Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verovalitusmenettelyä koskeva ohje

Antopäivä
3.2.2014
Diaarinumero
A17/200/2014
Voimassaolo
3.2.2014 - 31.12.2015
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 mom.
Korvaa ohjeen
7.1.2013 dnro A139/200/2012

Hallinto-oikeus johtaa useimmissa verolajeissa valitusprosessia valituksen vireille tulemisesta alkaen. Korkein hallinto-oikeus johtaa valitusprosessia kaikissa verolajeissa. Verovalitusten käsittelyä koskevia menettelyjä on kehitetty yhdessä Verohallinnon, oikeusministeriön ja tuomioistuinlaitoksen kanssa. Tässä ohjeessa käsitellään verovalituksiin liittyviä menettelykysymyksiä siltä osin kuin niillä on vaikutuksia hallintotuomioistuimien, Verohallinnon ja muutoksenhakijoiden menettelyihin sekä näiden väliseen asiakirjaliikenteeseen.

Tämä ohje korvaa 7.1.2013 annetun samannimisen Verohallinnon ohjeen. Tässä ohjeessa on otettu huomioon vuoden 2014 alusta sovellettavasta ennakkopäätösvalitusmenettelystä johtuvat muutokset. Ohjeen liitteeksi on lisätty lista hallinto-oikeuden ja Verohallinnon välisestä asiakirjaliikenteestä vastaavista yhdysverotoimistoista ja yhdyskantoyksiköstä) sekä lista hallinto-oikeudelle toimitettavista verotusasiakirjoista verolajeittain (liite 2). Ohjeen eri kohtiin on lisäksi tehty eräitä yksittäisiä täsmennyksiä.

Ohje koskee kaikki niitä verovalitusasioita, joissa valituksen kohteena on Verohallinnon päätös. Verohallinto esittää, että hallintotuomioistuimet ottaisivat ohjeessa esitetyt menettelyyn liittyvät näkökohdat huomioon tarpeelliseksi katsomassaan laajuudessa. Verohallinnon yksiköt, verotuksen oikaisulautakunta ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö noudattavat muutoksenhakua koskevassa menettelyssä yhtenäisiä menettelytapoja koko maassa.

Muutoksenhakuun liittyviä kysymyksiä on käsitelty myös muissa Verohallinnon ohjeissa, kuten Oikaisulautakuntamenettelyn ohjeet, Suulliset käsittelyt hallintotuomioistuimissa, Oikeudenkäynnin alkamisajankohtaa koskeva ohje, Veronsaajien oikeudenvalvonta Verohallinnossa sekä Ennakkoratkaisu- ja poikkeuslupahakemuksen tekeminen ja siihen annettava päätös.

1 Verovalitusasioissa sovellettavat menettelyt

Verovalitusasioiden käsittelyä koskevat säännökset vaihtelevat verolajeittain, minkä vuoksi verovalitusasioiden käsittelyssä sovellettavat menettelyt poikkeavat toisistaan eri verolajeissa. Menettelyt voidaan jakaa kolmeen eri pääryhmään:

  1. asiat, joissa on pakollinen oikaisuvaatimusmenettely (jäljempänä oikaisuvaatimusmenettely),
  2. asiat, joissa Verohallinto käsittelee valituksen ensin oikaisuasiana ja siirtää asian hylätyiltä osin hallinto-oikeuden käsiteltäväksi (jäljempänä siirtomenettely) ja
  3. asiat, joissa valitus tehdään suoraan hallinto-oikeuteen (jäljempänä hakemusasioiden menettely).

Oikaisuvaatimusmenettelyn soveltamisalaan kuuluvissa verolajeissa ja -asioissa Verohallinnon päätökseen on ensi vaiheessa haettava muutosta oikaisuvaatimuksella ja vasta oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä on mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen. Oikaisuvaatimusmenettelyä sovelletaan tuloverotuksessa, ennakkoperinnässä, perintö- ja lahjaverotuksessa, kiinteistöverotuksessa sekä yleisradioveroa ja voimalaitosveroa koskevassa muutoksenhaussa. Lisäksi oikaisuvaatimusmenettelyä sovelletaan maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annetussa laissa tarkoitettuihin päätöksiin (ns. maatalouden energiaveron palautus) sekä verotililain mukaisessa muutoksenhaussa ja veronkantolaissa tarkoitetuissa veronkuittausasioissa. Oikeusvaatimusmenettelyä sovelletaan myös sivullisilmoittajan laiminlyöntimaksua koskevaan muutoksenhakuun. Oikaisuvaatimukset ratkaistaan joko verotuksen oikaisulautakunnassa tai Verohallinnossa.

Siirtomenettelyn soveltamisalaan kuuluvissa verolajeissa verovelvollisen valitus käsitellään ensin oikaisuasiana Verohallinnossa. Jos Verohallinto oikaisee päätöstään verovelvollisen vaatimuksen mukaisesti, valitus raukeaa. Siltä osin kuin Verohallinto katsoo, että verovelvollisen valitus ei anna aihetta päätöksen oikaisemiseen, Verohallinto antaa valituksen johdosta lausuntonsa ja siirtää valituksen tältä osin hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Siirtomenettelyä sovelletaan arvonlisäverotuksessa, vakuutusmaksuverotuksessa, varainsiirtoverotuksessa ja arpajaisverotuksessa sekä haettaessa muutosta pankkiveroon.

Hakemusasioiden menettelyssä Verohallinnon päätöksestä valitetaan aina suoraan hallinto-oikeuteen. Hakemusasioiden menettelyä sovelletaan yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksia koskeviin päätöksiin, lahjoitusvähennyksen nimeämispäätöksiin, tappioiden poikkeuslupapäätöksiin, jälleenhankintavarauksen käyttöajan pidentämistä koskeviin päätöksiin, tonnistoverovelvolliseksi hyväksymistä ja hyväksymisen peruuttamista koskeviin päätöksiin sekä tietyin poikkeuksin haettaessa muutosta eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden veronhuojennuksesta annetun lain tarkoittamiin päätöksiin. Hakemusasioiden menettelyä sovelletaan myös Verohallinnon eri verolajeissa antamista ennakkoratkaisusta tehtäviin valituksiin.

2 Verohallinnon kuuleminen verovalitusasioissa

2.1 Yleistä Verohallinnon kuulemisesta

Verohallinnosta annetun lain (VHL) 2.1 §:n mukaan Verohallinnon tehtäviin kuuluu muun ohessa veronsaajien oikeudenvalvonta. Oikeudenvalvonnasta vastaa Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. VHL 24.1 §:n mukaan oikeudenvalvontayksikkö käyttää veronsaajien puhevaltaa verotusta koskevassa asiassa asianosaisena siten kuin mainitussa laissa ja muualla laissa säädetään.

Verovalitusprosessissa oikeudenkäynnin osapuolia ovat verovelvollinen ja oikeudenvalvontayksikkö. Pääosa verovalitusasioista on tästä syystä sellaisia, että hallintotuomioistuin ei valitusvaiheessa pyydä lausuntoja tai muutoinkaan kuule muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen tehnyttä Verohallinnon yksikköä tai toimintayksikköä (ts. verotoimistoa). Näitä ovat oikaisuvaatimusmenettelyssä ja hakemusasioiden menettelyssä käsiteltävät asiat. Siirtomenettelyssä käsiteltävissä asioissa on kuitenkin edelleen käytössä menettely, jossa päätöksen tehnyt Verohallinnon yksikkö antaa hallinto-oikeudelle lausunnon.

2.2 Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuuleminen eri verolajeissa

2.2.1 Oikaisuvaatimusmenettelyyn kuuluvat asiat

Verotusmenettelystä annetun lain (VML) 69.1 §:n mukaan valitusta käsittelevän hallintotuomioistuimen tulee varata verovelvollisen tekemästä valituksesta oikeudenvalvontayksikölle tilaisuus vastineen ja tarvittaessa vastaselityksen antamiseen. Säännöstä sovelletaan ennakkoperintälain (EPL) 50.1 §:n, kiinteistöverolain (KiVL) 26.2 §:n, veronkantolain (VKantoL) 32.3 §:n, verotililain (VTL) 41.2 §:n, VML 23 b.2 §:n, yleisradioverosta annetun lain (YVL) 4 §:n ja voimalaitosverolain (VLVL) 12.2 §:n viittaussäännösten nojalla myös näissä laeissa ja asioissa tarkoitetussa muutoksenhaussa. Perintö- ja lahjaverolain (PerVL) 46.1 §:ssä ja energiaveron palauttamista koskevan lain (EnergiaL)12.3 §:ssä on puolestaan vastaava säännös.

Verohallinnon käsityksen mukaan VML 69.1 § ja muut edellä mainitut säännökset ovat erityissäännöksiä suhteessa kuulemista koskevaan hallintolainkäyttölain (HLL) 36 §:n säännökseen, jonka mukaan hallinto-oikeuden on hankittava päätöksen tehneen viranomaisen lausunto asiasta. VML 69.1 §:ssä ja muiden verolakien vastaavissa säännöksissä säädetään siten tyhjentävästi Verohallinnon kuulemisesta. Asia on todettu myös muun muassa hallituksen esityksessä 76/2012 vp.

Verohallinto katsoo, että oikeudenvalvontayksikön lisäksi muille Verohallinnon yksiköille ei yleensä ole tarvetta varata tilaisuutta tulla kuulluksi verovelvollisen tekemän valituksen johdosta. Hallintotuomioistuin voi kuitenkin aina hankkia asianomaisen Verohallinnon yksikön lausunnon.

