a a

Verotuksen muutoksenhaku ja perintä

Voimassaolo: Toistaiseksi

Muutoksenhaku ja veron maksaminen

Vero on maksettava sille määrättynä eräpäivänä siitä huolimatta, että verotukseen haetaan muutosta. Jos verotukseen on haettu muutosta, muutoksenhakuviranomainen voi kuitenkin pyynnöstä kieltää veron ulosoton tai määrätä sen keskeytettäväksi. Silloin veron perintä pysähtyy muutoksenhakuasian käsittelyn ajaksi.

Jos veron perintätoimia ei ole aloitettu, ulosoton kieltomääräyksellä kielletään niiden aloittaminen. Jos veron perintä on alkanut, keskeytysmääräyksellä kielletään perinnän jatkaminen. Jäljempänä molemmista määräyksistä käytetään nimitystä ulosoton keskeytys.

Viranomainen, jolta ulosoton keskeytystä haetaan

Keskeytyspyynnön käsitteleminen edellyttää aina, että verotukseen on haettu muutosta. Keskeytyspyyntö osoitetaan samalle viranomaiselle, joka käsittelee veroa koskevaa oikaisuvatimusta tai valitusta. Se tarkoittaa useimmiten verotuksen oikaisulautakuntaa, hallinto-oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta. Oikaisulautakunnalle osoitettu pyyntö käsitellään käytännössä useimmiten ensin verovirastossa. Keskeytyspyyntö voidaan tehdä myös suoraan ulosottomiehelle, jos veron ulosottoperintä on alkanut.
Keskeytyspyyntö on tehtävä kirjallisesti.

Pyynnön käsitteleminen

Keskeytyspyyntö ratkaistaan kiireellisesti, joko yhdessä veroasian kanssa tai erikseen. Muutoksenhakuviranomainen ilmoittaa antamastaan keskeytysmääräyksestä ulosottomiehelle, jos vero on ulosotossa perittävänä. Keskeytyspyyntöön annetaan kirjallinen päätös.

Myöntämisen edellytykset

Ulosotto määrätään keskeytettäväksi, jos viranomainen arvioi, että verotuspäätös tulee ilmeisesti muuttumaan muutoksenhaun johdosta. Ulosotto voidaan keskeyttää koko veron osalta tai pienemmästäkin määrästä sen mukaan kun verotuspäätöksen arvioidaan muuttuvan. Myönteinen päätös ulosoton keskeytyspyyntöön ei kuitenkaan välttämättä merkitse, että verotuspäätöstä muutetaan.

Antamalla vakuuden saa aina ulosoton keskeytyksen

Verovelvollinen saa aina hyväkseen ulosoton keskeytyksen, jos hän antaa veron määrää vastaavan vakuuden. Keskeytyksen saaminen ei silloin riipu siitä, onko muutoksenhaulla menestymisen mahdollisuuksia. Vakuus oikeuttaa keskeytyksen saamiseen, vaikka pyyntö muuten tulisikin hylättäväksi. Vakuus annetaan kotipaikan ulosottomiehelle.

Määrätynlaisessa tilanteessa omaisuus on paremmin suojattu ulosotolta

Kiinteistö, asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön osake

Jos verovelvollinen omistaa kiinteistön taikka huoneiston tai rakennuksen hallintaan oikeuttavia osakeyhtiön osakkeita, omaisuuden ulosmittaus voidaan tilanteesta riippuen sallia. Muut ulosottotoimet (ulosmitatun omaisuuden myynti ja varojen tilitys velkojille) ovat kuitenkin aina kiellettyjä niin kauan kuin muutoksenhakuviranomaisen antama keskeytysmääräys on voimassa. Omaisuus on suojattu, vaikka keskeytyspyyntö muuten tulisikin hylättäväksi.

Veronkorotus

Jos verovelvolliselle maksuunpantuun veroon sisältyy veronkorotusta, omaisuuden ulosmittaus voidaan tilanteesta riippuen sallia. Muut ulosottotoimet (ulosmitatun omaisuuden myynti ja varojen tilitys velkojille) ovat omaisuuden lajista riippumatta kuitenkin aina kiellettyjä veronkorotusta vastaavan määrän osalta niin kauan kuin muutoksenhakuviranomaisen antama keskeytysmääräys on voimassa. Omaisuus on tältä osin suojattu, vaikka keskeytyspyyntö muuten tulisikin hylättäväksi.
Keskeytyspyynnön tekeminen on tässä kohdassa tarkoitetun suojan saamisen yleisenä edellytyksenä. Pelkästään muutoksenhakeminen verotusta koskevaan päätökseen ei riitä.

Esimerkki 1: Verovelvollinen omistaa kiinteistön. Hän hakee muutosta tuloverotukseensa verotuksen oikaisulautakunnalta. Samalla hän pyytää myös ulosoton kieltoa. Vero on jätetty maksamatta eräpäivänä.

Verovirasto arvioi, että muutoksenhaku vaikuttaa ilmeisen aiheettomalta ja hylkää välittömästi ulosoton kieltoa koskevan hakemuksen. Päätökseen sisältyy kuitenkin ehto siitä, että verovelvolliselta mahdollisesti ulosmitattu kiinteistö taikka huoneiston tai rakennuksen hallintaan oikeuttavat osakkeet saadaan myydä vasta kun veroasiaa koskeva muutoksenhaku on ratkaistu. Päätös lähetetään ulosottomiehelle tiedoksi.

