a a
Etusivu > Syventävät vero-ohjeet > Verohallinnon päätökset > 2005 > Verohallituksen päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2006

Verohallituksen päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2006

Antopäivä: 24.11.2005
Diaarinumero: 1624/32/2005
Voimassaolo: Toistaiseksi
Säädöksen numero: 953/2005

Annettu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2005



Verohallitus on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin niistä 73 § on osaksi muutettuna laissa 896/2001, päättänyt:

1 §

Vuodelta 2006 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka.

Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä matkaa.

5 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

6 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

7 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

8 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

9 §

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta  suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

Kulkuneuvo   Korvauksen enimmäismäärä
auto











  
42 senttiä kilometriltä, jota korotetaan
- 6 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
- 10 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
- 20 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinnitettynä
- 2 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
- 2 senttiä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
- 8 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene,
enintään 50 hv 
66 senttiä kilometriltä
moottorivene,
yli 50 hv
98 senttiä kilometriltä
moottorikelkka 92 senttiä kilometriltä
moottoripyörä 28 senttiä kilometriltä
moottoripolkupyörä 15 senttiä kilometriltä
muu kulkuneuvo    8 senttiä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 2 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallituksen luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 12 senttiä kilometriltä.

10 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

11 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä
  euro
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 14,00
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 30,00
   
kun matkaan käytetty aika ylittää
viimeisen täyden matkavuorokauden
 
   
- vähintään 2 tunnilla 14,00
- yli 6 tunnilla  30,00

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

13 § 

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä 
  euro
Afganistan 48,00
Alankomaat     63,00
Alankomaiden Antillit 49,00
Albania     44,00
Algeria     50,00
Andorra     49,00
Angola        77,00
Antiqua ja Barbuda    76,00
Arabiemiirikunnat 63,00
Argentiina     34,00
Armenia     59,00
Aruba     49,00
Australia     61,00
Azerbaidzan     52,00
Azorit      45,00
Bahama              58,00
Bahrain     59,00
Bangladesh     41,00
Barbados     59,00
Belgia     61,00
Belize     39,00
Benin     53,00
Bermuda     75,00
Bhutan     38,00
Bolivia     28,00
Bosnia ja Hertsegovina    42,00
Botswana     42,00
Brasilia     46,00
Sao Paulo     51,00
Britannia 70,00
Lontoo 75,00
Brunei     41,00
Bulgaria     49,00
Burkina Faso     33,00
Burundi     33,00
Chile     48,00
Cookinsaaret     58,00
Costa Rica     47,00
Djibouti     50,00
Dominica     46,00
Dominikaaninen tasavalta 53,00
Ecuador     40,00
Egypti     45,00
El Salvador     55,00
Eritrea     30,00
Espanja     62,00
Etelä-Afrikka     52,00
Etiopia     43,00
Fidzi     45,00
Filippiinit     45,00
Färsaaret     53,00
Gabon     60,00
Gambia     39,00
Georgia     45,00
Ghana     44,00
Grenada     57,00
Grönlanti     53,00
Guadeloupe     50,00
Guatemala     36,00
Guinea     34,00
Guinea-Bissau    39,00
Guyana     40,00
Haiti     41,00
Honduras     38,00
Indonesia     44,00
Intia     41,00
Irak     54,00
Iran     35,00
Irlanti     63,00
Islanti     78,00
Israel      67,00
Italia      61,00
Itä-Timor          41,00
Itävalta     60,00
Jamaika     46,00
Japani     83,00
Jemen     50,00
Jordania     66,00
Kambodzha     45,00
Kamerun     45,00
Kanada     61,00
Kanarian saaret    53,00
Kap Verde     34,00
Kazakstan     51,00
Kenia     50,00
Keski-Afrikan tasavalta    39,00
Kiina     59,00
Hongkong           72,00
Macao     66,00
Kirgisia     42,00
Kolumbia     44,00
Komorit     40,00
Kongo                   45,00
Kongon demokraattinen tasavalta (ent. Zaire)  67,00
Korean kansantasavalta (Pohj.-Korea) 34,00
Korean tasavalta (Etelä-Korea) 73,00
Kosovo                          47,00
Kreikka     61,00
Kroatia     59,00
Kuuba     52,00
Kuwait     69,00
Kypros     61,00
Laos     38,00
Latvia     45,00
Lesotho     49,00
Libanon     70,00
Liberia     36,00
Libya     49,00
Liechtenstein     67,00
Liettua     45,00
Luxemburg     63,00
Madagaskar     37,00
Madeira     50,00
Makedonia     43,00
Malawi     35,00
Malediivit     48,00
Malesia     43,00
Mali     41,00
Malta     58,00
Marokko     57,00
Marshallinsaaret    39,00
Martinique     51,00
Mauritania     41,00
Mauritius     51,00
Meksiko     58,00
Mikronesia     44,00
Moldova      35,00
Monaco     62,00
Mongolia     45,00
Mosambik     50,00
Myanmar (Burma)  46,00
Namibia     36,00
Neitsytsaaret (USA) 36,00
Nepal     32,00
Nicaragua      41,00
Niger      39,00
Nigeria     57,00
Norja     66,00
Norsunluurannikko    61,00
Oman     54,00
Pakistan     41,00
Palestiina                      50,00
Panama     40,00
Papua - Uusi Guinea     38,00
Paraquay     30,00
Peru      45,00
Portugali     58,00
Puerto Rico     38,00
Puola     57,00
Qatar     55,00
Ranska     63,00
Romania     50,00
Ruanda     41,00
Ruotsi     62,00
Saint Kitts ja Nevis    59,00
Saint Lucia     69,00
Saint Vincent ja Grenadiinit   54,00
Saksa      62,00
Salomonsaaret    28,00
Sambia     42,00
Samoa     34,00
San Marino     48,00
Sao Tome ja Principe    46,00
Saudi-Arabia     60,00
Senegal     52,00
Serbia ja Montenegro    43,00
Seychellit     59,00
Sierra Leone     42,00
Singapore     62,00
Slovakia     47,00
Slovenia     50,00
Somalia     33,00
Sri Lanka     34,00
Sudan     51,00
Surinam     30,00
Swazimaa     40,00
Sveitsi     62,00
Syyria     50,00
Tadzikistan     38,00
Taiwan     58,00
Tansania     39,00
Tanska     65,00
Thaimaa     58,00
Togo     47,00
Tonga     32,00
Trinidad ja Tobago    63,00
Tsad     42,00
Tshekki     53,00
Tunisia     50,00
Turkki     56,00
Istanbul     66,00
Turkmenia     57,00
Uganda     36,00
Ukraina     60,00
Unkari      60,00
Uruguay     30,00
Uusi-Seelanti       60,00
Uzbekistan     57,00
Valkovenäjä     52,00
Vanuatu     34,00
Venezuela     54,00
Venäjä     42,00
Moskova      72,00
Pietari     57,00
Vietnam     38,00
Viro     49,00
Yhdysvallat     63,00
New York, Los Angeles, Washington  70,00
Zimbabwe     50,00
Maa, jota ei ole erikseen mainittu   40,00

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 16,00 euroa.

14 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 7,50 euroa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 15,00 euroa.

15 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

16 §

Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen  antaman tositteen mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen määrä.

17 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 6,00 euroa.

18 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

19 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2006. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2006.

Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2005

 

Pääjohtaja   Jukka Tammi

Ylitarkastaja   Tomi Peltomäki



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   E   H   I   J   K   L   M   O   P   R   S   T   V   Y

Sivu on viimeksi päivitetty 24.11.2005