2.2.2 Siirtomenettelyyn kuuluvat asiat

Verohallinto voi verovelvollisen valituksen johdosta oikaista arvonlisäveroa, vakuutusmaksuveroa, varainsiirtoveroa, arpajaisveroa ja pankkiveroa koskevaa päätöstään. Tällöin verovelvollisen valitus raukeaa hyväksytyiltä osin. Jos valitusta ei kaikilta osin hyväksytä, Verohallinto antaa valituksen johdosta lausuntonsa ja siirtää valituksen siihen liittyvine verotusasiakirjoineen hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Verohallinnon lausunto sisältää selvityksen verovelvollisen valituksessaan esittämistä vaatimuksista ja niiden keskeisistä perusteista sekä Verohallinnon perustellut kannanotot näihin vaatimuksiin. Jos valitus sisältää vaatimuksen täytäntöönpanon kiellosta, Verohallinto antaa ratkaisun myös tähän vaatimukseen. Tämä jälkeen hallinto-oikeus johtaa prosessia.

Jos valittajana on ollut verovelvollinen, hallinto-oikeuden on varattava valituksen ja lausunnon johdosta oikeudenvalvontayksikölle tilaisuus vastineen antamiseen sekä tarvittaessa verovelvolliselle tilaisuus vastaselityksen antamiseen. Verohallinto katsoo, että oikeudenvalvontayksikön lisäksi muilta Verohallinnon yksiköiltä ei ole yleensä tarvetta pyytää lausuntoa verovelvollisen vastaselityksessään mahdollisesti esittämän uuden selvityksen johdosta.

Oikaisuasiana käsitteleminen ei koske niitä valituksia, joissa muutoksenhakijana on oikeudenvalvontayksikkö. Oikeudenvalvontayksikkö jättää valituksen siihen liittyvine verotusasiakirjoineen hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeus varaa verovelvolliselle mahdollisuuden antaa vastineen ja oikeudenvalvontayksikölle mahdollisuuden antaa vastaselityksen vastineen johdosta. Hallinto-oikeus voi, kuten muissakin asioissa, pyytää HLL 36 §:n nojalla Verohallinnon lausunnon valituksen johdosta.

Siirtomenettelyä sovelletaan ainoastaan hallinto-oikeudelle osoitettuihin valituksiin. Verohallinnolle osoitettuja korjaamista tai oikaisua koskevia vaatimuksia taikka muita vastaavia kirjelmiä ei siten siirretä hallinto-oikeuden käsiteltäväksi, vaan ne käsitellään oikaisumenettelyssä. Verohallinto antaa vaatimukseen oikaisupäätöksen, joka voi olla kokonaan hyväksyvä taikka osittain tai kokonaan hylkäävä (arvonlisäverolaki (AVL) 192 §, varainsiirtoverolaki (VSVL) 48 §, arpajaisverolaki (ArpVL) 12 § ja pankkiverolaki 16 §). Oikaisupäätökseen liitetään muutoksenhakuosoitus.

2.2.3 Hakemusasiat

Hakemusasioissa valitetaan suoraan hallinto-oikeuteen. Näitä valituksia ei käsitellä Verohallinnossa oikaisuvaatimusmenettelyssä tai muutoinkaan oikaisuasioina.

Ennakkoratkaisuasioissa sovellettavasta valitusmenettelystä on eri verolaeissa säädetty tietyiltä osin hallintolainkäyttölain säännöksistä poikkeavasti. Ennakkoratkaisuasioissa sovelletaan useissa verolajeissa viittaussäännöksen nojalla verotusmenettelystä annettua lakia. Sen sijaan muissa hakemusasioissa valituksen käsittelyyn sovelletaan hallintolainkäyttölain säännösten lisäksi ainoastaan VML 69 §:n säännöksiä.

Käytännössä hakemusasioita koskevien valitusten käsittelyssä sovelletaan samoja menettelyjä kuin oikaisuvaatimusmenettelyyn kuuluvia asioita koskevien valitusten käsittelyssä.

2.2.4 Verointressiltään vähäiset verovalitusasiat

Verovelvollisen tekemän verovalituksen perusteena on pääsääntöisesti verotuksen oikaisulautakunnan tai Verohallinnon oikaisuvaatimuksen johdosta antama perusteltu päätös. VML 69.2 §:n nojalla hallinto-oikeus voi ratkaista oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä tehdyn valituksen kuulematta oikeudenvalvontayksikköä, jos valituksen kohteena olevan asian verointressi on alle 6.000 euroa eikä asia ole tulkinnanvarainen tai epäselvä.

Näissä verointressiltään vähäisissä asioissa oikeudenvalvontayksikön kuulemista koskeva sääntely on yhtenäinen kaikissa niissä tilanteissa, joissa oikeudenvalvontayksikkö on hallinto-oikeudessa oikeudenkäynnin toinen osapuoli: VML 69.2 §:ää sovelletaan EPL 50.1 §:n, KiVL 26.2 §:n, VTL 41.2 §:n, VKantoL 32.3 §:n, YVL 4 §:n, VLVL 12.2 §:n ja VML 23 b §:n viittaussäännösten nojalla myös mainituissa verolajeissa. Vastaavansisältöinen säännös on lisäksi PerVL 46.2 §:ssä, EnergiaL 12.3 §:ssä, AVL 194.2 §:ssä, VSVL 47.4 §:ssä sekä ArpVL 16.4 §:ssä. Vastaavaa periaatetta voidaan soveltaa HLL 34.2 §:n nojalla myös pankkiveroa koskevassa asiassa. Kuulemista koskevaa sääntelyä sovelletaan varsinaisten verojen ohella erilaisiin Verohallinnon määräämiin seuraamuksiin, esimerkiksi AVL 168 a §:ssä tarkoitettuun yhteenvetoilmoituksen laiminlyöntimaksuun.

Verointressin määrä ilmenee esimerkiksi siitä, onko oikaisuvaatimus käsitelty verotuksen oikaisulautakunnan laajassa (1 + 4) vai suppeassa (1 + 1) jaostossa: näiden jaostojen välisessä tehtäväjaossa sovelletaan vastaavaa 6.000 euron verointressirajaa. Siirtomenettelyyn kuuluvissa asioissa Verohallinto puolestaan ilmaisee lausunnossaan Verohallinnon käsityksen siitä, tulisiko hallinto-oikeuden kuulla oikeudenvalvontayksikköä.

Tulkinnanvaraisuudella ja epäselvyydellä tarkoitetaan edellä mainituissa säännöksissä vastaavaa tulkinnallisuutta tai epäselvyyttä kuin VML 26.2 §:ssä. Oikeudenvalvontayksikköä ei siten ole tarpeen kuulla tapauksissa, joissa ratkaistava oikeuskysymys on selkeä ja ratkaisulinjat vakiintuneet, merkityksellistä erimielisyyttä näytöstä ei ole ja taloudellinen intressi on vähäinen. Sillä, hyväksytäänkö vai hylätäänkö verovelvollisen valitus, ei ole sääntelyn soveltamisen kannalta sinänsä merkitystä.

Jos hallinto-oikeus ei varaa oikeudenvalvontayksikölle tilaisuutta vastineen antamiseen, hallinto-oikeuden päätöksen kohtaan ”vastineet ja vastaselitykset” (tai muu vastaava kohta) voidaan merkitä, että oikeudenvalvontayksikköä ei ole kuultu asiassa VML 69.2 §:n tai muun vastaavan säännöksen nojalla. Sovellettu säännös voidaan merkitä tämän lisäksi myös päätöksen kohtaan ”sovelletut oikeusohjeet”.

2.2.5 Autovero, ajoneuvovero ja polttoainemaksu

Autoveroa ja ajoneuvoveroa koskevissa asioissa veronsaajien puhevalta on jaettu oikeudenvalvontayksikön ja Tullin kesken (autoverolaki 69 § ja ajoneuvoverolaki 53 §). Polttoaineveroa koskevissa asioissa veronsaajien puhevaltaa käyttää oikeudenvalvontayksikkö (polttoainemaksulaki 26 §).

Edellä mainituissa asioissa verotuspäätöksen tehnyt viranomainen on antanut oikaisuvaatimukseen johdosta päätöksen tai muutoin antanut lausunnon hallinto-oikeudelle. Verohallinto katsoo, että oikeudenvalvontayksikköä ei yleensä ole tällöin tarpeen kuulla näissä asioissa. Hallinto-oikeus voi joka tapauksessa ratkaista asian kuulematta oikeudenvalvontayksikköä, jos valituksen kohteena olevan asian verointressi on alle 6.000 euroa eikä asia ole tulkinnanvarainen tai epäselvä.

2.3 Vastinepyyntöön sisältyvä ohjaus

HLL 33 §:ssä säädetään asian selvittämisestä (virallisperiaate). Hallintotuomioistuimen prosessinjohto mahdollistaa menettelyn, jossa tuomioistuin pyytää oikeudenvalvontayksikölle osoittamassaan vastinepyynnössä prosessinjohtotoimena selvitystä tai lausuntoa jostakin asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisestä seikasta, verotuskäytännöstä, ulkomaisesta oikeuskäytännöstä tai vain osasta käsiteltävänä olevaa asiaa. Mahdollista on myös, että tuomioistuin pyytää oikeudenvalvontayksikköä hankkimaan esimerkiksi Verohallinnon keskusjohdon tai jonkin Verohallinnon ulkopuolisen viranomaisen lausunnon asiasta, jos sellainen katsotaan asiassa tarpeelliseksi.

