Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2012

Antopäivä
7.12.2011
Diaarinumero
816/32/2011
Voimassaolo
Toistaiseksi

Löydät tästä ohjeesta mm.:

Verohallinto on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat laissa 504/2010, päättänyt:

1 §

Vuodelta 2012 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos:

  1. työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa;
  2. työskentely on tilapäistä TVL 72a § §:ssä tarkoitetulla tavalla;
  3. työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja
  4. verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka.

Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä matkaa.

5 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

6 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

7 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

8 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

Kulkuneuvo Korvauksen enimmäismäärä
auto

45 senttiä kilometriltä, jota korotetaan

  • 7 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
  • 11 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 21 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 3 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
  • 3 senttiä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
  • 9 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene, enintään 50 hv 78 senttiä kilometriltä
moottorivene, yli 50 hv 114 senttiä kilometriltä
moottorikelkka 108 senttiä kilometriltä
mönkijä 102 senttiä kilometriltä
moottoripyörä 34 senttiä kilometriltä
mopo 18 senttiä kilometriltä
muu kulkuneuvo 10 senttiä  kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 3 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 12 senttiä kilometriltä.

10 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

11 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä
euro
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 16,00
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 36,00
kun matkaan käytetty aika ylittää
viimeisen täyden matkavuorokauden
 
- vähintään 2 tunnilla 16,00
- yli 6 tunnilla 36,00

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

13 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

 

Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä
euro
Afganistan 58,00
Alankomaat 63,00
Alankomaiden Antillit 42,00
Albania 50,00
Algeria 69,00
Andorra 58,00
Angola 87,00
Antigua ja Barbuda 74,00
Arabiemiirikunnat 68,00
Argentiina 52,00
Armenia 48,00
Aruba 49,00
Australia 66,00
Azerbaidzan 68,00
Azorit 59,00
Bahama 68,00
Bahrain 68,00
Bangladesh 44,00
Barbados 60,00
Belgia 61,00
Belize 40,00
Benin 44,00
Bermuda 67,00
Bhutan 34,00
Bolivia 29,00
Bosnia-Hertsegovina 48,00
Botswana 40,00
Brasilia 68,00
Britannia 68,00
Lontoo ja Edinburg 74,00
Brunei 40,00
Bulgaria 49,00
Burkina Faso 36,00
Burundi 36,00
Chile 58,00
Cookinsaaret 64,00
Costa Rica 50,00
Djibouti 48,00
Dominica 49,00
Dominikaaninen tasavalta 53,00
Ecuador 48,00
Egypti 54,00
El Salvador 47,00
Eritrea 30,00
Espanja 63,00
Etelä-Afrikka 52,00
Etelä-Sudan 52,00
Etiopia 36,00
Fidzi 43,00
Filippiinit 51,00
Färsaaret 53,00
Gabon 73,00
Gambia 36,00
Georgia 50,00
Ghana 47,00
Grenada 58,00
Grönlanti 53,00
Guadeloupe 50,00
Guatemala 43,00
Guinea 46,00
Guinea-Bissau 35,00
Guyana 37,00
Haiti 48,00
Honduras 41,00
Indonesia 49,00
Intia 45,00
Irak 58,00
Iran 50,00
Irlanti 64,00
Islanti 63,00
Israel 65,00
Italia 65,00
Milano 65,00
Itä-Timor 46,00
Itävalta 62,00
Jamaika 52,00
Japani 83,00
Jemen 47,00
Jordania 69,00
Kambodzha 50,00
Kamerun 46,00
Kanada 69,00
Kanarian saaret 60,00
Kap Verde 42,00
Kazakstan 63,00
Kenia 50,00
Keski-Afrikan tasavalta 39,00
Kiina 63,00
Hongkong 70,00
Macao 63,00
Kirgisia 47,00
Kolumbia 58,00
Komorit 44,00
Kongo 47,00
Kongon demokraattinen tasavalta (ent. Zaire) 68,00
Korean kansantasavalta(Pohj.-Korea) 66,00
Korean tasavalta (Etelä-Korea) 78,00
Kosovo 44,00
Kreikka 62,00
Kroatia 59,00
Kuuba 50,00
Kuwait 64,00
Kypros 61,00
Laos 40,00
Latvia 51,00
Lesotho 35,00
Libanon 68,00
Liberia 45,00
Libya 53,00
Liechtenstein 72,00
Liettua 48,00
Luxemburg 63,00
Madagaskar 40,00
Madeira 58,00
Makedonia 51,00
Malawi 52,00
Malediivit 52,00
Malesia 55,00
Mali 41,00
Malta 59,00
Marokko 62,00
Marshallinsaaret 39,00
Martinique 51,00
Mauritania 49,00
Mauritius 49,00
Meksiko 56,00
Mikronesia 44,00
Moldova 46,00
Monaco 67,00
Mongolia 49,00
Montenegro 52,00
Mosambik 48,00
Myanmar (Burma) 55,00
Namibia 40,00
Neitsytsaaret (USA) 41,00
Nepal 37,00
Nicaragua 41,00
Niger 43,00
Nigeria 68,00
Norja 70,00
Norsunluurannikko 71,00
Oman 58,00
Pakistan 35,00
Palau 41,00
Palestiina 56,00
Panama 46,00
Papua - Uusi Guinea 45,00
Paraguay 31,00
Peru 55,00
Portugali 60,00
Puerto Rico 40,00
Puola 57,00
Qatar 62,00
Ranska 66,00
Romania 54,00
Ruanda 39,00
Ruotsi 68,00
Saint Kitts ja Nevis 61,00
Saint Lucia 76,00
Saint Vincent ja Grenadiinit 72,00
Saksa 61,00
Berliini 61,00
Salomonsaaret 35,00
Sambia 50,00
Samoa 43,00
San Marino 55,00
Sao Tome ja Principe 49,00
Saudi-Arabia 60,00
Senegal 42,00
Serbia 53,00
Seychellit 69,00
Sierra Leone 41,00
Singapore 70,00
Slovakia 59,00
Slovenia 59,00
Somalia 40,00
Sri Lanka 39,00
Sudan 52,00
Surinam 36,00
Swazimaa 40,00
Sveitsi 75,00
Syyria 58,00
Tadzikistan 47,00
Taiwan 56,00
Tansania 40,00
Tanska 69,00
Thaimaa 56,00
Togo 47,00
Tonga 38,00
Trinidad ja Tobago 68,00
Tsad 46,00
Tshekki 59,00
Tunisia 57,00
Turkki 58,00
Istanbul 60,00
Turkmenia 59,00
Uganda 35,00
Ukraina 59,00
Unkari 56,00
Uruguay 50,00
Uusi-Seelanti 61,00
Uzbekistan 50,00
Valkovenäjä 50,00
Vanuatu 40,00
Venezuela 58,00
Venäjä 56,00
Moskova 71,00
Pietari 65,00
Vietnam 52,00
Viro 50,00
Yhdysvallat 64,00
New York City, Los Angeles, Washington DC 71,00
Zimbabwe 44,00
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 41,00

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 18 euroa.

14 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 9 euroa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 18 euroa.

15 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

16 §

Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen määrä.

17 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 12 euroa.

18 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

19 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2012.

Helsingissä 7 päivänä joulukuuta 2011

Pääjohtaja Mirjami Laitinen

Ylitarkastaja Mia Keskinen

Liite: Ulkomaanpäivärahat/alueiden määrittelyjä

Sivu on viimeksi päivitetty 8.12.2011