Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Yritysjärjestelyt ja verotus -jakautuminen

Antopäivä
15.8.2023
Diaarinumero
VH/3512/00.01.00/2023
Voimassaolo
8.8.2023 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
VH/5296/00.01.00/2021

Ohje liittyy kokonaisuuteen: Kansainvälinen verotus, Osakeyhtiön osakas


Tässä ohjeessa käsitellään varsinaisista yritysjärjestelyistä pelkästään jakautumista. Yritysjärjestelyjen varainsiirtoverotusta käsitellään Verohallinnon ohjeessa Yritysmuodonmuutosten ja yritysjärjestelyjen varainsiirtoverotus. Jakautumisen vaikutusta julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattiseen arvoon ja vertailuarvoon käsitellään Verohallinnon ohjeessa Julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisen arvon ja vertailuarvon laskeminen.

Ohjeen lukua 2 on päivitetty 8.8.2023 osakeyhtiölain (624/2006) 17 luvun 2 §:n muutosten vuoksi. Samassa yhteydessä ohjeen lukuja 4.5.1 ja 5 on päivitetty päätöksen KHO 2022:79 vuoksi. Lisäksi ohjeen lukuja 4.3 ja 4.4.4 on täydennetty.

1 Yleistä yritysjärjestelyistä

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) sulautumista, jakautumista, osittaisjakautumista, liiketoimintasiirtoa, osakevaihtoa, kotipaikan siirtoa toiseen Euroopan Unionin (EU) jäsenvaltioon koskeva säännöstö, tuloverolain (TVL) sulautumista ja jakautumista koskeva säännös ja yritysjärjestelyihin liittyvä veron kiertämistä koskeva säännös perustuvat Neuvoston direktiiviin 2009/133/EY, annettu 19 päivänä lokakuuta 2009, eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, jakautumisiin, osittaisjakautumisiin, varojensiirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sekä eurooppayhtiön (SE) tai eurooppaosuuskunnan (SCE) sääntömääräisen kotipaikan siirtoon jäsenvaltioiden välillä sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä (myöhemmin yritysjärjestelydirektiivi).

Yritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä Euroopan Unionin alueella. Direktiiviä sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden lisäksi muissa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa maissa.  Suomen sisäisissä yritysjärjestelyissä on sallittu samat veroedut, jotka direktiivi edellyttää annettavaksi rajat ylittävissä järjestelyissä.

EU-vero-oikeuden tulkinnassa on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EYT), 1.12.2009 alkaen EU-tuomioistuimen (EUT), ratkaisuilla korostunut asema sekä kotimaisissa että rajat ylittävissä tilanteissa.

Lähtökohtana on, että yritysjärjestelydirektiivin mukaan toteutetusta yritysjärjestelystä ei aiheudu välittömiä tuloveroseuraamuksia järjestelyihin osallistuville yrityksille tai niiden omistajille. Perusajatuksena on jatkuvuusperiaate ja luovutusvoiton verotuksen lykkääntyminen järjestelyä seuraavaan luovutukseen. Verotuksessa hankintamenot säilyvät yritysjärjestelyissä ennallaan.

Sulautumisesta ja jakautumisesta säädetään EVL:n lisäksi myös yhtiöoikeudessa, kuten osakeyhtiölaissa (OYL). EVL:n ja OYL:n säännökset poikkeavat toisistaan osittain, minkä vuoksi kaikki OYL:n vaatimukset täyttävät sulautumiset ja jakautumiset eivät täytä EVL:ssa järjestelyille asetettuja edellytyksiä. Jos EVL:n  edellytykset eivät täyty, sulautumista ja jakautumista koskevia säännöksiä ei voida soveltaa verotuksessa. Toisaalta esimerkiksi sulautuminen voi täyttää EVL:n edellytykset, vaikka se toteutetaan OYL:n säännösten sijaan kolmannessa valtiossa voimassa olevia yritysjärjestelysäännöksiä noudatten (ks. KHO 2021:36). Liiketoimintasiirrosta ja osakevaihdosta ei ole yhtiöoikeudellisia erityissäännöksiä.

1.1 Yritysjärjestelysäännösten soveltamisala

EVL 52 – 52 f §:ssä olevia säännöksiä sovelletaan kotimaisten osakeyhtiöiden sulautumiseen, jakautumiseen, liiketoiminnan siirtoon ja osakkeiden vaihtoon. Lain 52 a – 52 e §:ää sovelletaan lisäksi muiden TVL 3 §:ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen kuin osakeyhtiöiden sulautumiseen, jakautumiseen ja liiketoiminnan siirtoon. Sulautumista koskevia säännöksiä sovelletaan lisäksi kotimaisten elinkeinoyhtymien sulautumiseen.

Vastaavat yritysjärjestelysäännökset liiketoimintasiirtoa lukuun ottamatta sisältyvät myös tuloverolakiin (TVL 28 §). Oikeuskäytännön (KHO 2012:24) mukaan myös TVL:n mukaan verotettavaan yhteisöön sovelletaan yritysjärjestelydirektiivistä johtuen EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevasta säännöksestä ilmeneviä periaatteita. Tämä ei koske yhteisöjä, jotka eivät kuulu yritysjärjestelydirektiivin soveltamisalaan. TVL 45 §:n 5 momentin mukaan osakevaihdon johdosta ei synny veronalaista voittoa tai vähennyskelpoista tappiota osakevaihdon verovuonna. Rahavastikkeen osalta syntyvä luovutusvoitto tai -tappio lasketaan luovutusvoittoverosäännösten mukaisesti.

EVL 52 h § on yritysjärjestelyihin liittyvä erityinen veron kiertämistä koskeva säännös. Sen mukaan yritysjärjestelyjä koskevia verosäännöksiä ei sovelleta, jos on ilmeistä, että järjestelyn yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on veron kiertäminen tai veron välttäminen.

1.2 Kansainväliset yritysjärjestelyt

Yritysjärjestelydirektiivistä ilmeneviä periaatteita sovelletaan yritysrakenteiden uudelleenjärjestelyihin, kun osapuolina on yhteisöjä, joilla on kotipaikka EU:n eri jäsenvaltioissa sekä EU-valtioiden lisäksi muissa ETA-valtioissa.  EVL 52 a - 52 f §:ää sovelletaan tietyin edellytyksin myös rajat ylittäviin yritysjärjestelyihin ETA-alueella asuvien yhteisöjen osalta sekä eurooppayhtiöön (SE) ja eurooppaosuuskuntaan (SCE) (näin myös KVL 38/2007).

Samoja periaatteita on oikeuskäytännössä (KHO 1997 taltio 2531), sovellettu myös ETA-alueiden ulkopuolisten yhtiöiden sulautumistilanteissa, jos sulautuminen ulkomailla vastaa juridisesti suomalaista sulautumista.

EVL 52 e §:n perusteella sulautumista, jakautumista ja liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun vastaanottava yhteisö on toisessa ETA-valtiossa asuva yhteisö, jos siirtyvät varat jäävät tosiasiallisesti liittymään vastaanottavan yhteisön Suomeen muodostuvaan kiinteään toimipaikkaan. Yhteisöllä on säännöksen tarkoittama kiinteä toimipaikka Suomessa, jos sillä on täällä kiinteä toimipaikka TVL 13 a §:n ja ao. verosopimuksen mukaan. Jos varat eivät tosiasiassa liity Suomeen muodostuvaan kiinteään toimipaikkaan, varojen EVL 51 e §:n 3 momentin mukainen maastapoistumisarvo vähennettynä verotuksessa poistamattomalla hankintamenolla luetaan veronalaiseksi tuloksi. Jos varat ja varaukset myöhemmin lakkaavat tosiasiassa liittymästä Suomeen muodostuneeseen kiinteään toimipaikkaan tai kiinteän toimipaikan harjoittama liiketoiminta siirretään toiseen valtioon, varojen EVL 51 e §:n 3 momentin mukainen maastapoistumisarvo vähennettynä verotuksessa poistamattomalla hankintamenolla sekä varaukset luetaan veronalaiseksi tuloksi. Rajat ylittävien yritysjärjestelyjen yhteydessä tapahtuvaa maastapoistumisverotusta  käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Maastapoistumisverotus.

EVL 52 e §:n 4 momentti koskee tilannetta, jossa toisessa ETA-valtiossa asuvan yhteisön Suomessa sijaitseva kiinteä toimipaikka muuttuu toisen yhtiön kiinteäksi toimipaikaksi yritysjärjestelydirektiivissä tarkoitetun ulkomaisen sulautumisen, jakautumisen tai liiketoimintasiirron seurauksena. Siitä tulee yritysjärjestelyn kautta uuden, joko tuossa toisessa tai kolmannessa ETA-valtiossa asuvan, yhteisön kiinteä toimipaikka. Tällöin kiinteään toimipaikkaan kohdistuvat varaukset eivät purkaudu, vaan ne luetaan veronalaiseksi tuloksi samalla tavalla kuin ne olisi luettu tuloksi, jos yritysjärjestelyä ei olisi tapahtunut. Kiinteän toimipaikan verotuksessa noudatetaan jatkuvuusperiaatetta.

2 Jakautumissäännöksen soveltamisala

2.1 Yleistä

EVL 52 c §:n mukaan jakautumisella tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö purkautuu selvitysmenettelyttä siten, että sen varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle osakeyhtiölle jakautuvan yhtiön osakkeenomistajien saadessa vastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa kunkin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Vastike saa olla myös rahaa, kuitenkin enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa.

EVL 52 c §:n 1 kohdan mukaan kokonaisjakautumisessa osakeyhtiö purkautuu selvitysmenettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle osakeyhtiölle. EVL 52 c §:n 2 kohdan mukaan osittaisjakautumisessa osakeyhtiö selvitysmenettelyttä siirtää, ilman että se purkautuu, yhden tai useamman liiketoimintakokonaisuutensa sellaisenaan yhdelle tai useammalle osakeyhtiölle ja jättää vähintään yhden liiketoimintakokonaisuuden siirtävään yhtiöön.

EVL 52 c § koskee sanamuotonsa mukaan osakeyhtiöitä. Säännöstä voidaan soveltaa silloinkin, kun jakautuva tai vastaanottava yhtiö on tavallinen kiinteistöosakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö. EVL 52 §:n mukaan jakautumista koskevia säännöksiä sovelletaan osakeyhtiöiden lisäksi myös muiden TVL 3 §:ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen jakautumiseen. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi osuuskunnat, kunnat, kuntayhtymät, vakuutusyhdistykset ja sijoitusrahastot.  Jos yhteisö ei kuitenkaan esimerkiksi sitä koskevien yhtiöoikeudellisten säännösten mukaan voi toteuttaa jakautumista tai sitä vastaavaa järjestelyä, jakautumista koskevia säännöksiä ei voida soveltaa myöskään verotuksessa. Esimerkiksi yhdistyslaissa (503/1989) tarkoitetut yhdistykset ja säätiölaissa (487/2015) tarkoitetut säätiöt eivät mainitun lain mukaan voi jakautua.

Jakautumisessa vastaanottavana yhtiönä voi olla joko jakautumisen yhteydessä perustettava tai jo toimiva yhteisö. Yhtymä (TVL 4 §) ei voi olla jakautumisessa vastaanottavana osapuolena.

Jakautumisessa sovelletaan jatkuvuusperiaatetta. Jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot vähennetään siis vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Vastaavasti EVL 52 c §:n mukainen jakautuminen ei aiheuta veronalaista tuloa jakautuvassa yrityksessä.

Vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintamenoksi katsotaan se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastaa vastaanottavalle yhtiölle siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta.

TVL:n mukaan verotettavien yhteisöjen jakautumisessa noudatetaan TVL 28 §:n mukaan soveltuvin osin EVL 52, 52 c ja 52 h §:n säännöksiä. EVL:n jakautumista koskevia periaatteita voidaan soveltaa myös MVL:n mukaan verotettaviin yhteisöihin (KVL 42/2009).

2.2 Jakautuminen ja yhteisölainsäädäntö

2.2.1 EVL:n ja yhteisölainsäädännön mukaisten jakautumisten eroavuudet

Osakeyhtiölain (OYL) 17 luvussa säädetään jakautumisesta. OYL 17 luvun 2 §:n 1 ja 2 kohtien mukaan jakautuminen voi tapahtua siten, että jakautuvan yhtiön kaikki varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle ja jakautuva yhtiö purkautuu (kokonaisjakautuminen) tai siten, että osa jakautuvan yhtiön varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle (osittaisjakautuminen). Osuuskuntalain (OKL) 21 luvun 2 § sisältää vastaavankaltaiset säännökset koskien osuuskuntien jakautumisia.

Yhteisölainsäädännön kokonais- ja osittaisjakautumista koskevat säännökset (OYL 17 luvun 2 §:n 1 ja 2 kohta sekä OKL 21 luvun 2 §) ja EVL 52 c § poikkeavat eräiltä osin toisistaan. Ensinnäkin EVL:n mukaan jakautumisvastike voi olla osakkeiden sijaan rahaa enintään 10 prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta. Yhteisölainsäädännön mukaan vastikkeelle ei ole asetettu vastaavaa rajoitusta, ja yhteisölainsäädännön mukaan jakautumisvastike voi olla muutakin kuin rahaa tai osakkeita. Toiseksi EVL:n mukaan jakautumisessa osakkeenomistajien omistussuhteiden tulee säilyä ennallaan kun taas yhteisölainsäädäntö mahdollistaa omistussuhteiden muutokset. Kolmanneksi yhteisölainsäädännön mukaisessa osittaisjakautumisessa ei vaadita liiketoimintakokonaisuusedellytyksen täyttymistä kuten EVL:n mukaisessa osittaisjakautumisessa.

Jos jakautuminen täyttää OYL:n tai OKL:n jakautumisedellytykset, mutta ei EVL:n jakautumiselle asettamia edellytyksiä, voi jakautumisesta aiheutua veroseuraamuksia sekä yhtiölle että sen osakkeenomistajille (luku 6).

OYL 17 luvun 2 §:n 3 kohdassa säädetään yhtiöittämällä toteutettavasta jakautumisesta, jossa osa jakautuvan yhtiön varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle vastineeksi siitä, että jakautuvalle yhtiölle annetaan vastaanottavien yhtiöiden osakkeita tai arvopapereita. OKL ei sisällä vastaavaa säännöstä.

OYL 17 luvun 2 §:n 3 kohdan mukainen yhtiöittämällä toteutettava jakautuminen ei täytä EVL:n jakautumiselle asetettuja edellytyksiä, koska yhtiöittämällä toteutettavassa jakautumisessa vastike maksetaan jakautuvalle yhtiölle eikä sen osakkeenomistajille. Sen sijaan yhtiöittämällä toteutettavaan jakautumiseen voidaan soveltaa EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä, jos niiden soveltamisedellytykset täyttyvät. Liiketoimintasiirron verotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Yritysjärjestelyt ja verotus – liiketoimintasiirto.

2.2.2 Jakautumisen jälkeen tapahtuva osingonjako

OYL 13 luvun 3 §:n mukaan varojen jakaminen perustuu viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen. Lisäksi jaossa on lainkohdan mukaan otettava huomioon tilinpäätöksen laatimisen jälkeen yhtiön taloudellisessa asemassa tapahtuneet olennaiset muutokset.

Osingonjakopäätös tehdään siis vahvistettuun tilinpäätökseen perustuen. Lainkohdan sanamuodon mukaan voitonjako ei ole sallittua, ellei yhtiön viimeksi vahvistettu tilinpäätös osoita, että yhtiössä on jakokelpoisia varoja ja suunniteltu jako täyttää maksukykyisyysedellytyksen.

Käytännössä esiintyy tilanteita, joissa jakautumisen yhteydessä perustetut uudet yhtiöt haluavat jakaa osinkoa pian jakautumisen jälkeen, jo ennen kuin niiden ensimmäinen tilikausi on päättynyt. Yhtiöoikeudessa on tulkinnanvaraista, onko uusien yhtiöiden ylipäätänsä sallittua jakaa osinkoa ensimmäisen tilikauden aikana. Ensimmäisen tilikauden tilinpäätöstähän ei tässä vaiheessa ole vahvistettu, ja kun kyseessä on uusi yhtiö, ei yhtiölle ole vahvistettu tilinpäätöstä aiemmiltakaan vuosilta.

Jakautumista varten laaditaan jakautumissuunnitelma, jonka jakautuvan yhtiön yhtiökokous hyväksyy. Jakautumissuunnitelman hyväksymisen yhteydessä yhtiökokous hyväksyy myös mahdollisten uusien yhtiöiden yhtiöjärjestykset. Jakautumissuunnitelma sisältää muun muassa esityksen varojen ja velkojen jakautumisesta vastaanottavien yhtiöiden kesken. Tässä yhteydessä siis vahvistetaan myös kullekin vastaanottavalle yhtiölle siirtyvä sidottu ja vapaa oma pääoma.

Verotuksessa jakautumiseen sovelletaan yleisseuraanto- ja jatkuvuusperiaatetta. Vaikka uusi yhtiö ei yleensä voikaan jakaa osinkoa ennen ensimmäisen tilinpäätöksen vahvistamista, voidaan jakautumisessa syntyneitä yhtiöitä esitetyn perusteella tältä osin käsitellä verotuksessa voitonjaon suhteen toisin, ja katsoa, että ne voivat jakaa jakautumisessa siirtyneet jakokelpoiset varat jo ennen ensimmäisen tilikauden tilinpäätöksen vahvistamista. Jatkuvuusperiaatteen mukaisesti jako voisi tapahtua samoin edellytyksin kuin jakautuva yhtiökin olisi voinut päättää osingonjaosta.

Jakautuminen voi tapahtua myös toimivaan yhtiöön. Jakautuminen ei verotuksessa vaikuta vastaanottavan, toimivan yhtiön mahdollisuuteen jakaa osinkoa vahvistetun tilinpäätöksen perusteella.

Osittaisjakautuminen ei vaikuta verotuksessa myöskään jakautuvan yhtiön mahdollisuuteen jakaa osinkoa verovuodelta, jona jakautuminen pannaan täytäntöön.

3 Jakautumisen verovaikutukset

EVL 52 c §:n mukaisesti toteutettu jakautuminen ei aiheuta välittömiä tuloveroseuraamuksia jakautumiseen osallistuville yhtiöille. Jakautumisessa jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut vähennyskelpoiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Osakkaan verotuksessa jakautumista ei katsota osakkeiden luovuttamiseksi.

EVL 52 c §:n 4 momentin mukaan jakautuvan yhtiön verotuksessa vähennetyt varaukset, jotka kohdistuvat tiettyyn toimintaan, siirtyvät sille vastaanottavalle yhtiölle, jolle siirrettyyn toimintaan varaus kohdistuu.

EVL 52 c §:n 3 momentin mukaan jakautumisessa noudatetaan poistojen osalta samoja periaatteita kuin sulautumisessa.  Vastaanottava yhtiö saa siten vähentää jakautumisvuoden verotuksessa jakautumisessa siirtyneen käyttöomaisuuden hankintamenosta ja muista pitkävaikutteisista menoista poistoina enintään määrän, joka vastaa verovuoden enimmäispoistoa vähennettynä jakautuneen yhtiön verotuksessa verovuonna hyväksyttävän poiston määrällä. Säännös siis estää poistojen kaksinkertaisen vähentämisen jakautumisen seurauksena.