Verohallinto katsoo, että edellä kuvatut menettelyt edistävät oikeaan asianratkaisuun pääsemistä ja jouduttavat prosessia, kun oikeudenvalvontayksikön vastineessa voidaan keskittyä asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin. Verohallinto esittää, että hallintotuomioistuimet HLL 33 §:n mukaisesti osoittaisivat vastinepyynnössään tarvittaessa ne asiakohdat, joista vastine tai selvitystä on erityisesti tarpeen antaa.

Jos tuomioistuin pyytää oikeudenvalvontayksikköä hankkiminaan asiassa selvitystä kolmannelta taholta, tämä otettaneen huomioon vastineen antamiseen asetettavassa määräajassa.

3 Valituksiin liittyvä asiakirjaliikenne

3.1 Valitusasiakirjan jättäminen Verohallintoon tai hallinto-oikeuteen

Valitus hallinto-oikeudelle voidaan pääsääntöisesti jättää joko Verohallintoon tai hallinto-oikeuteen. Tällainen menettely on käytössä oikaisuvaatimusmenettelyyn kuuluvissa valitusasioissa (pl. jäljempänä tässä kohdassa erikseen mainitut oikaisuvaatimukset) samoin kuin varainsiirtoverotuksessa ja arpajaisverotuksessa sekä ennakkoratkaisuasioissa. Menettely koskee sekä verovelvollisen että oikeudenvalvontayksikön tekemiä valituksia. Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa kuitenkin valituksen kaikissa verolajeissa käytännössä aina sähköisesti asianomaiseen hallinto-oikeuteen.

Jos verovelvollinen toimittaa valituskirjelmän Verohallinnolle, verovelvollinen jättää sen käytännössä yleensä verotuksen toimittaneeseen verotoimistoon.  Valitus voidaan kuitenkin laissa säädetyssä määräajassa jättää mihin tahansa Verohallinnon yksikköön, koska Verohallinto on yksi viranomainen. Kun verovelvollinen on jättänyt valituksen Verohallintoon, valituksen vastaanottanut verotoimisto kirjaa viipymättä asiakirjan saapumista koskevat tiedot asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

Arvonlisäverotusta koskeva valituskirjelmä on AVL 193.1 §:n mukaan toimitettava valitusajassa Verohallintoon. HLL 26.2 §:n nojalla arvonlisäverotusta koskeva valituskirjelmä voidaan kuitenkin jättää myös hallinto-oikeuteen. Hakemusasioissa puolestaan sovelletaan ennakkoratkaisuasioita lukuun ottamatta HLL 26 §:n säännöstä, jonka mukaan valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle eli hallinto-oikeuteen.

Jos arvonlisäverotusta koskeva valitus on toimitettu hallinto-oikeuteen, hallinto-oikeus siirtää HLL 29 §:n nojalla valituskirjelmän Verohallintoon siirtomenettelyn mukaisesti. Vastaavasti Verohallinnon on hallintolain (HL) 21 §:n nojalla siirrettävä sille toimitettu hakemusasiaa (pois lukien ennakkoratkaisua) koskeva valituskirjelmä toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle.

Valitus verotilain mukaista oikaisuvaatimusta, veronkantolain mukaista veronkuittausasiaa ja VML 23 b §:ssä tarkoitettua sivullisilmoittajan laiminlyöntimaksua koskevaan päätökseen on jätettävä hallinto-oikeuteen (VTL 41.2 §, VKantoL 32.3 § ja VML 23 b.2 § ja HLL 26.1 §). Jos verovelvollinen on jättänyt valituskirjelmän Verohallintoon, Verohallinto siirtää HL 21 §:n nojalla valituskirjelmän hallinto-oikeudelle.

Ennakkopäätösvalitusta koskeva valituskirjelmä on VML 71 c.1 §:n mukaan toimitettava Verohallintoon. Ennakkopäätösvalitukset jätetään ensisijaisesti Pohjois-Pohjanmaan verotoimistoon (Henkilöverotusyksikön asiakkaat) ja Pohjois-pohjanmaan yritysverotoimistoon (Yritysverotusyksikön asiakkaat). Valituskirjelmä voidaan kuitenkin jättää myös muuhun Verohallinnon yksikköön. Lisäksi valituskirjelmä voidaan HLL 26.2 §:n nojalla jättää korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jos ennakkopäätösvalitus on toimitettu hallinto-oikeuteen, hallinto-oikeus siirtää valituskirjelmän HLL 29 §:n nojalla yhdysverotoimistoon (ks. 3.7.1).

3.2 Valitusasiakirjojen toimittaminen Verohallinnosta hallintotuomioistuimeen

Verohallinto on yksi viranomainen, jolla on valtakunnallinen toimivalta (VHL 1 §). Verovelvollisen verotus on tämän vuoksi voitu toimittaa missä tahansa Verohallinnon toimintayksikössä. Vuoden 2013 alusta myös verotuksen oikaisulautakunta on ollut yksi Verohallinnon toimielin, jonka toimialueena on koko Suomi (VHL 5 §). Lautakunta toimii jaostoihin jakautuneena ja päätös verovelvollisen oikaisuvaatimukseen on ollut mahdollista tehdä missä tahansa jaostossa. Verovelvollisen asiakirjat on Verohallinnossa pääsääntöisesti arkistoitu siihen verotoimistoon, jossa asia on käsitelty.

Verohallinto (ml. verotuksen oikaisulautakunta) käsittelee verovelvollisten verotusasiat valtakunnallisen toimivallan mukaisesti. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ei tarvitse selvittää, missä Verohallinnon yksikössä kunkin verovelvollisen verotusasiakirjat ovat, vaan hallinto-oikeus voi halutessaan tilata verotusasiakirjat tämän ohjeen liitteessä 1 mainitusta yhdysverotoimistosta. Kullekin hallinto-oikeudelle on nimetty yksi henkilöverotuksen ja yksi yritysverotuksen yhdysverotoimisto (poikkeuksena Helsingin hallinto-oikeuden yritysverotuksen yhdysverotoimistoja ovat Konserniverokeskus ja Uudenmaan yritysverotoimisto).

Hallintotuomioistuinten ja Veronkantoyksikön välinen asiakirjaliikenne on Verohallinnossa keskitetty yhdyskantoyksikköön, jona toimii Sisä-Suomen veronkanto- ja perintöyksikkö Hämeenlinnassa. Verotililain ja veronkantolain nojalla annettuja päätöksiä sekä arvonlisäverolain 168 a §:ssä tarkoitettuja laiminlyöntimaksuja koskevia laiminlyöntimaksuja koskevissa asioissa asiakirjat pyydetään yhdyskantoyksiköstä.

Nimetty yhdysverotoimisto tai yhdyskantoyksikkö vastaa siitä, että verovelvollisen kaikkien valitusta koskevien verovuosien asiakirjat toimitetaan niitä pyytäneelle hallinto-oikeudelle. Valitusasiakirjaliikenne on näissä verotoimistoissa pääsääntöisesti siellä nimettyjen yhdyshenkilöiden tehtävänä. Jos samaan valitusasiaan sisältyy sekä Henkilö- ja/tai Yritysverotusyksikön että Veronkantoyksikön päätöstä koskeva valitus, hallinto-oikeus pyytä asiakirjat kustakin yhdysverotoimistosta tai yhdyskantoyksiköstä.

Hallinto-oikeus voi lähettää asiakirjatilaukset yhdysverotoimiston tai yhdyskantoyksikön sähköiseen postilaatikkoon turvapostilla tai faxilla. Viestin otsikoksi merkitään ”Valituksen asiakirjatilaus” ja viestiin sisällytetään seuraavat tiedot siltä osin kuin ne ovat hallinto-oikeuden tiedossa:

  • vero- tai maksuvelvollisen henkilö- tai y-tunnus;
  • päätös, johon muutosta haetaan (verolaji ja/tai veroasia);
  • verotuskunta;
  • valituksen kohteena olevat verovuodet tai tilikaudet;
  • valituksen vireilletulopäivä hallinto-oikeudessa; sekä
  • tieto mahdollisesta täytäntöönpanon kielto- tai keskeytysvaatimuksesta.

Tilauksessa on lisäksi erikseen mainittava, jos hallinto-oikeus tilaa muita kuin tämän ohjeen liitteenä olevassa verolajikohtaisesta luettelossa mainittuja asiakirjoja.

Hallinto-oikeus palauttaa asiakirjat yhdysverotoimistoon tai yhdyskantoyksikköön heti sen jälkeen, kun hallinto-oikeus on tehnyt asiassa päätöksen. Asiakirjat arkistoidaan kyseisessä yhdysverotoimistossa tai yhdyskantoyksikössä. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus pyytää asiakirjat asianomaisen hallinto-oikeuden yhdysverotoimistosta tai yhdyskantoyksiköstä.

Hallinto-oikeuksittain nimetyt yhdysverotoimistot ja yhdyskantoyksikkö yhteystietoineen on mainittu tämän ohjeen liitteessä 1.

