Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Muutoksenhaku autoverotukseen

Voit hakea muutosta autoveroa koskevaan päätökseen verotuksen oikaisulautakunnalta. Muutosta voi hakea sellaiseen päätökseen, jonka liitteenä on muutoksenhakuohje.

1

Milloin oikaisuvaatimuksen voi tehdä?

Voit tehdä oikaisuvaatimuksen 3 vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä.

  • Autovero: verovuosi on se kalenterivuosi, jonka aikana ajoneuvo on otettu verolliseen käyttöön.
  • Autoveron palauttaminen: verovuosi on se kalenterivuosi, jonka aikana Verohallinto on tehnyt asiassa päätöksen.

Oikaisuvaatimus voidaan kuitenkin aina tehdä 60 päivän kuluessa päivästä, jona muutoksenhakuun oikeutettu on saanut päätöksestä tiedon. 

Esimerkki: Otat ajoneuvon verolliseen käyttöön 1.9.2022 ja saat siitä autoveropäätöksen 2.1.2023. Koska veron suorittamisvelvollisuus syntyy ajoneuvon verollisen käyttöönoton ajankohdan mukaan, voit tehdä oikaisuvaatimuksen vuoden 2025 loppuun mennessä. Jos saat päätöksen vasta vuoden 2025 lopussa, voit kuitenkin hakea oikaisua 60 päivän kuluessa siitä, kun saat autoverotuspäätöksen.

Poikkeus! Jos saat erillispäätöksen – esimerkiksi siitä, että tietosi on lisätty autoveroilmoittajien rekisteriin tai olet saanut laiminlyöntimaksun – oikaisuvaatimus on tehtävä 60 päivän kuluessa siitä, kun olet saanut päätöksen. Muutoksenhakuaika on siten huomattavasti lyhyempi kuin kolme vuotta. 

Jos vuoden viimeinen päivä on lauantai tai sunnuntai, määräpäivä on seuraava arkipäivä. Oikaisuvaatimuksen pitää olla perillä Verohallinnossa määräpäivänä viimeistään klo 16.15.

Tarkista muutoksenhakuaika aina myös päätöksen liitteenä olevasta muutoksenhakuohjeesta.

Muutoksenhaku päätöksiin, jotka tehty ennen 1.1.2021:
Verotuspäätökseen ja veron palauttamista koskevaan päätökseen voit hakea oikaisua 3 vuoden kuluessa päätöksen antamista seuraavan vuoden alusta. Oikaisuvaatimuksen voi kuitenkin aina tehdä 60 päivän kuluessa päivästä, jona muutoksenhakuun oikeutettu on saanut päätöksestä tiedon. Muussa asiassa määräaika on 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista.

2

Näin teet oikaisuvaatimuksen

Voit tehdä oikaisuvaatimuksen OmaVerossa.

Siirry OmaVeroon

  1. Kun olet kirjautunut OmaVeroon, valitse linkki Veroasiat.
  2. Valitse kohdasta Oikaisuvaatimukset linkki Kaikki oikaisuasiat.
  3. Valitse linkki Oikaisuvaatimus autoverotukseen.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös vapaamuotoisesti. Ilmoita silloin vaatimuksessa seuraavat tiedot:

  • muutoksenhakijan nimi ja henkilötunnus tai Y-tunnus
  • mihin päätökseen haet muutosta
  • miten vaadit verotusta muutettavaksi
  • mitkä ovat perusteet, joilla vaadit muutosta
  • allekirjoitus (Jos joku muu tekee oikaisuvaatimuksen puolestasi, liitä mukaan valtakirja.)
  • oikaisuvaatimukseen asiakirjat, joihin vetoat, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu Verohallintoon.

Lähetä oikaisuvaatimus osoitteeseen: Verohallinto, Autoverotus, PL 20, 00052 VERO.

3

Kun olet tehnyt oikaisuvaatimuksen

Jos sinulla on veroa maksettavana, maksa vero viimeistään eräpäivänä, vaikka olisit tehnyt oikaisuvaatimuksen. Tarvittaessa voit hakea maksujärjestelyä tai veron ulosoton kieltoa.

Voit seurata oikaisuvaatimuksen käsittelyä OmaVerossa: Valitse välilehti Veroasiat ja sen jälkeen kohdasta Ilmoitusten ja hakemusten tila linkki Käsittelytilanteen seuranta.

Kun oikaisuvaatimuksesi on käsitelty, saat päätöksen siitä OmaVeroon ja postitse kotiin. Voit tarkistaa arvion käsittelyajoista.

Lisätietoa ja ohjeita oikaisuista

Vero pitää maksaa viimeistään eräpäivänä, vaikka olisit hakenut oikaisua verotukseen. Maksamattomalle verolle kertyy viivästyskorkoa.