Jakautuvan yhteisön tappioiden siirtyminen vastaanottavalle yhteisölle edellyttää TVL 123 §:n 2 momentin mukaan, että vastaanottava yhteisö taikka sen osakkaat tai jäsenet taikka yhteisö ja sen osakkaat tai jäsenet yhdessä ovat tappiovuoden alusta lukien omistaneet yli puolet jakautuneen yhteisön osakkeista tai osuuksista. TVL 123 §:n 3 momentin mukaan TVL 123 §:n 2 momentin rajoitus ei kuitenkaan koske kuntarakennelain (1698/2009) 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja kuntien yhdistymisiä, kunnan osan siirtämistä toiseen kuntaan kuntarakennelain 3 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla eikä kuntalain (410/2015) 62 b §:ssä tarkoitettuja kuntayhtymien jakautumisia. TVL 123 §:n 4 momentin mukaan rajoitus ei koske myöskään vastaavia ahvenanmaalaisten kuntien kuntaliitoksia (ks. kommunstrukturlag för Åland -maakuntalain (Ålands författningssamling 2019:29) 3 §:n 2 momentin 3 kohta ja 3 §:n 4 momentti).  TVL 123 §:n 2 momentin rajoitusta ja TVL 123 §:n 3 ja 4 momenttia käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeen Yritysjärjestelyt ja verotus - Sulautuminen luvussa 3.5.1.

Vähentämättä olevat luovutustappiot ja EVL 18 a §:n 7 momentin mukaiset aikaisempien verovuosien vähentämättä olevat nettokorkomenot siirtyvät vastaanottavalle yhteisölle suoraan yleisseuraannon perusteella.

TVL 123 §:n 1 momentissa säädetään tappioiden jakamisesta vastaanottavien yhteisöjen kesken. TVL 123 §:n 1 momenttia sovelletaan TVL 123 §:n 3 ja 4 momenttien perusteella soveltuvin osin myös edellä mainituissa kuntien yhdistymisissä, siirrettäessä kunnan osa toiseen kuntaan ja kuntayhtymien jakautumisissa.

Jakautuvan yhteisön tappiot siirtyvät TVL 123 §:n 1 momentin mukaan vastaanottavalle yhteisölle siltä osin kuin on ilmeistä, että tappiot ovat syntyneet vastaanottavalle yhteisölle siirtyneessä toiminnassa. Tällaisena toimintana ei voida yleensä pitää esimerkiksi yksittäisten varallisuuserien omistamista. Toiminnalta edellytetään tietynasteista jatkuvuutta ja pysyvyyttä sekä erotettavuutta jakautuvan yhteisön muista toiminnoista. Toiminnalla ei tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoiteta yksinomaan EVL:ssä määriteltyä liiketoimintakokonaisuutta. Lainkohdan sisältämä ilmeisyysedellytys voi täyttyä esimerkiksi sen johdosta, että jakautuva yhtiö on ylläpitänyt toimintokohtaista kirjanpitoa ja esittää tähän perustuvan selvityksen tappioiden jakautumisesta. Ilmeisyysedellytys voi täyttyä myös tilanteissa, joissa tappioiden kohdistumista eri toiminnoille on tappioiden muodostumisen syyt huomioon ottaen pidettävä selvänä (ks. esim. KHO 2017:8).

Muilta osin tappiot siirtyvät samassa suhteessa kuin jakautuvan yhteisön nettovarallisuus siirtyy vastaanottaville yhteisöille. Vastaavalla tavalla siirtyvät myös vähennyskelvottomat nettokorkomenot (EVL 18 a § 7 momentti). Lisäksi TVL 123 a § 1 momentin mukaan yhteisöllä, joka on jakautumisen yhteydessä perustettu jatkamaan toisessa EU:n jäsenvaltiossa asuvan yhteisön Suomessa olevassa kiinteässä toimipaikassa harjoittamaa toimintaa, on oikeus vähentää tulostaan kiinteän toimipaikan verotuksessa vahvistettu tappio TVL 119 ja 122 §:ssä säädetyllä tavalla.

Tulolähdejaon poistamisen piiriin kuuluvilla yhteisöillä voi olla ennen verovuotta 2020 syntyneitä vähentämättä olevia henkilökohtaisen tulolähteen tappioita sekä TVL 50 §:ssä tarkoitettuja luovutustappioita. Tällaiset 1.1.2020 vähentämättä olevat tappiot vähennetään elinkeinotoiminnan tulolähteessä vastaavassa laajuudessa kuin ne olisi voitu vähentää muun toiminnan tulolähteessä. Jos yhtiö, johon ei sovelleta elinkeinoverolakia suoraan yhteisömuodon perusteella, jakautuu tulolähdejaon poistamisen piiriin kuuluvaan yhteisöön verovuonna 2020 tai myöhemmin, vastaanottava yhteisö ei voi vähentää elinkeinotoiminnan tulolähteessä niitä jakautuvan yhtiön henkilökohtaisen tulolähteen tappioita tai luovutustappioita, jotka ovat syntyneet verovuonna 2020 tai sen jälkeen. Yhteisöjen tulolähdejaon poistamisen vaikutusta tappioiden vähentämiseen käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Eräiden yhteisöjen tulolähdejaon poistaminen.

4 Jakautumisen edellytykset

4.1 Jakautumisen verotusperiaatteet

4.1.1 Jatkuvuus

Jakautumisessa noudatetaan jatkuvuusperiaatetta. Jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut pitkävaikutteiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Jakautuminen ei siten muuta menojäännöksiä eikä jakautuminen aiheuta verotettavaa tuloa jakautuvassa yhtiössä.

Pääsääntöisesti jakautumisessa noudatetaan kirjanpidollista jatkuvuutta. EVL 52 c §:n jakautumista koskevat säännökset eivät edellytä kirjanpidollista jatkuvuutta ja jakautumisen yhteydessä varat ja velat voidaan kirjanpidossa arvostaa käypään arvoon. Tällöin kuitenkin edellytetään, että vastaanottava yhtiö vähentää verotuksessa poistot ja muut kulut samoista arvoista kuin ne olisi vähennetty jakautuneen yhtiön verotuksessa.

Jakautumista ei katsota osakkaan verotuksessa osakkeiden luovuttamiseksi, vaan osakkeiden omistusaika lasketaan siitä ajankohdasta, jolloin jakautuvan yhtiön osakkeet oli hankittu. Kun jakautumisvastikkeena saadaan vastaanottavan yhtiön liikkeelle laskemia uusia osakkeita, osakkaan ei siis katsota luovuttavan jakautuvan yhtiön osakkeita. Luovutusvoittoverotus lykkääntyy siihen, kunnes osakas luovuttaa saamansa vastaanottavan yhtiön osakkeet. Tällä voi olla merkitystä esimerkiksi arvioitaessa EVL 6 b §:n mukaista käyttöomaisuusosakkeiden verovapaata luovutusta koskevaa omistusaikaedellytystä.

Jos jakautumisessa annetaan osakkaille käteisvastiketta, katsotaan tältä osin kyseessä olevan luovutusvoittoverotuksen realisoiva luovutus.

Jakautuminen voi joissain tilanteissa vaikuttaa konserniavustuksen antamisedellytysten täyttymiseen. Jakautumisen vaikutusta konserniavustuksen antamiseen käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeen Konserniavustus luvussa 3.5.

Jos emoyhtiö jakautuu siten, että jakautuminen tulee voimaan kesken tilikautta, ei se voi olla konserniavustuksen saajana tai antajana. Emoyhtiön jakautuessa se voi kuitenkin olla konserniavustuksen saajana tai antajana, jos jakautumisen täytäntöönpano tapahtuu tilikauden viimeisenä päivänä.

4.1.2 Varojen, velkojen ja varausten jakaminen yhtiöiden kesken kokonaisjakautumisessa

Kokonaisjakautuminen ei edellytä liiketoimintakokonaisuuden siirtämistä varoineen, velkoineen ja varauksineen vastaanottavalle yhtiölle. Siten kokonaisjakautumisen avulla on mahdollista esimerkiksi eriyttää yhtiön sijoitusvarallisuus ja rahavarat yhtiön varsinaisesta liiketoiminnasta, kun yrityksellä on tarve keventää tasettaan (KVL 30/2001, ei muutosta KHO 17.10.2001 taltio 2512).

Varauksista säädetään erikseen EVL 52 c §:ssä, jonka mukaan jakautuvan yhtiön verotuksessa vähennetyt, tiettyyn toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvät sille vastaanottavalle yhtiölle, jolle siirrettyyn toimintaan varaus kohdistuu. Kokonaisjakautumisessa muut varaukset siirtyvät vastaanottaville yhtiöille samassa suhteessa kuin jakautuvan yhtiön nettovarallisuus siirtyy vastaanottaville yhtiöille. Osittaisjakautumisessa muut varaukset kohdistuvat jakautuvalle ja vastaanottavalle yhtiöille samassa suhteessa kuin jakautuvan yhtiön nettovarallisuus jakautuu yhtiöille. Nettovarallisuudella tarkoitetaan yhtiön varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 2 luvussa tarkoitettua nettovarallisuutta jakautumisajankohtana. Varallisuus siirtyy vastaanottaville yhtiöille jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä ilman erillisiä luovutustoimia.

4.2 Osittaisjakautumiseen liittyvä liiketoimintakokonaisuusedellytys

4.2.1 Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen

Osittaisjakautumisessa siirrettävän varallisuuden tulee muodostaa jakautuvassa  yhtiössä liiketoimintakokonaisuus, jotta EVL 52 c § soveltuu. Lisäksi jakautuvaan yhtiöön tulee jäädä vähintään yksi liiketoimintakokonaisuus. Säännöstä ei sovelleta, jos vastaanottavaan yhtiöön siirretään ainoastaan yksittäiset varallisuuserät tai jos jakautuvaan yhtiöön jää ainoastaan yksittäisiä varallisuuseriä.

Liiketoimintakokonaisuuden käsite esiintyy myös EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevassa lainkohdassa. Liiketoimintasiirron ja osittaisjakautumisen liiketoimintakokonaisuus-käsitteiden merkityssisällöt ovat samat.

Liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan liiketoimintaan liittyvien varojen ja velkojen kokonaisuutta, joka organisatorisesti muodostaa itsenäisesti toimeentulevan taloudellisen yksikön. Itsenäisesti toimeentulevalla taloudellisella yksiköllä tarkoitetaan pääsääntöisesti sellaista varojen ja velkojen kokonaisuutta, joka pystyy harjoittamaan itsenäistä elinkeinotoimintaa. Varoihin katsotaan kuuluvan irtaimen ja kiinteän käyttöomaisuuden lisäksi muut aineelliset ja aineettomat hyödykkeet, jotka ovat toiminnan ylläpitämiseksi tarpeen. Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat kaikki aineelliset ja aineettomat tuotannontekijät, jotka ovat tarpeen toiminnan toteuttamiseksi. (Katso myös hallituksen esitys 247/2006).

Liiketoimintakokonaisuuden muodostavaa varallisuuskokonaisuutta ei voi EVL 52 c §:n mukaisessa osittaisjakautumisessa jakaa eri yhtiöihin. Liiketoimintakokonaisuudesta ei voida jättää ulkopuolelle siihen kuuluvia varallisuuseriä. KVL:n ratkaisussa 40/2007 rakennustarvikkeiden valmistustoiminnasta ei voitu jättää pois koneita eikä tuotantotiloja. KVL:n ratkaisussa 32/2008 sairaala- ja kuntoutustoimintaan liittyviä informaatioteknologiapalveluja ei voitu jättää pois liiketoimintakokonaisuudesta. Mainituilla palveluilla tarkoitetaan tapauksessa tietokoneita, palvelimia ja erilaisia sovelluksia sekä toiminnassa työskentelevää kuutta henkilöä.

Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioitaessa tulee siis huomioida, kykeneekö siirtyvä liiketoiminta tulemaan taloudellisesti itsenäisesti toimeen. EY-tuomioistuimen ratkaisussa C-43/00 Andersen og Jensen ApS on otettu kantaa itsenäisen toiminnan käsitteeseen. Mainitun ratkaisun mukaan itsenäisen liiketoiminnan käsitettä on tarkasteltava ensisijaisesti toiminnalliselta kannalta ja toissijaisesti rahoituksen kannalta. Tämä tarkoittaa sitä, että siirrettyjen varojen on muodostettava siirron hetkellä sellainen kokonaisuus, joka voi toimia itsenäisesti.

Osittaisjakautumisessa kyse on liiketoiminnallisista kokonaisuuksista. Kyse on siis toiminnasta, eikä säännöstä sovelleta, jos osittaisjakautumisella eriytetään yksittäisiä varallisuuseriä (ks. esim. KVL 22/2016). Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen arvioidaan jakautuvan yhtiön kannalta. EVL 52 c §:n mukaan osittaisjakautumisella ei siis ole mahdollista eriyttää yksittäisiä varallisuuseriä, jotka muodostavat liiketoimintakokonaisuuden vasta vastaanottavassa yhtiössä tai jakautuvassa yhtiössä järjestelyn jälkeen.

Jos osittaisjakautumisessa siirtyy liiketoimintakokonaisuuden lisäksi ko. liiketoimintakokonaisuuteen kuulumatonta varallisuutta, näiden ns. ylimääräisten erien siirtymiseen ei sovelleta EVL 52 c §:ää. Näiden erien osalta jakautuvan yhtiön katsotaan verotuksessa luovuttavan siirtyvän omaisuuden osakkaalleen omaisuuden käyvästä arvosta, mikä realisoi luovutusvoittoverotuksen.

Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat lähtökohtaisesti kaikki aineelliset ja aineettomat tuotannontekijät henkilöstö mukaan lukien. Joissakin tilanteissa esimerkiksi konsernin johto-, talous- ja hallintotoiminnoista vastaava henkilöstö voidaan eriyttää yhtiön omaisuudesta. Nämä tilanteet ovat kuitenkin poikkeuksellisia ja taustalla voi olla esimerkiksi konsernijohdon keskittämistarkoitus laajassa konsernissa.

Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioidaan aina tapauskohtaisten seikkojen perusteella. Esimerkiksi tapauksessa KVL 185/1997 A Oy harjoitti koneiden valmistustoimintaa Suomessa. Se omisti tuotantoyhtiöt kahdessa ulkomaisessa valtiossa ja myyntiyhtiöt seitsemässä eri maassa. Yhtiön oli tarkoitus liiketoimintasiirtona yhtiöittää Suomen tuotanto- ja myyntitoiminnot omiin yhtiöihinsä. Liiketoimintasiirron jälkeen A Oy hoitaisi muun muassa konsernin johto-, talous- ja rahoitustoiminnot. Ulkomaiset tuotanto- ja myyntiyhtiöt jäisivät A Oy:n omistukseen. Kun siirrettävän toiminnan johto jätettiin siirtävään yhtiöön, ulkomaisten tytäryhtiöiden ei katsottu liittyvän siirrettäviin liiketoimintakokonaisuuksiin.

Itsenäinen liiketoimintakokonaisuus muodostuu selkeimmin yhtiöissä, jotka toimivat usealla toimialalla. Yksi tai useampi toimiala voidaan tällöin eriyttää osittaisjakautumisella. Myös esimerkiksi tuotantotoiminta ja myyntitoiminta voivat osittaisjakautumisen seurauksena päätyä omiin yhtiöihinsä. Erillisiä liiketoimintakokonaisuuksia voivat olla esimerkiksi tukkukauppa/vähittäiskauppa, kehitys- ja tutkimustoiminta, koneiden ja laitteiden suunnittelu ja liiketoiminnan tukipalvelut (ICT, markkinointi, hallinto).

Lähtökohtaisesti liiketoimintakokonaisuuden voi määrittää luontevimmin verovelvollinen itse. Tämä edellyttää kuitenkin verovelvollisen perusteltua selvitystä liiketoimintakokonaisuudesta ja siitä, mitä varoja ja velkoja kohteena olevaan liiketoimintakokonaisuuteen kuuluu.

4.2.2 Arvopaperikauppa ja sijoitustoiminta

Arvopaperikauppa- ja sijoitustoiminnan tulee olla yrityksessä aktiivista, pääsääntöisesti elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttävää toimintaa, jotta toiminta voitaisiin katsoa erilliseksi liiketoimintakokonaisuudeksi. Mikäli sijoitustoiminta ei ole ollut jakautuvassa yhtiössä aktiivista ja jos varallisuus käsittää esimerkiksi ainoastaan yksittäisiä rahavaroja ja rahastosijoituksia, ei kyseessä ole liiketoimintakokonaisuus (KHO 2008:74).

4.2.3 Tytäryhtiön osakkeet

Jos osittaisjakautuvan yhtiön koti- tai ulkomaiset tytäryhtiöt liittyvät johonkin liiketoimintakokonaisuuteen, tulee niiden myös osittaisjakautumisen jälkeen olla samassa yhtiössä kuin ko. liiketoimintakokonaisuus. Liiketoimintasiirtoa koskevassa tapauksessa KVL 110/1996 verovelvollinen oli katsonut, että koti- ja ulkomaiset tytäryhtiöt liittyivät siirrettävään liiketoimintakokonaisuuteen. Kun siirrettävä toiminta siihen liittyvine koti- ja ulkomaisine tytäryhtiöineen siirrettiin vastaanottavalle yhtiölle, kyseessä oli EVL 52 d §:n mukainen liiketoimintasiirto.

Tytäryhtiön osakkeet eivät lähtökohtaisesti itsessään muodosta liiketoimintakokonaisuutta. Oikeuskäytännössä liiketoimintakokonaisuuden on kuitenkin katsottu tietyissä olosuhteissa muodostuneen pelkästään tytäryhtiön osakkeista (KHO 2010:9). Tapauksessa tytäryhtiön harjoittama liiketoiminta oli täysin erillistä suhteessa emoyhtiön harjoittamaan tuotannolliseen valmistustoimintaan.

4.3 Kiinteistöt ja toimitilat osittaisjakautumisessa

Kiinteistöt ja niillä harjoitettava toiminta voivat tietyissä olosuhteissa muodostaa yhtiön muusta toiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioidaan samalla tavalla riippumatta siitä, ovatko kyseessä kiinteistöt, asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden perusteella omistetut tilat tai vuokratontilla sijaitsevat rakennukset, jotka yhtiö omistaa.

Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen edellyttää, että kyseessä  olevia kiinteistöjä voidaan pitää yhtiön muusta toiminnasta erillisenä liiketoiminnallisena kokonaisuutena, joka tulee itsenäisesti toimeen. Kiinteistöt eivät voi olla yksittäisiä varallisuuseriä, vaan kyseessä olevilla kiinteistöillä on harjoitettava aktiivista toimintaa. Esimerkiksi vuokraustoimintaa ja siihen liittyvää kiinteistöjen hallinnointia voidaan pitää aktiivisena toimintana. Myös kiinteistönjalostustoiminta tukee käsitystä aktiivisesta toiminnasta. Osoituksena siitä, että kokonaisuus tulee itsenäisesti toimeen, voidaan pitää esimerkiksi sitä, että kiinteistöllä harjoitettavan toiminnan tuotot kattavat toiminnan kulut.

Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen edellyttää lisäksi, että kaikki kokonaisuuteen kuuluviin kiinteistöihin liittyvät varat ja velat päätyvät samalle yhtiölle. Myös kiinteistöihin liittyvät vuokrasopimukset tulee lähtökohtaisesti siirtää. Vastaanottava yhtiö voi olla keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö tai se voidaan osittaisjakautumisen jälkeen muuttaa sellaiseksi. Tällöin vuokrasopimusten siirtäminen ei käytännössä ole mahdollista, koska vuokranantajana on siirron jälkeen tilojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistuksen perusteella jakautuva yhtiö. Näissä tilanteissa vuokrasopimusten jääminen jakautuvaan yhtiöön ei ole este liiketoimintakokonaisuuden muodostumiselle (ks. esim. KHO 2015:155 ja KHO 2015:156).

Tyypillisesti kiinteistöjen muodostama liiketoimintakokonaisuus käsittää useita kiinteistöjä. Liiketoimintakokonaisuus voi kuitenkin muodostua, vaikka kyseessä olisi kiinteistöoikeudellisesti vain yksi kiinteistö ja sillä oleva rakennus (ks. KHO 2015:155 ja KHO 2015:156).

Osa yhtiön omistamista kiinteistöistä voi muodostaa yhtiön muusta kiinteistöomaisuudesta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. Tällöin liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioitaessa voidaan huomioida muun muassa kohteiden toiminnallisuus ja sijainti. Esimerkiksi päätöksessä KHO 2008:73 yhtiö omisti satojen keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden ja tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita Suomessa. Yhtiön yhden kaupungin alueella omistamat kolmen keskinäisen kiinteistöyhtiön liiketilojen hallintaan oikeuttavat osakkeet muodostivat alueellisesti ja toiminnallisesti yhtenäisen, liiketoimintakokonaisuutena pidettävän vuokrauskohteen. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussa KVL 26/2016 yksi yhtiön omistamasta ja hallinnoimasta asunto-osakeyhtiöstä vapautui aravarajoituslain alaisuudesta, jolloin sen katsottiin muodostavan yhtiön muusta vuokraustoiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden.

Kun kysymys on ulkopuolisiin suuntautuvasta vuokraustoiminnasta, laajahkon kiinteistöomaisuuden ja siihen liittyvän kiinteistön hallinnointi- ja vuokraustoiminnan voidaan yleensä katsoa muodostavan liiketoimintakokonaisuuden. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä KHO 2015:155 ja KHO 2015:156 yhden ulkopuolisille vuokratun kiinteistön katsottiin muodostavan liiketoimintakokonaisuuden. Päätöksissä annettiin merkitystä vuokraustoiminnan laajuudelle ja järjestelyn luonteelle konsernin kannalta tarkasteltuna.

Toimitilat eivät yleensä muodosta yhtiön muusta toiminnasta erillistä liiketoimintakokonaisuutta. Tämä johtuu siitä, että toimitilat ovat tyypillisesti kiinteä osa sitä liiketoimintaa, jonka käytössä ne ovat. Siten toimitiloja ei pääsääntöisesti voi eriyttää niitä hyödyntävästä ydinliiketoiminnasta. Yksittäinen suurikaan toimitilakiinteistö ei lähtökohtaisesti muodosta liiketoimintakokonaisuutta (ks. KHO 23.2.2010 taltio 323). Myöskään yksittäisistä varallisuuseristä koostuva toimitilaomaisuus, joka ei käsitä aktiivista toimintaa, ei muodosta liiketoimintakokonaisuutta (ks. KVL 40/2014).

Tapauskohtaisen arvioinnin perusteella toimitilat voivat kuitenkin tietyin edellytyksin muodostaa liiketoimintakokonaisuuden. Arvioinnissa otetaan huomioon liiketoimintakokonaisuuden muodostumista tukevat seikat sekä järjestelyn liiketaloudelliset syyt.

Toimitiloja käsittävän liiketoimintakokonaisuuden muodostumista tukee muun muassa tavoite keskittää konsernin kiinteistöomaisuus. Tavallisesti tällaisissa tilanteissa konsernin toimitilat ja kiinteistöhallinto siirretään erilliseen yhtiöön, joka vuokraa kiinteistöjä muille konserniyhtiöille sekä mahdollisesti myös ulkopuolisille tahoille (ks. KVL 346/1996). Kiinteistöomaisuuden keskittämisestä voi olla kysymys myös silloin, kun toimitilat siirretään yhtiölle, jonka omistuksessa on jo ennestään muille konserniyhtiöille tai ulkopuolisille vuokrattuja toimitiloja. Vaihtoehtoisesti toimitilat ja kiinteistöhallinto voidaan keskittämistarkoituksessa jättää ydinliiketoiminnan siirron yhteydessä jakautuvaan yhtiöön (ks. KVL 185/1997).

Toimitiloja käsittävän liiketoimintakokonaisuuden muodostumista tukee myös se, että siirrettävään kokonaisuuteen sisältyy yhtiön omassa toimitilakäytössä olevien tilojen lisäksi ulkopuolisille tai konserniyhtiöille vuokrattuja tiloja ja kiinteistöjä (ks. esim. KVL 57/2011).

Jos jakautuvan yhtiön omassa käytössä olevat toimitilat siirretään vastaanottavaan yhtiöön, vuokrasopimukset solmitaan ja vuokraustoiminta aloitetaan vasta siirron jälkeen. Tästä huolimatta siirron kohteena olevilla kiinteistöillä voidaan katsoa harjoitettavan aktiivista toimintaa, joka voi muodostaa liiketoimintakokonaisuuden.

4.4 Liiketoimintakokonaisuuteen kohdistuvat varat ja velat

Liiketoimintakokonaisuuden muodostava varallisuuskokonaisuus ei siis voi EVL 52 c §:n mukaisessa osittaisjakautumisessa pirstoutua eri yhtiöihin. Liiketoimintaan kohdistuvia velkoja ei voida erottaa niistä varoista, joihin velat liittyvät.

Jos omaisuuserä on useamman liiketoimintakokonaisuuden käytössä tai työntekijä työskentelee useammassa liiketoimintakokonaisuudessa, menetellään asiassa pääasiallisuuden mukaisesti. Jos esimerkiksi kiinteistö palvelee pääasiallisesti vastaanottavaan yhtiöön siirtyvää liiketoimintakokonaisuutta, tulee myös kiinteistö siirtää.

Omaisuus voi olla vaikeasti eroteltavissa. Jos omaisuus on sen tyyppistä, että se on vaikeasti eroteltavissa ja se ei ole luontevasti pilkottavissa osiin, voidaan omaisuuserä jättää osittaisjakautumisen yhteydessä jakamatta, jos sen merkitys suhteessa järjestelyyn on vähäinen.

4.4.1 Liikearvo, sopimukset, aineettomat oikeudet ja henkilöstö

Jakautuvan yhtiön vastaanottavalle yhtiölle siirtyvään toimintaan liittyvä liikearvo tulee osittaisjakautumisessa siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Aktivoitu sulautumistappio on katsottu sellaiseksi eräksi, joka tulee siirtää, jos se liittyy siirtyvään toimintaan. Asiassa ei ole merkitystä sillä, onko erä verotuksessa vähennyskelpoinen vai ei. Yhtiön omassa toiminnassa syntynyt liikearvo ei tavallisesti näy taseen eränä.

Siirtyvään liiketoimintaan kuuluvat sopimukset, patentit, tavaramerkit ja muut aineettomat oikeudet tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle liiketoiminnan mukana. Myös siirtyvään toimintaan kuuluva henkilöstö tulee siirtää.

4.4.2 Ennakkomaksut

Taseen vastaavissa olevat ennakkomaksut ovat taloudelliselta luonteeltaan saamisia. Ennakkomaksut tulee osittaisjakautumisessa siirtää siltä osin, kun ne liittyvät siirrettävään liiketoimintaan.

4.4.3 Myyntisaamiset

Myyntisaamisten osalta noudatetaan myös pääsääntöä. Osittaisjakautumisessa saamisten tulee päätyä sille yhtiölle, jonka toimintaan ne liittyvät (KVL 39/1996). Jos saamisten siirto ei sopimusten perusteella ole siviilioikeudellisesti mahdollista, tulee jakautuvan yhtiön ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäiset saamiset, jotka ehdoiltaan vastaavat olemassa olevien myyntisaamisten ehtoja (KVL 89/1998).

4.4.4 Rahavarat ja muu rahoitusomaisuus

Yhtiön rahoitusomaisuuteen kuuluu usein varoja, jotka eivät lähtökohtaisesti kohdistu suoraan mihinkään liiketoimintakokonaisuuteen. Esimerkiksi rahavarat ovat tyypillisesti tällaista omaisuutta. Näiden varojen voidaan kuitenkin katsoa liittyvän liiketoimintakokonaisuuteen yleensä sellaista kohtuullista käyttöpääomaa vastaavasta määrästä, jolla yhtiö tulee itsenäisesti toimeen. Kohtuullinen määrä rahoitusomaisuutta voidaan siten siirtää osittaisjakautumisessa vastaanottavaan yhtiöön tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Esimerkiksi ratkaisussa KVL 80/1996 siirrettiin hieman alle kuukauden säännöllisten menojen määrä rahoitusomaisuutta.

Muun rahoitusomaisuuden osalta noudatetaan pääsääntöä, eli omaisuuserän tulee päätyä järjestelyssä sille yhtiölle, jonka toimintaan se kohdistuu.

4.4.5 Poistot ja poistoero

Kirjanpitolain 5 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan kirjanpitovelvollinen saa kirjata suunnitelman ylittäviä poistoja, jos siihen on verotusperusteinen syy. Tämä tapahtuu kirjaamalla poistoeroa. Taseen osoittama kertynyt poistoero siirtyy osana liiketoimintakokonaisuutta. Osittaisjakautumisessa poistoeron tulee päätyä sille yhtiölle, jonka toimintaan poistoero kohdistuu. (KVL 243/1996).

Hyllypoistoja syntyy, kun kirjanpidossa tehdyt poistot ylittävät verotuksessa tehdyt poistot. Hyllypoistot siirtyvät osana liiketoimintakokonaisuutta ja vastaanottava yhtiö voi hyödyntää siirrettävään käyttöomaisuuteen kohdistuvat hyllypoistot (KVL 126/2000).

4.4.6 Varaukset

Jos varaukset liittyvät selkeästi johonkin toimintaan, varausten tulee päätyä osittaisjakautumisessa samalle yhtiölle kuin kyseinen toimintakin. Tällaisia varauksia ovat esimerkiksi jälleenhankintavaraus, takuuvaraus, luottotappiovaraus (KVL 243/1996) ja asuintalovaraus (KVL 69/2008).

4.4.7 Velat

Toimintaan kohdistuvat lyhyt- ja pitkäaikaiset velat tulee jakautumisessa päätyä yhtiölle, jonka liiketoimintaan ne liittyvät. Oikeuskäytännön mukaan myös toimintaan kohdistuva osuus yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista on osa liiketoimintakokonaisuutta (KVL 39/1996 sekä KVL 110/1996). Mainituissa liiketoimintasiirtoa koskevissa tapauksissa siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostettiin keskinäinen laina, joka ehdoiltaan vastasi keskimäärin siirtävällä yhtiöllä siirtohetkellä olevien kyseisten lainojen ehtoja. Muun selvityksen puuttuessa siirrettävän yleislainan määrä voi vastata siirrettävien varojen osuutta siirtävän yhtiön taseen loppusummasta.

Maksuunpannut kotimaan ja ulkomaan tuloverovelat tulee huomioida osittaisjakautumisessa, jos erät liittyvät liiketoimintaan, joka siirtyy vastaanottavalle yhtiölle. Koska verovelvollinen ei voi siirtää itse velkasuhdetta vastaanottavalle yhtiölle, tulee jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde siltä osin kuin erät liittyvät siirrettävään toimintaan. Koska myös maksuunpanematon verovelka on taloudelliselta luonteeltaan yrityksen velkaa ja se kuuluu nettovarallisuuslaskennassa velkana pidettäviin eriin, sitä tulee käsitellä velkana myös osittaisjakautumisen yhteydessä. Tarvittaessa tuloverovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle luomalla jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde.

Siirtyvään toimintaan liittyvän tilittämättömän arvonlisäveron osalta tulee luoda jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde.

Siirtyvään toimintaan liittyvät ostovelat tulee siirtää (KVL 39/1996).

Vastaanottavaan yhtiöön siirtyvään henkilöstöön kohdistuvista palkoista, vuosilomapalkoista ja TEL:stä muodostuvat siirtovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Siltä osin kuin itse velkasuhdetta ei voida siirtää, tulee jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde.

4.5 Vastike

4.5.1 Vastikeosakkeiden omistussuhteet ja rahavastike

EVL 52 c §:n 1 momentin mukaan jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat vastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa kunkin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Vastike saa olla myös rahaa, kuitenkin enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa. Vastikkeen on siten oltava vastaanottavien yhtiöiden osakkeita tai rahaa. Muuta jakautumisvastiketta ei voida käyttää.

EVL 52 c §:n 1 momentin perusteella jakautumisessa on aina annettava vastiketta. Vastiketta on annettava myös silloin, kun vastaanottava yhtiö omistaa jakautuvan yhtiön koko osakekannan (KHO 2008:65).

EVL 52 c § edellyttää, että vastike annetaan samassa suhteessa kuin jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat ovat omistaneet jakautuvan yhtiön osakkeita. Lisäksi kullekin jakautuvan yhtiön osakkaalle on annettava vastikkeena kunkin vastaanottavan yhtiön osakkeita (ks. KVL 70/2001). Jos vastaanottava yhtiö on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, omistussuhteiden muuttumattomuus voidaan saavuttaa esimerkiksi siten, että vastikeosakkeet tulevat jakautuvan yhtiön osakkeenomistajien yhteisomistukseen, joka vastaa heidän osakeomistustaan jakautuvassa yhtiössä (KHO 2004 taltio 3068, KVL 49/2004).

Lähtökohtaisesti jakautumisessa voidaan käyttää vastikkeena myös erilajisia osakkeita. Jos erilajisuudella on kuitenkin esimerkiksi tosiasiallista huomattavaa vaikutusta osakkeen käypään arvoon, tulee erilajisuus huomioida jakautumisessa (ks. esim. KHO 2009:98).

Vastikkeena annettavien vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden on yritysjärjestelydirektiivin perusteella oltava vastaanottavien yhtiöiden yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita. Jos vastikeosakkeet tuottavat esimerkiksi rajoitetun äänioikeuden, eivätkä lainkaan oikeuksia yhtiön varallisuuteen, voidaan katsoa, että vastikeosakkeet eivät ole direktiivin edellyttämällä tavalla vastaanottavan yhtiön yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita (KVL 25/2009, ei muutosta KHO 1.12.2009 taltio 3451).

Jos jakautuminen tehdään toimivaan yhtiöön, vastikeosakkeiden määrä perustuu siirtyvän liiketoiminnan ja vastaanottavan yhtiön muun liiketoiminnan käypien arvojen mukaiseen suhteeseen (KVL 94/2001). Käypien arvojen laskemisessa voidaan lähtökohtaisesti tukeutua kulloinkin voimassa olevaan Verohallinnon antamaan ohjeeseen varojen arvostamisesta perintö- ja lahjaverotuksessa.

Esimerkki osakkeiden määrästä, kun jakautuminen tapahtuu toimivaan yhtiöön:

A Oy:n jakautumisessa siirtyy B Oy:lle yksi liiketoimintakokonaisuus, jonka käypä arvo on 400 000 euroa. B Oy:n ulkona olevien osakkeiden määrä on 90 ja yhtiön käypä arvo ennen A Oy:n jakautumista on 600 000 euroa. A Oy:n osakkeenomistajat saavat vastikkeeksi jakautumisessa 60 B Oy:n liikkeelle laskemaa uutta osaketta. Siten osakkeiden suhde 90/60 on sama kuin siirtyvän liiketoimintakokonaisuuden ja vastaanottavan yhtiön käypien arvojen 600 000/400 000 suhde.

EVL 52 c §:n mukaan jakautumisessa annettava rahavastike voi olla enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa. Yksittäisen osakkaan osalta kymmenen prosentin raja voidaan kuitenkin ylittää tai hänelle voidaan maksaa koko vastike rahana. Jos sallitun rahavastikkeen enimmäismäärä ylittyy, jakautumiseen ei voida soveltaa EVL 52 c §:ää.

Rahavastikkeen enimmäismäärää laskettaessa on tarkasteltava, mitkä suoritukset ovat luonteeltaan sitovasti sovittuja vastikkeita jakautuvan yhtiön osakkeista.

Euroopan unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisussaan (C-321/05 Kofoed) käsitellyt käteisvälirahan eli rahavastikkeen suhdetta vastasuoritukseen. Käteisväliraha ja hankintaliiketoimi ovat saman toimenpiteen osia. Väliraha on vastikkeen olennainen osa, jonka hankkiva yhtiö maksaa hankittavan yhtiön osakkaille osake-enemmistön saadakseen. Käteisvälirahana ei näin ollen voida pitää hankkivan yhtiön hankitun yhtiön osakkaille tekemää rahasuoritusta pelkästään siitä syystä, että se on ajallisesti tai muutoin tietyllä tavalla yhteydessä hankintaliiketoimeen tai että sillä on mahdollisesti petostarkoitus. Käteisväliraha on rahasuoritus, joka on luonteeltaan aito, sitovasti sovittu vastike hankintaliiketoimesta. Jokaisessa yksittäistapauksessa tulee ottaa huomioon kaikki asianhaarat ja tarkastaa, onko väliraha luonteeltaan sitovasti sovittu vastike hankintaliiketoimesta. Euroopan unionin tuomioistuin totesi tapauksessa mm., että hankkivan yhtiön hankitun yhtiön osakkaille vähän yhtiöosuuksien vaihdon jälkeen maksamaa osinkoa, joka ei ole hankkivan yhtiön maksettavan vastikkeen olennainen osa, ei pidä ottaa huomioon laskettaessa direktiivin 2 artiklan d alakohdassa säädettyä ”käteisvälirahaa”.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään KHO 2022:79 arvioinut, onko jakautumisessa syntyneiden osakeyhtiöiden myynnistä maksettava vastike EVL 52 c §:ssä tarkoitettua rahavastiketta. Päätöksessä esillä olleessa tilanteessa jakautuvan A Oy:n osakkeenomistajien ja ostajaehdokkaan välillä oli tarkoitus solmia esisopimus koskien yhtiön jakautumisessa syntyvien vastaanottavien osakeyhtiöiden myyntiä. Jakautumisesta ja jakautumisessa syntyvien osakeyhtiöiden myynnistä oli kuitenkin tarkoitus sopia erikseen.

