a a

Veronumero – usein kysyttyä

Yleistä

Työnantajat

Yleistä

Mikä on veronumero ja milloin se otetaan käyttöön?

Yhteisellä rakennustyömaalla työskenteleville henkilöille pakollisessa kuvallisessa tunnistekortissa tulee olla nykyisin edellyttämien tietojen lisäksi Verohallinnon antama veronumero. Verohallinto on toimittanut veronumerot tiedoksi kaikille ansiotuloa saaville työntekijöille verokortin tai ennakkoverolipun yhteydessä joulukuun 2011 ja tammikuun 2012 aikana. Verokortti, johon myös veronumero on merkittynä, on annettava työnantajalle. Työnantaja tai rakennustyömaan päätoteuttaja tekee tiedon perusteella kuvallisen tunnistekortin, johon veronumero merkitään.

Ulkomainen työntekijä saa veronumeron verotoimistosta. Samassa yhteydessä hän saa verotoimistosta henkilötunnuksen. Myös ulkomainen työntekijä on velvollinen toimittamaan veronumeron edelleen työnantajalleen.

Velvoite pitää työmaalla henkilötunnistetta, johon on merkitty myös veronumero, tulee voimaan 1.9.2012. Ennen työturvallisuuslain muutoksen voimaantuloa aloitetuilla työmailla on kuuden kuukauden siirtymäaika, jonka kuluessa veronumeron sisältävä henkilötunniste voidaan ottaa käyttöön eli viimeistään se tulee olla 1.3.2013. Syyskuun jälkeen alkavilla työmailla veronumero on oltava tunnistekortissa heti työskentelyn alkaessa.

Ketä veronumero koskee?

Veronumero koskee rakennustyömaalla työskenteleviä henkilöitä, joilla on työturvallisuuslain 52 a §:n mukaan oltava työmaalla liikkuessaan esillä kuvallinen tunnistekortti. Tunnistekortissa tulee olla näkyvissä veronumero. Rakentamisella tarkoitetaan talon rakentamista, korjausrakentamista, purkamista ja erikoisurakointia kuten lvi- ja sähkötöitä sekä maa- ja vesirakentamista.

Velvollisuus pitää tunnistekorttia nähtävillä koskee yhteisellä rakennustyömaalla työskenteleviä henkilöitä. Työpaikat, joissa on aliurakointia, ovat tyypillisiä yhteisiä rakennustyömaita. Tunnistetta ei kuitenkaan tarvitse olla tilapäisesti tavaraa työmaalle kuljettavalla eikä työmailla, joilla yksityishenkilö rakennuttaa tai korjauttaa rakennusta yksityiskäyttöönsä.

Velvollisuus pitää näkyvillä tunnistekorttia koskee sekä työntekijöitä että itsenäisiä työnsuorittajia eli mm. liikkeen- ja ammatinharjoittajia ja yhtiömiehiä. Jokaisella yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevällä on työmaalla liikkuessaan oltava näkyvillä tunnistekortti.

Työskentelen rakennustyömaalla toimistotehtävissä. Pitääkö minunkin toimittaa veronumero työnantajalleni?

Kyllä pitää. Veronumeroa tarvitsevat kaikki rakennustyömaalla työskentelevät, joilla on oltava kuvallinen tunnistekortti.

Mistä saan veronumeron?

Veronumero on tulostettuna:

  • alkuperäisillä päätoimen ja sivutulon verokorteilla
  • verokortin mukana lähetetyllä selvityksellä ennakonpidätysperusteista
  • ennakkoverolipulla
  • palkan ja työkorvauksen muutosverokorteilla kesäkuun 14. päivästä alkaen

Voit pyytää veronumeron myös:

  • Veronumero puhelinpalvelusta 020 697 070 tai
  • verotoimistosta saatavalla ”ilmoituksella veronumerosta”.

Työnantajasi voi myös tarvittaessa pyytää kaikkien työntekijöidensä veronumerot sähköisesti.

