Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2014

Antopäivä
2.1.2014
Diaarinumero
A195/200/2013
Voimassaolo
Toistaiseksi

Löydät tästä ohjeesta mm.:

Verohallinto on tuloverolain (1535/1992) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla, sellaisina kuin niistä 73 §:n 1 momentti ja 75 §:n 2 momentti ovat laissa 504/2010 ja sellaisena kuin niistä 73 §:n 2 momentti on laissa 1246/2013, päättänyt:

1 §

Vuodelta 2014 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle

Työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos:

  1. työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa;
  2. työskentely on tilapäistä TVL 72a §:ssä tarkoitetulla tavalla;
  3. työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja
  4. verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka.

Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä matkaa.

5 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

6 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

7 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.
Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

8 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

9 §

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

Kulkuneuvo Korvauksen enimmäismäärä
auto

43 senttiä kilometriltä, jota korotetaan

  • 7 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
  • 11 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 21 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 3 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
  • 3 senttiä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
  • 9 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene, enintään 50 hv 78 senttiä kilometriltä
moottorivene, yli 50 hv 113 senttiä kilometriltä
moottorikelkka 106 senttiä kilometriltä
mönkijä 100 senttiä kilometriltä
moottoripyörä 33 senttiä kilometriltä
mopo 17 senttiä kilometriltä
muu kulkuneuvo 10 senttiä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 3 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 13 senttiä kilometriltä.

10 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

11 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä
euro
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 18
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 39
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden  
- vähintään 2 tunnilla 18
- yli 6 tunnilla 39

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

13 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä
euro
Afganistan 51
Alankomaat 65
Albania 51
Algeria 66
Andorra 58
Angola 97
Antigua ja Barbuda 71
Arabiemiirikunnat 64
Argentiina 46
Armenia 47
Aruba 45
Australia 63
Azerbaidžan 67
Azorit 59
Bahama 67
Bahrain 65
Bangladesh 48
Barbados 57
Belgia 61
Belize 39
Benin 44
Bermuda 64
Bhutan 34
Bolivia 34
Bosnia ja Hertsegovina 50
Botswana 38
Brasilia 64
Britannia 68
    Lontoo ja Edinburgh 72
Brunei 38
Bulgaria 51
Burkina Faso 38
Burundi 39
Chile 51
Cookinsaaret 62
Costa Rica 48
Curaçao 40
Djibouti 54
Dominica 47
Dominikaaninen tasavalta 51
Ecuador 48
Egypti 51
El Salvador 44
Eritrea 39
Espanja 62
Etelä-Afrikka 48
Etelä-Sudan 54
Etiopia 40
Fidži 43
Filippiinit 50
Färsaaret 53
Gabon 71
Gambia 37
Georgia 47
Ghana 44
Grenada 56
Grönlanti 53
Guadeloupe 50
Guatemala 44
Guinea 50
Guinea-Bissau 35
Guyana 36
Haiti 47
Honduras 41
Indonesia 42
Intia 43
Irak 56
Iran 41
Irlanti 66
Islanti 65
Israel 71
Italia 64
Itä-Timor 44
Itävalta 62
Jamaika 48
Japani 71
Jemen 54
Jordania 69
Kambodža 47
Kamerun 48
Kanada 66
Kanarian saaret 60
Kap Verde 42
Kazakstan 62
Kenia 52
Keski-Afrikan tasavalta 40
Kiina 64
    Hongkong 66
    Macao 62
Kirgisia 46
Kolumbia 56
Komorit 44
Kongo (Kongo-Brazzaville) 49
Kongon demokraattinen tasavalta (Kongo-Kinshasa) 65
Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea) 65
Korean tasavalta (Etelä-Korea) 77
Kosovo 45
Kreikka 60
Kroatia 60
Kuuba 50
Kuwait 62
Kypros 61
Laos 41
Latvia 51
Lesotho 34
Libanon 63
Liberia 44
Libya 53
Liechtenstein 69
Liettua 50
Luxemburg 64
Madagaskar 37
Madeira 58
Makedonia 51
Malawi 50
Malediivit 50
Malesia 51
Mali 41
Malta 62
Marokko 61
Marshallinsaaret 49
Martinique 52
Mauritania 48
Mauritius 48
Meksiko 57
Mikronesia 45
Moldova 45
Monaco 67
Mongolia 42
Montenegro 53
Mosambik 47
Myanmar (Burma) 50
Namibia 36
Neitsytsaaret (USA) 40
Nepal 35
Nicaragua 40
Niger 45
Nigeria 71
Norja 69
Norsunluurannikko 71
Oman 57
Pakistan 35
Palau 55
Palestiinalaisalue 60
Panama 48
Papua-Uusi-Guinea 57
Paraguay 34
Peru 53
Portugali 60
Puerto Rico 48
Puola 56
Qatar 60
Ranska 66
Romania 55
Ruanda 36
Ruotsi 66
Saint Kitts ja Nevis 58
Saint Lucia 74
Saint Vincent ja Grenadiinit 69
Saksa 61
    Berliini 61
Salomonsaaret 45
Sambia 52
Samoa 46
San Marino 55
São Tomé och Príncipe 55
Saudi-Arabia 62
Senegal 49
Serbia 57
Seychellit 74
Sierra Leone 44
Singapore 63
Slovakia 57
Slovenia 57
Somalia 50
Sri Lanka 40
Sudan 59
Suriname 42
Swazimaa 36
Sveitsi 74
Syyria 49
Tadžikistan 46
Taiwan 55
Tansania 41
Tanska 68
Thaimaa 56
Togo 48
Tonga 42
Trinidad ja Tobago 70
Tšad 51
Tšekki 57
Tunisia 54
Turkki 54
    Istanbul 56
Turkmenistan 58
Uganda 37
Ukraina 53
Unkari 56
Uruguay 48
Uusi-Seelanti 60
Uzbekistan 48
Valko-Venäjä 50
Vanuatu 53
Venezuela 58
Venäjä 56
    Moskova 70
    Pietari 64
Vietnam 50
Viro 51
Yhdysvallat 63
    New York, Los Angeles, Washington 69
Zimbabwe 45
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 42

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 18 euroa.

14 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 9,75 euroa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 19,50 euroa.

15 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

16 §

Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen määrä.

17 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 12 euroa.

18 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

19 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2014.

Helsingissä 2 päivänä tammikuuta 2014

Pääjohtajan estyneenä ollessa
Strategiajohtaja Arto Pirinen

Johtava asiantuntija Kari Aaltonen

Liite: Ulkomaanpäivärahat/alueiden määrittelyjä (pdf)


Sivu on viimeksi päivitetty 2.1.2014