Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Veroton myynti Suomessa vieraileville matkailijoille

Antopäivä
7.4.2014
Diaarinumero
A51/200/2014
Voimassaolo
7.4.2014−18.8.2015
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
A155/200/2013, 11.10.2013

Ohje on tarkoitettu EU:n ulkopuolella asuville Suomessa vieraileville matkailijoille ja EU:n ulkopuolella asuville suomalaisille, jotka ostavat täällä tavaroita, jotka matkailija vie mukanaan käyttämättöminä henkilökohtaisissa matkatavaroissaan EU:n ulkopuolelle.

Ohjetta on täsmennetty lisäyksellä, että myyjän antama kassakuitti on osa matkailijamyyntitositetta ja se on esitettävä tulliviranomaisille. Lisäksi on tarkennettu, että tulliviranomaisen punaisessa leimassa oleva teksti kertoo mitkä havainnot tulliviranomainen on tehnyt. Leimasta ei voi suoraan päätellä verokohtelua. Niissä tilanteissa, joissa matkailijamyynnin edellytykset eivät täyty, myyjä ei voi kirjata myyntiä verottomaan myyntiin.

1 Yleistä

Arvonlisäverotus kohdistuu yleensä kyseisessä valtiossa kulutettaviin tavaroihin ja palveluihin. Kun tavaroita ostetaan Suomessa, niiden ostohinnoissa on normaalisti Suomen arvonlisävero. Myös myynti matkailijalle on pääsäännön mukaan verollista.

Jos EU:n ulkopuolella asuva matkailija ostaa tavaran Suomesta, mutta käyttää sitä vain EU:n ulkopuolella, hän voi saada palautuksena tavaraan myyntihintaan sisältyvän arvonlisäveron (matkailijamyynti). Lisäksi EU:n ulkopuolella matkustaville voidaan myydä tavaroita verottomana normaalia vientimenettelyä käyttäen ja lentokentän tax-free-myymälöissä. Norjassa asuvia matkailijoita koskevat erityiset säännökset, joita on selostettu kohdassa Myynti Norjassa vakituisesti asuville.

2 Vientimenettely

Vientimenettelyn perustilanteessa tavaran myyjä tekee tavarasta vientiselvityksen omissa nimissään ja kuljettaa tai itsenäinen kuljetusliike myyjän tai ostajan toimeksiannosta kuljettaa tavaran ostajan vastaanotettavaksi EU:n tullirajan ulkopuolella. Tällöin myynti on aina verotonta. Ostaja ei siis saa tavaraa haltuunsa Suomessa. Ostajan kansalaisuus ei vaikuta myynnin verottomuuteen. Kun myynti on veroton, ostaja maksaa tavarasta ostohetkellä arvonlisäverottoman hinnan. Vientimenettelyn eri tilanteista on arvonlisäverolain 70 §:ssä omat säännöksensä.

3 Veroton matkailijamyynti

Kansainvälisen käytännön mukaisesti matkailijoille voidaan myydä tavaroita verotta myös matkailijamyyntinä. Matkailijamyynnissä ostaja saa tavarat heti mukaansa ja vie ne itse maasta henkilökohtaisissa matkatavaroissaan. Ostaja maksaa ostohetkellä arvonlisäveron, mutta saa sen myöhemmin takaisin.

Matkailijamyyntimenettelyn soveltaminen on vapaaehtoista. Myyjä ei siten ole velvollinen käyttämään toimiluvan saaneen palautusliikkeen palveluja eikä myöskään itse palauttamaan arvonlisäveroa matkailijalle.

3.1 Matkailijamyynnin edellytykset

3.1.1 Ostajaa koskevat vaatimukset

Veroton matkailijamyynti edellyttää, että tavara myydään matkailijalle, jonka kotipaikka on EU:n tai Norjan ulkopuolella. Henkilön kotipaikan katsotaan olevan EU:n tai Norjan ulkopuolella, jos hän ei asu EU-maassa tai Norjassa eikä oleskele EU:n alueella tai Norjassa jatkuvasti. Oleskelu katsotaan yleensä jatkuvaksi, jos se kestää vähintään kuusi kuukautta. Jos henkilöllä on oleskelulupa Suomessa, hänet rinnastetaan Suomessa asuvaksi vaikka hänen kotipaikkansa olisi EU:n ulkopuolella.

