Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verohallinnon tilastoja: Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Tietokantataulukot
 

Verohallinnon lokakuussa 2015 keräämät verojen nettokertymät olivat yhteensä 4 424 miljoonaa euroa. Laskua vuodentakaiseen tuli 86 miljoonaa (-1,9 %). Tammi-lokakuussa 2015 Verohallinto keräsi veroja yhteensä 47 461 miljoonaa, joka oli 737 miljoonaa (+1,6 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.

 

Kuva1_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Tuoreimman kuukauden verokertymä

Kumulatiivinen verokertymä vuoden alusta

Verokertymien aikasarjat veroryhmittäin 2011-2015

 

Kuva2_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Lokakuu oli jo kolmas kuukausi peräjälkeen, jolloin nettokertymä laski viime vuodesta. Syyt ovat olleet kuitenkin satunnaisluonteisia eivätkä esimerkiksi vallitsevaan suhdannekehitykseen liittyviä (2014 elokuussa suuret osinkoihin liittyvät ennakonpidätykset ja lähdevero, 2015 syyskuussa suuret osinkojen lähdeveron palautukset, 2014 lokakuussa suuret yhteisöjen ennakon täydennysmaksut sekä vanhoja verovuosia koskevat jäännösverot). Joka tapauksessa näiden tapahtumien johdosta alkuvuonna nähty verotulojen kasvuvauhti on hidastunut ja koko vuoden verokertymä ei ehkä sittenkään tule yltämään 55 miljardiin (vuonna 2014 kertyi yht. 54,0 miljardia). Lisäriskin tuleville verokertymille aiheuttaa syyskuussa nähtyjen osinkojen lähdeveron palautusten taustalla oleva oikeuskäytännön muutos, jonka perusteella suuria palautuksia tulee todennäköisesti lisää jatkossa.
 

Kuva3_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Verohallinnon keräämien verotulojen määrä on kasvanut viime vuosien aikana nopeasti. Kuten kuviosta 3 käy ilmi, finanssikriisin jälkimainingeista on noustu jo reilun 10 miljardin verran ylöspäin nimellisen BKT:n vanavedessä ja veroperusteissa tapahtuneiden kiristysten avittamana. Inflaatiopuhdistettuna 2015 kertymä on kutakuinkin samaa tasoa kuin vuonna 2008 ennen finanssikriisin tuomaa romahdusta verotuloihin.


Kuva4_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Verotulojen kehitykseen vaikuttavat oleellisesti taloudellisessa aktiviteetissa sekä veroperusteissa tapahtuneet muutokset. Verojen kokonaisnettokertymät ovat vuosina 2003–2011 seuranneet vuositasolla bruttokansantuotteen kehitystä varsin tarkasti.

Vuosina 2012–2014 tähän on kuitenkin tullut muutos, sillä verokertymät ovat kasvaneet, vaikka reaalinen bruttokansantuote on supistunut. Tähän on kaksi pääsyytä. Ensinnäkin, koska verokertymätkin ovat nimellisiä, käyvin hinnoin laskettu nimellinen bruttokansantuote kuvaa paremmin verokertymien muutossuuntaa. Inflaation vaikutuksesta nimellinen BKT on kasvanut vuosina 2012–2014 aivan niin kuin verokertymätkin.

Toiseksi, veroperuste- ja myös menettelymuutoksilla on suuri rooli verokertymien kehityksessä. Esimerkiksi vuonna 2013 voimaan astui useita veroperusteiden kiristyksiä (merkittävimpänä arvonlisäverokantojen korotukset) ja kokonaan uusia veroja (Yle-vero sekä pankkivero), minkä johdosta verokertymien kasvuvauhti oli selvästi nimellisen bruttokansantuotteen kasvua nopeampaa. Vaikka vuonna 2014 verotus keveni oleellisesti yhteisöverotuksessa, henkilöasiakkaiden tuloverotus kiristyi edelleen ja lisäksi veromenettelyissä tapahtui muutos listaamattomien yritysten osinkojen ennakonpidätyksiin liittyen. Vastaavasti vuoden 2015 alussa henkilöasiakkaiden tuloverotus sekä perintö- ja lahjaverotus kiristyivät hivenen (kts. merkittävimmät veroperustemuutokset: Verotulojen kehitys -tilaston lukuohje).

