Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Myynti diplomaateille, kansainvälisille järjestöille, Euroopan unionin elimille sekä Pohjois-Atlantin liittoon kuuluvien valtioiden puolustusvoimille

Antopäivä
2.2.2011
Voimassaolo
- 17.10.2023

Ohjetta on päivitetty, koska verotuksen sanasto on muuttunut 1.1.2017 oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain ja uuden verokantolain voimaantulon sekä verotililain kumoamisen johdosta. Lisäksi ohjeessa on huomioitu arvonlisäverolakiin 1.1.2017 tulleet muutokset.

Suomessa tapahtuva tavaroiden ja palvelujen myynti on verollista, jos myyntiä ei arvonlisäverolaissa nimenomaan ole säädetty verottomaksi. Suomessa toimivilla ulkovaltojen edustustoilla, lähetettyjen konsulien virastoilla, diplomaateilla, kansainvälisillä järjestöillä ja Euroopan unionin elimillä on oikeus hankintojen verovapauksiin. Verovapaudet toteutetaan verottomana maahantuontina, verottomana yhteisöhankintana tai veron palauttamisena hakemuksesta Suomessa tehdyistä hankinnoista.

Tavaran ja palvelun myynti toisessa EU-maassa toimivalle edustustolle tai lähetettyjen konsulien virastolle, näiden diplomaattiselle henkilökunnalle, kansainväliselle järjestölle, Euroopan unionin elimelle, Pohjois-Atlantin Liiton puolustusvoimille on verotonta siinä laajuudessa kuin sijaintivaltio myöntää verovapauden. Lisäksi tavaran myynti EU:n ulkopuolisessa maassa toimivalle diplomaattiselle edustustolle ja diplomaatille on verotonta tietyin edellytyksin.

1. Myynti Suomessa toimiville diplomaateille ja Suomessa sijaitseville kansainvälisille järjestöille

Myyjän menettely

Kun suomalainen yritys myy tavaraa tai palveluja Suomessa toimiville diplomaateille tai täällä sijaitsevalle kansainväliselle järjestölle, myynti on normaalia verollista myyntiä (poikkeuksena veroton moottoriajoneuvojen myynti, AVL 72 e §). Tässä kohdassa diplomaateilla tarkoitetaan edustustoja, lähetettyjen konsulien virastoja, diplomaattista edustajaa, lähetettyä konsulia, kansainvälistä järjestöä tai heidän talouteensa kuuluvia perheenjäseniä.

Myyjä ilmoittaa arvonlisäveroilmoituksessa myynnistä suoritettavan veron määrän kohdassa vero kotimaan myynnistä verokannoittain.

Diplomaatille annettavaan laskuun on merkittävä:

  • myyjän nimi
  • myyjän osoite
  • myyjän yritys- ja yhteisötunnus (Y-tunnus)
  • ostajan nimi
  • ostajan osoite
  • myytyjen tavaroiden määrä ja luonne tai palvelujen laajuus ja luonne
  • tavaroiden toimituspäivä tai palvelujen suorituspäivä
  • veron peruste verokannoittain
  • sovellettava verokanta
  • suoritettava veron määrä euroissa.

Moottoriajoneuvoja voidaan myydä arvonlisäverotta Suomessa toimiville ulkovaltojen diplomaattisille tai muille samassa asemassa oleville edustustoille, lähetettyjen konsulien virastoille sekä diplomaattisille edustajille ja lähetetyille konsuleille. Verottomuus koskee myös moottoriajoneuvojen myyntiä edustustojen ulkomaan kansalaisuutta olevalle hallinnolliselle ja tekniselle henkilökunnalle sekä heidän talouteensa kuuluville perheenjäsenille, jos he hankkivat ajoneuvon henkilökohtaiseen käyttöönsä asettuessaan Suomeen.

Moottoriajoneuvon verottoman myynnin todentamiseksi myyjän on saatava ostajalta kirjanpitoonsa ulkoministeriön vahvistama todistus (ns. ranskalainen paperi) siitä, että ostajalla on oikeus verottomaan hankintaan.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

Kenellä on oikeus palautukseen?

Suomessa toimivat diplomaattiset ja muut samassa asemassa olevat edustustot sekä lähetettyjen konsulien virastot, diplomaattiset edustajat, lähetetyt konsulit ja täällä sijaitseva Suomen tunnustama muu kansainvälinen järjestö kuin Euroopan unioni tai heidän talouteensa kuuluvat perheenjäsenet ovat oikeutettuja saamaan hakemuksesta takaisin viralliseen tai henkilökohtaiseen käyttöön hankittujen tavaroiden ja palvelujen ostohintaan sisältyvän arvonlisäveron.