Suomen kansalainen, joka asuu pysyvästi EU:n tai Norjan ulkopuolella, voi Suomessa käydessään tehdä ostoksia, joihin voidaan soveltaa matkailijamyyntisäännöstä. Matkailijamyyntisäännöstä voidaan soveltaa myös ostoihin, jotka Suomen kansalainen tekee kahden viimeisen viikon aikana ennen muuttoaan vähintään kuudeksi kuukaudeksi muualle kuin EU:n alueelle tai Norjaan. Suomalaisen on esitettävä työ- tai oleskelulupa myyjälle näyttönä myyjälle siitä että hän asuu tai on muuttamassa EU:n ulkopuolelle. Verottomana matkailijamyyntinä pidetään myyntiä vain sellaiselle ostajalle, joka itse vie ostamansa tavarat EU:n ulkopuolelle.

3.1.2 Myynnin arvo

Veroton matkailijamyynti edellyttää, että ostoksen on oltava vähintään 40 euron arvoinen. Raja-arvo voi sisältää useita saman ostajan samalta myyjältä ostamia tavaroita. Yhteenlaskettua arvoa voidaan kuitenkin käyttää ainoastaan, jos myyjä on merkinnyt tavarat samaan laskuun. Arvo sisältää arvonlisäveron.

3.1.3 Tavaroiden vienti käyttämättöminä kolmen kuukauden kuluessa

Tavarat on vietävä ostajan henkilökohtaisissa matkatavaroissa käyttämättöminä EU:n alueelta myyntikuukautta seuraavien kolmen kuukauden aikana. Matkailijamyyntiä ei sovelleta tavaraan, joka on otettu osittainkaan käyttöön jo EU:n alueella.

3.2 Miten ostaja saa palautuksen

Matkailijoille tavaroita myyvät liikkeet voivat palauttaa arvonlisäveron ostajalle eri tavoilla. Ne voivat hoitaa palautuksen itse tai käyttää toimiluvan saaneen palautusliikkeen palveluja. Myynnin verottomuuden edellytykset ovat molemmissa tapauksissa samat, mutta menettelyssä on joitakin eroja.

3.2.1 Menettely kun myyjäliike itse suorittaa palautuksen

3.2.1.1 Ostajan kotipaikka

Matkailijamyynnissä myyjän on varmistettava ostajan kotipaikka passista tai siihen merkitystä oleskelu- tai työluvasta. Jos henkilöllä on oleskelulupa Suomessa, hänet rinnastetaan Suomessa asuvaksi, vaikka hänen kotipaikkansa olisi EU:n ulkopuolella. Yli kuusi kuukautta ulkomailla asuvan suomalaisen on esitettävä myyjälle uudessa asuinmaassa myönnetty työ- tai oleskelulupa. Usein lupa on leimattu passiin.

3.2.1.2 Myyntitosite

Myyjä myy tavarat ostajalle arvonlisäverollisina.

Tavaroiden myynnistä matkailijalle on annettava lasku tai muu tosite.

Jos myyjällä on kassa ja kassakuitissa on kaikki matkailijamyyntiä koskevat pakolliset tiedot, kassakuittia käytetään myyntitositteena. Jos myyjän antamassa kassakuitissa ei ole kaikkia matkailijamyynnissä vaadittuja tietoja, kassakuitin liitteeksi liitetään asiakirja (matkailijamyyntitosite), johon myyjä merkitsee ne tiedot, jotka eivät ole kassakuitissa. Matkailijamyyntitosite täydentää kassakuittia.