Toimin elinkeinonharjoittajana rakennustyömaalla. Tarvitsenko veronumeron tunnisteeseeni?

Kyllä tarvitset. Myös itsenäisellä työnsuorittajalla eli mm. ammatin- tai liikkeenharjoittajalla tulee olla tunniste, jossa on veronumero. Ammatinharjoittaja saa henkilökohtaisen veronumeron ennakkoverolipulla tai tarvittaessa kirjallisena tulosteena verotoimistosta.

Edellyttääkö veronumeron antaminen aina sitä, että henkilöllä on tai hänelle annetaan suomalainen henkilötunnus?

Kaikki rakennustyömaalla työskentelevät tarvitsevat veronumeron. Veronumeron saaminen edellyttää sitä, että henkilöllä on suomalainen henkilötunnus. Tämä koskee lyhyeksikin aikaa Suomeen työskentelemään tulevia työntekijöitä.

Täytyykö ulkomailta rakennustyömaalle tulevan hankkia veronumero myös yhden päivän työskentelyä varten?  

Kyllä, myös yhden päivän työskentelyä varten tarvitaan kuvallinen tunniste, jossa on veronumero. Työntekijän on tätä varten asioitava verotoimistossa henkilökohtaisesti. Vain tilapäisesti tavaraa työmaalle kuljettavien henkilöiden ei tarvitse hankkia veronumeroa, koska laki ei velvoita heitä pitämään kuvallista tunnistekorttia.

Oppilaitoksemme opiskelijat ovat harjoittelujaksoilla rakennustyömailla ja myös opettajat käyvät siellä. Pitääkö oppilailla ja opettajilla olla tunnistekortti ja veronumero?

Kyllä, myös oppilailla ja opettajilla, jotka liikkuvat yhteisellä työmaalla, on oltava asianmukainen tunnistekortti. Tunnistekortti voi olla esimerkiksi oppilaitoksen kortti jossa on veronumero.

Voiko oppilaitos pyytää rakennusalan opiskelijalle veronumeroa ja veronumerorekisterimerkintää? 

Oppilaitos voi tehdä listan opiskelijoista, jotka tarvitsevat veronumeroa. Listassa täytyy olla, jokaisen veronumeroa hakevan opiskelijan nimi, henkilötunnus ja oppilaan allekirjoitus. Asiakirjasta täytyy myös käydä ilmi, kuka oppilaitoksen työntekijöistä on valtuutettu hakemaan oppilaiden veronumeroita ja veronumerorekisterimerkintöjä opiskelijoiden puolesta, jotta veronumerotiedot voidaan lähettää hänelle osoitettuna oppilaitokseen.

Ovatko veronumerot salaisia?

Veronumero on salassa pidettävä verotustieto, jota Verohallinto ei voi luovuttaa kuin henkilölle itselleen. Rakennustyömaalla työskentelevillä henkilöillä on työmaalla liikkuessaan oltava esillä kuvallinen tunnistekortti, jossa on veronumero.

Rakennusalalla toimivien henkilöiden veronumerot merkitään elokuussa 2012 avattavaan rakennusalan julkiseen veronumerorekisteriin. Rekisteristä voi tarkistaa henkilön etu- ja sukunimen sekä hänen veronumeronsa perusteella, onko henkilön tiedot merkitty veronumerorekisteriin. Pelkän veronumeron perusteella ei saa selvitettyä henkilön nimeä eikä nimen perusteella veronumeroa.

Milloin julkinen veronumerorekisteri tulee voimaan?

Julkinen rakennusalan veronumerorekisteri avattiin 7.8.2012. Se löytyy osoitteesta www.vero.fi/veronumerorekisteri.

En tarvitse veronumeroa ja haluaisin, että se poistetaan minulta. Voiko joku käyttää veronumeroani väärin?