Diplomaattien osalta veron palauttaminen perustuu vastavuoroisuuteen, eli se koskee vain niiden maiden edustustoja, jotka myöntävät vastaavan oikeuden Suomen edustustoille tai diplomaateille.

Oikeus palautukseen käsittää kaikki viralliseen tai em. tahojen henkilökohtaiseen käyttöön ostetut tavarat ja palvelut, kun yksittäisen tavaran tai palvelun verollinen hinta on vähintään 170 euroa.

Muulla henkilökunnalla kuin diplomaattisella edustajalla, lähetetyllä konsulilla tai kansainvälisellä järjestöllä ei ole oikeutta veron palautukseen.

Yksittäisellä tavaralla tai palvelulla tarkoitetaan nimenomaan yksittäistä tavaraa tai palvelua eikä esim. samaan laskuun sisältyvien ostojen yhteismäärää.

Palautuksen hakeminen

Palautushakemus tehdään ulkoministeriölle. Hakemukseen ei 1.1.2017 alkaen liitetä alkuperäisiä laskuja. Laskutiedot ilmoitetaan eriteltynä Ulkoministeriön hakemuslomakkeella.

Ulkoministeriö vahvistaa, onko hakija vastavuoroisuuden tai perustamis- tai isäntämaasopimuksen, asemansa ja hyödykkeiden käyttötarkoituksen perusteella oikeutettu veron palautukseen. Uudenmaan yritysverotoimisto tarkistaa muut palautuksen edellytykset ja palauttaa veron.

Hakemuslomakkeita on saatavissa ulkoministeriöstä. Hakemus ulkoministeriölle tehdään neljännesvuosittain kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa laskun maksupäivästä. Lisätietoa palautuksesta saa julkaisusta ”Diplomatic privileges and immunities in Finland”, joka löytyy ulkoministeriön Internet-sivuilta www.um.fi.

2. Myynti muissa EU-maissa toimiville diplomaateille

Muissa EU-maissa kuin Suomessa toimiville diplomaattisille ja muille samassa asemassa oleville edustustoille, lähetettyjen konsulien virastoille sekä niiden henkilökunnalle tapahtuva tavaran ja palvelun myynti on verotonta vastaavin edellytyksin kuin verottomuus tai palautus myönnetään sijaintivaltiossa.

Myyjän menettely

Verottoman myynnin edellytyksenä on, että ostaja antaa myyjälle sijaintivaltion ulkoministeriön vahvistaman selvityksen lomakkeella ”Todistus arvonlisä- ja valmisteverosta vapauttamisesta” todisteena siitä, että tavaroiden tai palvelujen myynti olisi veroton tai niiden hankinta oikeuttaisi veron palautukseen, jos myynti tapahtuisi sijaintivaltiossa. Myyjän on säilytettävä alkuperäinen selvitys se kirjanpitoaineistossaan todisteena myynnin verottomuudesta. Selvityksessä tulee olla sekä A että B osio. Lomakkeen B-osioon on merkittävä myös ostettua hyödykettä koskevat yksilöidyt tiedot. Muiden tavaroiden kuin ulkoministeriön hyväksymän tavaran hankinta on normaalisti verollista.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

3. Myynti EU:n ulkopuolisissa maissa sijaitseville diplomaattisille edustustoille

Myynti EU:n ulkopuolisille diplomaattisille edustustoille on verotonta, jos vientimyynnin edellytykset täyttyvät. Tavaran myynti EU:n ulkopuolisissa maissa oleville diplomaattisille edustustoille on verotonta myös siinä tapauksessa, että myyjä toimittaa tavaran ulkoministeriön kuriiritoimistoon, josta tavara kuljetetaan määränpäähän diplomaattipostina. Myyjän veroton myynti osoitetaan kirjanpidossa olevalla laskulla, jossa on ulkoministeriön kuriiritoimiston leima.

Myynti edustustojen henkilökunnalle on verotonta vain, jos se on vientiä. Tietoa vientimyynnistä on Verohallinnon ohjeessa Vientikaupan arvonlisäverotus.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

4. Myynti muissa EU-maissa sijaitseville kansainvälisille järjestöille

Tavaroiden ja palvelujen myynti on verotonta muissa EU-maissa sijaitseville kansainvälisille järjestöille ja niiden henkilökunnalle järjestön perustamis- tai päämajasopimuksessa sovituin edellytyksin ja rajoituksin. Verottomuuden edellytyksenä on, että sijaintivaltio on hyväksynyt järjestön kansainväliseksi järjestöksi.

