Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verosta vapauttaminen

Ohje koskee sekä henkilö- että yritys- ja yhteisöasiakkaita.

Veron maksamisesta voi saada vapautuksen vain erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa. Vapautuksen voi saada veron ja viivästysseuraamusten maksamisesta joko osittain tai kokonaan.

Vapautusta ei myönnetä tuloveron ennakosta ennen verotuksen päättymistä. Oman verotuksesi päättymispäivän näet saamastasi verotuspäätöksestä tai OmaVerosta.

Voit hakea vapautusta veron tai viivästysseuraamusten maksamisesta, jos maksukykysi on olennaisesti heikentynyt esimerkiksi sairauden, työttömyyden, elatusvelvollisuuden tai muun erityisen syyn takia. Tietyt olosuhteet eivät sellaisenaan tarkoita, että veronmaksukyky olisi alentunut. Vapautusta ei siten myönnetä yksinomaan sen perusteella, että hakemuksen perusteena on esimerkiksi sairaus tai työttömyys, vaan päätöstä harkittaessa arvioidaan perusteen vaikutusta veronmaksukykyyn. Myöskään esimerkiksi pienituloisuus tai velkaantuneisuus eivät yksinään ole erityinen syy verosta vapauttamiseen.

Yritystoimintaan liittyvistä verovelvoitteista (esimerkiksi arvonlisäveroista) ei lähtökohtaisesti myönnetä vapautusta yritystoimintaa jatkaville yrittäjille ja yrityksille. Yritys voi hakea vapautusta lähinnä erityisten kohtuussyiden perusteella. Yritystoiminnan jatkuessa vapautusta ei yleensä myönnetä veronmaksukyvyn alentumisen perusteella.

Verohallinto voi myöntää vapautuksen valtiolle maksettavista veroista, kuten valtion tuloverosta ja perintö- ja lahjaverosta. Verohallinto ratkaisee myös kunnallisveroa, kiinteistöveroa ja sairasvakuutusmaksua koskevat hakemukset, ellei kunta ole pitänyt ratkaisuvaltaa itsellään.

Katso luettelo ratkaisuvallan pidättäneistä kunnista

Jos sinulle myönnetään vapautus kunnallisverosta, saat vastaavan vapautuksen automaattisesti myös kirkollisverosta. Jos haet vapautusta vain kirkollisverosta, asian ratkaisee seurakunta.

Vapautushakemuksen jättäminen ei vielä keskeytä veron perintää. Perintä lopetetaan vain, jos vapautus myönnetään.

Miten vapautusta haetaan?

Voit hakea vapautusta OmaVerossa, kirjallisesti lomakkeella Hakemus verosta vapauttamiseksi (7302) tai vapaamuotoisella hakemuksella.

Hakemuksessa on oltava

  • henkilötiedot
  • maininta siitä, mistä verosta haet vapautusta
  • perustelut
  • päiväys ja allekirjoitus
  • valtakirja (jos hakemuksen tekee asiamies).

Lähetä hakemus osoitteeseen: 

Verohallinto
Perintä
PL 6002
00052 VERO

Voit liittää hakemukseen asiakirjoja, kuten lääkärintodistuksen tai todistuksen työttömyydestä. Jos haet vapautusta perintöverosta, ilmoita lisäksi vainajan nimi, henkilötunnus ja kotikunta kuolinhetkellä.

Älä lähetä Verohallintoon mitään alkuperäisiä tositteita, kopiot riittävät. Verohallinto arkistoi hakemuksen ja sen liitteet sähköisinä tallenteina. Tallennuksen yhteydessä Verohallinnolle lähetetyt paperiset asiakirjat hävitetään.

Vapautuksesta annetaan kirjallinen päätös

Asian ratkaisemista varten tehdään kokonaisarvio maksukyvystäsi. Arviossa otetaan huomioon sekä sinun että perheesi käytettävissä olevat tulot ja varallisuus.

Hakemuksen käsittelyaika on noin 2–4 kuukautta. Päätökseen ei voi hakea muutosta valittamalla. Voit kuitenkin tehdä uuden hakemuksen, jos sinulle tulee uusia perusteita.

Sivu on viimeksi päivitetty 15.2.2024