Verotilille kuuluvien verojen ilmoittaminen ja maksaminen
Verotilille maksetaan muun muassa arvonlisävero ja työnantajasuoritukset. Verotilille maksettavista veroista pitää antaa aina kausiveroilmoitus.
Kausiveroilmoituksella ilmoitetaan maksettavan veron määrä ja kohdekausi. Kausiveroilmoituksen myöhästymisestä seuraa myöhästymismaksu.
Verotiliverojen yleinen eräpäivä
Verotiliverojen yleinen eräpäivä on kuukauden 12. päivä. Jos eräpäivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi.
Poikkeus ovat vuosimenettelyssä olevat arvonlisäverovelvolliset, jotka ilmoittavat ja maksavat arvonlisäveron helmikuun viimeisenä päivänä (29.2.2012).
Pienet yritykset voivat ilmoittaa ja maksaa arvonlisäveron neljännesvuosittain tai kalenterivuosittain ja työnantajasuoritukset neljännesvuosittain. Tämä edellyttää, että yritys on saanut Verohallinnolta ilmoituksen pidemmästä maksujaksosta. Oman ilmoitusjakson voi tarkistaa Verotili-palvelusta tai soittamalla verotilin palvelunumeroon.
Tarkista ilmoittamisen määräpäivät ja verojen eräpäivät Verotilin vuosikalenterista.
Veron voi maksaa verotilille myös etukäteen. Ennen eräpäivää maksetuille veroille maksetaan hyvityskorkoa.
Verotiliverojen viitenumero ja maksaminen
Verotilille kuuluvia veroja maksettaessa on aina käytettävä verotilin viitenumeroa. Viitenumero on asiakaskohtainen, pysyvä numerosarja. Samaa viitenumeroa käytetään kaikissa verotilimaksuissa. Asiakaskohtainen viitenumero varmistaa, että maksu kohdistuu oikean maksajan verotilille. Oman viitenumeron voi tarkistaa Verotili-palvelusta, verotilin tiliotteelta tai soittamalla verotilin palvelunumeroon.
Arvonlisäverovelvollisille ja työnantajille Verohallinto lähettää verotiliviitteen ja maksuohjeen rekisteröinnin yhteydessä.
Asiakas ei voi valita, minkä verotiliveron suoritukseksi hänen maksamansa summa käytetään. Verohallinto käyttää maksut verotilin veroihin vanhimmasta verosta alkaen.
Huom. Negatiivinen arvonlisävero luetaan verovelvollisen hyväksi veron kohdekautta seuraavan kuukauden yleisestä eräpäivästä alkaen. Jos kausiveroilmoitus saapuu eräpäivän jälkeen, vero luetaan verovelvollisen hyväksi vasta ilmoituksen saapumispäivästä alkaen. Yleinen eräpäivä on kuukauden 12. päivä.
Verotiliveroille on omat tilinumerot
Verotilille kuuluvat verot maksetaan jollekin seuraavista verotilin pankkitileistä:
| Pankki |
IBAN |
BIC |
| Nordea |
FI64 1660 3000 1176 25 |
NDEAFIHH |
| Pohjola Pankki |
FI35 5000 0120 2535 04 |
OKOYFIHH |
| Sampo Pankki |
FI56 8919 9710 0007 24 |
DABAFIHH |
Näille pankkitileille saa maksaa vain verotilille kuuluvia veroja.
Maksun saajaksi merkitään Verohallinto/Veronkantoyksikkö. Viitenumeroksi merkitään asiakkaan verotiliviite.
Huom. Jos verot on poistettu verotililtä, niiden maksamisessa ei voi enää käyttää verotilin viitenumeroa eikä verotilin pankkitilejä. Jos verot halutaan vielä maksaa ennen kuin ne lähetetään ulosottoon, maksajan tulee ottaa yhteyttä Verohallinnon perintäyksikköön numeroon 020 697 028 (pvm/mpm). Jos verot on jo lähetetty ulosottoon, ne on maksettava ulosottoviranomaiselle. Verohallinto lähettää verot ulosottoon viimeistään kolmen viikon kuluttua perittäväksi siirron määräpäivästä.
Milloin maksut näkyvät Verotili-palvelussa?
Maksutietojen välittyminen pankista Verohallintoon kestää 1 - 2 työpäivää. Maksu näkyy verotilillä yleensä 2 - 3 työpäivän kuluttua maksupäivästä. Maksu luetaan maksajan hyväksi maksupäivästä alkaen, vaikka se ei heti näykään verotilillä.
Ilmoitettu ja maksettu verotilille kuuluva vero näkyy verotilillä. Verotilin tapahtumista muodostetaan tiliote kerran kuukaudessa. Tiliote näkyy Verotili-palvelussa yleensä kuukauden 22. päivästä lähtien. Tiliotteen voi halutessaan saada myös postitse. Tiliotteen toimitustavan voi muuttaa Verotili -palvelussa (kohdasta "Verotilikohtaiset ohjaustiedot") tai soittamalla verotilin palvelunumeroon 020 697 056 (pvm/mpm). Postitse lähetetty tiliote on asiakkaalla noin viikkoa myöhemmin.
Viivästysseuraamukset verotilillä
Myöhästymismaksu
Jos kausiveroilmoitus saapuu myöhässä, Verohallinto määrää myöhästymismaksua 20 %:n vuotuisen korkokannan mukaan kullekin myöhässä ilmoitetulle veron määrälle. Myöhästymismaksu lasketaan ilmoituksen määräpäivää seuraavasta päivästä sen saapumispäivään. Myöhästymismaksun vähimmäismäärä on 5 euroa verolajilta ja enimmäismäärä 15 000 euroa verolajilta.
Viivästyskorko
Jos verotilille kuuluva vero maksetaan eräpäivän jälkeen, on maksettava lisäksi viivästyskorkoa. Vuonna 2011 viivästyskorko on 8 % ja vuonna 2012 viivästyskorko on 8,5 %. Korkoprosentti tarkistetaan vuosittain. Viivästyskorko lasketaan eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen maksupäivään saakka, nämä päivät mukaan lukien. Viivästyskoron määrän voi laskea Verotili-palvelussa.
Jos verotiliveroja on maksamatta, verotilin tiliotteella näkyy huomautus maksamattomista veroista tai ilmoitus perittäväksi siirrosta. Erillistä maksumuistutusta verotiliveroista ei lähetetä. Jos veroja ei ole maksettu viimeistään perittäväksi siirtämisen määräpäivänä, Verohallinto lähettää verot ulosottoon. Ulosotossa oleva vero maksetaan ulosottomiehelle tämän antamien ohjeiden mukaan. Ulosottomies perii ulosottomaksun.