Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Tietoa työnantajasuorituksista

Työnantajasuorituksia ovat ennakonpidätykset työntekijän palkasta tai muusta suorituksesta sekä työnantajan sairausvakuutusmaksu. 

Tämä ohje koskee kaikkia yrityksiä ja yhteisöjä, jotka toimivat työnantajana. Työnantajana toimiville kotitalouksille on eri ohjeet

Ennakonpidätys

Työnantajan on perittävä työntekijän palkasta verot ennakonpidätyksenä. Ennakonpidätys yksityishenkilön palkasta tai työkorvauksesta toimitetaan hänen verokorttinsa mukaisesti. Jos henkilö ei esitä verokorttia tai häntä ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin, ennakonpidätysprosentti on 60 %.

Työkorvauksen saaja voi olla myös yhteisö (esimerkiksi osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys tai säätiö) tai yhtymä (esimerkiksi avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö tai laivanisännistö).

Jos yhteisö tai yhtymä on merkitty ennakkoperintärekisteriin, ennakonpidätystä ei tarvitse toimittaa.

Jos yhteisöä tai yhtymää ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin, ennakonpidätys työkorvauksesta on 13 %. Jos työkorvauksen saajalla on verokortti ja sen veroprosentti on pienempi kuin 13 %, ennakonpidätys toimitetaan kuitenkin verokortin mukaan.

Jos työn tekee liikkeen- ja ammatinharjoittaja (toiminimi), ennakonpidätys tehdään yrittäjän verokortin mukaan. Jos yrittäjä ei esitä verokorttia, ennakonpidätys on 60 %. Ennakonpidätys lasketaan arvonlisäverottomasta työkorvauksesta.

Lue lisää:

Työnantajan sairausvakuutusmaksu

Työnantajan on maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksua, jos työntekijä on sairausvakuutuslain mukaan vakuutettu Suomessa. Sairausvakuutusmaksua ei makseta palkoista, jotka on maksettu alle 16-vuotiaalle tai 68 vuotta täyttäneelle.

Jos työntekijälle ulkomaantyöskentelystä maksettu palkka on verovapaata (tuloverolaki 77 §) eikä työntekijälle ole määritelty ulkomaantyöskentelyajalle vakuutuspalkkaa, työnantajan sairausvakuutusmaksu maksetaan ennakonpidätyksen alaisen palkan perusteella. Urheilijalle maksetun palkan perusteella on maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu.

Normaalisti sairausvakuutusmaksu lasketaan ennakonpidätyksen alaisten palkkojen yhteismäärästä. Sairausvakuutusmaksuprosentti on kaikille työnantajille sama. Kunkin vuoden maksuprosenttia sovelletaan sinä vuonna maksettaviin palkkoihin. Sillä ei ole merkitystä, miltä ajalta palkka on ansaittu.

Sairausvakuutusmaksu on maksettava, vaikka ennakonpidätystä ei voitaisi toimittaa. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun palkka maksetaan pelkkänä luontoisetuna tai palkasta ei verokortin mukaan tarvitse tehdä ennakonpidätystä. Työkorvauksesta ei makseta sairausvakuutusmaksua.

Lue lisää:

Sivu on viimeksi päivitetty 2.1.2022