Veronumero otetaan käyttöön vuoden 2012 aikana
Verohallinnon tiedote, 18.10.2011
Veronumerorekisteröintiin liittyvästä menettelystä on annettu 5.10.2011 hallituksen esitys eduskunnalle. Veronumeromenettely on yksi hallitusohjelmaan kirjattu harmaan talouden torjuntaan liittyvä konkreettinen toimi.
Veronumero otetaan käyttöön vuoden 2012 aikana. Veronumero lähetetään verokortin yhteydessä kaikille suomalaisille. Veronumero ei sisällä syntymäaikaa tai henkilötunnusta.
Rakennusalan työntekijät kirjataan Verohallinnon ylläpitämään julkiseen rakennusalan veronumerorekisteriin. Rakennustyömaalla työskenteleville henkilöille pakollisessa kuvallisessa tunnistekortissa tulee nykyisin edellyttämien tietojen lisäksi Verohallinnon antama veronumero. Lisäksi henkilötunnisteen käytön valvontavastuuta laajennetaan koskemaan rakennuttajan lisäksi myös päätoteuttajaa ja omien työntekijöidensä osalta työnantajaa.
Rakennusalan veronumerorekisterin myötä pystytään seuraamaan rakennusalan työntekijöiden verosäännösten noudattamista entistä tarkemmin. Ulkomainen työntekijä saa veronumeron samassa yhteydessä hakiessaan henkilötunnusta verotoimistosta ja ulkomainen työntekijä on velvollinen toimittamaan veronumeron edelleen työnantajalleen.
Ennen lakimuutoksen voimaantuloa aloitetuilla työmailla käytettäviin tunnisteisiin sovelletaan voimassa olleita työturvallisuuslain säännöksiä kuuden kuukauden ajan.
Tarkempaa ohjeistusta veronumeroon liittyvistä asioista annetaan loppuvuodesta 2011.
Lisäksi:
- Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronumerosta ja rakennusalan veronumerorekisteristä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (Eduskunta.fi)
- Veroratkaisut 2012 talousarvioesityksessä (VM.fi)
- Harmaan talouden työryhmä luovutti mietintönsä 31.3.2011 (www.tem.fi).
Työryhmä esitti useita toimenpiteitä rakennus-, majoitus- ja ravitsemisaloille harmaan talouden torjumiseksi.
- Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa (22.6.2011 VM.fi)
on 18 harmaan talouden torjuntaan tähtäävää toimenpidettä. Näistä kolme liittyy erityisesti rakennusalaan ja kaksi verotukseen.