Myyntitositteen tiedot on oltava ainakin suomen tai ruotsin kielellä. Puutteelliset tai puuttuvat tiedot voivat johtaa siihen, ettei tulliviranomainen leimaa myyntitositetta. Tulliviranomaisen leimaama myyntitosite on asiakirjanäyttö siitä, että tavara on poistunut EU:n alueelta, jolloin myyjä voi kirjata myynnin verottomaan myyntiin kirjanpidossaan.

Myyjän on merkittävä laskuun tai muuhun tositteeseen seuraavat tiedot:
1. Ostajan nimi, kotipaikka, passin numero, vakinainen osoite ja allekirjoitus

Henkilön, joka ostaa tavarat ja vie ne henkilökohtaisissa matkatavaroissaan EU:n ulkopuolelle, on esitettävä myyjälle myyntitilanteessa passinsa, jonka numeron myyjä merkitsee myyntitositteeseen. Ostaja vahvistaa allekirjoituksellaan omat tietonsa oikeiksi.

2. Myyjän nimi, postiosoite sekä Y-tunnus
3. Tavaroiden määrä ja luonne

Myytävät tavarat on kuvattava niin yksityiskohtaisesti, että ne voidaan tunnistaa ja yksilöidä.

Esimerkki:

”Vaatteita” ei ole riittävä kuvaus, vaan myyntitositteeseen merkitään tarkalleen esimerkiksi takki, kengät tai lasten kumisaappaat.
”Urheiluvälineitä” ei ole riittävä kuvaus, vaan myyntitositteeseen merkitään esimerkiksi: laskettelusukset, jääkiekkomaila tai skateboard.
”Koruja” ei ole riittävä kuvaus, vaan myyntitositteeseen merkitään esimerkiksi rannekoru, sormus, kaulaketju.
”Asusteet” (”Accessories”) ei ole riittävä kuvaus, vaan myyntitositteeseen merkitään esimerkiksi avaimenperä, huivi, kaulakoru, solmio tai lompakko.
”Elektroniikkaa” ei ole riittävä kuvaus, vaan myyntitositteeseen merkitään esimerkiksi kannettava puhelin ja sen IMEI-koodi, tietokone tai järjestelmäkamera.
”Työkaluja” (”Tools”) ei ole riittävä kuvaus, vaan myyntitositteeseen merkitään esimerkiksi käsipora, vasara, kirves, sähkökäyttöinen jyrsin tai sähköhiomakone.
”Auton osat” ei ole riittävä kuvaus, vaan myyntitositteeseen merkitään konepelti, jarrupalat tai puskuri.

4. Veron peruste (tavarasta suoritettava vastike, joka ei sisällä veron osuutta) verokannoittain, verokanta, suoritettavan veron määrä euroissa ja yhteenlaskettuna verollinen hinta.

Myyntihetkellä myyjä veloittaa ostajalta arvonlisäverollisen hinnan.

5. Ostajalta mahdollisesti perittävät kulut ja ostajalle palautettava määrä
6. Tavaroiden toimituspäivä

Tavaroiden toimituspäivä on se päivä, jolloin myyjä luovuttaa tavarat ostajan haltuun.

Esimerkki:

Myyjän kassakoneen antamasta kuitista käy ilmi seuraavat tiedot:
- myyjän nimi, osoite ja Y-tunnus
- tavaroiden määrä ja luonne
- veron peruste verokannoittain, verokanta ja suoritettavan veron määrä euroissa
- tavaroiden toimituspäivä.

Myyjä laatii erillisen tositteen (”Matkailijamyyntitosite”), johon hän merkitsee
- ostajan nimen, kotipaikan, vakinaisen osoitteen ja passin numeron
- ostajalta mahdollisesti perittävät kulut
- ostajalle palautettava määrä

Kassakuitti niitataan yhteen matkailijamyyntitositteeseen. Yhdessä ne muodostavat sen asiakirjan, jonka matkailija esittää tulliviranomaiselle kun hän poistuu EU:sta.

Myyjä ottaa ostajan allekirjoituksen tositteeseen. Allekirjoituksellaan ostaja vahvistaa, että tiedot, jotka hän antaa itsestään, ovat oikeat.

