Etusivu > Syventävät vero-ohjeet > Henkilöasiakkaan tuloverotus > Matkakustannukset verotuksessa - ohje palkansaajalle

Matkakustannukset verotuksessa - ohje palkansaajalle

Antopäivä: 13.1.2017
Diaarinumero: A251/200/2016
Voimassaolo: 13.1.2017–
Valtuutussäännös: Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 mom.

Tässä ohjeessa käsitellään palkansaajan oikeutta vähentää työstä aiheutuneita matkakustannuksia verotuksessa. Palkansaajalle aiheutuneiden kustannusten vähentämiseen vaikuttaa se, ovatko kustannukset asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja vai työmatkasta aiheutuneita matkakustannuksia. Ohje korvaa samannimisen diarioimattoman ohjeen.

1 Johdanto

Palkansaaja voi vähentää verotuksessaan työstä aiheutuneita matkakustannuksia. Vähennykseen vaikuttaa se, ovatko kustannukset asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja vai työmatkasta aiheutuneita matkakustannuksia.

Asunnon ja työpaikan välisten matkojen vähentämisestä palkansaajan verotuksessa on säädetty tuloverolain (TVL) 93 §:ssä ja 95 §:n 1 momentin 3) -kohdassa. Työmatkasta aiheutuneet matkakustannukset ja muut kustannukset palkansaaja voi vähentää TVL 29 §:n ja TVL 95 §:n 1 momentin 4) -kohdan mukaisina tulonhankkimiskuluina.

2 Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset

Asunnon ja työpaikan välisellä matkalla tarkoitetaan kodin ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa. Varsinainen työpaikka on paikka, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Esimerkiksi työn liikkuvuuden vuoksi tällaista vakituista työskentelypaikkaa ei kuitenkaan välttämättä ole. Silloin varsinaisena työpaikkana pidetään paikkaa, josta työntekijä hakee työmääräykset tai jossa hän säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

2.1 Päivittäiset asunnon ja työpaikan väliset matkat

Tuloverolain 93 §:n 1 momentin mukaan palkansaaja voi vähentää verotuksessaan asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset ansiotulon hankkimisesta aiheutuneina menoina. Myös toissijaisen työpaikan ja sen sijainnin vuoksi tarpeellisen majoittumispaikan väliset matkakulut vähennetään asunnon ja työpaikan välisinä matkakustannuksina (katso jäljempänä kohta 6).

Matkakustannukset vähennetään halvimman käytettävissä olevan kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan riippumatta siitä, mitä kulkuneuvoa verovelvollinen on todellisuudessa käyttänyt matkaansa. Palkansaajan matkakustannusten omavastuuosuus on 750 euroa vuodessa. Matkakuluista saa siis vähentää vain sen osan, joka ylittää 750 euroa. Vähennyksen enimmäismäärä on 7.000 euroa vuodessa.

Esimerkki 1: Palkansaajan halvimman kulkuneuvon mukaan lasketut matkakustannukset ovat 8.400 euroa. Hänen matkakustannuksensa 750 euron omavastuuosuuden vähentämisen jälkeen ovat 7.650 euroa. Hän saa vähentää verotuksessaan asunnon ja työpaikan välisinä kustannuksina ainoastaan 7.000 euroa.

Osan vuotta työttömänä olleen työnhakijan omavastuuta pienennetään 70 eurolla jokaista täyttä korvauskuukautta kohti, jolta työnhakija on saanut työttömyysturvalain mukaista työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea tai päivärahaa toimeentulon turvaamiseksi. Tällaisissa tapauksissa matkakustannusten omavastuuosuus on kuitenkin aina vähintään 140 euroa (TVL 93 §:n 4 momentti). Täyteen korvauskuukauteen katsotaan kuuluvan 21,5 korvauspäivää vastaava määrä.

Asunnon ja työpaikan välisiä matkakustannuksia voi vähentää vain työssäoloajalta ja toteutuneen matkustuksen perusteella. Yleensä vähennys voidaan myöntää 11 työssäolokuukauden ajalta. Etätyöpäiviltä, loma-, vuorotteluvapaa-, työkomennus- tai muulta matkustamisen katkaisevalta ajalta vähennystä ei saa.  