Myyjän menettely

Myyjän on saatava ostajalta kirjanpitoonsa selvitys ”Todistus arvonlisä- ja valmisteverosta vapauttamisesta” myynnin verottomuudesta. Tämä on järjestön sijaintivaltion asianomaisen viranomaisen antama kirjallinen vahvistus siitä, että tämän ko. järjestön perustamis- tai päämajasopimuksen mukaan myynti olisi veroton tai hankinta oikeuttaisi palautukseen, jos myynti tapahtuisi sijaintivaltiossa. Selvityksessä tulee olla sekä A että B osio. Lomakkeen B-osioon on merkittävä myös ostettua hyödykettä koskevat yksilöidyt tiedot.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

5. Myynti Euroopan unionin elimille

Euroopan unionin elimiä ovat: Euroopan unionin neuvosto, Euroopan parlamentti, Euroopan komissio, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, Euroopan unionin alueiden komitea, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin, Euroopan tilintarkastustuomioistuin, Euroopan Oikeusasiamies, Euroopan keskuspankki, Euroopan investointipankki ja Euroopan tietosuojavaltuutettu.

5.1 Suomessa sijaitseva elin

Myyjän menettely

Myynti EU:n toimielimelle, on normaalia verollista myyntiä. Poikkeuksena veroton moottoriajoneuvojen myynti, AVL 72 e §. Laskussa on tehtävä vastaavat laskumerkinnät ja arvonlisäveroilmoituksessa myynti ilmoitetaan kohdassa Vero kotimaan myynnistä verokannoittain.

Moottoriajoneuvon myynti EU:n Suomessa toimivalle elimelle on verotonta.

Moottoriajoneuvojen osalta EU:n elin antaa itse myyjälle kirjallisen vahvistuksen oikeudestaan verottomaan hankintaan. Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. 

Palautusmenettely

Euroopan unionin elimellä on oikeus saada takaisin viralliseen käyttöön ostettujen tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvä vero. Suomessa sijaitsevalle Euroopan unionin elimelle tapahtuva myynti on verollista. Palautus maksetaan hakemuksesta neljännesvuosittain.

Edellytyksenä on, että hankinnan tehneellä julkisella tai yksityisellä yhteisöllä ei ole oikeutta vähentää hankintaan sisältyvää veroa tai saada sitä palautuksena. Edellytyksenä em. palautukselle on, että tavaran tai palvelun verollinen ostohinta on vähintään 80 euroa.

Veron palauttamista koskeva hakemus sekä jäljennökset tavaran tai palvelun myyjän antamasta laskusta on toimitettava Verohallintoon, joka palauttaa verot kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta.

5.2 Muussa EU-maassa sijaitseva elin

Tavaran ja palvelun myynti toisessa EU-maassa sijaitsevalle Euroopan unionin elimelle ja sen henkilökunnalle on arvonlisäverotonta vastaavin edellytyksin kuin verottomuus myönnetään sijaintivaltiossa.

Myyjän menettely

Todisteena verottomasta myynnistä ostajan on annettava myyjälle selvitys ”Todistus arvonlisä- ja valmisteverosta vapauttamisesta” myynnin verottomuudesta. Tämä on Euroopan unionin sijaintivaltion toimivaltaisen yksikön kirjallinen vahvistus siitä, että tavaroiden ja palvelujen myynti olisi veroton tai niiden hankinta oikeuttaisi palautukseen, jos myynti tapahtuisi sijaintivaltiossa. Tämän selvityksen ostaja antaa myyjälle, ja se jää myyjän kirjanpitoaineistoon osoitukseksi myynnin verottomuudesta. Selvityksessä tulee olla sekä A että B osio. Lomakkeen B-osioon on merkittävä myös ostettua hyödykettä koskevat yksilöidyt tiedot.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

6. Myynti Pohjois-Atlantin liittoon kuuluvien valtioiden puolustusvoimille

Tavaroiden ja palvelujen myynti toisessa EU-maassa olevien Pohjois-Atlantin liittoon kuuluvien valtioiden yhteiseen puolustustoimintaan osallistuvien puolustusvoimien tai puolustusvoimien siviilihenkilöstön käyttöön tai niiden messien taikka kanttiinien tarpeisiin on verotonta vastaavin edellytyksin kuin verottomuus myönnetään määränpäävaltiossa. Verovapaus ei koske määränpäävaltion puolustusvoimia.

Myyjän menettely

Jos ostaja vaatii tällä perusteella verotonta laskutusta, hänen on esitettävä myyjälle määränpäävaltion asianomaisen viranomaisen antama kirjallinen vahvistus siitä, että myynti olisi veroton tai hankinta oikeuttaisi veron palautukseen, jos myynti tapahtuisi määränpäävaltiossa. Myyjän on säilytettävä tämä selvitys kirjanpidossaan, ja se toimii todisteena myynnin verottomuudesta. Selvityksessä tulee olla sekä A että B osio. Lomakkeen B-osioon on merkittävä myös ostettua hyödykettä koskevat yksilöidyt tiedot.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

Sivu on viimeksi päivitetty 1.1.2017