3.3 Hallinto-oikeudelle lähetettävät verotusasiakirjat

Hallinto-oikeudelle lähetetään kaikki ne verotusasiakirjat, joiden perusteella verotuspäätös on tehty. Jos verovelvollisen verotusta toimitettaessa tai oikaisuvaatimusta käsiteltäessä on käytetty jonkun muun verovelvollisen verotusasiakirjoja, myös nämä asiakirjat toimitetaan hallinto-oikeudelle. Esimerkiksi silloin, kun osakkeenomistajan verotuksessa on käytetty osakeyhtiön verotustietoja, osakkeenomistajan valituksen käsittelyä varten hallinto-oikeudelle toimitetaan myös asiaa koskevat osakeyhtiön verotusasiakirjat. Toisen verovelvollisen verotusasiakirjat erotetaan selkeästi muista lähetettävistä asiakirjoista, esimerkiksi laittamalla ne oman kaprokin väliin.

Osa verotusasiakirjoista on nykyisin Verohallinnossa ainoastaan sähköisessä muodossa. Valituksen käsittelyä varten sähköiset asiakirjat/tiedot tulostetaan ja liitetään verovelvollisen valitukseen. Tämän ohjeen liitteessä 2 on verolajeittain lueteltu, mitä asiakirjoja hallinto-oikeudelle toimitetaan. Asiakirjat järjestetään siten, että alimmaisena on ensiksi saapunut asiakirja ja muut asiakirjat ovat saapumisaikajärjestyksessä sen päällä. Säännönmukaisen verotuksen asiakirjat ovat oman kaprokin välissä, jos sellainen on ollut käytössä, kun verotus on toimitettu.

Asiakirjat lähettävä Verohallinnon virkailija merkitsee aina omat yhteystietonsa verotusasiakirjalähetykseen.

Hallinto-oikeudelle toimitettavat verotusasiakirjat on lueteltu verolajikohtaisesti tämän ohjeen liitteessä 2. Luetteloa täydennetään myöhemmin Veronkantoyksikön päätöksiä koskevilla asiakirjalistoilla.

3.4 Oikaisuvaatimusmenettelyyn kuuluvat asiat

3.4.1 Verovelvollisen valitus

3.4.1.1 Verovelvollinen on jättänyt valituksen hallinto-oikeuteen

Hallinto-oikeus pyytää Verohallinnolta asiakirjat. Verohallinnossa valituksen vireilläolo sekä asiakirjojen lähettäminen hallinto-oikeuteen kirjataan Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

Hallinto-oikeus voi pyytää kaikki valitukseen liittyvät verotusasiakirjat yhdysverotoimistostaan tai yhdyskantoyksiköstään. Verotililain tai veronkantolain mukaisia oikaisuvaatimukseen annettuja päätöksiä koskevat asiakirjat pyydetään kuitenkin päätöksen tehneestä Veronkantoyksikön toimintayksiköstä. Asiakirjojen tilauspyynnön saapuminen kirjataan Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään. Jos valituksen vireilletulopäivä ei ole tiedossa, vireilletulopäiväksi voidaan kirjata asiakirjojen tilauspyynnön päivä.

Yhdysverotoimisto, yhdyskantoyksikkö muu Verohallinnon toimintayksikkö lähettää pyydetyt asiakirjat viipymättä hallinto-oikeudelle. Toisinaan valituksen käsittelyssä tarvittavat asiakirjat ovat useassa eri verotoimistossa. Näin on esimerkiksi tilanteessa, jossa valitus koskee useita verovuosia ja verovelvollisen kotipaikka on muuttunut. Tällöin yhdysverotoimisto tekee asiakirjatilauspyynnön niihin verotoimistoihin, joissa verotusasiakirjat ovat arkistoituna. Pääsääntöisesti verotoimistot toimittavat verotusasiakirjat suoraan sille hallinto-oikeudelle, jossa valitus on käsiteltävänä ja tekee merkinnät Verohallinnon tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään asiakirjojen lähettämisestä. Jos hallinto-oikeudelle lähetetään Verohallinnon arkistossa olevia paperisia asiakirjoja, niidenlainauksesta laitetaan paikanmerkki arkistoon.

3.4.1.2 Verovelvollinen on jättänyt valituksen Verohallintoon

Verohallinnossa valituskirjelmään merkitään saapumisleima, joka osoittaa asian vireilletulopäivän hallinto-oikeudessa, sekä valituksen liitteiden lukumäärä. Verohallinto postittaa valituksen ja siihen liittyvät asiakirjat sekä verotusasiakirjat (myös puolison asiakirjat) viipymättä toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle.

Tieto valituksen jättämisestä ja asiakirjojen lähettämisestä hallinto-oikeudelle kirjataan Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

Jos valituskirjelmä on jätetty muuhun kuin siihen verotoimistoon, jossa verotusta koskevat asiakirjat ovat, valituskirjelmän vastaanottanut verotoimisto laittaa valitukseen asian vireilletuloa osoittavan saapumisleiman ja lähettää valituksen suoraan toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle, jos valitus sisältää täytäntöönpanon kielto- tai keskeytysvaatimuksen. Tällöin hallinto-oikeudelle ilmoitetaan, että verotusasiakirjat on pyydetty lähettämään suoraan hallinto-oikeudelle verotusasiakirjojen sijaintiverotoimista. Jos täytäntöönpanon kielto- tai keskeytysvaatimusta ei ole, valitus toimitetaan hallinto-oikeudelle verotusasiakirjojen mukana. Jos valitukseen on liitetty verojen täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva hakemus, asiakirjat postitetaan ykköspostissa hallinto-oikeudelle.

Se Verohallinnon yksikkö, joka lähettää asiakirjat hallinto-oikeudelle, tekee verotusasiakirjojen kulkua koskevat merkinnät Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.4.1.3 Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vastine

Hallinto-oikeudet Ahvenanmaan hallintotuomioistuinta lukuun ottamatta lähettävät kaikki oikeudenvalvontayksikölle osoitetut vastine- ja lisävastinepyynnöt sekä muut lausuntopyynnöt Pohjois-Pohjanmaan verotoimistoon Ouluun, jossa ne kirjataan Verohallinnon tietojärjestelmiin ja josta ne edelleen jaetaan tehtäväksi veroasiamiehille. Oikeudenvalvontayksikön osoite on seuraava:

  • Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, PL 57, 90101 OULU.

Ahvenanmaan hallintotuomioistuin lähettää vastinepyynnöt Ahvenanmaan verotoimistoon.

Edellä kuvattu menettely ei koske korkeimman hallinto-oikeuden ja oikeudenvalvontayksikön välistä asiakirjaliikennettä. Korkein hallinto-oikeus toimittaa kaikki oikeudenvalvontayksikölle osoitetut asiakirjat osoitteella:

  • Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, PL 90, 00052 VERO

Verohallinnossa korkeimman hallinto-oikeuden ja oikeudenvalvontayksikön väliseen asiakirjaliikenteeseen liittyvät kirjaukset tekevät Pääkaupunkiseudun verotoimisto ja Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto. Kun korkein hallinto-oikeus kuulee verovelvollista oikeudenvalvontayksikön vastineen johdosta, korkein hallinto-oikeus voi käyttää kuulemisessa apuna verotoimistoa. Menettely on tällöin vastaava kuin kohdassa 3.4.1.4.

Hallintotuomioistuimet asettavat vastineen antamiselle 30 päivän määräajan. Oikeudenvalvontayksikkö pyytää tarvittaessa perustellusta syystä lisäaikaa vastineen antamiselle. Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa vastineen sähköisesti asianomaiseen hallintotuomioistuimeen ja lähettää asiakirjat postitse.

3.4.1.4 Verovelvollisen vastaselitys

Kun oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen sähköisesti ja asiakirjat on palautettu hallinto-oikeudelle, hallinto-oikeus lähettää oikeudenvalvontayksikön vastineen verovelvolliselle vastaselityksen antamista varten. Hallinto-oikeus asettaa määräajan vastaselityksen antamiselle ja pyytää verovelvollista toimittamaan vastaselityksen suoraan hallinto-oikeudelle.

Tässä kuulemisessa hallinto-oikeus voi käyttää apuna verotoimistoa. Tällöin hallinto-oikeus ilmoittaa verovelvolliselle, että jos hän vastaselityksen antamista varten haluaa tutustua asiakirjoihin, ne lähetetään verovelvollisen pyytämään verotoimistoon. Kun hallinto-oikeus lähettää asiakirjat verotoimistoon, hallinto-oikeus merkitsee lähetteeseen, että kysymys on verovelvollisen kuuleminen ja tiedon siitä, kuka asiaa hallinto-oikeudessa hoitaa. Verotoimisto ilmoittaa asiakirjojen saapumisesta verovelvolliselle heti niiden saavuttua verotoimistoon. Kuulemiselle varatun määräajan kuluttua umpeen verotoimisto palauttaa asiakirjat hallinto-oikeudelle.

Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään laitetaan merkinnät asiakirjojen saapumisesta verovelvollisen kuulemista varten ja myös asiakirjojen takaisin lähettämisestä hallinto-oikeuteen.

Koska hallinto-oikeus johtaa prosessia, verotoimisto ei voi myöntää lisäaikaa vastaselityksen antamiselle. Jos verovelvollinen pyytää lisäaikaa vastaselityksen antamiseen, hänet ohjataan pyytämään sitä hallinto-oikeudelta. Jos verovelvollinen jättää vastaselityksensä verotoimistoon, verotoimisto lähettää sen viipymättä edelleen hallinto-oikeudelle. Tieto vastaselityksen lähettämisestä hallinto-oikeudelle merkitään Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.4.2 Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus

3.4.2.1 Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen jättäminen

Kun oikeudenvalvontayksikkö valittaa hallinto-oikeuteen, veroasiamies pyytää asiakirjat asianomaisesta Verohallinnon toimintayksiköstä, joka lähettää asiakirjat veroasiamiehelle. Asiakirjojen lainauksesta laitetaan paikanmerkki arkistoon. Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään kirjataan tieto asiakirjojen lähettämisestä oikeudenvalvontayksikölle.

