Metsästä saadut muut tulot

Metsästä saadut muut kuin puun myyntitulot verotetaan joko metsätalouden pääomatulona, muuna pääomatulona, maatalouden tulona tai elinkeinotoiminnan tulona. Tulo voi olla myös kokonaan verotonta.

Metsätalouden tuet

Kestävän metsätalouden rahoituslain nojalla maksetut ns. Kemera-tuet muuttuivat lakimuutoksen myötä veronalaisiksi 1.1.2012. Kemera-lain perusteella tuetaan esimerkiksi nuoren metsän hoitoa ja metsäteiden rakentamista sekä maksetaan metsätalouden ympäristötukea.

Kaikki metsätalouden tuet ovat siten vuoden 2012 alusta lukien metsäomistajalle veronalaista metsätalouden pääomatuloa.

Omasta metsästä otetun puutavaran arvo

Metsänomistajan omasta metsästä yksityistalouteensa ottaman puutavaran kantoraha-arvo on metsätalouden pääomatuloa, jos puutavara käytetään omana asuntona tai muutoin henkilökohtaisessa käytössä olevan rakennuksen rakentamiseen tai korjaamiseen. Muuhun omaan kulutukseen (kuten asuinrakennuksen lämmittämiseen) otetun oman puutavaran arvo ei ole veronalaista tuloa.

Omasta metsästä maatalouden käyttöön otetun puutavaran kantoraha-arvo on metsätalouden verotettavaa pääomatuloa, jos puuta käytetään maataloudessa tarvepuuna, lämmitykseen tai jatkojalostuksen raaka-aineena. Metsätalouden pääomatulona verotettu puun arvo on maatalouden vähennyskelpoista menoa.

Jos metsänomistaja on ottanut puutavaraa maatalouden tuotantorakennusten rakentamiseen ja/tai korjaamiseen, sovelletaan puutavaran siirtoon niin sanottua hiljaista kuittausta. Hiljaisella kuittauksella tarkoitetaan sitä, että maatalouden käyttöön otetun puutavaran arvoa ei merkitä metsätalouden tuloksi, eikä puutavan arvo muodosta maatalouteen vähennyskelpoista menoa.

Metsätaloudesta elinkeinotoiminnan käyttöön otetun puutavaran arvo on metsätalouden pääomatuloa käyvän arvon eli hankintakauppahinnan mukaisesti arvostettuna. Jos omaa puutavaraa käytetään elinkeinotoiminnan tuotantorakennusten rakentamiseen, sovelletaan kuitenkin hiljaista kuittausta.

Vakuutuskorvaukset ja hirvivahinkokorvaukset

Metsätalouden pääomatuloa on myös metsästä saatu vakuutuskorvaus tai muu korvaus. Metsävakuutus korvaa puustolle aiheutuvat vahingot menetetyn metsätaloudellisen arvon perusteella. Metsävahinkoja aiheuttavat esimerkiksi myrskyt, lumi, metsäpalot sekä tietyt sienitaudit, hyönteiset ja eläimet. Vakuutusyhtiö toimittaa 20 %:n suuruisen ennakonpidätyksen metsätalouden pääomatuloina verotettavista metsävakuutuskorvauksista.

Hirvieläinten aiheuttamat metsävahingot korvataan valtion varoista riistavahinkolain nojalla. Metsäkeskus maksaa hirvivahinkokorvauksen, joka verotetaan metsätalouden pääomatulona. Ilmoita tulo sinä vuonna, kun olet korvauksen tilillesi saanut.

Maa-ainesten ja jäkälän myyntitulot

Maa-aineksien (sora, savi, turve, multa yms.) myynnistä saadut tulot ovat aina metsänomistajan muuta pääomatuloa, eivät metsätalouden pääomatuloa. Maa-aineksen pienimuotoisen jalostus- ja kuljetustoiminnan tuottama tulo taas verotetaan maatalouden tulona. Maa-aineksen laajempaa jalostus- ja/tai kuljetustoimintaa verotetaan elinkeinotoiminnan tulona.

Jäkälä ei ole maa-ainesta. Jäkälän myyntitulo verotetaan maatalouden tulona. Vastaavasti myös kuntan myynnistä saatu tulo on maatalouden tuloa.

Vuokratulot

Kokonaisen metsätilan tai tilan osan vuokrauksesta saatu tulo on metsänomistajalle maatalouden veronalaista tuloa. Maatalouden verotettavaa vuokratuloa voi kertyä myös esimerkiksi metsästysmaiden vuokrauksesta tai alueen vuokraamisesta radiopuhelintukiasemaksi tai tuulivoimakäyttöön.

Myös metsätalouden kalustoon kuuluvista koneista saadut vuokratulot ja tulot omalla metsätalouden kalustolla tehdystä satunnaisesta koneurakoinnista ovat maatalouden veronalaista tuloa.

Puutavaran jatkojalostuksesta saadut tulot

Metsänomistajan omasta metsästä saadut tukkien, pylväiden, kuitupuun, halkojen, pilkkeiden, hakkeen tai muun metsäenergiapuun, joulukuusten, klapien, aurausviittojen, koristehavujen ynnä muiden sellaisten myyntitulot ovat metsätalouden pääomatuloa. Edellä mainittujen tuotteiden jatkojalostuksesta (esimerkiksi tukkien sahaaminen lankuiksi tai laudoiksi) saadut tulot verotetaan yleensä maatalouden tuloina. Metsätalouden niin sanotut sivutulot verotetaan siis maatalouden tuloina. Maatalouden tulona verotetaan myös kaikki muualta kuin omasta metsästä hankituista puista saatu puutavaran myyntitulo.

Jatkojalostustoimintaa voidaan toiminnan laajuus yms. huomioiden pitää myös elinkeinotoimintana.

Metsätalouden luovutusvoitot

Luovutusvoittoverotuksen säännöksiä sovelletaan sekä metsäkiinteistön (maapohja ja puusto) vastikkeellisiin luovutuksiin että metsätalouden käyttöomaisuuden myynteihin. Luovutusvoitot verotetaan pääomatulona.

Verottomat tulot

Suojelualuekorvaukset

Metsänomistajalle maksetut luonnonsuojelulain mukaisiin rauhoittamispäätöksiin liittyvät kertakorvaukset ovat verottomia.

Luonnontuotteiden keräilytulot

Luonnonvaraisten käpyjen, marjojen, sienien sekä ihmisravintona tai lääkeaineen valmistuksessa käytettävien kasvien keräystulo on kerääjälle verotonta ellei tuloa katsota palkkana maksetuksi.

Metsätalouden luovutusvoitot

Metsäkiinteistöjen (maapohja ja puusto) ja metsätalouden käyttöomaisuuden vastikkeellisiin luovutuksiin sovelletaan luovutusvoittosäännöksiä. 



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   E   H   I   J   K   L   M   N   O   P   R   S   T   V   Y

Sivu on viimeksi päivitetty 13.11.2012