Oheinen Verotulojen kehitys –tilaston katsaus pyrkii avaamaan kuukausittaisia verokertymiin liittyviä tilastolukuja ja nostaa esiin tärkeimpiä muutoksia verotulojen kehityksessä. Seuraavissa luvuissa on eritelty tarkemmin lokakuun ja kuluvan vuoden kehitystä.

Henkilöasiakkaiden tulovero

Henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi lokakuussa yhteensä 2 482 miljoonaa, joka oli 35 miljoonaa (+1,4 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuva5_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 

Ennakonpidätyksiä tästä oli 2 277 miljoonaa ja niiden määrä lisääntyi viime vuodesta 32 miljoonaa (+1,4 %). Tammi-lokakuussa ennakonpidätyksiä maksettiin yhteensä 23 969 miljoonaa, joka oli yli puolet kaikista Verohallinnon keräämistä veroista. Ennakonpidätysten määrä nousi tammi-lokakuussa kaikkiaan 535 miljoonaa (+2,3 %). Vastaavasti koko henkilöasiakkaiden tuloveron määrä nousi 567 miljoonaa (+2,2 %), eli tuloveron muissa verolajeissa muutokset ovat olleet huomattavasti pienempiä.

Ennakonpidätysten kasvuvauhti on kesästä lähtien ollut hidastumaan päin ja kesä-lokakuussa ennakonpidätykset kasvoivat 1,4 prosenttia vuodentakaisesta. Taustalla vaikuttaa heikkenevä työllisyyskehitys, joka ei lupaile suuria ennakonpidätysten kasvuprosentteja jatkossakaan.
 

Kuva6_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Kumulatiivisesti vuoden alusta alkaen palkkoja maksavista päätoimialoista suurin muutos on tapahtunut informaatiossa ja viestinnässä (+6,5 %). Terveys- ja sosiaalipalveluiden toimittamien ennakonpidätysten määrä nousi 1,7 prosenttia ja rahoitus- ja vakuutustoiminnan 1,8 prosenttia. Vastaavasti teollisuudessa (-1,1 %), rakentamisessa (-0,5 %) sekä kaupassa (-0,8 %) on tultu viime vuodesta alaspäin. Eläkkeistä, työttömyysturvasta sekä muista sosiaalietuuksista koostuvan pakollisen sosiaalivakuutustoiminnan (TOL 843) toimittamien ennakonpidätysten määrä kasvoi tammi-lokakuussa puolestaan 3,8 prosenttia. (kts. Henkilöasiakkaiden ennakonpidätysten nettokertymä toimialoittain).

Ennakonpidätysten kehitystä selittävät ansiotasossa, työllisyydessä sekä veroperusteissa tapahtuneet muutokset. Vuoden 2015 alussa tuloverotus kiristyi hivenen, mutta pääosa ennakonpidätysten määrän muutoksista on ollut seurausta tulojen kasvusta. Kaikkiaan tammi-syyskuun kausiveroilmoituksilla ilmoitetut ennakonpidätysten alaiset tulot nousivat 1,6 prosenttia jakaantuen sosiaaliturvamaksun alaisten palkkojen 0,5 prosenttiin ja muiden ennakonpidätysten alaisten tulojen 4,1 prosenttiin (kts. Kausiveroilmoitustiedot: Tulotiedot).
  

Kuva7_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 

Kuva8_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Henkilöasiakkaiden tuloveron verolajeista toiseksi merkittävin euromääräinen muutos on tapahtunut osinkojen ennakonpidätyksissä, joita maksettiin tammi-lokakuussa yhteensä 575 miljoonaa. Tämä oli 107 miljoonaa (+23 %) vuodentakaista enemmän. Erityisesti listaamattomien yhtiöiden maksamien osinkojen määrä on noussut. Osinkojen ennakonpidätysten yhteissummasta 281 miljoonaa (+2,5 %) maksettiin pörssiyhtiöiden ja 294 miljoonaa (+52 %) listaamattomien yhtiöiden toimesta.

