Harmaan talouden torjunta

Verohallinto on merkittävä toimija harmaan talouden torjunnassa.

Harmaa talous aiheuttaa yhteiskunnalle mittavia verotulojen menetyksiä, heikentää yleistä veromoraalia ja vaikeuttaa laillisesti toimivien yritysten kilpailumahdollisuuksia. Kansallisella harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan strategialla ja toimenpideohjelmalla 2016–2020 pyritään ennalta estämään ja vähentämään harmaata taloutta ja talousrikollisuutta.

Harmaan talouden torjunta on yksi Verohallinnon tärkeimmistä painopistealueista.Verohallinto torjuu harmaata taloutta muun muassa verotarkastuksin, erilaisin hankkein, kampanjoin sekä verotuksen yhteydessä tehtävällä ohjauksella ja valvonnalla. Harmaan talouden torjuntaa on tehostettu erityisesti toimialoilla, joihin on todettu liittyvän suuria veroriskejä. Tällaisia toimialoja ovat esimerkiksi majoitus- ja ravintola-ala, kuljetusala sekä rakennusala. Eri toimialoille on kehitetty omia erityisiä valvontamenettelyjä. Sidosryhmäyhteistyöllä eri toimialojen liittojen, järjestöjen ja toimijoiden kanssa on myös tärkeä merkitys verojen ja maksujen turvaamisessa. Lisäksi on uutta kehitetty lainsäädäntöä, jonka avulla pyritään puuttumaan toimialan häiriöihin.

Operatiivisen tarkastustoiminnan lisäksi Verohallinto myös tutkii harmaata taloutta ja sen vaikutuksia. 1.1.2011 perustetun Harmaan talouden selvitysyksikön tehtävänä on edistää harmaan talouden torjuntaa tuottamalla ja jakamalla tietoa harmaasta taloudesta ja sen torjunnasta.

Verohallinto pyrkii aktiivisella tiedottamisella lisäämään kansalaisten tietoisuutta harmaan talouden vahingollisista vaikutuksista sekä tarjoamaan keinoja harmaan talouden torjumiseksi. Oman tiedottamisen ohella Verohallinto ottaa aktiivisesti osaa myös viranomaisten yhteisiin kampanjoihin.