Matkailija ei saa miltään osin itse merkitä tai täydentää tietoja myyntitositteeseen, vaan kaikki merkinnät myyntitositteeseen tekee myyjä myyntihetkellä. Ostajalle annetun alkuperäisen tositteen ja sen jäljennöksen, joka jää myyjän kirjanpitoon, on oltava identtiset.

3.2.1.3 Myyjä sinetöi tavarat

Tavarat on vietävä EU:sta käyttämättöminä. Tämän vuoksi myyjä sinetöi tavarat ennen kuin hän luovuttaa ne ostajalle. Sinetöinti voidaan tehdä esimerkiksi käyttäen myyjäliikkeen logolla tai nimellä varustettua teippiä paketin sulkemiseen. Jos myyjällä ei ole omalla logolla tai nimellä varustettua teippiä, tavara pakataan myyjän omalla logolla varustettuun muovipussiin/kassiin. Pussi/kassi suljetaan nitojalla kiinni siten, että sitä ei saa auki ilman että pussiin/kassiin jää reiät nitojan niiteistä.

Sinetöidyistä tavaroista tulliviranomainen pystyy toteamaan tavaroiden käyttämättömyyden, kun ne viedään EU:n ulkopuolelle.

3.2.1.4 Matkailijamyyntitositteen leimaus tullitoimipaikassa

Kun matkailija poistuu EU:n alueelta, hän leimauttaa ostamistaan tavaroista saamansa l myyntitositteen tullitoimipaikassa ja lähettää leimalla varustetun tositteen myyjälle. Jos matkailija ei poistu EU:sta suoraan Suomesta vaan matkustaa toisen EU-maan kautta, matkailijan on pyydettävä leima siitä tullitoimipaikasta, jonka kautta hän poistuu EU:n alueelta.

Kun matkailija poistuu EU:n alueelta, hän leimauttaa tavaroista saamansa myyntitositteen tullitoimipaikassa. Hän esittää passinsa, tavaran ja tositteen tulliviranomaisen tarkastettavaksi.

Tulliviranomainen vertaa, että passinhaltija on sama henkilö kuin se, joka on merkitty ostajaksi myyntitositteeseen ja että tosite on kohdassa 3.2.1.2 selostetun mukainen. Lisäksi tulliviranomainen vertaa ja tarkistaa, että tavarat ovat samat kuin mitkä on merkitty tositteeseen ja 40 euron raja-arvo täyttyy. Tulliviranomainen tarkistaa myös, että tavara viedään käyttämättömänä ja että sinetti on ehjä. Lisäksi tarkistetaan tavaroiden poistumisen määräaika.

Myös siinä tapauksessa, jossa matkailijan on tehtävä tavaroista vienti-ilmoitus tulliviranomaiselle, myyntiä pidetään matkailijamyyntinä, jos arvonlisäverolain matkailijamyyntisäännöksen 70 b §:n ja arvonlisäveroasetuksen 8 §:n edellytykset täyttyvät. Merkitystä ei ole sillä, viekö matkailija tavarat pois EU:n alueelta yksityiseen tai liiketoiminnan käyttöön. Tullin poistumistodiste tapahtuneesta kaupallisesta viennistä ei ole arvonlisäveroasetuksen edellyttämä näyttö siitä, että tavarat on viety EU:n ulkopuolelle vaan myös tässä tapauksessa tulliviranomainen leimaa myyjän antaman myyntitositteen näytöksi siitä, että tavara on poistunut EU:n alueelta. Asiasta on annettu Tullin asiakastiedote 31.8.2012 Matkailijakin voi joutua tekemään vienti-ilmoituksen (tulli.fi).

Jos tilanteessa, jossa matkailija poistuu EU:n alueelta käy ilmi puutteita tavaroissa tai myyntitositteessa tulliviranomainen voi leimata myyntitositteen punaisella leimalla. Leimassa oleva teksti kertoo mitkä havainnot tulliviranomainen on tehnyt. Tilanteessa, jossa leiman perustella voidaan todeta, että matkailijamyynnin edellytykset eivät täyty, myyjä ei voi kirjata myyntitositetta verottomaan myyntiin.

