Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon päätös takaisin perittyjen tulojen takaisinmaksun määräpäivästä suorituksen maksajan verotuksessa

Antopäivä
31.12.2019
Diaarinumero
VH/5829/00.01.00/2019
Voimassaolo
1.1.2020 - Toistaiseksi

Verohallinto on oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain (768/2016)
51 §:n 5 momentin, sellaisena kuin se on laissa 1566/2019, nojalla päättänyt:

1 §

Takaisinmaksun määräpäivä

Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 51 §:n 5 momentissa tarkoitettu takaisinmaksu on tehtävä viimeistään alkuperäisen suorituksen maksuvuotta seuraavan vuoden huhtikuun 30 päivänä, jotta suorituksen maksajan verokauden veroa voidaan oikaista takaisin maksetusta suorituksesta toimitetun ennakonpidätyksen tai perityn lähdeveron osalta.

2 §

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.

Päätöstä sovelletaan ensimmäisen kerran lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen takaisin maksetuista suorituksista toimitettuun ennakonpidätykseen ja perittyyn lähdeveroon.


Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2019


Pääjohtajan estyneenä ollessa
Strategiajohtaja Arto Pirinen

Ylitarkastaja Markus Kautto

 

Sivu on viimeksi päivitetty 2.1.2020