Veronumero on pysyvä, eikä sitä voida sinulta poistaa. Veronumerosta ei voi päätellä henkilön syntymäaikaa tai henkilötunnusta eikä veronumeron perusteella saa rekisteristä selville nimeä. Veronumeroa ei käytetä muuhun kuin rakennustyömaalla tunnisteessa ja sen tarkistamiseen, onko henkilö veronumerorekisterissä. Tiedot poistetaan julkisesta veronumerorekisteristä, kun henkilö ei enää toimi rakennusalalla.

Vaihtuuko veronumero joka vuosi?

Ei vaihdu. Veronumero on pysyvä.

Milloin täytyy olla kuvallinen tunnistekortti, jossa on veronumero ja mistä saan tämän kortin?

Kuvallinen tunniste on ollut käytössä rakennustyömailla jo aiemminkin. Velvoite pitää työmaalla henkilötunnistetta, johon on merkitty myös veronumero, tulee voimaan 1.9.2012.

Ennen 1.9.2012 aloitetuilla työmailla on kuuden kuukauden siirtymäaika, jonka kuluessa veronumeron sisältävä henkilötunniste voidaan ottaa käyttöön eli viimeistään se tulee olla 1.3.2013. Syyskuun jälkeen alkavilla työmailla veronumero on oltava tunnistekortissa heti työskentelyn alkaessa.

Työntekijät saavat tunnistekortin työnantajan tai päätoteuttajan kautta.Verohallinnosta tunnistekortteja ei saa.

Millainen tunnistekortin on oltava?

Tunnistekortilla ei ole virallista muotovaatimusta, mutta lain mukaan tunnistekortista on käytävä henkilön nimen ja kuvan lisäksi ilmi muun muassa, onko työmaalla työskentelevä henkilö työsuhteessa oleva työntekijä vai itsenäinen työnsuorittaja eli liikkeen- tai ammatinharjoittaja. Kuvallisessa tunnistekortissa on oltava myös työnantajan nimi. Uudistuksen perusteella tunnistekortissa tulee edellä mainittujen tietojen lisäksi olla henkilön veronumerorekisteriin merkitty veronumero. Internetistä löytyy useita tunnistekorttien valmistajia. Tunnistekorttien käyttöä rakennustyömaalla valvoo työsuojeluviranomainen.

Koskeeko menettely vain rakennusalalla työskentelevää yritystä eikä esimerkiksi asunto-osakeyhtiötä, jossa tehdään saneerausremonttia?

Menettely koskee kaikkia työmaita, myös saneerauskohdetta, jos siellä on useampi kuin yksi urakoitsija.

Kuka on viimekädessä velvollinen huolehtimaan, että kaikilla rakennustyömaan työntekijöillä on veronumero?

Rakennustyömaan rakennuttaja. Vastuussa ovat myös pääurakoitsija tai muu päätoteuttaja kaikkien rakennustyömaalla työskentelevien osalta. Aliurakoitsijat ja muut työnantajat ovat vastuussa omien työntekijöidensä ja sopimuskumppaniensa osalta.

Näkyykö tieto veronumerorekisterissä heti kun rekisteröinti on tehty verotoimistossa?

Veronumero näkyy julkisessa rekisterissä seuraavana päivänä.

Työnantajat

Mistä rakennusalalla toimiva työnantaja saa työntekijöidensä veronumerot?

Työnantaja voi pyytää työntekijöidensä veronumerot sähköisesti Ilmoitin.fi-palvelun kautta. Työnantajan veronumeropyyntöihin tarvittava tietuekuvaus löytyy Vero.fi:stä.

Veronumerot näkyvät myös työntekijöiden verokorteilla. Ne, jotka tarvitsevat veronumerot vasta 1.3.2013 alkaen, voivat pyytää työntekijöidensä veronumerot myös ennakonpidätystietojen suorasiirtojen yhteydessä. Suorasiirtopyyntö on tehtävä Verohallinnolle 31.1.2013 mennessä. Katso tarkemmin suorasiirrosta: Veronumero suorasiirtopyynnön yhteydessä.