KHO katsoi, että päätöksessä esillä olevassa tilanteessa esisopimus oli tarkoitus tehdä yhtiöstä ja sen osakkeenomistajista riippumattoman osapuolen kanssa, jolla ei ole päätösvaltaa yhtiön jakautumista koskevassa asiassa. Lisäksi jakautumisessa syntyvien osakeyhtiöiden esisopimuksen mukaiseen myynnin toteuttamiseen liittyi muun muassa asemakaavan lainvoimaisuuteen liittyvää epävarmuutta, eikä jakautuminen puolestaan edellyttänyt esisopimuksen mukaisten osakemyyntien toteuttamista. Jakautumista ja siinä syntyvien vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden myöhempiä myyntejä ei päätöksessä pidetty unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä tarkoitettuina saman toimenpiteen osina.

Jos kaikki osakkeenomistajat eivät ole yhtä mieltä jakautumisen toteuttamisesta, tilanteessa voidaan tukeutua esimerkiksi OYL:n 17 luvun 13 §:n mukaiseen lunastusmenettelyyn. Näin meneteltäessä jakautumista vastustaneille osakkeenomistajille OYL:n säännösten mukaisesti maksettavaa lunastushintaa ei pidetä EVL 52 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena. Jos vastaanottava yhtiö puolestaan ostaisi jakautumista vastustavilta jakautuvan yhtiön osakkailta heidän osakkeensa ennen jakautumisesta päättävää yhtiökokousta, osakkeenomistajille jakautumisen yhteydessä tällä tavoin maksettavaa vastiketta pidetään EVL 52 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena (KVL 33/2013).

EVL 52 c §:n edellyttämää vastiketta ei voida antaa kuntarakennelain 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa kuntien yhdistymisessä, siirrettäessä kunnan osa toiseen kuntaan kuntarakennelain 3 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla tai kuntayhtymien jakautuessa kuntalain 62 b §:n mukaisesti. Tästä huolimatta näihin järjestelyihin voidaan soveltaa verotuksessa jakautumista koskevia säännöksiä, kun järjestely toteutetaan kuntalain tai kuntarakennelain säännösten mukaisesti (ks. HE 63/2021 vp, s. 8).

4.5.2 Vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintameno

Jakautumisessa vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintamenoksi katsotaan se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastaa vastaanottavalle yhtiölle siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta. Jos on kuitenkin ilmeistä, että vastaanottaville yhtiöille siirtyvien nettovarallisuuksien suhde olennaisesti poikkeaa näiden yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta, hankintamenon jakoperusteena käytetään osakkeiden käypien arvojen suhdetta.

Ratkaisussa KVL 48/1999 on vähintään 20 %:n poikkeamaa käypien arvojen suhteesta pidetty olennaisena. Mainittu 20 %:n raja ei ole kuitenkaan ehdoton sääntö, vaan huomioon tulee ottaa tapauskohtaiset olosuhteet. Ratkaisussa KVL 91/2000 vastaanottaville yhtiöille siirtyvien nettovarallisuuksien suhteen ei olennaisesti katsottu poikkeavan yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta. Tässä ratkaisussa edellä mainittu 20 %:n raja ylittyi vain sellaisen yhtiön osalta, jonka osuus koko järjestelystä oli vähäinen.

Verotuskäytännössä on noin 20 prosenttiyksikön poikkeamaa siirrettyjen nettovarallisuuksien ja käypien arvojen suhteessa katsottu olleen sillä tavoin olennainen, että uusien osakkeiden hankintamenojen laskennassa jakosuhteena tuli käyttää elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 4 momentin mukaisesti osakkeiden käypien arvojen suhdetta. Kynnys käypien arvojen mukaisen suhteen käyttämiseen on kuitenkin korkea ja on käytännössä erittäin harvinaista. Kun vastaanottavan yhtiön osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena, voi tällainen menettely olla luontevaa.

EVL 52 c §:ssä ei aseteta erityisiä kirjanpitokäsittelyyn liittyviä edellytyksiä (KVL 40/2010). Jakautumisessa siirtyvien varojen kirjanpitoarvo voi olla pienempi kuin siirtyvien velkojen ja osakepääoman yhteenlaskettu arvo. Jakautumisessa vastaanottavan yhtiön nettovarallisuuden tulee olla positiivinen joko käyvillä arvoilla tai verotuksessa vähentämättömillä olevilla määrillä (KVL 28/2011). Osittaisjakautumisessa tulee tällöin kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että siirtyvät varat ja velat muodostavat itsenäisen taloudellisen yksikön.

5 Veron kiertäminen yritysjärjestelyiden yhteydessä

Yritysjärjestelyyn voidaan EVL 52 h §:n nojalla olla soveltamatta EVL 52-52 g §:ien säännöksiä, jos on ilmeistä, että sulautumisen, jakautumisen, liiketoimintasiirron tai osakevaihdon yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on veron kiertäminen tai veron välttäminen.

EVL 52 h § perustuu yritysjärjestelydirektiivin (90/434/ETY, nykyisin 2009/133/EY) 15 artiklaan. Yritysjärjestelydirektiivin tarkoituksena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan järjestelyiltä Euroopan unionin alueella vaarantamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden taloudellisia intressejä. Veron kiertämistä koskevan EVL 52 h §:n tarkoitus ei ole estää normaalia verosuunnittelua, vaan torjua yritysjärjestelysäännöksiin sisältyvien etujen myöntäminen silloin, kun verotukselliset tekijät ovat yksinomainen tai yksi pääasiallisista tarkoituksista koko järjestelylle.

EVL 52 h §:n tulkinnassa on otettava huomioon yritysjärjestelydirektiivi, direktiivin tarkoitus sekä direktiivin soveltamista koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisukäytäntö. Ratkaisukäytännön mukaan kansallisten viranomaisten valvoessa sitä, onko järjestelyn ainoana tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena veropetos tai veron kiertäminen, on kussakin tapauksessa tutkittava järjestely kokonaisuudessaan (ks. esim. C-28/95 Leur-Bloem ja C-126/10 Foggia). Ratkaisun C-126/10 Foggia mukaan yritysjärjestelydirektiivin 15 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännös heijastaa unionin oikeuden yleistä periaatetta, jonka mukaan oikeuden väärinkäyttö on kiellettyä. Unionin lainsäädännön soveltamista ei voida laajentaa väärinkäyttönä pidettäviin menettelytapoihin eli toimiin, joita ei toteuteta tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä vaan yksinomaan unionin oikeudessa säädettyjen etujen väärinkäyttämiseksi.

Ratkaisussa C-28/95 Leur-Bloem EUT totesi muun muassa, että jäsenvaltiot voivat yritysjärjestelydirektiiviin 15 artiklan 1 kohdan a alakohtaan perustuen säätää sellaisesta olettamasta, että jos liiketoimia ei ole suoritettu hyväksyttävistä taloudellisista syistä, kyseessä on veropetos tai veron kiertäminen.  Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2017:78 on kuitenkin katsottu, että direktiiviä ei voida asiassa C-126/10 Foggia annettu tuomio huomioon ottaen tulkita niin, että verovelvollisen esittämien liiketaloudellisten perusteiden ohuus loisi tällaisen olettaman.

Veron kiertämistä koskeva EVL 52 h §:n säännös voi siten tulla sovellettavaksi vain, jos kysymys on EUT:n oikeuskäytännössä tarkoitetusta oikeuden väärinkäytöstä. Säännöstä ei sen vuoksi voida soveltaa, jos järjestelyssä ei synny konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja.  Tällainen järjestelmälle vieras veroetu ei ole esimerkiksi sulautuvan yhteisön tappioiden siirtyminen vastaanottavalle yhteisölle TVL 123 §:n 2 momentin nojalla (KHO 2013:126) eikä osinkojen verokohtelun muuttuminen tai hankkivan yhtiön nettovarallisuuden kasvaminen osakevaihdon seurauksena (KHO 2017:78), vaan näitä on pidettävä tavanomaisina seuraamuksina veroneutraalissa yritysjärjestelyssä.

Sen sijaan esimerkiksi osakevaihdossa kohdeyhtiön osakkeiden hankintamenojen kasvattamisen muodossa tapahtuvan lopullisen veroedun kerryttäminen voidaan katsoa konkreettiseksi ja järjestelmälle vieraaksi veroeduksi, kun kohdeyhtiön osakkeet on tarkoitus luovuttaa edelleen (KHO 2021:65). Järjestelmälle vieraana veroetuna on pidetty myös osakkaiden käytössä olevan asunnon siirtymistä jakautumisessa asunto-osakeyhtiölle siten, että asuntoa on voitu jakautumisen jälkeen käyttää osakkaiden asumiseen ilman vuokranmaksuvelvollisuutta (KHO 2013:44).

Tilanteissa, joissa omaisuuden arvonnousu pysyy verotuksen piirissä, siirtymistä joissakin tapauksissa edullisempien laskentasääntöjen piiriin ei ainakaan yleisesti ole pidettävä EVL 52 h §:n soveltamisen automaattisesti laukaisevana seikkana (KHO 2022:79, ks. myös päätöksen KHO 2013:44 perustelut). Esimerkiksi jakautuminen, jonka seurauksena luovutusvoiton laskemisessa voidaan käyttää TVL 46 §:n 1 momentissa tarkoitettua hankintameno-olettamaa alkuperäisen, hankintameno-olettamaa pienemmän hankintamenon sijaan, ei merkitse omaisuuden arvonnousun poistumista kokonaan verotuksen piiristä, eikä konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja tällaisessa tilanteessa lähtökohtaisesti synny (KHO 2022:79).

Jos järjestelyssä syntyy konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja, on järjestelylle esitettyjä liiketaloudellisia perusteita punnittava veroetuja vasten sen selvittämiseksi, onko veron kiertäminen tai välttäminen ollut lain tarkoittamalla tavalla järjestelyn pääasiallisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista (ks. esim. KHO 2021:65, KHO 2017:78 sekä C-126/10 Foggia).

Hyväksyttävän taloudellisen syyn käsitettä on EUT:n ratkaisukäytännön mukaan tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan muuta kuin pelkän verotuksellisen edun, kuten horisontaalisen tappiontasauksen, tavoittelua. Hyväksyttävinä liiketaloudellisina perusteina voidaan järjestelystä riippuen pitää esimerkiksi konsernirakenteen uudelleenjärjestämistä, synergiaetuja, yrityskoon kasvattamista, yrityksen myyntikuntoon saattamista, yrityksen oston jälkeistä sopeuttamista konserniin, uusien osakkaiden saamisen varmistamista, henkilöstön sitouttamista, sukupolvenvaihdoksen helpottamista ja rahoitusjärjestelyjä. Myös sitä, että yritysjärjestely johtaa toimeen osallistuvien yhtiöiden toimintojen uudelleenjärjestelyyn, voidaan pitää lähtökohtaisesti hyväksyttävänä liiketaloudellisena syynä.

Yritysjärjestely voi yhdessä sitä tosiasiallisesti edeltävien ja/tai seuraavien toimien kanssa muodostaa verotuksen näkökulmasta kokonaisuuden. Tällaiseen kokonaisuuteen voi tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella soveltua edellä kuvattujen edellytysten täyttyessä EVL 52 h §:n veron kiertämistä koskeva säännös. Eri toimien muodostamaan kokonaisuuteen voidaan tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella puuttua myös verotusmenettelystä annetun lain (VML) 28 §:n yleisellä veron kiertämistä koskevalla säännöksellä, jos olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, taikka jos kauppahinta, muu vastike tai suoritusaika on kauppa- tai muussa sopimuksessa määrätty taikka muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin. Veron kiertämistä koskevat säännökset voivat tulla sovellettavaksi eri toimien muodostamaan kokonaisuuteen, vaikka yritysjärjestelyyn ei sovellettaisi EVL 52 h §:ää (ks. esim. KHO 2014:66, jossa sovellettiin VML 28 §:ää osakkaiden saamiin etuuksiin).

Veron kiertämis- tai välttämistarkoitukseen voivat viitata esimerkiksi erilaisten keinotekoisten apuyhtiö- ja sivuliikerakenteiden käyttäminen, useat perättäiset yritysjärjestelytoimenpiteet tai liiketoimintasiirron tai osakkeiden vaihdon jälkeen tapahtuva siirrossa saatujen varojen tai osakkeiden nopea edelleen myynti (ks. myös VaVM 49/1995 vp, s. 2). Edellä mainitut toimet voivat antaa viitteitä veron välttämistarkoituksesta, mutta eivät sellaisenaan merkitse veron kiertämistä koskevien säännösten soveltamisedellytysten täyttymistä. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksessä KHO 2021:65 oli tarkoituksena, että kohdeyhtiön osakkeet myydään osakkeiden vaihdon jälkeen. Päätöksessä katsottiin, että osakevaihto oli vain välivaihe järjestelyssä, jonka pääasiallisena tarkoituksena ei ollut konsernin toiminnan kehittäminen rakennemuutoksen avulla vaan vaihto-omaisuuteen kuuluvien kohdeyhtiön osakkeiden myyminen ja niiden hankintamenojen kasvattamisen muodossa kertyvän lopullisen veroedun kerryttäminen.  Myös vastaanottavan yhtiön purkaminen jakautumisen jälkeen voi tietyissä olosuhteissa aiheuttaa sen, että jakautumisen yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista katsotaan olevan veron kiertäminen tai veron välttäminen (ks. esim. KHO 1999:63, jossa sovellettiin nykyistä EVL 52 h §:ää vastaavaa EVL 52 g §:ää). Kuitenkaan tilanteessa, jossa jakautuminen oli tehty aidosti liiketaloudellisin syin eikä jakautumista seuraavaa purkautumista ollut suunniteltu etukäteen, purkautumiseen ei voitu soveltaa VML 28 §:n veron kiertämistä tai VML 29 §:n peiteltyä osinkoa koskevia säännöksiä (KHO 2016:115).

6 Jakautuminen, johon ei sovelleta EVL 52 c §:ää

Jos jakautuminen ei täytä EVL 52 c §:n edellytyksiä, on kyse jakautuvan yhtiön purkautumisesta.

Varojen siirtämistä vastaanottavaan yhtiöön käsitellään silloin käypään arvoon tapahtuneena luovutuksena EVL 51 d §:n mukaisesti. Myös varaukset purkautuvat yhtiön tuloon. Vastaanottavan yhtiön verotuksessa omaisuuden hankintamenoksi luetaan käypä arvo, joka on tuloutettu jakautuvassa yhtiössä.

Verollisen luovutuksen tilanteessa jakautuvan yhtiön osakkaiden luovutusvoittoverotus ei lykkäänny kuten EVL 52 c §:n mukaisessa jakautumisessa vaan osakkaiden katsotaan järjestelyssä luovuttaneen vastikkeellisesti osakkeensa. Vastaanottavan yhtiön osakkeiden omistusaikaa laskettaessa hankintahetkeksi katsotaan hetki, jolloin osakkaat saavat osakkeensa.

Verollisessa kokonaisjakautumisessa jakautuvan yhtiön osakkeet katsotaan luovutettavan vastikkeeksi saatujen osakkeiden ja mahdollisen muun vastikkeen yhteenlaskettua käypää arvoa vastaan.

Jos osittaisjakautuminen ei täytä EVL:n asettamia edellytyksiä, jakautuvan yhtiön katsotaan purkautuvan verotuksessa siltä osin kuin varallisuutta siirretään vastaanottavaan yhtiöön. Jakautuvan yhtiön katsotaan verotuksessa luovuttavan siirtyvän omaisuuden osakkaalleen omaisuuden käyvästä arvosta, mikä realisoi luovutusvoittoverotuksen (KVL 77/2004). Verollisessa osittaisjakautumisessa osakkeenomistajien katsotaan verotuksessa sijoittavan saamansa varat vastaanottavaan yhtiöön saaden vastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita.

Esimerkki osittaisjakautumisesta, johon ei sovelleta EVL 52 c §:ää

A Oy omistaa B Oy:n koko osakekannan, osakkeet on omistettu alle vuoden, ja niiden hankintameno on ollut 50 000 euroa. B Oy jakautuu osittain siirtämällä osan varoistaan (käypä arvo 30 000 euroa, varojen verotuksessa poistamaton hankintameno 10 000 euroa) jakautumisen yhteydessä perustettavaan C Oy:öön. B Oy:n nettovarallisuus on 40 000 euroa. Jakautuminen ei kuitenkaan täytä kaikkia EVL 52 c §:n edellytyksiä, joten B Oy:n katsotaan verotuksessa purkautuvan osittain.

Yhtiön verotus

Osittain purkautuvan B Oy:n verotuksessa tuloutuu siirrettävien varojen käyvän arvon ja verotuksessa poistamattoman hankintamenon erotus 20 000 euroa (30 000 – 10 000).

Osakkeenomistajan verotus

EVL 52 c §:n 3 momentin ja EVL 52 b §:n 4 momentin mukaisesti osakkaana olevan A Oy:n katsotaan saaneen B Oy:stä 30 000 euron arvoisen jako-osan, joka on osakkaalle veronalaista tuloa. Jako-osasta vähennetään vastaava osuus osakkeiden hankintamenosta eli 12 500 euroa (10 000 / 40 000 x 50 000). A Oy:n veronalainen luovutusvoitto on näin ollen 17 500 euroa.

Vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintameno

EVL 52 c §:n 5 momentin mukaisesti A Oy:n katsotaan sijoittavan välittömästi jako-osuutensa apporttiomaisuutena perustettavaan C Oy:öön saaden vastikkeeksi C Oy:n osakkeita. Kyseisessä vaihdossa luovutettujen varojen hankintameno ja luovutuksesta saatu vastike ovat samansuuruisia (30 000 euroa), joten osakkaalle ei apportin yhteydessä muodostu veronalaista luovutusvoittoa.

7 Oikeuskäytäntöä

7.1 Kansallista oikeuskäytäntöä

Yleistä yritysjärjestelyistä

KHO 2021:36 X ja Y omistivat kokonaisuudessaan yhdysvaltalaisen A Corporationin ja suomalaisen B Oy:n osakekannat. A Corporationin oli tarkoitus sulautua rajat ylittävällä sulautumisella B Oy:öön Yhdysvaltojen paikallista yhtiölainsäädäntöä noudattaen. Sulautumisessa A Corporation siirtäisi kaikki varansa ja velkansa vastaanottavalle yhtiölle, ja sulautumista käsiteltäisiin Yhdysvalloissa yleisseuraantona ilman selvitystilamenettelyä. Yhdysvalloissa toimitettavassa verotuksessa A Corporationin sulautuminen B Oy:öön katsottiin veroneutraaliksi uudelleenjärjestelyksi.

