Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verohallituksen päätös niistä perusteista, joiden mukaan muun kiinteistön kuin maatilan maapohjan verotusarvo lasketaan vuodelta 2005 toimitettavassa verotuksessa

Antopäivä
21.12.2005
Diaarinumero
1608/35/2005
Voimassaolo
Toistaiseksi

Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2005


Verohallitus on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun varallisuusverolain (1537/92) 23 §:n 4 momentin nojalla päättänyt:

1 §

Perusteet

Maapohjan verotusarvoa laskettaessa perusteena käytetään niitä kuntakohtaisia tonttihintakarttoja ja arviointiohjeita, jotka otettiin käyttöön vuodelta 1994 toimitettavassa varallisuusverotuksessa sellaisina kuin ne ovat tarkistettuna vuonna 2005.

Jos maapohjalle ei ole annettu arviointiohjetta tai tonttihintakartassa arvoa tai jos niissä perusteissa, jotka maapohjan käypää arvoa määrättäessä on otettava huomioon, on tapahtunut oleellinen muutos, verotusarvo lasketaan noudattaen soveltuvin osin vastaavanlaista aluetta koskevaa kuntakohtaista arviointiohjetta ja tonttihintakarttaa.

2 §

Verotusarvojen taso

Verotusarvoksi katsotaan 73,5 prosenttia arviointiohjeiden ja tonttihintakarttojen osoittamasta käyvästä hintatasosta (tavoitearvo). Jos arviointiohjeen tai tonttihintakartan arvoja on oikaistu edellisen vuoden verotuksessa, verotusarvoksi katsotaan oikaistun arvon perusteella laskettu tavoitearvo.

3 §

Tavoitearvosta poikkeaminen

Jos edellisen vuoden verotusarvo on alle tavoitearvon, maapohjan verotusarvo lasketaan korottamalla edellisen vuoden verotusarvoa seuraavalla tavalla:

Edellisen vuoden verotusarvo Korotus
alle 80 % tavoitearvosta 20 %, kuitenkin vähintään 80 prosenttiin tavoitearvosta
(vähimmäistaso)
vähintään 80 % tavoitearvosta 10 %

Kaavoituksen tuomaa arvonnousua lukuun ottamatta maapohjan verotusarvo ei kuitenkaan saa nousta yli kaksinkertaiseksi edellä mainittua vähimmäistasoa laskettaessa.

Maapohjan verotusarvoksi vahvistetaan enintään tavoitearvo.

4 §

Käyvän arvon soveltaminen

Jos maapohjan käypä arvo on tämän päätöksen mukaan laskettua arvoa alempi tai kyseessä on muu kuin rakennusmaa, maapohjan arvoksi katsotaan käypä arvo.

5 §

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 30 päivänä joulukuuta 2005. Sitä sovelletaan vuodelta 2005 toimitettavassa verotuksessa.


Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2005

Pääjohtaja
Jukka Tammi

Ylitarkastaja
Eila Närhi



Sivu on viimeksi päivitetty 4.1.2006