a a
Etusivu > Tietoa Verohallinnosta > Tiedotteet > Kiinteistöverotuksen korjatut päätökset saapuvat

Kiinteistöverotuksen korjatut päätökset saapuvat

Verohallinnon tiedote, 9.8.2012

Verohallinto on aloittanut korjattujen kiinteistöverotuspäätösten 2012 postittamisen. Päätökset ovat asiakkailla viimeistään 5. syyskuuta. Korjattu verotuspäätös saapuu niille asiakkaille, jotka ovat tehneet korjauspyynnön keväällä tulleeseen kiinteistöverotuspäätökseen. Korjatulla kiinteistöverotuspäätöksellä näkyvät kaikki omistuksessa olevat kiinteistöt, mutta päätökseen sisältyvään selvitysosaan on merkitty vain ne kiinteistöt, joiden tietoihin on tehty muutoksia.

Korjattu verotuspäätös tulee myös niille asiakkaille, joiden kiinteistötietoihin Verohallinto on muutoin saanut uutta tietoa alkuperäisen verotuspäätöksen tekemisen jälkeen. Mm. monet maa- ja metsätalouden harjoittajat saavat nyt korjatun päätöksen. Maa- ja metsätalousasiakkaat ilmoittavat helmikuussa tuloveroilmoituksessa tuotantorakennusten menojäännöstiedot. Nämä tiedot eivät ehdi siirtyä maaliskuussa lähetettävälle kiinteistöverotuspäätökselle, vaan tiedot näkyvät vasta korjatulla verotuspäätöksellä.

Kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä on 19.9.2012 ja mahdollinen toinen eräpäivä 1.11.2012.

Lue lisää: Kiinteistöjen verotus ja Muutoksen hakeminen kiinteistöverotukseen.

Sivu on viimeksi päivitetty 9.8.2012