Yhteisöjen tulovero

Yhteisöjen tuloveroa kertyi lokakuussa yhteensä 343 miljoonaa, joka oli 118 miljoonaa (-26 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ennakkoverojen määrä nousi 6 miljoonaa (+2,0 %), mutta muiden verolajien kertymät jäivät reippaasti vuodentakaista pienemmiksi. 2014 lokakuussa kertyi nimittäin huomattavan paljon ennakon täydennysmaksuja sekä vanhoja verovuosia (lähinnä 2009 ja 2010) koskevia jäännösveroja. Näiden satunnaistapahtumien takia 2014 lokakuun yhteisöveropotti oli poikkeuksellisen suuri.

Kuva9_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Kumulatiivisesti yhteisöveroa kertyi tammi-lokakuussa yhteensä 3 907 miljoonaa, joka oli 348 miljoonaa (+9,8 %) enemmän kuin vuosi sitten. Kasvusta melkein puolet eli 166 miljoonaa selittyi ennakkoverojen määrän nousulla (+6,5 %). Myös täydennysmaksujen ja jäännösverojen kertymät ovat tänä vuonna kasvaneet, vaikka lokakuussa tulikin takapakkia. Täydennysmaksuissa nousua on 124 miljoonaa (+13 %) ja jäännösveroissa 58 miljoonaa (+112 %).

Ennakkoverokertymän kasvu pohjautuu verovuoden 2015 ennakkoverojen verovuotta 2014 korkeampaan kokonaistasoon. Verovuoden 2015 ennakkoverojen yhteismäärä oli marraskuun alussa 3,75 miljardia, joka on noin 120 miljoonaa korkeampi kuin se oli vuosi sitten verovuoden 2014 ennakoilla (kts. kuvio 6). Viimeisen neljän kuukauden aikana verovuosien 2014 ja 2015 maksuunpantujen ennakkoverojen yhteismäärissä on tapahtunut vain marginaalisia muutoksia.

Kuva10_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Päätoimialoista eniten ovat nousseet rahoitus- ja vakuutustoiminnan maksamat ennakkoverot, tammi-lokakuussa niissä kasvua kaikkiaan 61 miljoonaa (+14 %) (kts. Yhteisöjen ennakkoveron nettokertymä toimialoittain). Ennakkoverojen kokonaistasosta ei voi kuitenkaan vetää varmoja johtopäätöksiä yritysten tulosnäkymistä eikä verotuksesta, koska kuluvan ja tulevan vuoden ennakkoverot pohjautuvat suurelta osin viimeksi valmistuneen/valmistuvan verotuksen tietoihin.

Arvonlisävero

Arvonlisäveroa kertyi lokakuussa yhteensä 1 127 miljoonaa, joka oli 8 miljoonaa (-0,7 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sekä bruttokertymä (+0,6 %) että palautukset (+2,2 %) kasvoivat. Bruttokertymä (+3,4 %) ja palautukset (+7,0 %) ovat nousseet myös kumulatiivisesti tammi-lokakuun aikana, mutta koska palautukset ovat kasvaneet selvästi enemmän, ovat ne painaneet arvonlisäveron nettokertymän varsin lähelle nollakasvua (+0,5 %).

Kuva11_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Myös tammi-elokuun kohdekausien kausiveroilmoituksissa on ilmoitetun arvonlisäveron määrä lähellä nollakasvua (-0,2 %). Suoritettavan arvonlisäveron sisällä laskeneet ovat yleisestä 24 % verokannasta maksettu (-0,4 %) sekä alennetusta 14 % verokannasta (-0,8 %) maksettu arvonlisävero. Muissa arvonlisäveron ilmoituskohdissa on kasvua (kts. Kausiveroilmoitustiedot: Arvonlisävero).