Asiassa oli kysymys siitä, voitiinko X:n ja Y:n verotuksissa soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 b §:n 4 momenttia. Korkein hallinto-oikeus katsoi toisin kuin keskusverolautakunta, ettei elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sulautumista koskevien säännösten soveltamisen edellytyksenä ollut, että kyseessä oleva sulautuminen olisi Suomen osakeyhtiölain säännösten mukaisesti toteutettava sulautuminen. Asiassa ei siten voitu katsoa, ettei X:n ja Y:n verotuksissa voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 b §:n 4 momenttia A Corporationin B Oy:öön tapahtuvan rajat ylittävän sulautumisen osalta sen vuoksi, ettei sulautumisessa ollut kysymys osakeyhtiölain 16 luvun 19 §:ssä tarkoitetusta sulautumisesta.

Keskusverolautakunnan antama ennakkoratkaisu kumottiin ja asia palautettiin keskusverolautakunnalle sen selvittämiseksi, täyttikö sulautuminen muilta osin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 a §:ssä säädetyt edellytykset.

KHO 10.10.1997 taltio 2531 Suomalaisen yhtiön omistamien kanadalaisten yhtiöiden osakkeet vaihtuivat fuusion seurauksena uuden kanadalaisen yhtiön osakkeisiin. Vaikka sulautuvien yhtiöiden kotipaikat olivat Euroopan unionin jäsenvaltioiden ulkopuolella, sulautuvan yhtiön suomalaisen osakkeenomistajan verotuksessa sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 b §:n 4 momentin säännöksestä ilmenevää periaatetta, jonka mukaan sulautuvan yhtiön osakkeenomistajan verotuksessa osakkeiden vaihtamista vastaanottavan yhtiön osakkeisiin ei pidetä osakkeiden luovutuksena.

KHO 2012:24 Kun otettiin huomioon Euroopan unionin neuvoston direktiivin 2009/133/EY säännökset ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, voitiin tuloverolain mukaan verotettavaan yhtiöön soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevasta säännöksestä ilmeneviä periaatteita. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu verovuosille 2011–2013.

KVL 42/2009 Kahden henkilöomistajaperheen omistama A Oy harjoitti maataloutta ja yhtiön verotus oli toimitettu maatilatalouden tuloverolain mukaisesti. A Oy:n oli tarkoitus jakaa yhtiön omistamat maa-alueet, rakennukset ja muu omaisuus puoliksi kahdelle osakeyhtiölle. Järjestely oli tarkoitus tehdä niin, että A Oy purkautuisi selvitysmenettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat siirtyvät kahdelle osakeyhtiölle A Oy:n osakkaiden saadessa vastikkeena vain kummankin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Kun otettiin huomioon verotuksessa sovellettavia yleisiä säännöksiä sisältävän tuloverolain 28 §, jossa viitataan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ään, hakemuksessa tarkoitettuun jakautumiseen voitiin soveltaa viimeksi mainitussa lainkohdassa säädettyjä periaatteita jakautumisesta.

Jakautumisen verovaikutukset

KHO 2017:8 Arvopapereita omistanut X Oy oli jakautunut kokonaisjakautumisessa siten, että sen varat ja velat, jotka kaikki olivat kuuluneet elinkeinotoiminnan tulolähteeseen, siirrettiin B Oy:lle ja A Oy:lle. B Oy oli vastaanottanut varoista Y AB:n osakkeet ja A Oy muut arvopaperit. X Oy:llä oli ollut vahvistettuja tappioita, joista osa oli syntynyt Y AB:n osakkeiden hankinnasta johtuneista korkomenoista.

Tuloverolain 123 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan yhteisön jakauduttua jakautuvan yhteisön tappiot siirtyvät vastaanottavalle yhteisölle siltä osin kuin on ilmeistä, että tappiot ovat syntyneet vastaanottavalle yhteisölle siirtyneessä toiminnassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei säännöksessä mainitulla toiminnalla tarkoitettu yksinomaan elinkeinotulon verottamisesta annetussa laissa määriteltyä liiketoimintakokonaisuutta. Toiminnalta oli kuitenkin edellytettävä tietynasteista jatkuvuutta ja pysyvyyttä sekä erotettavuutta jakautuvan yhtiön muista toiminnoista. Säännöksen soveltaminen edellytti lisäksi, että tappioiden kohdistumista siirtyvälle toiminnalle oli pidettävä selvänä.

Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksestään ilmenevillä perusteilla, että tuloverolain 123 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen soveltamisedellytykset tässä tapauksessa täyttyivät eikä X Oy:n elinkeinotoiminnan tulolähteen tappioita tullut jakaa A Oy:n vaatimalla tavalla mainitun momentin toisen virkkeen mukaisesti nettovarallisuuksien suhteessa. Verovuodet 2009–2011.

Jakautumisen edellytykset

KVL 30/2001 (ei muutosta KHO 17.10.2001 taltio 2512) Asianajotoimintaa harjoittava A Oy oli jakautunut EVL 52 c:ssä tarkoitetulla tavalla niin, että sen varat ja velat olivat siirtyneet kahdelle uudelle osakeyhtiölle. Niistä toinen jatkoi asianajotoimintaa ja toinen (B Oy) sijoitustoimintaa. Jakautuneeseen yhtiöön oli kertynyt toiminnan aikana varallisuutta, jolla yhtiö oli harjoittanut sijoitustoimintaa. Asianajotoimintaa jatkava yhtiö oli saanut jakautumisessa kaikki siihen toimintaan välittömästi liittyvät varat, kuten käyttöomaisuuden, muut pitkävaikutteiset menot, osan myyntisaamisista, lainasaamiset ja siirtosaamiset. Sille oli siirretty myös kaikki vanhan asianajoyhtiön velat. Uuden yhtiön alkavan taseen loppusumma oli 3,4 Mmk. Loput varoista, kuten sijoitusrahastoissa ja osakkeissa olevat varat, pääosa myyntisaamisista sekä rahat ja pankkisaamiset oli siirretty sijoitustoimintaa harjoittavalle B Oy:lle. Tämän yhtiön alkavan taseen loppusumma oli 12,9 Mmk, ja siihen sisältyivät kaikki jakautuneen yhtiön jakamattomat voittovarat 12,7 Mmk. 

Liiketoimintakokonaisuus

KHO 2008:74 Kun A Oy, jonka toimialaksi yhtiöjärjestykseen oli merkitty puutarhaliiketoimintaan liittyvän toiminnan lisäksi arvopaperikauppa ja muu sijoitustoiminta, aikoi siirtää sijoitusvarallisuutensa perustettavalle uudelle osakeyhtiölle, ei näin toteutettavaan yritysjärjestelyyn voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevaa säännöstä. Siirrettävä varallisuus käsitti pankkitalletuksia 1 602 000 euroa, indeksilainan 100 000 euroa sekä rahastosijoituksia 828 696 euroa. Kysymys ei ollut liiketoimintakokonaisuuden siirtämisestä, kun sijoitustoiminta ei ollut ollut siirtävässä yhtiössä aktiivista ja kun siirrettävä varallisuus käsitti vain yksittäisiä varallisuuseriä eli rahavaroja ja rahastosijoituksia.

KHO 2010:9 A Oy omisti B Oy:n osakekannan. A Oy harjoitti tuotannollista valmistustoimintaa kahdessa tuotantolaitoksessaan ja B Oy harjoitti tästä toiminnasta erillistä liiketoimintaa. A Oy:n oli tarkoitus tehdä osakeyhtiölain 17 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen osittaisjakautuminen siten, että siirron kohteena oli pelkästään B Oy:n osakekanta. Siirrettävään kokonaisuuteen ei liittynyt muita varoja tai vastuita kuin tytäryhtiön osakkeet.

Kun otettiin huomioon, että B Oy:n harjoittama toiminta muodosti A Oy:n muusta liiketoiminnasta erillisen ja omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön, katsottiin B Oy:n osakekannan muodostavan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitetun liiketoimintakokonaisuuden. Järjestelyyn sovellettiin mainitun lain 52 c §:n säännöksiä osittaisjakautumisesta.

KVL 22/2016 Yhdeksän paikallista sähköyhtiötä omistivat yhdessä 99 prosenttia A Oy:stä, joka harjoitti niiden toiminnasta erillistä alueverkkotoimintaa. Sähköyhtiöiden omistusosuudet A Oy:stä vaihtelivat 1,5 prosentista 20,5 prosenttiin.

Paikallisten sähköyhtiöiden oli tarkoitus siirtää omistamansa A Oy:n osakkeet perustettavalle yhtiölle. Kunkin sähköyhtiön omistamaa yksittäistä osake-erää ei pidetty sellaisena itsenäisenä liiketoiminnan osana, jota EVL 52 d §:n 1 momentissa tarkoitetaan liiketoimintakokonaisuutena. Tämän vuoksi järjestelyyn ei sovellettu EVL 52 d §:ää.

KVL 110/1996 Kansainvälisen konsernin suomalaisen emoyhtiön A Oy:n toiminta jakaantui toimialoiltaan neljään eri teollisuusryhmään. A Oy harjoitti X-teollisuusryhmään kuuluvaa toimintaa itse ja suoraan omistettujen tytäryhtiöiden sekä eri maihin perustettujen holdingyhtiöiden kautta. A Oy:n tarkoituksena oli siirtää X- teollisuusryhmään kuuluvat varat ja tähän toimintaan liittyvät velat perustettavalle B Oy:lle. Siirrettävät varat käsittäisivät vaihtoehtoisesti joko a) A:Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi suomalaista sekä viisi ulkomaista X-toimintaa harjoittavaa suoraan omistettua tytäryhtiötä, tai b) A Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi suomalaista X-toimintaa harjoittavaa suoraan omistettua tytäryhtiötä, tai c) A Oy:n itse harjoittaman X- toiminnan. X-toimintaa harjoitettiin myös ulkomaille perustetuissa tytäryhtiöissä, joiden osakekannat A Oy omisti ulkomaisten holdingyhtiöiden kautta. Ulkomaiset holdingyhtiöt omistivat myös muilla toimialoilla toimivia muuta kuin X-toimintaa harjoittavia tytäryhtiöitä. Velkoina A Oy:n tarkoitus oli siirtää kaikki siirtyviin varoihin ja liiketoimintaan kohdistuvat lyhyt- ja pitkäaikaiset velat ja tämän lisäksi A Oy:n yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista määrän, joka vastasi siirtyvän käyttöomaisuuden ja muun pitkäaikaisen omaisuuden suhdetta A Oy:n siirtohetken taseen mukaiseen koko käyttöomaisuuden ja pitkäaikaisen omaisuuden arvoon. Yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista muodostettiin A Oy:n ja B Oy:n välinen keskinäinen laina, joka ehdoiltaan vastasi keskimäärin A Oy:lle siirtohetkellä olevien pitkäaikaisten yleisrahoitusta varten otettujen velkojen ehtoja. Jos A Oy siirtää X-teollisuusryhmään kuuluvat varat, jotka käsittävät a) A Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi suomalaista ja viisi ulkomaista X-toimintaa harjoittavaa suoraan omistettua tytäryhtiötä ja kohdistaa siirrettävät velat edellä selostetulla tavalla, siirron kohteen katsottiin muodostavan sellaisen liiketoiminnallisen kokonaisuuden, jota EVL 52d §:ssä tarkoitetaan ja sanottuun järjestelyyn voitiin soveltaa liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä. Jos A Oy sen sijaan siirtää varoina vain b) A Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi X-toimintaa harjoittavaa kotimaista tytäryhtiötä tai c) A Oy:n itse harjoittaman X- toiminnan, siirron kohteen ei katsottu muodostavan sellaista kokonaisuutta kuin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52d §:ssä edellytetään. Näin ollen b) ja c) -tavalla toteutettaviin varojen siirtoihin ei voitu soveltaa EVL 52d §:ää.

KVL 40/2007 Rakennusalan tarvikkeiden valmistusta harjoittava A Oy aikoi siirtää rakennustarvikkeiden valmistustoiminnan perustettavalle uudelle yhtiölle siten, että A Oy:n osakkaat saisivat vastikkeena perustettavan yhtiön uusia osakkeita. Varoina siirtyisivät keskeneräiset työt sekä valmistukseen liittyvät aineet ja tarvikkeet. Perustettavan yhtiön palvelukseen oli tarkoitus siirtää koko tuotantohenkilöstö. Tuotteiden suunnittelu ja myynti jäisivät A Oy:öön. Valmistustoiminnassa tarvittavat koneet ja laitteet sekä tuotantotilat ja kaikki muu omaisuus jäisivät A Oy:n omistukseen.

Koska A Oy:n oli tarkoitus siirtää uuteen yhtiöön vain osa yhteen liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvista varoista ja jättää olennainen osa tätä liiketoimintakokonaisuutta jakautuvaan yhtiöön, ei järjestelyyn voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä.

Jos A Oy vaihtoehtoisesti toteutti hakemuksessa tarkoitetun järjestelyn kokonaisjakautumisena, jossa yhtiö purkautuisi selvitysmenettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat siirtyisivät kahdelle uudelle osakeyhtiölle, järjestelyyn voitiin soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n kokonaisjakautumista koskevia säännöksiä.

KVL 32/2008 Sääntöjensä perusteella yleishyödyllisenä yhteisönä pidettävä säätiö harjoitti sairaala- ja kuntoutustoimintaa sekä ylläpiti ammattiopistoa. Säätiön oli tarkoitus siirtää liiketoimintasiirtona harjoittamansa kuntoutus- ja sairaalatoiminta joko yhdelle tai kahdelle perustettavalle elinkeinotoimintaa harjoittavalle osakeyhtiölle. Siirtämättä aiottiin jättää toiminnoissa tarvittavat toimitilat, jotka sijaitsivat samassa kiinteistössä säätiölle jäävien toimintojen kanssa, sekä siirrettäviin toimintoihin liittyvät informaatioteknologiapalvelut eli niin sanottu IT-infra. Viimeksi mainittu tarkoitti tietokoneita, palvelemia ja erilaisia sovelluksia sekä toiminnassa työskentelevät kuusi henkilöä.

IT-infran katsottiin olevan olennainen osa järjestelyissä siirrettäviä toimintoja. Koska liiketoimintasiirrossa näin ollen siirrettäisiin vain osa siirrettäviin liiketoimintakokonaisuuksiin kuuluvista varoista, ei järjestelyihin sovellettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä. Mikäli myös siirrettäviin toimintoihin liittyvä IT-infra siirrettiin, voitiin järjestelyihin soveltaa edellä mainittuja säännöksiä.

Säätiön oli tarkoitus edellä mainittujen liiketoimintasiirtojen jälkeen myydä sairaala- ja kuntoutustoimintaa harjoittavalle tytäryhtiölle tai tytäryhtiöille taloushallinto- ja muita niin sanottuja management -palveluita. Kun palvelut myytiin säätiön kokonaan omistamalle tytäryhtiölle tai tytäryhtiöille, ei näistä palveluista saatavaa tuloa katsottu säätiön elinkeinotuloksi.

Säätiö harjoittaisi liiketoimintasiirtojen jälkeen oppilaitostoimintaa sekä tutkimus- ja koulutustoimintaa. Säätiö katsottiin liiketoimintasiirtojen jälkeen sääntöjensä sekä säätiölle jäävien toimintojen perusteella tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetuksi yleishyödylliseksi yhteisöksi.

Kiinteistöt ja toimitilat

KHO 2015:155 Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö A siirsi yhden kiinteistön, jolla toimi 133 vuokralaista ja josta kertyneet vuokratulot olivat noin 2,5 miljoonaa euroa, uuteen yhtiöön, B Oy:öön. B Oy:stä muodostettiin myös keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö. Järjestelyyn sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä tarkoitettua liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä.

KHO 2015:156 Aravakiinteistöjä omistava A Oy aikoi siirtää osittaisjakautumisella 91 huoneiston käsittävän vuokratalokiinteistön B Oy:lle siten, että A Oy:n kokonaan omistava konsernin emoyhtiö sai vastikkeeksi B Oy:n osakkeita. B Oy oli sen jälkeen tarkoitus muuttaa asunto-osakeyhtiöksi, minkä jälkeen emoyhtiö myisi yksittäiset osakehuoneistot. Järjestelyn katsottiin kohdistuvan liiketoimintakokonaisuuteen, ja siihen sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitettua osittaisjakautumista koskevaa säännöstä.

KHO 2008:73 Suomalainen holdingyhtiö A Oy, joka on kansainvälisen kiinteistörahastoryhmän välillisesti omistama yhtiö, esitti ennakkoratkaisuhakemuksessa omistavansa satojen keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden ja tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita Suomessa. A Oy:n omistamat kiinteistöt ja kiinteistöyhtiöt ovat erilaisia paitsi sijainniltaan myös arvoltaan, käyttötarkoitukseltaan sekä tuotoiltaan. A Oy siirtää varoineen ja velkoineen kolme keskinäistä kiinteistöosakeyhtiötä, joiden osakkeet oikeuttavat X:n kaupungin keskustassa sijaitsevien liiketilojen hallintaan, perustettavalle uudelle yhtiölle. Uusi yhtiö hallinnoi keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita ja saa oikeuden kiinteistöjen vuokratuottoihin. Uuden yhtiön toiminta on itsenäistä ja voittoa tavoittelevaa. Katsottiin, että siirrettävät keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt muodostivat alueellisesti ja toiminnallisesti yhtenäisen vuokrauskohteen, jota voitiin pitää elinkeinoverolain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna liiketoimintakokonaisuutena ja kysymyksessä olevaan osittaisjakautumiseen sovellettiin sanotun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä.

KHO 23.2.2010 taltio 323 A Oy oli suunnittelu-, valmistus- ja myyntiliiketoimintaa sekä konsultointia harjoittava yhtiö. A Oy omisti toiminnassaan käytettävän kiinteistön, jonka pinta-ala oli 9 000 m2. Kiinteistöllä sijaitsi A Oy:n omassa liiketoiminnassa käytettävä teollisuushalli. Halli oli rakennettu kahteen tasoon ja tilat jakautuivat halli- ja toimisto-osaan.

Yhtiössä oli suunniteltu toteutettavaksi järjestely, jossa edellä mainittu kiinteistö rakennuksineen siirrettäisiin uuteen kiinteistöyhtiöön osittaisjakautumisella. Siirrettävään kokonaisuuteen kuuluisivat tontti, rakennus sekä tonttiin ja rakennukseen liittyvät muut varat ja velat. Jakautumisessa siirrettävä kiinteistö muodostaisi uuden kiinteistöosakeyhtiön, joka olisi tavallinen kiinteistöosakeyhtiö. Jakautumisen jälkeen A Oy jatkaisi liiketoimintaansa vuokralaisena kiinteistöosakeyhtiön omistamalla kiinteistöllä.

Suunniteltuun osittaisjakautumiseen ei sovellettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n säännöksiä osittaisjakautumisesta, koska A Oy:n harjoittaman liiketoiminnan käytössä olevan yksittäisen kiinteistön ei katsottu muodostavan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitettua liiketoimintakokonaisuutta.

