a a
Etusivu > Yritys- ja yhteisöasiakkaat > Verokortin yhteydessä toimitetaan veronumero

Verokortin yhteydessä toimitetaan veronumero

Verohallinnon tiedote, 22.11.2011

Verohallinto toimittaa verokortin yhteydessä veronumerot kaikille ansiotuloa saaville työntekijöille.Verokorttien postitukset alkavat 15.12.2011 ja jatkuvat aina tammikuun ajan 2012. Rakennustyömailla työskenteleviä koskeva veronumero otetaan käyttöön vuoden 2012 aikana.

Rakennustyömaalla työskentelevät 
Heidän on toimitettava verokortissa oleva veronumero työnantajalleen. Työmaalla työskentelevien on pidettävä esillä kuvallista tunnistekorttia, jossa veronumero näkyy. 

Rakennusalan työnantaja
Rakennusalan työnantaja voi myös pyytää työntekijöidensä veronumerot ennakonpidätystietojen suorasiirron yhteydessä  vuodenvaiheessa 2011-2012. Pyynnön perusteella rakennusalan työntekijät merkitään kesällä 2012 perustettavaan rakennusalan julkiseen veronumerorekisteriin.

Ulkomaalaiset työntekijät kirjataan väestötietojärjestelmään 
Kesäkuussa 2012 Verohallinto alkaa kirjata tilapäisesti Suomeen töihin tulevia ulkomaalaisia työntekijöitä väestötietojärjestelmään. Näin ulkomaiset työntekijät, joita ei aiemmin ole rekisteröity Suomessa, saavat Verohallinnon kautta henkilötunnuksen. 

Henkilötunnuksen saadakseen ulkomaalaisen työntekijän on asioitava henkilökohtaisesti Verohallinnossa. Asioinnin yhteydessä Verohallinto kerää verotuksessa tarpeellisia tietoja ja antaa rakennusalan ulkomaalaiselle työntekijälle kuvallisessa tunnisteessa tarvittavan veronumeron.

Rakennusalan veronumerorekisteri avataan elokuussa
Julkinen rakennusalan veronumerorekisteri arvioidaan avattavaksi elokuussa 2012. Veronumerorekisteriin  kerätään kaikki Verohallinnon asiakastietokannassa olevat rakennusalan työntekijätiedot. Verohallinto voi merkitä tietoja rekisteriin omasta aloitteestaan sekä työntekijän, hänen työnantajansa ja työmaan päätoteuttajan pyynnöstä.

Syyskuussa tulee voimaan työturvallisuuslain muutos 
Työturvallisuuslaki velvoittaa pitämään työmaalla henkilötunnistetta, johon on merkitty myös veronumero. Ennen työturvallisuuslain muutoksen voimaantuloa aloitetuilla työmailla on kuuden kuukauden siirtymäaika, jonka kuluessa veronumeron sisältävä henkilötunniste voidaan ottaa käyttöön viimeistään 1.3.2013. 

Muutoksen voimaantulon jälkeen aloitettavilla työmailla veronumero on oltava merkittynä henkilötunnisteeseen heti työmaan alkaessa.

Sivu on viimeksi päivitetty 22.11.2011