottajaosuuskuntien osuudet)

Yksilöi luovutettavat arvopaperit, niiden lukumäärät ja käyvät arvot sekä hankintahinnat.

Luettelo muista luovutettavista varoista sekä niiden käyvät arvot

Ilmoita esimerkiksi sähkö-, vesi- ja laajakaistaliittymien käyvät arvot, jos katsot liittymän olevan luonteeltaan irtainta omaisuutta. Esitä lisäksi selvitys liittymän palautuskelpoisuudesta eli siitä, onko liittymismaksu palautettavissa maatilan myyjälle (esimerkiksi kopio liittymäsopimuksesta tai sähköyhtiön ilmoituksesta).

Sivu on viimeksi päivitetty 1.1.2024