Ota yhteyttä Verohallinnon palvelunumeroon 029 497 026 (Maksuliikenne), niin saat tarvittavat maksuohjeet. Löydät maksutiedot myös OmaVerosta: Näin maksat veroja tai tarkistat maksutiedot OmaVerossa.

Jos veron maksaminen eräpäivänä aiheuttaa vaikeuksia, sinun kannattaa selvittää, voisitko saada maksujärjestelyn. Lue lisää maksujärjestelyn hakemisesta

Jos oikaisuvaatimuksesi hyväksytään eikä sinulla ole muita verovelkoja, liikaa maksamasi vero palautetaan automaattisesti korkoineen takaisin sinulle.

Täytäntöönpanon keskeyttäminen tarkoittaa sitä, että oikaisuvaatimuksen käsittelyn aikana vero ei mene ulosottoon tai jo käynnistynyt ulosotto keskeytetään. Voit hakea täytäntöönpanon keskeyttämistä samalla kun teet oikaisuvaatimuksen tai erikseen myöhemmin.

Jos aiot maksaa veron kokonaan oikaisuvaatimuksestasi huolimatta, täytäntöönpanon keskeytystä ei kannata hakea.

Huomaa, että jos haet täytäntöönpanon keskeytystä

  • verolle kertyy viivästyskorkoa myös keskeytyksen ajalta eli veron alkuperäisestä eräpäivästä maksupäivään asti
  • veronpalautuksiasi ei voida käyttää jäännösverojen maksuksi
  • et voi saada verovelkatodistusta eli todistusta verojen maksamisesta.

Ulosotto voidaan estää joko kokonaan tai rajoitetusti

Veron täytäntöönpano voidaan keskeyttää kahdella eri tavalla:

  • Kokonaan: Vero ei mene ulosottoon eikä veroon käytetä veronpalautuksiasi eikä Verohallinnolle tekemiäsi maksuja.
  • Rajoitetusti: Veronpalautuksiasi sekä muita maksuja voidaan käyttää veroon, vero voidaan lähettää ulosottoon, ja myös muuta omaisuutta voidaan ulosmitata. Ulosottoviranomainen ei kuitenkaan saa myydä ulosmitattua omaisuutta ennen kuin asiasi on lopullisesti ratkaistu.

Veron täytäntöönpano voidaan keskeyttää kokonaan vain silloin, jos veroa ei ole vielä ehditty lähettää ulosottoon.

Jos oikaisuvaatimuksesi hylätään, samalla hylätään myös pyyntösi täytäntöönpanon keskeyttämisestä. Tällaisessa tilanteessa maksamaton vero voidaan lähettää ulosottoon. Ulosottoviranomainen ei kuitenkaan saa myydä esimerkiksi kiinteistöjä, asunto-osakeyhtiön osakkeita eikä keskinäisen kiinteistöyhtiön osakkeita sinä aikana, jolloin oikaisuvaatimuksesi on käsittelyssä.

Lue lisää syventävästä vero-ohjeesta: Täytäntöönpanon keskeyttäminen

Voit perua tekemäsi oikaisuvaatimuksen joko osittain tai kokonaan. Valitse OmaVerossa välilehti Veroasiat. Valitse sen jälkeen kohdasta Oikaisuvaatimukset linkki Oikaisuvaatimuksen peruminen.

Myös Verohallinto voi oikaista verotustasi sen jälkeen, kun verotuksesi on päättynyt. Tämä johtuu siitä, että Verohallinto voi saada jälkikäteen verotukseesi vaikuttavaa tietoa. Tällaisen oikaisun seurauksena voit joko saada veronpalautusta tai joutua maksamaan lisää veroa. Verohallinto voi oikaista esimerkiksi tuloverotusta, kiinteistöverotusta arvonlisäverotusta tai työnantajasuorituksia omasta aloitteestaan.  

Verohallinto voi oikaista verotustasi vastaavassa määräajassa kuin jos itse tekisit oikaisuvaatimuksen − eli 3 vuoden kuluessa verovuotta seuraavan vuoden alusta.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä kuitenkin aina vähintään 60 päivän kuluessa siitä, kun olet saanut päätöksen.

Joissakin tapauksissa Verohallinto voi pidentää oikaisuaikaa 1 vuodella ja erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa 6 vuodella.

Määräajat ovat erilaiset myös silloin, jos tarve muuttaa verotusta johtuu rikosprosessista.

Jos olet tyytymätön Verohallinnon aloitteesta tehtyyn oikaisuun, voit hakea siihen muutosta tekemällä oikaisuvaatimuksen.

Lue lisää syventävistä vero-ohjeista:

Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen voi hakea muutosta tekemällä valituksen hallinto-oikeuteen. Tarkista määräaika sekä ohjeet valituksen tekemiseen valitusosoituksesta, joka on saamasi päätöksen liitteenä.

Sivu on viimeksi päivitetty 3.1.2023