Yleisimmät tilanteet, jolloin myyjä ei voi kirjata myyntiä verottomaan myyntiin

  • tavaraa ei ole esitetty tulliviranomaiselle poistuttaessa EU:sta
  • tavaraa on käytetty ennen EU:sta poistumista
  • tavara on luovutettu ostajalle verottomana
  • tavaran esittää tulliviranomaiselle muu henkilö kuin se, joka myyntitositteeseen on merkitty ostajaksi ja jonka passiin on viitattu.
3.2.1.5 Veron palauttaminen ostajalle

Matkailija palauttaa tulliviranomaisen leimaaman myyntitositteen esimerkiksi postitse myyjälle. Kun myyjä saa tositteen eli selvityksen siitä, että tavara on viety EU:n ulkopuolelle, hän palauttaa veron ostajalle mahdollisella palkkiollaan vähennettynä. Palautus voidaan maksaa esimerkiksi ostajan ilmoittamalle pankkitilille.

3.3. Menettely palautusliikkeen hoitaessa palautuksen

3.3.1 Tax-free-lomake ja tavaroiden sinetöinti

Jos myyjäliike käyttää Suomessa toimiluvan saaneen palautusliikkeen palveluja, hän täyttää tavaran myydessään tax-free-lomakkeen ja vahvistaa allekirjoituksellaan, että hän on tarkastanut ostajan tiedot. Matkailija täyttää vain henkilötietonsa lomakkeeseen. Lisäksi matkailija varmentaa antamansa tiedot allekirjoittamalla lomakkeen. Kaikki merkinnät tehdään myyntihetkellä.

Myyjän laatima lasku tai vastaava tosite liitetään tax-free-lomakkeeseen. Tosite voi olla esimerkiksi myyjäliikkeen kassajärjestelmästä tulostettu kassakuitti. Asiakirjoissa tavarakuvaksen on oltava niin täsmällinen, että tavara voidaan siitä tunnistaa ja yksilöidä.

Matkailija maksaa myyjälle tavaran verollisen hinnan. Myyjä sinetöi tavaran palautusliikkeen logolla varustetulla teipillä. Matkailija saa myyjältä sinetöidyn tavaran sekä yhden kappaleen tax-free-lomakkeesta mukaansa.

3.3.2 Matkailija poistuu EU:sta ja leimauttaa tax-free-lomakkeen

3.3.2.1 Matkailija poistuu EU:n alueelta Suomessa

Kun matkailija poistuu Suomesta EU:n ulkopuolelle hän esittää esimerkiksi satamassa tai lentoaseman lähtöhallissa sijaitsevassa palautusliikkeen toimipisteessä passinsa, tavaran ja tax-free-lomakkeen. Palautusliike merkitsee lomakkeeseen vakuutuksen siitä, että tavara on viety käyttämättömänä maasta. Palautusliike maksaa matkailijalle takaisin tavaran ostohintaan sisältyneen veron osuuden, josta se on vähentänyt perimänsä palkkion.

Jos matkailija poistuu EU:n alueelta Suomessa palautusliikkeen toimipisteen ollessa suljettu, matkailija leimauttaa tax-free-lomakkeen tullissa. Hän esittää passinsa, tavaran ja lomakkeen tulliviranomaisen tarkastettavaksi. Tulli vertaa, että passinhaltija on sama henkilö kuin se, joka on merkitty ostajaksi lomakkeeseen. Tulli vertaa ja tarkistaa, että tavara on sama kuin mikä on merkitty lomakkeeseen ja siihen liitettyyn kassakuittiin. Lisäksi tulliviranomainen tarkistaa, että tavara viedään käyttämättömänä ja että sinetti on ehjä.