KVL 26/2016 A Oy oli aravayhtiö, joka omisti ja hallinnoi neljää aravarajoituslain alaista asunto-osakeyhtiötä, joista kukin omisti vuokrakerrostalon. Näistä asunto-osakeyhtiöistä As Oy B oli vapautumassa aravarajoituslain alaisuudesta vuoden 2016 aikana. A Oy:n oli tarkoitus siirtää As Oy B osakkeet ja tähän toimintaan liittyvät muut varat sekä velat perustettavalle uudelle asunto-osakeyhtiölle.

Järjestelyssä siirrettävän, aravarajoituslain alaisuudesta vapautuvan vuokrauskohteen katsottiin aravarajoituslain sääntely huomioon ottaen muodostavan A Oy:n muusta vuokraustoiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden ja osittaisjakautumiseen sovellettiin EVL 52 c §:n säännöksiä.

KVL 346/1996 A Oy harjoitti teollista valmistustoimintaa n. 9 000 neliömetrin suuruisessa teollisuusrakennuksessa. A Oy:n tarkoituksena oli siirtää koko teollinen valmistustoiminta liiketoimintasiirtona A-konsernin toiselle yhtiölle sanottua kiinteistöä lukuunottamatta. Teollisuusrakennuksen oli ilmoitettu olevan liian suuri siirtyvän liiketoiminnan omassa käytössä. Ulkopuolisille oli tarkoitus vuokrata n. 20 %. A Oy:n emoyhtiö AX Oy:n omistuksessa on myös A-konsernin liiketoiminnan käytössä oleva teollisuusrakennus. Liiketoimintasiirto palveli myös konsernin kiinteistöomistuksen keskittämistä, joka tuli muodostamaan oman liiketoimintayksikkönsä. Näissä oloissa A Oy:n omistaman teollisuuskiinteistön ei katsottu kohdistuvan siirrettävään liiketoimintakokonaisuuteen siten kuin ElinkVL 52 d §:ssä tarkoitetaan. Näin ollen yritysjärjestelyyn voitiin soveltaa ElinkVL 52 d §:n säännöstä.

KVL 185/1997 A Oy harjoitti koneiden valmistustoimintaa Suomessa. Se omisti myös tuotantoyhtiöt USA:ssa ja Sveitsissä sekä myyntiyhtiöt 7 eri maassa. Se omisti lisäksi tutkimustoimintaa harjoittavan A Kehitys Oy:n sekä Kiinteistö Oy A:n osakkeet. A Oy omisti myös 5 eri rakennusta, joista 3 oli yhtiöitettävän tuotantotoiminnan käytössä. A Oy:n tarkoituksena oli liiketoimintasiirtona yhtiöittää Suomen tuotanto- ja myyntitoiminnot omiin yhtiöihinsä. Liiketoimintasiirron jälkeen A Oy toimi ns. konsernielinyhtiönä, jonka palvelukseen jäi 59 työntekijää 154:stä. A Oy:n toimialaan kuuluivat konsernin johto, talous- ja rahoitustoiminnot, tuotannon ja logistiikan konsernitason johto, keskitetyt rahoituspalvelut, henkilöstöpalvelut, markkinoinnin ja myynnin koordinointipalvelut, Suomesta harjoitettava varaosa- ja huoltotoiminta sekä kiinteistöjen ja rakennusten vuokraus ja hallinta. Ulkomaiset tuotanto- ja myyntiyhtiöt jäivät A Oy:n omistukseen. Kun A-alakonsernin johto keskitettiin siirtävään yhtiöön em. tavalla, ulkomaisten tytäryhtiöiden ei katsottu liittyvän siirrettäviin liiketoimintakokonaisuuksiin. Kiinteistöjen jättäminen siirtävään yhtiöön palveli konsernin kiinteistöomistuksen keskittämistä. Tämän vuoksi myöskään tuotantokäytössä olevien kiinteistöjen ei katsottu liittyvän liiketoimintasiirron kohteena olevaan tuotantotoiminnan yhtiöittämiseen siten, että ElinkVL 52 d § edellyttäisi konetuotannon käytössä olevien kiinteistöjen siirtämistä.

KVL 57/2011 Yleishyödyllinen säätiö omisti tontin, jonka pinta-ala oli noin 50 000 m2. Tällä kiinteistöllä sijaitsi kymmenen erillistä rakennusta, joista osa oli säätiön omassa sekä sen omistaman B Oy:n käytössä ja osa rakennuksista oli vuokrattu ulkopuolisille vuokralaisille. Kiinteistön oli verotuksessa katsottu olevan elinkeinotoiminnan käytössä.  Säätiön vuokratuotot olivat verovuonna olleet B Oy:ltä noin 50 000 euroa ja ulkopuolisilta vuokralaisilta noin 850 000 euroa. Säätiön tarkoituksena oli siirtää kiinteistö rakennuksineen sekä kaikki siihen liittyvät varat ja velat perustettavalle osakeyhtiölle. Perustettavan yhtiön palvelukseen siirtyi säätiöstä kiinteistön ylläpidosta ja huollosta sekä asumispalveluista vastaava henkilökunta.

Siirrettävä kiinteistö muodosti säätiön koko kiinteistöomaisuuden. Kun perustettavaan yhtiöön siirtyi säätiön kiinteistöomaisuuden lisäksi sen harjoittama kiinteistönhallinnointi- ja vuokraustoiminta, luovutettavan toiminnan katsottiin sen laajuus huomioon ottaen muodostavan sellaisen itsenäisesti toimeen tulevan taloudellisen yksikön, jota oli pidettävä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä tarkoitettuna liiketoimintakokonaisuutena. Järjestelyyn voitiin soveltaa liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä.

KVL 40/2014 A Oy ja sen ulkomainen tytäryhtiö harjoittivat tuotannollista toimintaa. A Oy omisti toiminnassaan käytettävän kiinteistön, jolla sijaitsi yhtiön omassa käytössä oleva teollisuus- ja varastorakennus. Lisäksi A Oy omisti puolet ulkomaisen kiinteistön omistavan keskinäisen kiinteistöyhtiön osakkeista. A Oy:n tytäryhtiö harjoitti toimintaansa tuolla kiinteistöllä sijaitsevassa teollisuusrakennuksessa.

A Oy:n tarkoituksena oli toteuttaa järjestely, jossa A Oy:n toimitilakiinteistö sekä puolet mainitun keskinäisen kiinteistöyhtiön osakkeista siirrettäisiin perustettavaan keskinäiseen kiinteistöyhtiöön osittaisjakautumisella. Jakautumisen jälkeen A Oy jatkaisi liiketoimintaansa vuokralaisena perustettavan kiinteistöyhtiön omistamalla kiinteistöllä. Perustettavalla kiinteistöyhtiöllä ei olisi henkilökuntaa. Kun suunnitellussa järjestelyssä perustettavaan yhtiöön ei siirretty aktiivista toimintaa ja siirtyvät varat koostuivat yksittäisistä varallisuuseristä, niiden ei katsottu muodostavan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitettua liiketoimintakokonaisuutta. Tämän vuoksi järjestelyyn ei sovellettu mainitun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä.

Liiketoimintakokonaisuuteen kohdistuvat varat ja velat

KHO 1996 B 511 A Oy siirsi koko kojeistotarvikeliiketoimintansa liiketoimintasiirtona B Oy:lle. A Oy:n taseessa oleva siirtymävaraus oli muodostettu yhtiön aikanaan tekemästä varastovarauksesta ja toimintavarauksesta. Varastovaraus ja toimintavaraus oli muodostettu kojeistotarvikeliiketoimintaan kuuluneesta omaisuudesta ja siihen liittyneen henkilökunnan palkkamenoista eli sellaisen toiminnan perusteella, jonka A Oy siirsi B Oy:lle. Kun siirtymävaraus näin ollen kohdistui siirtyvään kojeistotarvikeliiketoimintaan, varaus siirtyi vastaanottavalle B Oy:lle.

KVL 39/1996 A Oy aikoi siirtää osan liiketoiminnastaan apporttina B Oy:lle. Siirrettävä kokonaisuus käsitti siirtyvään toimintaan liittyvän vaihto-omaisuuden, käyttöomaisuuden ja pitkävaikutteiset menot sekä ne tähän toimintaan liittyvät velat ja vastuut, jotka olivat yksilöitävissä ja kohdistettavissa siirtyvään toimintaan. A Oy:llä oli pitkäaikaisia lainoja, jotka eivät olleet kohdistettavissa määrätylle liiketoimintayksikölle. Siirtyvään toimintaan kohdistuvina velkoina oli pidettävä myös siihen kohdistuvaa osaa A Oy:n pitkäaikaisista lainoista. Tämä osa lainoista voitiin muun selvityksen puuttuessa määrittää A Oy:n lainojen keskimääräisten lainaehtojen perusteella. Jos A Oy:n ja sen tytäryhtiön B Oy:n välille liiketoiminnan siirron yhteydessä muodostettiin keskinäinen laina, jonka määrä vastasi siirrettävien varojen osuutta emoyhtiön taseen loppusummasta ja joka lainaehdoiltaan vastasi em. lainojen keskimääräisiä ehtoja, liiketoiminnan siirtoon sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52_d_§:ää. Jos emoyhtiö jätti siirtämättä tämän osan pitkäaikaisista lainoistaan tai jos se antoi tytäryhtiölleen liiketoiminnan siirron yhteydessä lainan, jonka määrä ja ehdot perustuivat yhtiöiden keskinäiseen sopimukseen, ei toiminnan siirtoon sovellettu em. lainkohtaa. Jos kaikki myyntisaamiset ja ostovelat jätettiin siirtämättä, ei toiminnan siirtoon sovellettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ää.

KVL 243/1996 Keskinäinen Vakuutusyhtiö A harjoitti henkivakuutus- ja sijoitussidonnaista vakuutustoimintaa sekä tapaturma- ja sairausvakuutustoimintaa. Yhtiön tarkoituksena oli siirtää kaikki eläkevakuutukset sijoitussidonnainen eläkevakuutus mukaan lukien uudelle perustettavalle vakuutusosakeyhtiö B:lle. Kaikki muut vakuutukset jäivät A:lle. Kun A siirsi kaikki tähän toimintaan liittyvät varat, velat ja varaukset B:lle, A:n katsottiin siirtävän sellaisen liiketoimintakokonaisuuden, jota ElinkVL 52 d §:ssä tarkoitetaan. Luovutettujen varojen veronalaiseksi luovutushinnaksi luetaan omaisuuden verotuksessa poistamatta oleva hankintamenon osa edellyttäen, että siirto on tapahtunut kirjanpidossa poistamatta olevista arvoista. Kirjanpidossa poistamattomilla arvoilla tarkoitetaan sekä suunnitelman mukaisten poistojen että verosopeutettujen poistojen jälkeisiä arvoja. A:n taseessa oli luottotappiovaraus, joka oli muodostettu ElinkVL 46 §:n 3 momentin nojalla. Siltä osin kun A:n liikesaamisia siirretään siirtyviin varoihin liittyvinä vastaanottavalle B:lle, varausta oli pidettävä siirtyvään toimintaan kohdistuvana varauksena, joka tulee liiketoimintasiirron yhteydessä siirtää vastaanottavalle yhtiölle.

KVL 89/1998 A Oy:n toimintaan sisältyi sekä sidosryhmien että ostaja- asiakkaiden rahoitusta, mikä toiminta muodosti oman erillisen liiketoiminnan osa-alueen. Konsernin pääkirjanpito, ostoreskontra, kassanhallinta ja budjetointi hoidettiin A Oy:n erillisessä yksikössä. A Oy perusti erillisen yhtiön, johon siirrettiin kaikki A Oy:n rahoitustoimintaan ja taloushallintopalveluihin liittyvät varat ja velat. Ennen 1.12.1997 syntyneiden saamisten siirto uudelle yhtiölle ei olemassa olevien sopimusten perusteella ollut siviilioikeudellisesti mahdollista. Tämän ongelman hoitamiseksi muodostettiin uuden yhtiön ja A Oy:n välille keskinäiset saamiset, jotka ehdoiltaan vastasivat olemassa olevien myyntisaamisten ehtoja. Liiketoimintasiirrossa siirrettävinä varoina oli pidettävä myös näitä ennen 1.12.1997 syntyneitä saamisia. Uuden yhtiön ja A Oy:n välille voitiin muodostaa saamissuhde, jonka ehdot vastasivat A Oy:n ennen 1.12.1997 syntyneiden myyntisaamisten ehtoja. Liiketoimintasiirtoon voitiin soveltaa EVL 52 d §:ä.

KVL 126/2000 A Oy siirsi B Oy:lle lehtien kustannustoiminnan siinä käytettyine koneineen, kalustoineen ja immateriaalioikeuksineen. A Oy oli vaatinut autojen ja konttorikoneiden hankintamenosta tehtäväksi verotuksessa pienempiä poistoja kuin A Oy oli tehnyt kirjanpidossaan. A Oy:lle oli syntynyt näin niin sanottuja hyllypoistoja. A Oy jäi harjoittamaan kustannustoiminnan siirron jälkeen konsernipalveluiden, kuten talous-, rahoitus-, tietohallinto-, lakiasiain- ja henkilöstöpalveluiden, tuottamista. A Oy:n palvelukseen jäi 25–30 henkilöä. Kustannustoiminnan siirtoon sovellettiin elinkeinoverolain 52 d §:n säännöstä liiketoimintasiirrosta. B Oy saattoi verotuksessaan liiketoimintasiirron jälkeen tehdä siirrettävästä käyttöomaisuudesta A Oy:n kirjanpidossa tehtyjä hyllypoistoja vastaavat poistot. A Oy oli liiketoimintasiirron jälkeen EVL-yhtiö.

KVL 69/2008 Asuntosijoittamista ja -rakennuttamista harjoittavaan B-konserniin kuuluvan A Oy:n toimialalana oli asuntojen vuokraus- ja sijoitustoiminta. Yhtiöön oli keskitetty ennen 1.1.1998 aravalainoitettujen asuntojen omistus. A Oy:n oli tarkoitus siirtää perustettavalle yhtiölle ne kiinteistöt, asunto-osakeyhtiöt ja kiinteistöosakeyhtiöt, jotka olivat vapautuneet aravarajoituslain alaisuudesta. Perustettava yhtiö jatkoi asuntojen vuokraus- ja sijoitustoimintaa. Aravarajoituslain alaisuudesta vapautuneiden vuokrauskohteiden katsottiin aravarajoituslain sääntely huomioon ottaen muodostavan A Oy:n muusta toiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. A Oy:n elinkeinotulostaan vähentämät asuintalovaraukset siirrettiin perustettavalle yhtiölle sikäli kuin varaukset kohdistuivat siirrettävään liiketoimintakokonaisuuteen. Asuintalovarausten katsottiin kohdistuvan niihin asuinrakennuksiin, joiden perusteella kyseiset varaukset oli muodostettu. Näin toteutettuun liiketoimintasiirtoon sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n säännöksiä liiketoimintasiirrosta.

Vastaanottavalla yhtiöllä oli oikeus käyttää sille liiketoimintasiirrossa siirtyvät asuintalovaraukset siten kuin mainitun lain 4 §:ssä säädetään siitä riippumatta, että yhtiöllä ei ollut asuintalovarauksesta verotuksesta annetun lain 1 §:n mukaan oikeutta muodostaa uusia asuintalovarauksia.

Jatkuvuus

KHO 18.5.2009 taltio 1202 A Oy oli jakautunut kokonaisjakautumisella 1.1.2008 ja siirtänyt pääosan varoistaan ja veloistaan toimivaan yhtiöön B Oyj:öön loppuosan siirtyessä uudelle perustetulle yhtiölle. Jakautumisessa B Oyj:lle siirtyivät muun muassa A Oy:n kokonaan omistamien tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n osakkeet. Kaikkien yhtiöiden tilikaudet päättyivät samanaikaisesti 31.12.2008. A Oy:n osakkeenomistajat saivat jakautumisessa vastikkeena omistamiensa A Oy:n osakkeiden mukaisessa suhteessa B Oyj:n uusia osakkeita siten, että jakautumisen jälkeen A Oy:n osakkeenomistajat omistivat noin 80 prosenttia B Oyj:n osakkeista.

Jakautuneen A Oy:n ja sen tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n välillä ennen jakautumista vallinnut konserniavustuksesta verotuksessa annetussa laissa tarkoitettu konsernisuhde vallitsi jakautumisen jälkeen B Oyj:n ja mainittujen tytäryhtiöiden välillä. Kun otettiin huomion jakautumiseen verotuksessa sovellettava jatkuvuusperiaate, voivat X Oy ja Y Oy antaa B Oyj:lle konserniavustusta jakautumisvuonna 2008.

KVL 190/1998 Verovuonna 1998 jakautuneen P Oy:n täysin omistamat tytäryhtiöt S Oy ja H Oy, joiden emoyhtiöksi jakautumisessa oli tullut sama vastaanottava yhtiö X Oyj, aikoivat antaa verovuonna 1998 toisilleen tai uudelle emoyhtiölleen X Oyj:lle konserniavustuksen. Kaikki yhtiöt olivat liiketoimintaa harjoittavia yhtiöitä, joiden tilikausi päättyi 31.12.1998. X Oyj omisti S Oy:n ja H Oy:n osakekannat kokonaan. Näissä olosuhteissa konsernisuhde antajana olevan S Oy:n ja saajina olevien H Oy:n tai X Oyj:n kesken oli kestänyt koko verovuoden 1998. S Oy saattoi konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain mukaisesti vähentää vuonna 1998 verotettavasta tulostaan sisaryhtiölleen H Oy:lle tai emoyhtiölleen X Oyj:lle antamansa konserniavustuksen.

KVL 38/2008 A Oy oli jakautunut kokonaisjakautumisella 1.1.2008 ja siirtänyt pääosan varoistaan ja veloistaan olemassa olevalle vastaanottavalle yhtiölle B Oyj:lle loppuosan siirtyessä uudelle perustetulle yhtiölle. Jakautumisessa B Oyj:lle siirtyivät mm. A Oy:n kokonaan omistamien tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n osakkeet. Kaikkien yhtiöiden tilikaudet päättyivät samanaikaisesti 31.12.2008. A Oy:n osakkeenomistajat saivat jakautumisessa vastikkeena omistamiensa A Oy:n osakkeiden mukaisessa suhteessa B Oyj:n uusia osakkeita siten, että jakautumisen jälkeen A Oy:n osakkeenomistajat omistivat noin 80 % B Oyj:n osakkeista.

Jakautuneen A Oy:n ja sen tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n välillä ennen jakautumista vallinnut konserniavustuksesta verotuksessa annetussa laissa tarkoitettu konsernisuhde vallitsi jakautumisen jälkeen B Oyj:n ja mainittujen tytäryhtiöiden välillä. Kun otettiin huomioon jakautumiseen verotuksessa sovellettava jatkuvuusperiaate, voivat X Oy ja Y Oy antaa B Oyj:lle konserniavustusta jakautumisvuonna 2008.

Jatkuvuusperiaate huomioon ottaen jakautumisessa ei katsottu tapahtuneen X Oy:n ja Y Oy:n kannalta TVL 122 §:n 1 momentissa tarkoitettua välitöntä omistajanvaihdosta.