Suurista toimialoista tammi-lokakuun alv-nettokertymä on laskenut kaupassa (-3,3 %), informaatiossa ja viestinnässä (-6,7 %) sekä teollisuudessa (-3,2 %). Tosin teollisuudessa alv-nettokertymän lasku on jopa suotavaa, jos se johtuisi selvästi kasvaneista alv-palautuksista, jotka puolestaan ovat tyypillinen merkki viennin piristymisestä. Tällaisesta ei kuitenkaan näytä olevan kyse. Rakentaminen on suurista toimialoista ainoa, jossa alv-nettokertymä on tänä vuonna kasvanut (+6,8 %) (kts. Arvonlisäveron nettokertymä toimialoittain).

Niin kuin kuviosta 7 ilmenee, arvonlisäveron kuukausikertymät ovat vaihdelleet tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Viimeisten kuukausien aikana alv-kertymää ovat heiluttaneet varsin voimakkaasti yksittäisten yritysten investoinnit ja samankaltainen kehitys on todennäköistä myös jatkossa. Siten vuoden kumulatiivinen muutosprosentti tarjoaa totuudenmukaisemman kuvan arvonlisäverokertymän suunnasta kuin yksittäisten kuukausien luvut.
 

Kuva12_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Muut verot

Muista verolajeista lokakuussa suurin euromääräinen muutos tapahtui perintö- ja lahjaverossa, jonka kertymä nousi 12 miljoonaa (+28 %). Vuoden alusta lukien perintö- ja lahjaveroa on kertynyt 103 miljoonaa (+24 %) vuodentakaista enemmän ja maksuunpanotietojen perusteella samansuuntaisia kasvulukuja on odotettavissa myös vuoden loppupuolella käsiteltyjen tapausten lukumäärän nousun ansiosta.

Kiinteistöveron eräpäivät ajoittuvat syys- ja marraskuulle ja siten lokakuun kiinteistöverokertymä sisältää tyypillisesti molempiin eräpäiviin liittyviä maksuja, eli syyskuun eräpäivän myöhästyneitä maksuja sekä etukäteen maksettuja marraskuun eriä. Tänä vuonna lokakuun kiinteistöverokertymä oli kutakuinkin viime vuotisella tasolla, mutta koko vuoden osalta kiinteistöveroa tulee kertymään maksuunpanon mukaisesti noin sata miljoonaa viime vuotta enemmän.

Kuva13_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Verojen tilitykset veronsaajille

Verohallinto tilitti lokakuussa veronsaajille yhteensä 4 325 miljoonaa. Summa poikkeaa lokakuun nettokertymistä, koska muille veronsaajille kuin valtiolle tilitetään kerran kuukaudessa ja kertymisjakso alkaa jo edellisen kuukauden 18. päivä (tässä tapauksessa 18.9.) ja päättyy tilityskuukauden 17. päivä (tässä tapauksessa 17.10.).

Tammi-lokakuussa veronsaajille tilitettiin yhteensä 47 171 miljoonaa, josta valtion osuus oli 51 %, kuntien 40 %, seurakuntien 2 % ja Kansaneläkelaitoksen 7 %.
  

Kuva14_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

  

Kuva15_Verotulojen kehitys lokakuussa 2015

 
Eri veronsaajien tilitysten muutosprosentit eivät kulje käsi kädessä, mikä johtuu seuraavista seikoista:

  1. Osa veroista tilitetään yksin tietyille veronsaajille (esim. valtiolle alv sekä perintö- ja lahjavero ja kunnille kiinteistövero) ja osa veroista jaetaan eri veronsaajien kesken (henkilöasiakkaiden tulovero sekä yhteisövero).

  2. Veronsaajien kesken jaettavissa veroissa jako-osuudet vaihtelevat eri verovuosien välillä ja lisäksi henkilöasiakkaiden tuloverossa jako-osuuksia korjataan matkan aikana sitä mukaa, kun eri veronsaajille kuuluvien verojen määrä alkaa selvitä.

Lisätietoa veronsaajien tilityksistä saa Veronsaajien palvelut –internetsivuilta.

 

Sivu on viimeksi päivitetty 10.11.2015