Sen jälkeen, kun oikeudenvalvontayksikkö on laatinut valituskirjelmän, yksikkö toimittaa sen sähköisesti asianomaisen hallinto-oikeuden sähköpostilaatikkoon ja postittaa asiakirjat hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden sähköpostilaatikosta tullut kuittausviesti toimii varmenteena siitä, että valitus on tullut vireille. Kuittausviesti tallentuu Verohallinnon sähköpostilaatikkoon.

Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa valitusta koskevat tiedot Pohjois-Pohjanmaan verotoimistolle, joka kirjaa valitusta ja asiakirjojen lähettämistä koskevat tiedot asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.4.2.2 Verovelvollisen vastine

Hallinto-oikeus lähettää oikeudenvalvontayksikön valituksen verovelvolliselle vastineen antamista varten. Hallinto-oikeus asettaa määräajan vastineen antamiselle ja pyytää verovelvollista toimittamaan vastineen suoraan hallinto-oikeudelle.

Tässä kuulemisessa hallinto-oikeus voi käyttää apuna verotoimistoa. Tällöin hallinto-oikeus ilmoittaa verovelvolliselle, että jos tämä vastineen antamista varten haluaa tutustua asiakirjoihin, ne lähetetään verovelvollisen pyytämään verotoimistoon. Kun hallinto-oikeus lähettää asiakirjat verotoimistoon, hallinto-oikeus merkitsee lähetteeseen, että kysymys on verovelvollisen kuuleminen ja tiedon siitä, kuka asiaa hallinto-oikeudessa hoitaa. Verotoimisto ilmoittaa asiakirjojen saapumisesta verovelvolliselle heti niiden saavuttua verotoimistoon. Kuulemiselle varatun määräajan kuluttua umpeen verotoimisto palauttaa asiakirjat hallinto-oikeudelle.

Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään laitetaan merkinnät asiakirjojen saapumisesta verovelvollisen kuulemista varten ja myös asiakirjojen takaisin lähettämisestä hallinto-oikeuteen.

Verotoimisto ei voi myöntää lisäaikaa vastineen antamiselle. Jos verovelvollinen pyytää lisäaikaa vastineen antamiseen, hänet ohjataan pyytämään sitä hallinto-oikeudelta. Jos verovelvollinen jättää vastineensa verotoimistoon, verotoimisto lähettää sen edelleen viipymättä hallinto-oikeudelle. Tieto vastineen lähettämisestä hallinto-oikeudelle merkitään Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.4.2.3 Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vastaselitys

Hallinto-oikeus lähettää verovelvollisen vastineen oikeudenvalvontayksikölle vastaselityksen antamista varten osoitteeseen Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, PL 57, 90101 OULU. Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa vastaselityksen suoraan toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle sähköisesti ja palauttaa asiakirjat postitse.

Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto kirjaa tiedot vastaselityspyynnön saapumisesta ja sen lähettämisestä Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.5 Siirtomenettelyyn kuuluvat asiat

3.5.1 Verovelvollisen valitus

3.5.1.1 Verovelvollinen on jättänyt valituksen hallinto-oikeuteen

Jos Verovelvollinen jättää siirtomenettelyssä olevaa asiaa koskevan valituksensa hallinto-oikeuteen, hallinto-oikeus lähettää valitusasiakirjat oikaisukäsittelyä varten yhdysverotoimistoonsa tai yhdyskantoyksikköön (ks. liite 1). Valitusasia ei tässä vaiheessa tule vireille hallinto-oikeudessa.

Tämän jälkeen Verohallinto käsittelee valituksen oikaisuasiana. Jos päätöstä ei oikaista miltään osin tai sitä oikaistaan vain osittain, Verohallinto antaa lausuntonsa asiassa ja toimittaa valituksen ja siihen liittyvät verotusasiakirjat hallinto-oikeudelle.
Jos valituksen kohteena oleva päätös oikaistaan kokonaisuudessaan, asia ei tule missään vaiheessa vireille hallinto-oikeudessa, eikä päätöstä tai muita valitukseen liittyviä asiakirjoja siten toimiteta hallinto-oikeuteen.

Asiakirjojen lainauksesta laitetaan paikanmerkki Verohallinnon arkistoon. Tieto valituksen jättämisestä ja asiakirjojen lähettämisestä hallinto-oikeudelle kirjataan Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.5.1.2 Verovelvollinen on jättänyt valituksen Verohallintoon

Verovelvollisen valitus käsitellään ensi vaiheessa oikaisuasiana Verohallinnossa. Tieto oikaisuasiana käsiteltävän valituksen vireilletulosta kirjataan Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään. Asiakirjoihin merkitään lisäksi saapumisleima, joka osoittaa asian vireilletulopäivän.

Jos päätöstä ei oikaista miltään osin tai sitä oikaistaan vain osittain, Verohallinto antaa lausuntonsa asiassa ja toimittaa valituksen ja siihen liittyvät verotusasiakirjat hallinto-oikeudelle. Jos valituksen kohteena oleva päätös oikaistaan kokonaisuudessaan, valitusasian käsittely raukeaa eikä valitusta tai muita asiakirjoja postiteta hallinto-oikeudelle.

Asiakirjojen lainauksesta laitetaan paikanmerkki Verohallinnon arkistoon. Tieto valituksen jättämisestä ja asiakirjojen lähettämisestä hallinto-oikeudelle kirjataan Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

Jos valituskirjelmä on jätetty muuhun kuin siihen verotoimistoon, jossa verotusta koskevat asiakirjat ovat, valituskirjelmän vastaanottanut verotoimisto laittaa valitukseen asian vireilletuloa osoittavan saapumisleiman ja lähettää valituksen sille verotoimistolle, joka on tehnyt valituksen kohteena oleva päätöksen. Valituskirjelmän vastaanottanut verotoimisto kirjaa valituksen saapumisen Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.5.1.3 Verosaajien oikeudenvalvontayksikön vastine

Hallinto-oikeudet Ahvenanmaan hallintotuomioistuinta lukuun ottamatta lähettävät kaikki oikeudenvalvontayksikölle osoitetut vastine- ja lisävastinepyynnöt sekä muut lausuntopyynnöt Pohjois-Pohjanmaan verotoimistoon Ouluun, jossa ne kirjataan Verohallinnon tietojärjestelmiin ja josta ne edelleen jaetaan tehtäväksi veroasiamiehille. Oikeudenvalvontayksikön osoite on seuraava:

  • Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, PL 57, 90101 OULU.

Ahvenanmaan hallintotuomioistuin lähettää vastinepyynnöt Ahvenanmaan verotoimistoon.

Edellä kuvattu menettely ei koske korkeimman hallinto-oikeuden ja oikeudenvalvontayksikön välistä asiakirjaliikennettä. Korkein hallinto-oikeus toimittaa kaikki oikeudenvalvontayksikölle osoitetut asiakirjat osoitteella:

  • Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, PL 90, 00052 VERO.

Verohallinnossa korkeimman hallinto-oikeuden ja oikeudenvalvontayksikön väliseen asiakirjaliikenteeseen liittyvät kirjaukset tekevät Pääkaupunkiseudun verotoimisto ja Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto. Kun korkein hallinto-oikeus kuulee verovelvollista oikeudenvalvontayksikön vastineen johdosta, korkein hallinto-oikeus voi käyttää kuulemisessa apuna verotoimistoa. Menettely on tällöin vastaava kuin kohdassa 3.5.1.4.

Hallintotuomioistuimet asettavat vastineen antamiselle 30 päivän määräajan. Oikeudenvalvontayksikkö pyytää tarvittaessa perustellusta syystä lisäaikaa vastineen antamiselle. Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa vastineen sähköisesti asianomaiseen hallintotuomioistuimeen ja lähettää asiakirjat postitse.

3.5.1.4 Verovelvollisen vastaselitys

Kun oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen sähköisesti ja asiakirjat on palautettu hallinto-oikeudelle, hallinto-oikeus lähettää Verohallinnon lausunnon ja oikeudenvalvontayksikön vastineen verovelvolliselle vastaselityksen antamista varten. Hallinto-oikeus asettaa määräajan vastaselityksen antamiselle ja pyytää verovelvollista toimittamaan vastaselityksen suoraan hallinto-oikeudelle.

Tässä kuulemisessa hallinto-oikeus voi käyttää apuna verotoimistoa. Tällöin hallinto-oikeus ilmoittaa verovelvolliselle, että jos hän vastaselityksen antamista varten haluaa tutustua asiakirjoihin, ne lähetetään verovelvollisen pyytämään verotoimistoon. Kun hallinto-oikeus lähettää asiakirjat verotoimistoon, hallinto-oikeus merkitsee lähetteeseen, että kysymyksessä on verovelvollisen kuuleminen ja tiedon siitä, kuka asiaa hallinto-oikeudessa hoitaa. Verotoimisto ilmoittaa asiakirjojen saapumisesta verovelvolliselle heti niiden saavuttua verotoimistoon. Kuulemiselle varatun määräajan kuluttua umpeen verotoimisto palauttaa asiakirjat hallinto-oikeudelle.

Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään laitetaan merkinnät asiakirjojen saapumisesta verovelvollisen kuulemista varten ja myös asiakirjojen takaisin lähettämisestä hallinto-oikeuteen.