Uusien osakkeiden antamisen seurauksena B Oyj:n omistussuhteet olivat jakautumisessa muuttuneet siten, että yhtiön aikaisemmat osakkaat omistivat alle puolet yhtiön osakkeista. B Oyj:n osakkeet olivat Pohjoismaisessa pörssissä Pienet yhtiöt -listalla noteerattuja. B Oyj oli siten TVL 122 §:n 2 momentissa tarkoitettu pörssilistalle otettu yhtiö. Kun yhtiön muista kuin julkisen kaupankäynnin kohteena olevista osakkeista ei yli puolet ollut vaihtanut omistajaa, sen tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n kannalta ei ollut tapahtunut TVL 122 §:n 1 momentissa tarkoitettua välillistä omistajanvaihdosta. Näin ollen X Oy ja Y Oy saivat vähentää vuodelta 2008 toimitettavassa verotuksessa vahvistettavat tappiot.

Vastike

KHO 2004 taltio 3068 A Oy:n tarkoituksena oli jakautua kahdeksi uudeksi yhtiöksi, joista toinen harjoitti A Oy:n aikaisemmin harjoittamaa liiketoimintaa. Toinen uusi yhtiö omisti A Oy:n aikaisemmin omistamat rakennukset ja rakennelmat sekä niihin liittyvän omaisuuden keskinäisenä kiinteistöosakeyhtiönä, jonka osakkeet tulivat A Oy:n osakkeenomistajien yhteisomistukseen heidän osakeomistustaan A Oy:ssä mukaisessa suhteessa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että se seikka, että jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat tulivat saamaan määräosaisessa yhteisomistussuhteessa vastikkeeksi vastaanottavan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön liikkeelle laskemia osakkeita, ei ollut esteenä soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52c §:n jakautumista koskevaa säännöstä.

KHO 2008:65 Kun A Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö MG Oy purkautui siten, että kiinteistöjen omistus ja hallinnointi siirtyi perustettavaan uuteen yhtiöön, joka antoi vastikkeeksi omia uusia osakkeitaan, ja muu liiketoiminta siirtyi vastikkeetta A Oy:lle, ei kysymyksessä ollut elinkeinotulon verottamisesta annetussa laissa tarkoitetusta kokonaisjakautumisesta, johon voitiin soveltaa mainitun lain 52 c ja 52 b §:iä.

KVL 70/2001 Autopaikat Oy oli keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, jonka toimialana oli omistaa ja hallita A:n kaupungissa kahta eri tonttia ja niille rakennettavia autopaikkoja. Yhtiön osakkeet oli jaettu neljään eri osakesarjaan, jotka tuottivat erilaisen oikeuden yhtiössä: A- ja D- sarjan osakkeet antoivat äänioikeuden yhtiökokouksessa mutteivät oikeuttaneet hallitsemaan autopaikkoja. B- ja C- sarjan osakkeet oikeuttivat sen sijaan äänioikeuden lisäksi käyttämään yhtiön omistamia autopaikkoja, B- sarjan osakkeet korttelissa 1 ja C-sarjan osakkeet korttelissa 2. Autopaikat Oy aikoi jakautua kahdeksi uudeksi yhtiöksi. Toiseen vastaanottavaan yhtiöön oli tarkoitus siirtää korttelissa 1 ja toiseen korttelissa 2 sijaitseva tontti niille rakennettavine autopaikkoineen sekä muu niihin liittyvä muu omaisuus ja velat. A-sarjan osakkeenomistajat saisivat jakautumisvastikkeena kummankin vastaanottavan yhtiön osakkeita yhden kutakin osakettaan vastaan. B-sarjan osakkeenomistajat saisivat sen sijaan vastikkeena vain toisen vastaanottavan yhtiön osakkeita yhden kutakin osakettaan vastaan. Nämä B-sarjan uudet osakkeet tuottaisivat oikeuden käyttää yhtä yhtiön omistamaa autopaikkaa korttelissa 1. C-sarjan osakkeenomistajat saisivat vastaavasti vastikkeena vain toisen vastaanottavan yhtiön osakkeita, jotka oikeuttaisivat käyttämään yhtiön omistamaa autopaikkaa korttelissa 2. Jakautumista koskeva säännöstö edellyttää nimenomaisesti, että jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat vastikkeeksi vastaanottavien yhtiöiden liikkeeseen laskemia osakkeita aikaisemman osakeomistuksensa suhteessa. Säännöksen on katsottu tarkoittavan sitä, että kaikkien osakkeenomistajien on saatava kunkin vastaanottavan yhtiön osakkeita samassa suhteessa kuin he omistavat jakautuvan yhtiön osakkeita. Jakautumista koskevia erityissäännöksiä on sovellettava suppeasti. Autopaikat Oy:n osakkeenomistajat eivät tulisi saamaan kummankin vastaanottavan yhtiön osakkeita samassa suhteessa kuin he omistivat jakautuvan yhtiön osakkeita. Jakautumiselle asetetut edellytykset eivät siten täyttyneet, eikä hakemuksessa kuvattuun järjestelyyn voitu soveltaa TVL 28 §:n ja EVL 52 c §:n säännöksiä jakautumisesta.

KHO 2009:98 Kun A Oyj olisi suunnitellussa jakautumisessa saanut vastikkeena sellaisia kiinteistöyhtiön osakkeita, jotka eivät oikeuttaneet minkään huoneiston tai tilan hallintaan eikä osakkeilla ollut äänioikeutta tai muutoinkaan mitään oikeutta yhtiön varallisuuteen, ei jakautumisen katsottu täyttävän elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n jakautumisella asettamia edellytyksiä.

KVL 48/1999 X:n A Oy:n jakautumisessa saamien B Oy:n ja C Oy:n osakkeiden hankintamenon jakoperusteena käytettiin osakkeiden käypien arvojen suhdetta, jos vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen mukainen suhde poikkesi vähintään 20 % vastaanottaville yhtiöille siirtyneiden nettovarallisuuksien suhteesta. Vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden käypä arvo oli niiden todennäköistä luovutushintaa vastaava määrä heti jakautumisen tultua voimaan. Jos osakkeet noteerattiin pörssissä, osakkeiden käyvän arvon voitiin katsoa muodostuvan viitenä ensimmäisenä päivänä noteerattujen pörssikurssien keskiarvon mukaan.

KVL 91/2000 Osakeyhtiön jakautumisessa muodostettiin kolme yhtiötä. A Oy:lle siirtyvän nettovarallisuuden suhteellinen osuus oli 81,3 prosenttia, B Oy:n osuus 15,7 prosenttia ja C Oy:n osuus 3,0 prosenttia jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta. Hakijan mukaan vastaanottavien yhtiön osakkeiden hankintamenot jakautuisivat käypien arvojen perusteella suhteessa 80,7 prosenttia, 15,6 prosenttia ja 3,7 prosenttia. Tällöin C Oy:n osuus käypien arvojen suhteesta olisi yli 20 prosenttia suurempi kuin yhtiön osuus nettovarallisuuksien mukaisesta suhteesta. Kun otettiin huomioon jakautumisessa muodostettavien yhtiöiden nettovarallisuuksien määrät ja erityisesti se, että järjestelyyn osallistuvan pienimmän yhtiön osuus oli hakijan arvion mukaan 3-4 prosenttia kokonaisuudesta, ei ollut ilmeistä, että vastaanottaville yhtiöille siirtyvien nettovarallisuuksien suhde olennaisesti poikkeaisi näiden yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta. Näissä olosuhteissa vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden hankintamenoiksi katsottaisiin se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastasi vastaanottaville yhtiölle siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta.

KVL 94/2001 A Oyj luovutti kahteen eri liiketoimintansa osaan kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle X Oy:lle, jonka osakekannasta A Oyj omisti 40 % ja B Oyj 60 %. X Oy:n liiketoimintasiirrossa antamien vastikeosakkeiden määrä laskettiin siirrettävän liiketoiminnan ja vastaanottavan X Oy:n muun liiketoiminnan käypien arvojen mukaisessa suhteessa.

KVL 25/2009, ei muutosta KHO 1.12.2009 taltio 3451 Kahden henkilön omistaman A Oy:n oli tarkoitus jakautua osakeyhtiölain 17 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti kolmeksi uudeksi osakeyhtiöksi. A Oy:n osakkeenomistajat saivat jakautumisvastikkeena vastaanottavien yhtiöiden liikkeeseen laskemia uusia osakkeita omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa. Kahdella vastaanottavalla yhtiöllä oli erilajisia osakkeita. Näiden yhtiöiden yhtiöjärjestysten mukaan toisen osakkeenomistajan saamat osakkeet tuottivat pelkästään erikseen määritellyn rajoitetun äänioikeuden. Kyseiset osakkeet eivät tuottaneet mitään oikeuksia vastaanottavan yhtiön varallisuuteen.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n säännöksillä on pantu Suomessa täytäntöön Euroopan yhteisöjen yritysjärjestelydirektiivi 90/434/ETY jakautumisen osalta. Direktiivin mukainen jakautuminen edellyttää muun ohessa, että jakautumisvastikkeena annetaan suhteellisuussäännön mukaisesti vastaanottavien yhtiöiden yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita.

Kun A Oy:n osakkaat saivat jakautumisvastikkeena osakkeita, jotka eivät tuottaneet mitään oikeuksia vastaanottavan yhtiön varallisuuteen, ei osakkaiden katsottu saavan jakautumisvastikkeena kunkin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen jakautumiseen ei sovellettu mainitun lainkohdan säännöksiä jakautumisesta.

Mikäli jakautumissa annettiin jakautumisvastikkeena sellaisia vastikeosakkeita, joilla oli yhtäläiset varallisuus- ja äänioikeudet vastaanottavaan yhtiöön, jakautumiseen sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n säännöksiä jakautumisesta.

KVL 40/2010 A Oy aikoi purkautua selvitysmenettelyttä ja siirtää kaikki varansa ja velkansa viiteen uuteen yhtiöön. Siirretyt varat aiottiin mahdollisesti merkitä vastaanottavien yhtiöiden taseeseen varojen käyvän arvon suuruisena.

 Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n mukaisessa jakautumisessa jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut vähennyskelpoiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla, kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Jakautuvan yhtiön verotuksessa poistamattomat hankintamenot siirtyvät siten sellaisinaan vähennettäväksi vastaanottavan yhtiön verotuksessa.

Edellä mainitun lainkohdan soveltamiselle ei ole säädetty erityisiä kirjanpitokäsittelylle asetettavia edellytyksiä. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n soveltamisen kannalta ei ollut merkitystä sillä, merkittiinkö siirtyvät varat vastaanottavan yhtiön kirjanpitoon jakautuvan yhtiön taseessa olleeseen arvoon vai varojen käypään arvoon.

KVL 28/2011 A Oy aikoi purkautua selvitysmenettelyttä ja siirtää kaikki varansa ja velkansa kahteen uuteen yhtiöön. Toiseen yhtiöön siirrettiin varsinaiseen liiketoimintaan liittyvät varat ja velat, toiseen yhtiöön siirtyi toimitilakiinteistö ja siihen liittyvät velat. Jakautuvan yhtiön osakkeenomistaja sai jakautumisvastikkeena vastaanottavien yhtiöiden osakkeita. Rahavastiketta ei annettu.

Jakautumisessa syntyvään kiinteistöyhtiöön siirtyvien velkojen määrä ylitti sekä varojen verotuksessa vähentämättä olevan määrän että varojen kirjanpitoarvon. Käypään arvoon arvostettuna varat kuitenkin ylittivät velkojen määrän siten, että siirtyvät varat riittivät kattamaan vastaanottavan yhtiön osakepääoman. Jakautumiseen voitiin verotuksessa soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n kokonaisjakautumista koskevia säännöksiä.

KHO 2022:79 A Oy oli keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, jonka osakkaina oli viisi luonnollista henkilöä. A Oy:ssä oli tarkoitus toteuttaa kokonaisjakautuminen, jossa A Oy:n osakkeenomistajat saisivat jakautumisvastikkeena vastaanottavien yhtiöiden osakkeita samassa suhteessa kuin he omistivat jakautuvan yhtiön osakkeita. Rahavastiketta ei annettaisi. Jakautumisessa syntyvien vastaanottavien yhtiöiden osakekannat oli yhtä vastaanottavaa yhtiötä lukuun ottamatta tarkoitus myydä jakautumista seuraavina vuosina. Järjestelyn liiketaloudelliseksi syyksi oli esitetty myytäväksi suunnitellun omaisuuden saattaminen ostajaehdokkaan tahtoa vastaavaan muotoon.

Jakautumisessa syntyvien vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden myynneistä oli tarkoitus sopia A Oy:n osakkeenomistajien ja ostajaehdokkaan välisessä esisopimuksessa. Esisopimuksen mukaan ostajaehdokkaalla oli yksinoikeus sopimuksessa tarkoitettujen osakkeiden ostoon sopimuksen voimassaoloaikana. Esisopimuksessa määriteltiin lisäksi muun ohella osakekauppojen toteutumisen ennakkoehdot ja lopullisen kaupan ehdot. Esisopimuksen mukaan A Oy:n osakkeenomistajilla ei ollut oikeutta tehdä kiinteistöjä tai jakautumisessa perustettavia yhtiöitä koskevia muita kuin tavanomaisia ja niiden hallinnan kannalta tarpeellisia sopimuksia ilman ostajaehdokkaan etukäteen antamaa suostumusta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että jakautuminen ja vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden myöhemmät myynnit eivät olleet unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettuja saman toimenpiteen osia. Jakautumisessa ei annettu rahavastiketta. Jakautuminen täytti elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä jakautumisvastikkeelle asetetut edellytykset ja siten säännöksen muodolliset soveltamisedellytykset.

Kun ratkaistavana oli suunniteltua yritysjärjestelyä koskeva ennakkoratkaisuasia, asiaa tarkasteltiin mahdollisen veronkierron osalta ensin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:n näkökulmasta. Kun otettiin huomioon, että jakautuminen ei merkinnyt omaisuuden arvonnousun poistumista verotuksen piiristä, asiassa ei ollut näytetty syntyvän konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja. Tämän vuoksi jakautumiseen ei ollut edellytyksiä soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:ää. Jakautumiseen ei ollut edellytyksiä soveltaa myöskään verotusmenettelystä annetun lain 28 §:ää. Ennakkoratkaisu verovuosille 2020 ja 2021.

KVL 33/2013 A Oy:n oli tarkoitus jakautua osakeyhtiölain 17 luvun mukaisesti perustettavaan uuteen B Oy:öön ja C Oy:öön siten, että A Oy:n osakkeenomistajille annettaisiin vastikkeena B Oy:n ja C Oy:n osakkeita. Näitä jakautumisvastikkeita tultaisiin mahdollisesti lunastamaan osakeyhtiölain 17 luvun 13 §:n mukaisessa lunastusmenettelyssä noin 3-10 osakkeenomistajalta, joiden omistamat osakkeet edustivat noin 2-4 prosenttia yhtiön osakepääomasta.  Jakautumista vastustaneille osakkeenomistajille osakeyhtiölain säännösten mukaisesti maksettavaa lunastushintaa ei pidetty elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena.

Hakemuksen mukaan oli myös mahdollista, että C Oy ostaisi jakautumista vastustavilta A Oy:n osakkailta heidän osakkeensa ennen jakautumisesta päättävää yhtiökokousta. Kun kyse ei tässä tapauksessa ollut lain nojalla syntyneestä velvollisuudesta lunastaa osakkeita, osakkeenomistajalle jakautumisen yhteydessä tällä tavoin maksettavaa vastiketta pidettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena.

Veron kiertäminen yritysjärjestelyiden yhteydessä

KHO 1999:63 Tilintarkastusta ja verokonsultointia harjoittava yhtiö aikoi jakautua osakeyhtiölain 14 a luvun jakautumista koskevien säännösten mukaisesti kahdeksi uudeksi yhtiöksi. Toinen uusista yhtiöistä tulisi harjoittamaan samaa liiketoimintaa kuin jakautuva yhtiö ennen jakautumista. Toiseen yhtiöön siirrettäisiin sellainen omaisuus, jota ei välttämättä tarvita liiketoiminnassa. Viimeksi mainittu yhtiö realisoisi sille siirtyneen kiinteistöomaisuuden, minkä jälkeen yhtiö purettaisiin viimeistään viiden vuoden kuluessa jakautumisesta. Jakautuminen oli yhtiön mukaan tarpeen muun ohessa yhtiön pääomarakenteen muuttamiseksi sellaiseksi, että yhtiöön voitaisiin saada uusia asiantuntijaosakkaita. Tuosta tavoitteesta huolimatta esitetyin tavoin toteutettavien järjestelyjen pääasiallisena tarkoituksena katsottiin olevan veron kiertäminen tai verotuksen välttäminen, minkä vuoksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain jakautumista koskevat säännökset eivät tulleet järjestelyyn sovellettaviksi. Ennakkoratkaisu vuodelle 1999.

KHO 2013:44 A Oy:n matkailupalveluihin liittyvä liiketoiminta oli päättynyt vuonna 2003, minkä jälkeen yhtiö oli ryhtynyt realisoimaan omistukseensa jääneitä vapaa-ajan asuntoja ja kahta rakentamatonta tonttia. A Oy oli jakautunut kokonaan Kiinteistö Oy L ja Asunto Oy R -yhtiöiksi 31.1.2008. Yhtiölle oli ennen sen jakautumista kertynyt tuloa kiinteistöjen myynnistä ja vuokrauksesta.

Jakautumishetkellä A Oy:llä ei ollut enää liiketoimintaa ja sillä oli vain kaksi 130 kilometrin päässä toisistaan sijaitsevaa kiinteistöä. Yhtiön kahden osakkaan tarkoituksena oli pitää R:n kunnassa sijaitseva kiinteistö itsellään eläkeasuntona ja helpottaa jakautumisella K:n kunnassa sijaitsevan kiinteistön realisointia. Osakkaat myivät Kiinteistö Oy L:n osakkeet 29.8.2008.

 Kyseiseen, osaltaan liiketoiminnan lopettamiseen liittyneeseen järjestelyyn ei ollut sovellettava elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:n veron kiertämistä koskevaa säännöstä pelkästään sillä perusteella, että yhtiö ei ollut enää harjoittanut aktiivista liiketoimintaa. Säännöstä ei ollut sovellettava myöskään sillä perusteella, että järjestelyn yhtenä keskeisenä tarkoituksena oli ollut K:n kunnassa sijaitsevan kiinteistön nopea realisoiminen.

Jakautuneen yhtiön osakkaat ovat kuitenkin voineet alkaa käyttää Asunto Oy R:n omistukseen siirtynyttä asuntoa tuloverolain 53 §:n 1 kohdan mukaisella tavalla ilman vuokranmaksuvelvollisuutta, mikä ei ole ollut mahdollista ennen jakautumista. Asunto voi lisäksi myöhemmin olla myytävissä oman asunnon myyntivoittosäännösten puitteissa siten, että jakautuneen yhtiön omistusaikana kertynyt arvonnousu jää verovapaaksi. Kun järjestelyyn liittyi tällaiset jakautumissäännösten tarkoituksen vastaiset veroedut, oli ilmeistä, että yhtenä järjestelyn pääasiallisista tarkoituksista oli ollut veron kiertäminen tai veron välttäminen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:ssä tarkoitetulla tavalla.

