Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Matkat toissijaiselle työpaikalle

Teetkö työtä kahden tai useamman kunnan alueella saman työnantajan palveluksessa? Voit vähentää matkakulut toissijaiselle työpaikalle käyttämäsi kulkuneuvon kustannusten mukaan, ellei työnantajasi ole korvannut matkoja.

Ilmoita OmaVerossa

Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan työnantajan tai samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikkaa, jossa työskentelet säännöllisesti vakituisen työpaikkasi lisäksi. Toissijaisen työpaikan on sijaittava eri paikkakunnalla tai valtiossa kuin ensisijaisena pidettävä, varsinainen työpaikka. Samaan intressipiiriin kuuluvat esimerkiksi saman konsernin yritykset.

Lisätietoa toissijaisen työpaikan määritelmästä (ks. ohjeen kohta 4.1).

Matkakulut kotoa tai varsinaiselta työpaikalta toissijaiselle työpaikalle

Matkakulut kodin ja toissijaisen työpaikan välillä sekä varsinaisen ja toissijaisen työpaikan välillä voit vähentää tulonhankkimiskuluina, mikäli työnantaja ei ole korvannut niitä. Saat tehdä vähennyksen käyttämäsi kulkuneuvon kustannusten mukaan. Vähennykselle ei ole ylärajaa.

Ilmoita nämä matkat

  • kohdassa Matkakulut – Toissijaisen työpaikan matkat.

Lue lisää mitä tarkoittaa kun matkat vähennetään tulonhankkimismenona

Matkakulut majoituspaikan ja toissijaisen työpaikan välillä

Matkakulut toissijaisen työpaikan ja majoittumispaikan välillä voit vähentää asunnon ja työpaikan välisinä matkoina. Saat vähentää matkakulut halvimman kulkuneuvon mukaan.

Ilmoita majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan väliset matkat

  • kohdassa Matkakulut – Asunnon ja työpaikan väliset matkat.

Lue lisää mitä tarkoittaa, kun matkat vähennetään asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina

Esimerkki: Toimitusjohtaja Antti työskentelee 3 päivää viikossa Rovaniemellä, jossa hänellä on varsinainen työpaikka. Antti asuu Rovaniemellä. Antin toimenkuvaan kuuluvat pysyvästi myös yhtiön Kemijärven ja Sodankylän toimipisteiden johtotehtävät. Antti työskentelee säännöllisesti päivän viikossa Kemijärvellä ja päivän Sodankylässä. Kemijärvi ja Sodankylä ovat Antin toissijaisia työpaikkoja.

Antti saa vähentää kodin ja Rovaniemellä sijaitsevan varsinaisen työpaikkansa väliset matkat asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina halvimman kulkuneuvon käytön mukaan laskettuna.

Matkat Rovaniemeltä (kotoa tai varsinaiselta työpaikalta) Kemijärven ja Sodankylän toimipisteisiin ja takaisin sekä Kemijärven ja Sodankylän toimipisteiden väliset matkat Antti saa vähentää toissijaisen työpaikan matkoina. Hän saa tehdä vähennyksen käyttämänsä kulkuneuvon kustannusten mukaan.

Jos Antti  majoittuu Sodankylässä tai Kemijärvellä, hän voi saada vähentää matkat majoituspaikasta toimipisteisiin ja takaisin asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina halvimman kulkuneuvon käytön mukaan laskettuna.

Sivu on viimeksi päivitetty 3.3.2022