Koska hallinto-oikeus johtaa prosessia, verotoimisto ei voi myöntää lisäaikaa vastaselityksen antamiselle. Jos verovelvollinen pyytää lisäaikaa vastaselityksen antamiseen, hänet ohjataan pyytämään sitä hallinto-oikeudelta. Jos verovelvollinen jättää vastaselityksensä verotoimistoon, verotoimisto lähettää sen viipymättä edelleen hallinto-oikeudelle. Tieto vastaselityksen lähettämisestä hallinto-oikeudelle merkitään Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.5.2 Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus

3.5.2.1 Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen jättäminen

Kun oikeudenvalvontayksikkö valittaa hallinto-oikeuteen, veroasiamies pyytää asiakirjat asianomaisesta verotoimistosta. Verotoimisto lähettää asiakirjat veroasiamiehelle ja asiakirjojen lainauksesta laitetaan paikanmerkki arkistoon. Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään kirjataan tieto asiakirjojen lähettämisestä oikeudenvalvontayksikölle.

Sen jälkeen, kun oikeudenvalvontayksikkö on laatinut valituskirjelmän, yksikkö toimittaa sen sähköisesti asianomaisen hallinto-oikeuden sähköpostilaatikkoon. Hallinto-oikeuden sähköpostilaatikosta tullut kuittausviesti toimii varmenteena siitä, että valitus on tullut vireille. Kuittausviesti tallentuu Verohallinnon sähköpostilaatikkoon. Tämän jälkeen oikeudenvalvontayksikkö lähettää asiakirjat postitse hallinto-oikeuteen.

Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa valitusta koskevat tiedot Pohjois-Pohjanmaan verotoimistolle, joka kirjaa valitusta ja asiakirjojen lähettämistä koskevat tiedot asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

Valituksen jättämisen jälkeen hallinto-oikeus johtaa valitusprosessia ja kuulee prosessin osapuolia.

3.5.2.2 Verovelvollisen vastine

Hallinto-oikeus lähettää oikeudenvalvontayksikön valituksen verovelvolliselle vastineen antamista varten. Hallinto-oikeus asettaa määräajan vastineen antamiselle ja pyytää verovelvollista toimittamaan vastineen suoraan hallinto-oikeudelle.

Tässä kuulemisessa hallinto-oikeus voi käyttää apuna verotoimistoa. Tällöin hallinto-oikeus ilmoittaa verovelvolliselle, että jos tämä vastineen antamista varten haluaa tutustua asiakirjoihin, ne lähetetään verovelvollisen pyytämään verotoimistoon. Kun hallinto-oikeus lähettää asiakirjat verotoimistoon, hallinto-oikeus merkitsee lähetteeseen, että kysymys on verovelvollisen kuuleminen ja tiedon siitä, kuka asiaa hallinto-oikeudessa hoitaa. Verotoimisto ilmoittaa asiakirjojen saapumisesta verovelvolliselle heti niiden saavuttua verotoimistoon. Kuulemiselle varatun määräajan kuluttua umpeen verotoimisto palauttaa asiakirjat hallinto-oikeudelle.

Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään laitetaan merkinnät asiakirjojen saapumisesta verovelvollisen kuulemista varten ja myös asiakirjojen takaisin lähettämisestä hallinto-oikeuteen.

Verotoimisto ei voi myöntää lisäaikaa vastineen antamiselle. Jos verovelvollinen pyytää lisäaikaa vastineen antamiseen, hänet ohjataan pyytämään sitä hallinto-oikeudelta. Jos verovelvollinen jättää vastineensa verotoimistoon, verotoimisto lähettää sen edelleen viipymättä hallinto-oikeudelle. Tieto vastineen lähettämisestä hallinto-oikeudelle merkitään Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.5.2.3 Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vastaselitys

Hallinto-oikeus lähettää verovelvollisen vastineen oikeudenvalvontayksikölle vastaselityksen antamista varten osoitteeseen Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, PL 57, 90101 OULU. Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa vastaselityksen suoraan toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle sähköisesti ja postittaa asiakirjat.

Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto kirjaa tiedot vastaselityspyynnön saapumisesta ja sen lähettämisestä Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.6 Hakemusasiat

3.6.1 Ennakkoratkaisut

Verohallinnon antamista ennakkoratkaisuista valitetaan kaikissa verolajeissa suoraan hallinto-oikeuteen. Valitus voidaan jättää joko hallinto-oikeuteen tai Verohallintoon. Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa valituksen aina sähköisesti hallinto-oikeuteen.

Ennakkoratkaisua koskevissa valituksissa sovellettava kuulemismenettely ja asiakirjaliikenne vastaavat oikaisuvaatimusmenettelyyn kuuluvissa asioissa noudatettavaa menettelyä. Valitusprosessi on toisin sanoen vastaava kuin esimerkiksi verotuksen oikaisulautakunnan päätöstä koskevan valituksen osalta. Sovellettavia menettelyjä on kuvattu tämän ohjeen kohdassa 3.4.

3.6.2 Muut hakemusasiat

Myös muissa hakemusasioissa valituksen kohteena olevasta Verohallinnon päätöksestä valitetaan suoraan hallinto-oikeuteen. Tällaisia päätöksiä ovat yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksia koskevat päätökset, lahjoitusvähennyksen nimeämispäätökset, tappioiden poikkeuslupapäätökset, jälleenhankintavarauksen käyttöajan pidentämistä koskevat päätökset, veronlisäystä ja viivekorkoa koskevat valitukset sekä tonnistoverovelvolliseksi hyväksymistä ja hyväksymisen peruuttamista koskevat päätökset. Valitus on näissä asioissa jätettävä hallinto-oikeuteen (HLL 26.1 §). Jos valitus on toimitettu Verohallintoon, Verohallinnon on HL 21 §:n nojalla siirrettävä sille toimitettu valitus toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle.

Näitä asioita koskevissa valituksissa sovellettava kuulemismenettely ja asiakirjaliikenne vastaavat oikaisuvaatimusmenettelyyn kuuluvissa asioissa noudatettavaa menettelyä. Valitusprosessi on toisin sanoen vastaava kuin esimerkiksi verotuksen oikaisulautakunnan päätöstä koskevan valituksen osalta. Sovellettavia menettelyjä on kuvattu tämän ohjeen kohdassa 3.4.

3.6.3 Keskusverolautakunnan antamat ennakkoratkaisut

Keskusverolautakunnan antamista ennakkoratkaisuista valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitus jätetään korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus johtaa prosessia sen alusta saakka. Menettelyyn sovelletaan hallintolainkäyttölain säännöksiä.

Korkein hallinto-oikeus toimittaa kaikki oikeudenvalvontayksikölle osoitetut asiakirjat osoitteella:

  • Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, PL 90, 00052 VERO.

Verohallinnossa korkeimman hallinto-oikeuden ja oikeudenvalvontayksikön väliseen asiakirjaliikenteeseen liittyvät kirjaukset tekevät Pääkaupunkiseudun verotoimisto ja Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto. Kun korkein hallinto-oikeus kuulee verovelvollista oikeudenvalvontayksikön valituksen tai vastineen johdosta, korkein hallinto-oikeus voi käyttää kuulemisessa apuna verotoimistoa. Menettely on tällöin vastaava kuin kohdassa 3.4.1.4.

Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa vastineet ja muut vastaavat asiakirjat sähköisesti korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

3.7 Ennakkopäätösvalitusmenettely

3.7.1 Verovelvollisen ennakkopäätösvalitus

Verohallinto ohjaa verovelvollisia jättämään ennakkopäätösvalituksen ensisijaisesti Pohjois-Pohjanmaan verotoimistoon (PL 27, 90101 OULU) tai yritysverotoimistoon (PL 452, 90101 OULU). Jos verovelvollinen on toimittanut ennakkopäätösvalituksen johonkin muuhun Verohallinnon yksikköön, asia kirjataan siellä vireilletulleeksi ja valitus siirretään Pohjois-Pohjanmaan verotoimistoon tai yritysverotoimistoon. Jos verovelvollinen on toimittanut ennakkopäätösvalituksen hallintotuomioistuimeen, tuomioistuin siirtää asian Verohallinnolle lähettämällä asiakirjat Pohjois-Pohjanmaan verotoimistoon (Henkilöverotusyksikön asiakas) tai yritysverotoimistoon (Yritysverotusyksikön asiakas).

Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto tai yritysverotoimisto kokoaa asian käsittelyssä tarpeelliset asiakirjat. Tarvittaessa verotoimisto pyytää asiakirjat muista Verohallinnon yksiköistä. Esimerkiksi asian oikaisulautakuntakäsittelyä koskevat asiakirjat pyydetään siltä paikkakunnalta, jonka jaostossa päätös on tehty.

Sen jälkeen, kun 60 päivää on kulunut siitä päivästä, jona verovelvollisen katsotaan saaneen tiedon oikaisulautakunnan päätöksestä, verotoimisto pyytää oikeudenvaltayksikön suostumusta asian käsittelyyn ennakkopäätösvalitusmenettelyssä. Suostumusta pyydetään osoitteella Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, PL 90, 00052 VERO. Suostumusta koskeva pyynnön oheen liitetään verovelvollisen valituskirjelmä ja siihen liittyvät asiakirjat.

Oikeudenvalvontayksikön suostumuksen antamista koskeva 30 päivän määräaika alkaa kulua siitä päivästä, jona oikeudenvalvontayksikön katsotaan saaneen asian tiedoksi. Oikeudenvalvontayksikkö ilmoittaa tänä aikana verotoimistolle, antaako se suostumuksensa asian käsittelyyn ennakkopäätösvalitusasiana. Verohallinnon yksikön johtava veroasiantuntija antaa tarvittaessa oikeudenvalvontayksikön pyynnöstä lausunnon, joka liitetään valitusasiakirjoihin.