KHO 2013:126 B Oy oli sulautunut 30.4.2007 A Oy:öön, joka oli omistanut B Oy:n osakkeet vuodesta 1996 lähtien. B Oy:öön oli 27.4.2007 sulautunut C Oy, jonka osakkeet B Oy oli omistanut vuodesta 1995. C Oy oli omistanut 40 % A Oy:n osakkeista.

C Oy:llä oli vahvistettuja tappioita verovuosilta 1998 - 2001 yhteensä 623 138,15 euroa, josta verovuodelta 1999 vahvistettu tappio oli ollut 619 847,86 euroa. Asiassa oli kysymys siitä, onko A Oy:llä oikeus vähentää verotettavasta tulostaan nämä tappiot.

A Oy:n keskeisiä perusteluja sulautumisille olivat ristiinomistuksen purkamisella aikaan saatava konsernirakenteen selkiyttäminen, hallintokustannuksista saavutettavat säästöt sekä pääosin A Oy:n osakkaiden C Oy:lle antamien pääomalainojen siirtäminen ja turvaaminen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oy oli esittänyt sulautumisjärjestelyille verotuksesta riippumattomia syitä eikä ollut ilmeistä, että järjestelyiden yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista olisi ollut veron kiertäminen tai veron välttäminen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:ssä tarkoitetulla tavalla. Ne C Oy:n vahvistetut tappiot, joiden siirtymisestä oli kysymys, olivat syntyneet A Oy:n omistusaikana konsernissa harjoitetusta liiketoiminnasta. Vahvistettujen tappioiden siirtymistä vastaanottavalle yhtiölle ei ollut pidettävä yritysjärjestelysäännösten kannalta vieraana veroetuna.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:n soveltamiselle sulautumisiin ei ollut perusteita. Korkein hallinto-oikeus kumosi Turun hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi voimaan verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen, jonka mukaan A Oy:lle oli siirtynyt sulautumisten seurauksena 623 138,15 euroa C Oy:lle vahvistettuja tappioita.

KHO 2014:66 N oli eräiden muiden A Oyj:n johtoon kuuluvien henkilöiden kanssa perustanut B Oy:n, jonka koko osakekannan he omistivat. B Oy oli hankkinut A Oyj:n osakkeita, joiden hankinta oli rahoitettu noin yhden viidesosan osuudelta B Oy:n osakepääomalla ja muutoin sen A Oyj:ltä näiden osakkeiden hankintaa varten saamalla lainalla. Lainan vakuutena olivat sillä hankitut A Oyj:n osakkeet ja lainan ehdot sisälsivät muun muassa mahdollisuuden lisätä lainan korko sen pääomaan mikäli B Oy ei pystynyt maksamaan korkoa sekä mahdollisuuden lykätä lainan takaisinmaksua, mikäli järjestelyn purkamista lykätään osakassopimuksen perusteella. Osakassopimuksen osapuolina olivat B Oy:n osakkeenomistajat ja A Oyj. Osakassopimuksen mukaan B Oy:llä ei ollut muuta toimintaa kuin A Oyj:n osakkeiden omistaminen B Oy:n osakkeenomistajien puolesta. Osakassopimuksessa oli sovittu muun ohessa järjestelyyn osallistuneen henkilön ja A Oyj:n välisen työsuhteen päättymisen vaikutuksesta sekä B Oy:n osakkeisiin ja sen omistamiin A Oyj:n osakkeisiin sovellettavista panttaus- ja luovutusrajoituksista. Osakassopimuksessa oli myös sovittu, että osakassopimuksen tarkoittama A Oyj:n osakkeiden omistusta koskeva järjestely puretaan tietyn ajankohdan jälkeen A Oyj:n hallituksen ja B Oy:n osakkeenomistajien 2/3:n päätöksellä siten, että järjestelyn mahdollinen tuotto maksetaan B Oy:n osakkeenomistajille A Oyj:n osakkeina ensisijaisesti siten, että B Oy sulautuu A Oyj:öön osakeyhtiölain mukaisesti. Järjestely voitiin purkaa myös siten, että B Oy myy omistamiaan A Oyj:n osakkeita joko A Oyj:lle tai kolmannelle ja maksaa näin saamillaan varoilla A Oyj:ltä saamansa lainan takaisin, minkä jälkeen B Oy puretaan siten, että sen osakkeenomistajat saavat jako-osuutena A Oyj:n osakkeita. Järjestelyn purkamisessa voitiin käyttää myös muita keinoja. Osakassopimuksessa oli sovittu järjestelyn purkamisen lykkäämisestä siinä tapauksessa, että A Oyj:n osakkeiden kurssi purkamiseen suunniteltuna ajankohtana alitti järjestelmään hankittujen A Oyj:n osakkeiden keskihinnan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kysymyksessä olevaa järjestelyä, kun otettiin huomioon järjestely kokonaisuutena, oli arvioitava veronkiertosäännösten perusteella. Tämä merkitsi sitä, että N:n järjestelystä saamaa tuloa voitiin tietyin rajoituksin pitää työsuhteen perusteella saatuna ansiotulona.

KHO 2016:115 Rakennusalan liiketoimintaa harjoittaneiden yhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n kokonaisjakautumiset oli toteutettu vuonna 2005 elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n mukaisesti. Jakautumisille oli katsottu olleen verotuksessa hyväksyttävät liiketaloudelliset syyt. Jakautumisissa syntyneet Z Oy ja R Oy oli purettu noin kahden vuoden kuluttua jakautumisten jälkeen. A oli ollut osakkaana sekä jakautuneissa että puretuissa yhtiöissä.

Asiassa oli kysymys siitä, tuleeko A:n Z Oy:stä ja R Oy:stä saamien jako-osuuksien verotukseen soveltaa luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä vai VML 28 §:n veron kiertämistä ja VML 29 §:n peiteltyä osinkoa koskevia säännöksiä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että verovelvollinen voi lopettaa omistamansa yhtiön toiminnan ja purkaa yhtiön, eikä yhtiön purkamiselle lähtökohtaisesti tarvitse esittää liiketaloudellisia syitä. Tässä tapauksessa asiaa oli kuitenkin arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon aiemmat yhtiöiden jakautumiset, joiden seurauksena nyt kysymyksessä olevat yhtiöt olivat syntyneet. X Oy:n ja Y Oy:n jakautumisten keskeisenä syynä oli ollut tavoite myydä yhtiöt, joten jakautumisille oli ollut verotuksesta riippumaton liiketaloudellinen syy.

Nyt Z Oy:n ja R Oy:n purkamisen jälkeen tarkasteltaessa järjestelyjä kokonaisuutena ei voitu pitää ilmeisenä, että jakautumiset olisivat olleet vain välivaihe ja että järjestelyjen todellisena syynä olisi ollut jakautumisissa syntyneiden yhtiöiden myöhempi purkaminen ja sen seurauksena osingonjaon verotusta lievempi luovutusvoiton verotus. Näin ollen yhtiöiden purkamisiin ei voitu soveltaa VML 28 §:n veronkiertosäännöstä.

A:n Z Oy:stä ja R Oy:stä saamia jako-osuuksia ei tullut katsoa peitellyksi osingoksi, vaan niiden verottamiseen tuli soveltaa luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä.

KHO 2017:78 A Oy harjoitti sijoitustoimintaa, ja X omisti sen koko osakekannan. B Oy toimi puualalla, ja X omisti sen osakekannasta 50,60 prosenttia. Tarkoituksena oli järjestää osakevaihto siten, että A Oy toteutti osakeannin ja X merkitsi osakeannissa kaikki osakkeet omistamillaan B Oy:n osakkeilla. Osakevaihdon jälkeen A Oy omistaisi 50,60 prosenttia B Oy:n osakkeista. Järjestelyssä ei käytettäisi rahavastiketta. Ennakkoratkaisuhakemuksessa järjestelyn liiketaloudelliseksi syyksi oli esitetty muun ohessa se, että tavoitteena oli keskittää X:n sijoitus- ja osakevarallisuuden omistaminen ja hallinnointi A Oy:öön.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että toiminnan uudelleenjärjestely oli lähtökohtaisesti hyväksyttävä taloudellinen syy järjestelylle. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:n veron kiertämistä koskeva säännös voi tulla sovellettavaksi vain, jos kysymys on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetusta oikeuden väärinkäytöstä. Koska asiassa ei näytetty syntyvän konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja, järjestelyn tueksi esitetyt liiketaloudelliset perusteet eivät tulleet enemmälti punnittaviksi. Edellytyksiä mainitun säännöksen soveltamiselle ei ollut. Luovutukseen sovellettiin tuloverolain 45 §:n 5 momentin ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:n osakevaihtoa koskevia säännöksiä, joiden perusteella osakevaihdossa mahdollisesti syntyvää voittoa ei katsota ennakkoratkaisun hakijan X:n verotuksessa veronalaiseksi tuloksi eikä tappiota vähennyskelpoiseksi menoksi.

KHO 2021:65 Rakennusliiketoimintaa harjoittavan konsernin emoyhtiö A Oy omisti B Oy:n koko osakekannan. B Oy:n tarkoituksena oli toteuttaa osakeanti, jossa A Oy merkitsisi kaikki osakkeet ja jossa A Oy luovuttaisi apporttiomaisuutena omistamansa, vaihto-omaisuuteen luettujen kuuden asunto-osakeyhtiön osakekannat. Järjestelyssä ei käytettäisi rahavastiketta. Luovutusten jälkeen asunto-osakeyhtiöiden osakkeet olisivat B Oy:n vaihto-omaisuutta. B Oy toimisi sanottujen asunto-osakeyhtiöiden perustajaurakoitsijana eli luovuttaisi rakennusurakat asunto-osakeyhtiöille ja myisi asunto-osakeyhtiöiden osakkeet edelleen. Järjestelyn liiketaloudelliseksi syyksi oli esitetty muun ohella A Oy:n toiminnan selkeyttäminen ja vakauttaminen suuntaamalla perustajaurakointia erityisesti tytäryhtiöiden alaisuuteen sekä B Oy:n aluillaan olevan perustajaurakointitoiminnan kannalta välttämättömien RS-referenssien hankkiminen. A Oy:n omistamien asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden käypä arvo osakeluovutusten hetkellä ja siten niiden hankintameno B Oy:n verotuksessa oli olennaisesti suurempi kuin niiden hankintameno A Oy:n verotuksessa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi osakeluovutusten olevan vain välivaihe järjestelyssä, jonka lopullisena todellisena tarkoituksena oli vaihto-omaisuuteen luettavien asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden myyminen ja niiden hankintamenojen kasvattamisen muodossa kertyvän lopullisen veroedun kerryttäminen. Järjestelyssä katsottiin syntyvän konkreettinen ja verojärjestelmälle vieras veroetu. Kun sanottua veroetua punnittiin suhteessa järjestelylle esitettyihin liiketaloudellisiin perusteisiin, katsottiin olevan ilmeistä, että järjestelyn yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista oli veron kiertäminen tai veron välttäminen. Tämän vuoksi asunto-osakeyhtiöiden osakekantojen luovutuksiin ei voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:ää. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2019. Laki elinkeinotulon verottamisesta 52 h §

Ks. ja vrt. KHO 2017:78

Jakautuminen, johon ei sovelleta EVL 52 c §:ää

KVL 77/2004 A Oy jakautuu osakeyhtiölain 14 a luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti siten, että osa sen varoista ja veloista siirtyy selvitysmenettelyttä perustettavalle yhtiölle B Oy:lle. A Oy:n sidottua omaa pääomaa alennetaan jakautumisen yhteydessä määrällä, joka tulee vastaanottavana yhtiönä olevan B Oy:n osakepääomaksi. A Oy:n osakkeenomistajille annetaan vastikkeena perustettavan B Oy:n osakkeita samassa suhteessa kuin he omistavat A Oy:n osakkeita.

Hakemuksessa tarkoitetussa osittaisessa jakautumisessa varallisuuden siirtämistä vastaanottavalle yhtiölle pidettiin A Oy:n verotuksessa tulon realisoivana luovutuksena. Siirrettyjen varojen luovutushintana pidettiin niiden käypää arvoa. Osittaisessa jakautumisessa A Oy ei purkautunut verotuksessa. Osittainen jakautuminen aikaansai A Oy:n osakkaan X:n verotuksessa tulon realisoivan luovutuksen. X sai hänelle siirtyneiden B Oy:n osakkeiden käyvän arvon suuruisen pääomatulon, jota vastaavan osan omistamiensa A Oy:n osakkeiden hankintamenosta hän sai vähentää.

7.2 Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

C - 28/95 Leur Bloem tiivistelmä

Eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojen siirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annettua direktiiviä 90/434/ETY on tulkittava siten, että sillä käyttöön otettua yhteistä verojärjestelmää, joka sisältää erilaisia verotuksellisia etuja, sovelletaan erotuksetta kaikkiin liiketoimiin, joissa on kyse sulautumisesta, diffuusiosta, varojen siirrosta ja osakkeiden vaihdosta, ottamatta huomioon niiden syitä, olivatpa ne sitten rahoituksellisia, taloudellisia tai pelkästään verotuksellisia.

Tästä seuraa, että direktiivin 2 artiklan d alakohdassa, jossa määritellään osakkeiden vaihdolla suoritettavan sulautumisen käsite, ei vaadita, että direktiivin 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettu hankkiva yhtiö itse harjoittaa yritystoimintaa tai että kyseessä on kahden yhtiön yritystoiminnan pysyvä yhdistäminen rahoitukselliseksi ja taloudelliseksi kokonaisuudeksi. Se, että siitä luonnollisesta henkilöstä, joka oli hankittujen yhtiöiden ainoa osakkeenomistaja ja johtaja, tulee hankkivan yhtiön ainoa osakkeenomistaja ja johtaja, ei myöskään estä katsomasta kyseistä liiketointa osakkeiden vaihdolla suoritettavaksi sulautumiseksi.

Direktiivin 90/434/ETY 11 artiklaa on tulkittava siten, että kun kansalliset viranomaiset valvovat, onko suunnitellun liiketoimen ainoana tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena veropetos tai veron kiertäminen, niiden on joka tapauksessa tutkittava liiketoimi kokonaisuudessaan. Tällainen tutkinta on voitava saattaa tuomioistuinten harjoittaman valvonnan kohteeksi.

Direktiivin 90/434/ETY 11 artiklassa tarkoitetun hyväksyttävän taloudellisen syyn käsitettä on tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan muuta kuin pelkän verotuksellisen edun, kuten horisontaalisen tappiontasauksen, tavoittelua.

C - 126/10 Foggia

Eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojensiirtoihin ja osakkeidenvaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun direktiivin 90/434 11 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kun kyse on liiketoimesta, jossa kaksi samaan konserniin kuuluvaa yhtiötä sulautuu, olettamaan siitä, ettei kyseistä liiketointa ole toteutettu edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla ”hyväksyttävästä taloudellisesta syystä”, voi johtaa se, ettei sulautuva yhtiö sulautumisen ajankohtana harjoita minkäänlaista toimintaa, sillä ei ole yhtäkään rahoitusosuutta muista yhtiöistä ja se pelkästään siirtää vastaanottavaan yhtiöön sellaisia verotuksessa huomioitavia tappioita, joiden määrä on suuri ja joiden alkuperää ei ole määritetty, vaikka kyseisellä liiketoimella on positiivinen vaikutus konsernin rakenteellisten kustannusten kannalta. Kansallisen tuomioistuimen asiana on tarkistaa kaikki sen ratkaistavana olevalle oikeusriidalle ominaiset olosuhteet huomioon ottaen, täyttyvätkö kyseisessä oikeusriidassa sellaiset tekijät, joiden perusteella mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla oletetaan, että kyse on veropetoksesta tai veron kiertämisestä.

Direktiivin 90/434 11 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut uudelleenjärjestelyn ja järkeistämisen käsitteet on näin ollen ymmärrettävä siten, että niillä tarkoitetaan muuta kuin pelkän verotuksellisen edun tavoittelua ja että uudelleenjärjestely tai järkeistäminen, jolla tavoitellaan ainoastaan tällaista päämäärää, ei voi olla mainitussa säännöksessä tarkoitettu hyväksyttävä taloudellinen syy. Mikään ei näin ollen ole lähtökohtaisesti esteenä sille, että sulautuminen, joka johtaisi konsernin sellaiseen uudelleenjärjestelyyn tai järkeistämiseen, joka mahdollistaa konsernin hallinto- ja hallinnointikulujen vähentämisen, on hyväksyttävä taloudellinen syy. Näin ei kuitenkaan ole sellaisen absorbtiosulautumisen tapauksessa, jonka osalta ilmenee, että kun otetaan huomioon saavutettu verotuksellinen etu, konsernin rakenteellisissa kustannuksissa saavutetut säästöt ovat täysin marginaalisia.

C-43/00 Andersen og Jensen ApS tiivistelmä

Eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojensiirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun direktiivin 90/434/ETY 2 artiklan c ja i alakohtaa on tulkittava siten, että kyseessä ei ole tässä direktiivissä tarkoitettu varojensiirto, joka toteutetaan siirtämällä toimiala, mikäli liiketoimen yhteydessä siirtävälle yhtiölle jää sen ottaman huomattavan lainan rahamäärä ja siihen liittyvät vastuut siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle. Jotta direktiivi koskisi varojensiirtoa, on välttämätöntä, että tiettyyn toimialaan liittyvät varat ja vastuut siirretään kokonaisuudessaan.

Tältä osin on merkityksetöntä, jääkö siirtävään yhtiöön pieni osakeomistus kolmannessa yhtiössä, sillä tämä ei estä sellaisen toimialan siirtämistä, joka ei liity mitenkään tähän osakeomistukseen.

Sitä, koskeeko varojensiirto direktiivin 90/434/ETY 2 artiklan i alakohdassa tarkoitettua itsenäistä toimintaa, toisin sanoen omavaraiseen toimintaan kykenevää yksikköä, on arvioitava ensiksi toiminnalliselta kannalta - siirretyillä varoilla on voitava toimia itsenäisen yrityksen tavoin tarvitsematta turvautua investointeihin tai uusiin varojensiirtoihin - ja vasta toiseksi taloudelliselta kannalta, ja tämä arvioiminen on jätettävä kansalliselle tuomioistuimelle, jonka on otettava huomioon kunkin yksittäistapauksen erityiset olosuhteet. Näin on etenkin silloin, kun vastaanottavan yhtiön tulevaa likviditeettitarvetta varten rahoitusyhtiön on myönnettävä tälle käyttöluotto, jonka vakuudeksi annetaan tämän yhtiön osakepääomaa edustavia osakkeita.

 

johtava veroasiantuntija Lauri Savander

johtava veroasiantuntija Hannu Luukela

Sivu on viimeksi päivitetty 15.8.2023