Poistuttuaan EU:n alueelta matkailija lähettää palautusliikkeelle leimatun tax-free-lomakkeen ja yhteystietonsa. Palautusliike palauttaa arvonlisäveron ostajan ilmoittamalle tilille. Vaihtoehtoisesti matkailija voi esittää leimatun lomakkeen viiden kuukauden kuluessa ostopäivästä lukien jossakin palautusliikkeen toimipisteessä. Veron palauttaminen edellyttää, että tavarat on viety Suomesta lomakkeen kirjoittamiskuukautta seuraavien kolmen kuukauden aikana.

3.3.2.2 Matkailija poistuu EU:n alueelta toisessa EU-maassa

Jos matkailija poistuu Suomesta Ruotsin tai Tanskan kautta, EU:sta poistuminen todennetaan ja vero palautetaan näiden maiden palautusliikkeen toimipisteessä. Menettely on samanlainen kuin haettaessa palautusta palautusliikkeen toimipisteessä Suomessa.

Jos paikassa, jossa ostaja poistuu EU:n alueelta, ei ole palautusliikkeen toimipistettä, matkailija voi hakea arvonlisäveron palautusta eri tavoilla. Matkailijan on aina leimautettava tax-free-lomake tullissa, kun hän poistuu EU:n alueelta. Tulliviranomainen tarkistaa matkailijan passin, tavaran ja lomakkeen. Poistuttuaan EU:n alueelta hän voi lähettää palautusliikkeelle leimatun lomakkeen, kopion passistaan ja viisumistaan sekä yhteystietonsa. Tämän jälkeen palautusliike palauttaa arvonlisäveron ostajan ilmoittamalle tilille. Vaihtoehtoisesti matkailija voi lunastaa palautuksen Suomessa hankitusta tavarasta siten, että hän esittää leimatun lomakkeen viiden kuukauden kuluessa ostopäivästä lukien palautusliikkeen toimipisteessä. Palautusliike palauttaa hänelle veron, jos tavarat on viety Suomesta lomakkeen kirjoittamiskuukautta seuraavien kolmen kuukauden aikana.

4 Myynti lentoasemalla

EU:n ulkopuolelle matkustavat voivat ostaa tavaroita verottomina lentoaseman ulkomaanliikenteen lähtöhallissa. Näytöksi siitä, että matkustaja matkustaa EU:n ulkopuolelle, matkustaja esittää myyjälle ulkomaanlennon tarkastuskorttinsa.

5 Myynti matkailijoille, joiden kotipaikka on Norjassa

Vaikka Norja ei olekaan EU-maa, on verottomalle myynnille rajoituksia myös silloin, kun matkailijan kotipaikka on Norjassa. Henkilölle, jonka kotipaikka on Norjassa, voidaan myydä tavaraa matkailijamyyntinä vain silloin, kun henkilö vie tavara välittömästi myyntiin liittyen matkatavarana Norjaan ja maksaa siellä arvonlisäveron maahantuonnin yhteydessä. Myynti on verollinen kunnes matkailija esittää selvityksen (norjalainen tullauspäätös) siitä, että vero on maksettu Norjassa. Saatuaan selvityksen, myyjä voi kirjata myynnin verottomaksi ja palauttaa veron matkailijalle. Edellytyksenä on lisäksi, että tavaran tai tavanmukaisesti kokonaisuuden muodostavan tavararyhmän myyntihinta ilman veroa on vähintään 170 euroa.

Henkilölle, jonka kotipaikka on Norjassa, voidaan lentokentällä sijaitsevasta myymälästä (tullivarasto tai verovarasto) myydä ilman arvonlisäveroa vain alkoholijuomia, tupakkavalmisteita, suklaa- ja makeistuotteita, hajusteita, kosmeettisia aineita ja toalettivalmisteita.


Päivi Taipalus
johtava veroasiantuntija

Iris Kavonius
ylitarkastaja

Sama ohje venäjäksi: Безналоговая продажа товаров туристам, посещающим Финляндию

Lisätietoja ohjeessa: Veroton matkailijamyynti - ohje myyjälle



Sivu on viimeksi päivitetty 16.4.2014