Jos oikeudenvalvontayksikkö on antanut suostumuksensa, verotoimisto toimittaa verovelvollisen valituksen ja oikeudenvalvontayksikön suostumuksen sekä muut asiaan liittyvät asiakirjat korkeimpaan hallinto-oikeuteen sen jälkeen, kun edellä mainitusta tiedoksisaannista alkava 30 päivän määräaika on kulunut. Verotoimisto ilmoittaa asiasta verovelvolliselle, oikeudenvalvontayksikölle ja asiassa normaalisti toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle. Verotoimisto lähettää samassa yhteydessä valituskirjelmän ja siihen liittyvät asiakirjat tiedoksi asianomaisen yksikön johtavalle veroasiantuntijalle ja oikaisulautakunnan johtavalle puheenjohtajalle. Asian käsittely (ml. päätöksen jakelu) korkeimmassa hallinto-oikeudessa jatkuu kuten muissakin valitusasioissa.

Jos oikeudenvalvontayksikkö ei anna suostumusta tiedoksisaantipäivää seuraavien 30 päivän aikana, asian käsittelyä jatketaan hallinto-oikeudelle osoitettuna valituksena siten kuin VML 66–69 §:ssä säädetään. Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto tai yritysverotoimisto postittaa valituksen ja siihen liittyvät asiakirjat sekä verotusasiakirjat (myös puolison asiakirjat) viipymättä toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle. Asian käsittely hallinto-oikeudessa jatkuu kuten muissakin valitusasioissa.

Tiedot ennakkopäätösvalituksen saapumisesta, Verohallinnon sisäisestä asiakirjaliikenteestä ja asiakirjojen lähettämisestä hallintotuomioistuimelle kirjataan Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.7.2 Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön ennakkopäätösvalitus

Kun oikeudenvalvontayksikkö valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, veroasiamies pyytää asiakirjat asianomaisesta Verohallinnon toimintayksiköstä, joka lähettää asiakirjat veroasiamiehelle. Asiakirjojen lainauksesta laitetaan paikanmerkki arkistoon. Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään kirjataan tieto asiakirjojen lähettämisestä oikeudenvalvontayksikölle.

Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa ennakkopäätösvalituskirjelmän ja siihen liittyvät asiakirjat Pohjois-Pohjanmaan verotoimistoon (PL 27, 90101 OULU) tai yritysverotoimistoon (PL 452, 90101 OULU), jossa asia kirjataan vireilletulleeksi. Verohallinnon yksikön johtava veroasiantuntija antaa tarvittaessa oikeudenvalvontayksikön pyynnöstä lausunnon, joka liitetään valitusasiakirjoihin.

Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto tai yritysverotoimisto pyytää verovelvollisen suostumusta asian käsittelyyn ennakkopäätösvalituksena. Suostumusta koskeva pyynnön oheen liitetään oikeudenvalvontayksikön valituskirjelmä ja siihen liittyvät asiakirjat. Suostumuspyyntö lähetetään saantitodistuksella verovelvolliselle.

Verovelvollisella on suostumuspyynnön tiedoksisaannin jälkeen 30 päivää aikaa antaa suostumus asian käsittelyyn ennakkopäätösvalituksena. Jos verovelvollinen on antanut suostumuksensa, verotoimisto toimittaa oikeudenvalvontayksikön valituksen ja verovelvollisen suostumuksen sekä muut asiaan liittyvät asiakirjat korkeimpaan hallinto-oikeuteen sen jälkeen, edellä mainitusta tiedoksisaannista alkava 30 päivän määräaika on kulunut. Verotoimisto ilmoittaa asiasta verovelvolliselle, oikeudenvalvontayksikölle ja asiassa normaalisti toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle. Verotoimisto lähettää samassa yhteydessä valituskirjelmän ja siihen liittyvät asiakirjat tiedoksi asianomaisen yksikön johtavalle veroasiantuntijalle ja oikaisulautakunnan johtavalle puheenjohtajalle. Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa jatkuu kuten muissakin valitusasioissa.

Jos verovelvollinen ei anna suostumusta tiedoksisaantipäivää seuraavien 30 päivän aikana, asian käsittelyä jatketaan hallinto-oikeudelle osoitettuna valituksena siten kuin VML 66–69 §:ssä säädetään. Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto tai yritysverotoimisto postittaa valituksen ja siihen liittyvät asiakirjat sekä verotusasiakirjat (myös puolison asiakirjat) viipymättä toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle. Asian käsittely hallinto-oikeudessa jatkuu kuten muissakin valitusasioissa.

Tiedot ennakkopäätösvalituksen saapumisesta, Verohallinnon sisäisestä asiakirjaliikenteestä ja asiakirjojen lähettämisestä hallintotuomioistuimelle kirjataan Verohallinnon asianomaiseen tietojärjestelmään tai kirjaamon järjestelmään.

3.8 Täytäntöönpanon kielto- ja keskeytysvaatimus

Jos verovelvollinen on valituksessaan vaatinut täytäntöönpanon kieltoa tai keskeyttämistä, hallintotuomioistuin antaa tätä koskevan päätöksen. Verohallinnon on toimitettava tällaisiin valituksiin liittyvät asiakirjat kiireellisinä hallintotuomioistuimelle, jotta se pystyy antamaan täytäntöönpanon kielto- tai keskeytysvaatimukseen päätöksen mahdollisimman nopeasti. Asiakirjojen postitukseen käytetään näissä tapauksissa ykköspostia. Poikkeus edellä mainittuun ovat siirtomenettelyyn kuuluvat asiat, joita koskeva täytäntöönpanon kielto- tai keskeytysvaatimus ratkaistaan ensi vaiheessa Verohallinnossa.

Hallintotuomioistuin voi kielto- tai keskeytysvaatimuksen käsittelyä varten tarvita tietoa valituksenalaisen asian veron määrästä ja maksuunpanoeristä. Hallintotuomioistuin voi myös pyytää yhdysverotoimistolta asiakirjatilausvaiheessa ja myöhemmin myös Pohjois-Suomen veronkantoyksiköltä, että verotusasiakirjojen liitteeksi toimitetaan verovelkatodistus, johon on merkitty ne erät, jotka koskevat valituksenalaista asiaa. Pohjois-Suomen veronkantoyksikön yhteystiedot ovat seuraavat:

  • puhelin: 020 697 104,
    fax: 020 613 5232
    sähköposti: perintayksikko.pohjois-suomi@vero.fi

4 Oikeudenkäynnin alkamisajankohtaa koskeva tieto asiakirjoissa

4.1 Yleistä oikeudenkäynnin alkamisajankohdan seurannasta

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annettu laki edellyttää 1.6.2013 voimaantulleessa muodossaan oikeudenkäynnin kokonaiskeston seuraamista. Verohallinto merkitsee muutoksenhakuasiakirjoihin oikeudenkäynnin alkamisajankohtaa koskevan tiedon siten kuin jäljempänä esitetään. Hallinto-oikeus voi käyttää tätä tietoa hyväkseen, kun se kirjaa valituksen omaan asianhallintajärjestelmäänsä.

Oikeudenkäynnin alkamisajankohdan määrittämistä on käsitelty erillisessä Oikeudenkäynnin alkamisajankohtaa koskevassa ohjeessa.

4.2 Tuloveroa ja kiinteistöveroa koskevat valitusasiat

Oikeudenkäynnin alkamisajankohtaa koskeva tieto tallennetaan MUKO- ja KMUKO -sovellusten kirjausnäytölle kohtaan ”Kok.käsitt.aika alk.” Tähän kenttään tallennettu tieto näkyy muutoksenhakuasiakirjoissa olevassa asiakirjojen kansilehdestä (jäljempänä ”kaprokki”).

Kun valitus on jätetty Verohallintoon, valituksen vastaanottanut verotoimisto kirjaa viipymättä asiakirjan saapumista koskevat tiedot MUKO- tai KMUKO-sovellukseen. Asiakirjat toimitetaan kaprokin välissä hallinto-oikeudelle. Jos valitus jätetään hallinto-oikeudelle, yhdysverotoimisto tekee vastaavat kirjausmerkinnät edellä mainittuun sovellukseen, jos tapauksen yksilöintitiedot ilmenevät hallinto-oikeuden asiakirjapyynnöstä. Tällöin asiakirjat toimitetaan kaprokin välissä hallinto-oikeudelle. Jos hallinto-oikeuden asiakirjatilauksesta ei ilmene tapauksen yksilöintitiedot, kirjausta sovellukseen ei voida tehdä. Tällöin hallinto-oikeudelle toimitetaan pelkät verotusasiakirjat.

4.3 Siirtomenettelyssä olevia ja muita verolajeja koskevat valitusasiat

Siirtomenettelyssä olevissa asioissa verotoimiston antamiin lausuntoihin merkitään omana kohtanaan lausunnon etusivulle oikeudenkäynnin alkamisajankohta.

Muita verolajeja koskevissa valitusasioissa oikeudenvalvontayksikkö merkitsee kaikkien hallintotuomioistuimelle antamiensa asiakirjojen (vastine, oikaisuvaatimus, valitus, vastaselitys) etusivulle kohdan ”Päätös, johon on haettu muutosta” alle seuraavasti:

Oikeudenkäynnin alkamisajankohta (laki 362/2009): pp.kk.vvvv

Oikeudenvalvontayksikön menettely koskee kaikkia verolajeja, siis edellä jo mainittujen verolajien lisäksi esimerkiksi perintö- ja lahjaverotusta sekä ennakkoperintää koskevia valitusasioita.

