Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Yhteismetsä

Yhteismetsä on kiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakkaidensa hyväksi. Kiinteistöjen omistajat ovat yhteismetsän osakkaita ja muodostavat yhteismetsän osakaskunnan.

Osakkaaksi yhteismetsään

Yhteismetsän osakkaaksi voi tulla eri tavoin. Voit

  • liittää oman metsäsi osittain tai kokonaan jo olemassa olevaan yhteismetsään
  • perustaa omista metsistäsi uuden yhteismetsän.

Osakkaaksi voit tulla myös

  • hankkimalla tai saamalla yhteismetsäosuuksia
  • hankkimalla tai saamalla kiinteistön, johon kuuluu yhteismetsäosuuksia.

Tietoa yhteismetsistä saa Suomen metsäkeskuksen sivustolta.

Kun oma metsä liitetään yhteismetsään

Kun perustat omasta metsästäsi yhteismetsän tai kun liität omaa metsääsi yhteismetsään osuuksia vastaan, sinulle ei aiheudu luovutusvoiton veroa. Tämän edellytyksenä on, että liitettävän tilan arvo ja saatujen osuuksien arvo ovat yhtä suuret, jolloin kiinteistötoimituksessa ei määrätä maksettavaksi tilikorvauksia.

Jos yhteismetsään liitettävällä metsällä on käyttämätöntä metsävähennysoikeutta, oikeus siirtyy yhteismetsän käyttöön. Myös metsätie- ja ojitushankkeiden jäljellä oleva vähennyskelpoinen hankintameno siirtyy liitettävän alueen mukana yhteismetsälle.

Jos liität kaikki metsäsi yhteismetsään, muista antaa metsätalouden veroilmoitus 2C alkuvuoden tuloista ja menoista.

Kun ostat tai saat erikseen yhteismetsäosuuksia

Yhteismetsäosuus on kiinteää omaisuutta. Jos ostat erikseen osuuden yhteismetsästä, sen hankintahinnan perusteella täytyy maksaa 3 %:n varainsiirtovero (jos kauppakirja tai muu sopimus on tehty ennen 12.10.2023, varainsiirtovero on 4 %). Lue lisää kiinteistön varainsiirtoverosta.

Jos otat velkaa yhteismetsäosuuden hankintaa varten, saat vähentää velan koron verovuodesta 2021 alkaen. Tämän velan korko on tulonhankkimisvelan korkoa, joka vähennetään pääomatuloista. Myös aiemmin tähän tarkoitukseen otettujen velkojen korot ovat maksuvuodesta 2021 alkaen vähennyskelpoisia.

Yhteismetsäosuuden hankintamenon perusteella ei muodostu uutta metsävähennyspohjaa.

Jos saat yhteismetsäosuuden vastikkeettomasti esimerkiksi lahjana tai perintönä, siitä on maksettava lahja- tai perintöveroa. Veron perusteena on yhteismetsäosuuden käypä arvo verovelvollisuuden alkamishetkellä.

Yhteismetsän jakama ylijäämä on osakkaalle verovapaata tuloa

Yhteismetsä voi jakaa tuottoa eli tilikaudelta muodostuvaa ylijäämää osakkailleen. Ylijäämä jaetaan yhteismetsäosuuksien suhteessa. Osakkaalle ylijäämä on verovapaata tuloa, jota ei tarvitse ilmoittaa omalla veroilmoituksella.

Yhteismetsä on erillinen verovelvollinen

Yhteismetsät ovat verotuksessa yhteisetuuksia, joita verotetaan erillisinä verovelvollisina. Yhteismetsä antaa oman veroilmoituksensa ja maksaa omat veronsa. Yhteismetsä maksaa verotettavasta tulostaan 26,5 prosenttia veroa.

Yhteismetsällä voi olla useampia tulolähteitä

Puun myynti ja siihen liittyvä metsätaloustoiminta kuuluvat yhteismetsän verotuksessa henkilökohtaiseen tulolähteeseen ja niitä verotetaan tuloverolain mukaan. Yhteismetsällä on oikeus tehdä metsätalouden tuloistaan menovaraus sekä vaatia metsävähennystä. Myös yhteismetsän mahdollisesti saamat maa-ainesten myyntitulot ja korkotulot kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen.

Metsätalouden sivutulot, kuten esimerkiksi laudoiksi jalostetun puutavaran myyntitulot tai jäkälän myyntitulot ovat maataloustuloa, jota verotetaan maatilatalouden tuloverolain mukaan.

Muusta yhteismetsän toiminnasta erillinen itsenäinen liiketoiminta verotetaan elinkeinoverolain mukaan elinkeinotulona.

Yhteismetsän veroilmoitus

Yhteismetsät ovat kirjanpitovelvollisia. Yhteismetsän veroilmoitus annetaan lomakkeella 6 (Yhteisetuus). Veroilmoitus on annettava sähköisesti joko OmaVerossa tai kirjanpito-ohjelman tuottamana tiedostona Ilmoitin.fi:ssä. Veroilmoituksen voi antaa paperilomakkeella vain erityisestä syystä, jos sähköinen ilmoittaminen on esimerkiksi teknisen esteen vuoksi mahdotonta.

Yhteismetsä antaa tuloveroilmoituksensa neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymiskuukauden lopusta lukien. Jos yhteismetsän tilikausi on kalenterivuosi, veroilmoitus annetaan huhtikuun loppuun mennessä. Yhteismetsä antaa vain yhden veroilmoituksen riippumatta siitä, mistä tulolähteistä verotettavaa tuloa muodostuu.

Lisää tietoa veroilmoituksen 6 antamisesta ja sähköisestä ilmoittamisesta

Yhteismetsälle määrätään verovuoden aikana ennakkoverot edellisen toteutuneen verotuksen perusteella. Kun yhteismetsä myy puuta, puun ostajan ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä yhteismetsälle maksamistaan puukauppasuorituksista.

Sivu on viimeksi päivitetty 1.1.2024