Ulosottomies toimittaa veron perimiseksi verovelvollisen omistaman kiinteistön ulosmittauksen. Kiinteistön myyntiä ei kuitenkaan voida suorittaa veroviraston antaman päätöksen mukaan. Muun omaisuuden kuin kiinteistön taikka asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden myynnille ei ole estettä, jos ne on ulosmitattu.

Sen jälkeen kun veroasiaa koskeva muutoksenhakukysymys on ratkaistu, kiinteistö voidaan myydä ja varat jakaa velkojille, ellei verovelvollinen ole maksanut veroa vapaaehtoisesti.

Esimerkki 2: Verovelvollinen hakee muutosta tuloverotukseensa verotuksen oikaisulautakunnalta. Samalla hän pyytää myös ulosoton kieltoa. Veroon sisältyy veronkorotusta. Vero on jätetty maksamatta eräpäivänä.

Verovirasto arvioi, että muutoksenhaku vaikuttaa ilmeisen aiheettomalta ja hylkää välittömästi ulosoton kieltoa koskevan hakemuksen. Päätökseen sisältyy kuitenkin ehto siitä, että verovelvolliselta mahdollisesti ulosmitatun omaisuuden myynti ei ole sallittua siltä osin kuin sen määrä vastaa veronkorotusta. Myynti voidaan suorittaa, kun veroasiaa koskeva muutoksenhaku on ratkaistu. Päätös lähetetään ulosottomiehelle tiedoksi.

Ulosottomies toimittaa veron perimiseksi verovelvollisen omaisuuden ulosmittauksen. Omaisuuden myyntiä ei kuitenkaan voida suorittaa siltä osin kuin sen määrä vastaa veronkorotusta veroviraston antaman päätöksen mukaan. Omaisuuden myynnille ja varojen tilitykselle veronkorotuksen ylittävältä osalta ei ole estettä (elleivät ole kysymyksessä kiinteistö taikka asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön osakkeet).

Sen jälkeen kun veroasiaa koskeva muutoksenhakukysymys on ratkaistu, myös veronkorotusta vastaava osuus omaisuudesta voidaan myydä ja varat jakaa velkojille, ellei verovelvollinen ole maksanut veroa vapaaehtoisesti.

Määräyksen voimassaolo

Keskeytysmääräys annetaan yleensä ajaksi, jonka muutoksenhakuasian käsittelyn arvioidaan kestävän.
Jos muutoksenhakuviranomainen ei ole erikseen määrännyt keskeytyksen voimassaoloajasta, keskeytysmääräys on voimassa, kunnes muutoksenhakuasia on (lainvoimaisesti l. lopullisesti) ratkaistu. Verotusta ja ennakkoperintää koskevassa asiassa voimassaolo edellyttää kuitenkin, että oikaisupäätökseen on haettu muutosta 60 päivässä muutoksenhakuasian ratkaisun tiedoksisaannista.

Ulosoton keskeytyksen vaikutukset   

Keskeytysmääräyksen johdosta määräyksessä tarkoitetun veron perintää (tarkoittaa käytännössä useimmiten ulosottoa) ei aloiteta, tai jos se on jo aloitettu, perintä keskeytetään.

Muutoksenhakuviranomainen voi erikseen määrätä jo suoritetut perintätoimenpiteet peruutettaviksi.
Keskeytysmääräyksen voimassaoloaikanakin muutoksenhaun alaiselle verolle kertyy viivästysseuraamuksia normaalisti.

Veronpalautus voidaan käyttää muutoksenhaun alaisen veron suoritukseksi, vaikka verolle olisi myönnetty ulosoton kielto tai keskeytys.

Muutoksenhakuasian ratkaisemisen jälkeen verolle ei yleensä määrätä uutta eräpäivää. Uusi eräpäivä määrätään kuitenkin silloin, jos muutoksenhakuviranomainen kumoaa verotuksen ja palauttaa sen uudelleen toimitettavaksi.

Ulosoton keskeytyksestä huolimatta veron voi maksaa normaaliin tapaan. Jos veron määrä pienenee muutoksenhaun johdosta, maksettu määrä korkoineen palautetaan vastaavasti.

Jos veroa on edelleen maksettavana sen jälkeen kun muutoksenhakuasia on ratkaistu, veron perintä käynnistyy uudelleen. Jos verolle on määrätty uusi eräpäivä, perintätoimia ei kuitenkaan aloiteta ennen sitä.  Jos verosta on annettu vakuus, myös se voidaan käyttää veron suoritukseksi.  

Muutoksenhaku keskeytyspäätökseen
Keskeytysasiassa annettuun ratkaisuun ei saa erikseen hakea muutosta. Asiasta voi kuitenkin aina tehdä uuden pyynnön.

Tarkempia tietoja ulosoton keskeytyksestä saa verohallinnon palvelunumerosta 020 697 026 sekä verovirastoista.

Oikaisulautakuntamenettelyyn liittyvät ohjeet

 



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   E   H   I   J   K   L   M   O   P   R   S   T   V   Y

Tärkeät päivämäärät

Sivu on viimeksi päivitetty 21.5.2010