Veronumero on salassa pidettävä verotustieto, eikä sitä voida antaa työnantajalle puhelimitse. Suorasiirtojen yhteydessä voidaan työnantajan työnantajastatus tarkastaa, mutta puhelimessa sitä ei voida luotettavasti selvittää. Jos työnantaja ei pyydä veronumeroita ja rekisteriin merkitsemistä suorasiirtona, pitää työntekijän itse toimittaa veronumerotieto työnantajalle/päätoteuttajalle.

Tarvitaanko veronumeroa rakennustyöntekijän henkilökortin lisäksi muualla, esim. työnantajan Verohallinnolle antamissa vuosi-ilmoituksissa?  

Verotus toimitetaan henkilötunnuksen perusteella. Näin ollen vuosi-ilmoitukset annetaan normaaliin tapaan henkilötunnuksella, eikä veronumeroa lisätä vuosi-ilmoituksiin.

Minulla on ulkomaalaisia työntekijöitä, mistä saan heille veronumerot?

Ellei ulkomaalaisella työntekijällä ole henkilötunnusta, hänen on  käytävä verotoimistossa. Verotoimistosta hän saa henkilötunnuksen tai ohjeet sen hakemiseen maistraatista. Kun työntekijällä on henkilötunnus, hän saa verotoimistosta verokortin, lähdeverokortin tai muun todistuksen, josta näkyy myös veronumero.

Mistä tiedän työnantajana, että työntekijällä on oikea Verohallinnon antama veronumero?

Veronumerorekisteristä voi tarkistaa, että nimi ja veronumero täsmäävät. Veronumero on myös työntekijän toimittamassa verokortissa ja ennakkoverolipussa. Työntekijällä voi olla myös verotoimiston antama "ilmoitus veronumerosta".

Saako työnantaja halutessaan sähköisesti myös muiden kuin rakennustyömaalla työskentelevien veronumerot?

Ei saa. Kun työntantaja pyytää veronumerot Verohallinnosta suorasiirtona, veronumerot menevät myös rakennusalan julkiseen veronumerorekisteriin. Rekisteri on tarkoitettu vain rakennusalalla työskenteleville. 

Miksi työnantaja ei voi poistaa työntekijää julkisesta veronumerorekisteristä? Eikö työntekijä voi tehdä pimeää työtä, kun esim. uusi työnantaja voi kuvitella, että rekisterimerkinnän johdosta työntekijän veroasiat ovat kunnossa?

Julkisessa rekisterissä oleminen tarkoittaa sitä, että työntekijä on Verohallinnon asiakastietokannassa ja että hän työskentelee rakennusalalla. Rekisterimerkinnän avulla Verohallinnon on helpompi valvoa ja seurata niiden henkilöiden tuloja, joiden oletetaan työskentelevän rakennusalalla. Uuden työnantajan vastuulla on se, ettei hän päästä työmaalle henkilöitä, joilla ei ole veronumeroa ja että hän pidättää verot palkasta. Työnantaja ei vapaudu vastuustaan sillä, että palkansaajalla on veronumero.

Millä tavalla yritys voi tarkistaa veronumerorekisterin tiedot sähköisesti?

Yritys voi käyttää vero.fi-sivuilta löytyvää julkista veronumerorekisteriä tietojen tarkistamiseen. Veronumerorekisteri löytyy osoitteesta www.vero.fi/veronumerorekisteri. Tiedot voidaan tarkistaa rekisteristä yksitellen työntekijöittäin nimen ja veronumeron avulla. Jos yritys haluaa tarkistaa useampien työntekijöiden tiedot samalla kertaa, se voi käyttää Ilmoitin.fi-palvelun kautta Verohallintoon toimitettavaa suorasiirtopyyntöä. Suorasiirtomenettelyllä  tarkastaminen edellyttää työntekijän nimen ja henkilötunnuksen toimittamista Verohallintoon. Suorasiirtomenettelystä enemmän: Tietuekuvaukset - Suorasiirrot ja muut ilmoitukset > Työnantajan veronumeropyynnöt.

 

Sivu on viimeksi päivitetty 4.10.2012