5 Valitusasiakirjojen palauttaminen ja päätösten tiedoksianto verohallinnolle

5.1 Päätösten ja valitusasiakirjojen toimittaminen Verohallintoon

Verotusmenettelystä annetun asetuksen 10 §:n mukaan hallinto-oikeus palauttaa valitusasiaan liittyvät asiakirjat Verohallintoon heti sen jälkeen, kun hallinto-oikeus on tehnyt valitusasiassa päätöksensä. Vaikka säännös muodollisesti koskee vain verotusmenettelystä annetun lain soveltamisalaan kuuluvia asioita, Verohallinto katsoo, että menettely soveltuu kaikkiin verolajeihin.

Hallinto-oikeus palauttaa verotusasiakirjat mahdollisia verotustoimenpiteitä sekä arkistointia varten yhdysverotoimistoonsa tai yhdyskantoyksikköön. Henkilöverotusyksikössä hallintotuomioistuimen päätöksen jälkeiset mahdolliset maksuunpanotoimet ja uudelleen toimittava verotus tehdään yhdysverotoimistossa kaikkien verovuosien osalta. Samoin asiakirjat arkistoidaan kyseisessä yhdysverotoimistossa. Yritysverotusyksikössä nämä jälkitoimenpiteet tehdään hajautetusti ja asiakirjat arkistoidaan toimenpiteet tehneessä yritysverotoimistossa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ja hallinto-oikeuksien päätösten jakelun yhtenäistämiseksi Verohallinto esittää, että hallintotuomioistuimen päätöksen jakelussa merkitään päätös jaettavaksi Verohallinnolle seuraavasti:

  •  Hallinto-oikeuden yhdysverotoimisto tai yhdyskantoyksikkö (1 kpl paperisena);
  • Veronkantoyksikkö (jos asiassa on määrätty täytäntöönpanon kielto/keskeytys);
  • Verotuksen oikaisulautakunta (jos asia on käsitelty lautakunnassa); ja
  • Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö.

Hallintotuomioistuin lähettää Verohallinnon kappaleen asiakirjojen mukana yhdysverotoimistoon tai yhdyskantoyksikköön. Verotuksen oikaisulautakunta, Veronkantoyksikkö ja oikeudenvalvontayksikkö saavat päätöksen tiedoksi sähköisesti siten kuin kohdassa 5.2. selvitetään.

5.2 Päätösten tiedoksianto Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle

Hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus antavat kaikki verotusta koskevat päätöksensä tiedoksi oikeudenvalvontayksikölle sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen. Oikeudenvalvontayksikön muutoksenhakuaika alkaa kulua sähköisen vastaanottokuittauksen perusteella.

Verohallinto esittää, että hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus merkitsevät päätöksen jakeluun seuraavat tiedot tilanteessa, jossa oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen tai toiminut valittajana:

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö / veroasiamies X.X.

Veroasiamieheksi merkitään se veroasiamies, joka on antanut vastineen tai tehnyt valituksen.  Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä veroasiamieheksi merkitään oikeudenvalvontayksikön asiakirjan allekirjoittanut johtava veroasiamies tai veroyliasiamies.

Jos oikeudenvalvontayksiköltä ei ole verointressin pienuuden tai muusta syystä pyydetty vastinetta lainkaan, Verohallinto esittää, että hallinto-oikeus merkitsee jakeluun vain

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

Näissä tilanteissa jo päätöksen kohdista ”vastineet ja vastaselitykset” ja ”sovelletut oikeusohjeet” ilmenee, että asiassa ei ole VML 69.2 §:n tai muun vastaavan säännöksen nojalla pyydetty oikeudenvalvontayksiköltä vastinetta.

Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto hallinnoi sähköisesti toimitettujen päätösten vastaanottoa Verohallinnossa. Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto toimittaa hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi oikaisulautakunnalle silloin, kun kysymys on oikaisulautakunnan päätöstä koskevasta valituksesta.

Täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevia päätöksiä ei tarvitse antaa tiedoksi oikeudenvalvontayksikölle.

5.3 Täytäntöönpanon kielto- tai keskeyttämispäätökset

Hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus toimittavat täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevat päätökset Veronkantoyksikköön sähköisesti. Veronkantoyksikkö tallentaa päätöksistä tiedon perintä-järjestelmään, josta se välitetään ulosottoon.

Jos korkein hallinto-oikeus tai hallinto-oikeus on antanut asiassa aikaisemmin täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevan määräyksen, hallintotuomioistuin toimittaa vero-valitusta koskevan päätöksensä tiedoksi sähköisesti Veronkantoyksikköön. Vastaavasti hallinto-oikeus lähettää verovalitusta koskevan päätöksen sähköisesti, jos hallinto-oikeus ei itse ole aikaisemmin tehnyt täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevaa päätöstä, vaan asiassa on voimassa Verohallinnon tekemä keskeyttämispäätös. Näissä tilanteissa hallinto-oikeuden verovalitusta koskeva päätös sisältää täytäntöönpanoratkaisun.

6 Päätösten lainvoimaisuutta koskevat kyselyt

6.1 Yleistä

Seuraavassa käsitellään sitä, mistä verovelvollinen voi tiedustella, onko verotus- tai muutoksenhakuasteen päätös tullut lainvoimaiseksi vai onko oikeudenvalvontayksikkö hakenut siihen muutosta. On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että kirjauksissa saattaa olla postin kulusta tai muusta vastaavasta syystä muutaman päivän viive.

6.2 Oikaisuvaatimukset

Tiedon siitä, onko oikeudenvalvontayksikkö tehnyt ensiasteen verotuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen (esimerkiksi tuloverotus tai ennakkoperintä), saa ensisijaisesti päätöksen tehneestä verotoimistosta oikeudenvalvontayksilölle säädetyn muutoksenhakuajan päättymisen jälkeen (verotoimiston muutosverotuksen kirjaus).

Toissijaisesti asiaa voi tiedustella mistä tahansa verotoimistosta, koska kirjaustiedot ovat valtakunnallisissa asianhallintajärjestelmissä.

6.3 Valitukset hallinto-oikeudelle

Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa valituskirjelmän hallinto-oikeudelle aina sähköisesti valitusajan kuluessa. Tiedon siitä, onko oikeudenvalvontayksikkö valittanut ensiasteen verotuspäätöksestä (esimerkiksi arvonlisäverotus) tai oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä (esimerkiksi tuloverotus) hallinto-oikeudelle, saa asianomaisesta hallinto-oikeudesta (hallinto-oikeuden kirjaamo).  Lopullisen varmuuden tähän asiaan saa kuitenkin vasta oikeudenvalvontayksilölle säädetyn valitusajan päättymisen jälkeen.

6.4 Valitukset korkeimmalle hallinto-oikeudelle

Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa valituskirjelmän korkeimmalle hallinto-oikeudelle aina sähköisesti valitusajan kuluessa. Tiedon siitä, onko oikeudenvalvontayksikkö valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimmalle hallinto-oikeudelle, saa korkeimmasta hallinto-oikeudesta oikeudenvalvontayksikölle säädetyn valitusajan päättymisen jälkeen (korkeimman hallinto-oikeuden kirjaamo).

Oikeudenvalvontayksikkö saa hallinto-oikeuksien päätökset tiedoksi sähköisesti. Päätöksen tiedoksiantaminen tapahtuu päätöksen antamista seuraavana päivänä. Oikeudenvalvontayksikön muutoksenhakuajan päättymisen ajankohta määräytyy tällä perusteella.

7 Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta säädetään HLL 74–75 §:issä. Jos hallintotuomioistuin näiden säännösten nojalla tuomitsee veronsaajan korvaamaan vero- tai maksuvelvollisen oikeudenkäyntikuluja, korvausvelvolliseksi tuomitaan Verohallinto.

Oikeudenvalvontayksikkö ilmoittaa tästä korvausvelvollisuudesta Veronkantoyksikölle heti, kun se saa hallinto-oikeuden päätöksen tiedokseen. Oikeudenvalvontayksikkö toimittaa päätöksen sähköisesti tiedoksi Veronkantoyksikön Sisä-Suomen veronkanto- ja perintäyksikölle, joka huolehtii oikeudenkäyntikulukorvauksen maksamisesta.

HLL 49 ja 50 §:issä säädetään todistajan kustannusten ja muiden todistelukustannusten korvaamisesta.

8 Päätösten julkaisemista koskeva merkintä

Jos hallinto-oikeus julkaisee antamansa päätöksen Finlex-sivustolla, tuolla päätöksellä voi olla erityistä ohjausvaikutusta Verohallinnon ratkaisukäytännölle. Näissä tilanteissa myös oikeudenvalvontayksikkö harkitsee tavanomaista tarkemmin, onko asiassa syytä hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Verohallinto esittää, että hallinto-oikeudet merkitsisivät päätökselleen esimerkiksi merkinnän ”Finlex” osoittamaan sitä, että päätös julkaistaan.


pääjohtaja Pekka Ruuhonen

ylitarkastaja Janne Myllymäki


Liite 1 Lista yhdysverotoimistoista ja yhdyskantoyksiköstä (pdf)

Liite 2 Lista hallinto-oikeudelle toimitettavista verotusasiakirjoista verolajeittain (pdf)

 

Sivu on viimeksi päivitetty 5.2.2014