a a
Etusivu > Syventävät vero-ohjeet > Verohallinnon päätökset > 2008 > Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2008 toimitettavassa verotuksessa

Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2008 toimitettavassa verotuksessa

Antopäivä: 12.11.2008
Diaarinumero: 1640/32/2008
Voimassaolo: Toistaiseksi
Säädöksen numero: 705/2008

Annettu Helsingissä 12 päivänä marraskuuta 2008


Verohallitus on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/92) 93 §:n 2 momentin nojalla määrännyt, että asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten perusteella myönnettävä vähennys lasketaan, silloin kun halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, seuraavasti:

1 §

Verovelvollisen käyttäessä asunnon ja työpaikan väliseen matkaan omistamaansa tai hallitsemaansa kulkuneuvoa vähennyksen määrät ovat:

auto 0,24 euroa kilometriltä
moottoripyörä 0,15 euroa kilometriltä
mopo 0,08 euroa kilometriltä
polkupyörä 80,00 euroa vuodessa

               
2 §

Verovelvollisen käyttäessä edellä mainittuun matkaansa työnantajan omistamaa tai hallitsemaa autoa vähennyksen määrä on 0,20 euroa kilometriltä.

3 §

Verovelvollisen käyttäessä edellä mainittuun matkaansa muuta kuin edellä 1 ja 2 §:ssä tarkoitettua kulkuneuvoa vähennys myönnetään kustannuksista esitetyn luotettavan selvityksen perusteella.

4 §

Tämä päätös tulee voimaan 21 päivänä marraskuuta 2008.


Helsingissä 12 päivänä marraskuuta 2008


Pääjohtaja    Mirjami Laitinen


Ylitarkastaja    Markku Mertala



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   E   H   I   J   K   L   M   O   P   R   S   T   V   Y

Sivu on viimeksi päivitetty 14.11.2008