2.2 Varsinainen työpaikka toisella paikkakunnalla

Palkansaajalla voi olla varsinainen työpaikka ja asunto toisella paikkakunnalla kuin missä hänen ja hänen perheensä varsinainen asunto sijaitsee. Tuloverolain 93 §:n 1 momentissa ei ole määritelty, mitä asunnolla tässä yhteydessä tarkoitetaan.

Vakiintuneen verotus- ja oikeuskäytännön mukaan asunnon ja työpaikan välisenä matkana pidetään myös matkaa, jonka toisella paikkakunnalla työskentelevä ja asuva verovelvollinen tekee käydäkseen viikonloppuisin tai muina vapaapäivinään perheensä luona. Palkansaaja voi vähentää perheensä luona käynnistä aiheutuvat matkakulut asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina. Vähennykseen oikeuttavan matkan voi yleensä tehdä kerran viikossa. Vähennys lasketaan halvimman kulkuneuvon mukaan.

Perhesuhteiden vaikutusta matkakustannusten vähentämiseen on verotus- ja oikeuskäytännössä arvioitu siten, että vain perheellinen henkilö voi vähentää nämä matkakustannukset. Perheellisenä verotuksessa on pidetty henkilöä, joka on avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa, sekä henkilöä, jolla on avopuoliso, jonka kanssa hänellä on tai on ollut yhteinen lapsi.

Lapsettomat aviopuolisot eivät siis voi vähentää puolison luona käynneistä aiheutuneita kuluja, jos heillä on eri kotikunnat. Myöskään yksin elävä henkilö ei voi vähentää toisella paikkakunnalla sijaitsevalla asunnolla käynneistä aiheutuneita kuluja, jos hänellä on varsinainen työpaikka ja asunto työskentelypaikkakunnalla. Oikeuskäytännön mukaan (katso esimerkiksi KHO:2016:188) eronneella puolisolla on kuitenkin oikeus vähentää asunnon ja toisella paikkakunnalla sijaitsevan työpaikan väliset matkakustannukset silloin, kun yhteishuoltajuudessa olevat lapset asuvat välillä hänen asunnossaan. Matkat katsotaan tehdyksi tällöin asuntoon, jossa eronnut puoliso asuu osan ajastaan perheensä kanssa.

2.3 Halvin kulkuneuvo

Halvimpana kulkuneuvona pidetään yleensä julkista kulkuneuvoa. Vakiintuneen verotuskäytännön mukaan vähennys voidaan tehdä muun kuin julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan esimerkiksi seuraavissa tapauksissa:

  • Julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä.
  • Kävelymatka yhteen suuntaan (esimerkiksi asunnolta linja-autopysäkille) on vähintään 3 kilometriä.
  • Odotusaika meno-paluumatkalla (esimerkiksi julkisen kulkuneuvon vaihto) on yhteensä vähintään 2 tuntia.
  • Matka alkaa tai päättyy yöllä (klo 00.00–05.00).

Omaa autoa ei voida pitää halvimpana kulkuneuvona sen perusteella, että palkansaaja tarvitsee autoa työssään, kuljettaa samalla lapsia päivähoitoon tai matka julkisilla kulkuneuvoilla kestäisi kauemmin kuin omalla autolla.

2.3.1 Vähennys muilla kuin julkisilla kulkuneuvoilla

Jos halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, Verohallinto antaa vuosittain päätöksen (niin sanottu matkakuluvähennyspäätös) siitä, miten vähennyksen määrä tällaisessa tilanteessa lasketaan (TVL 93 §:n 2 momentti).

Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2016 toimitettavassa verotuksessa

Vuonna 2016 vähennysten määrä on päätöksen mukaan:

oma auto          

0,24 euroa kilometriltä

työsuhdeauto    

0,19 euroa kilometriltä

moottoripyörä ja kevyt nelipyörä    

0,15 euroa kilometriltä

mopo                 

0,09 euroa kilometriltä

polkupyörä        

85,00 euroa vuodessa

Palkansaajan käyttäessä asunnon ja työpaikan väliseen matkaansa muuta kuin edellä mainittua kulkuneuvoa vähennys myönnetään kustannuksista esitetyn luotettavan selvityksen perusteella.

2.3.2 Vähennys kun osa matkasta tehdään julkisella kulkuneuvolla ja osa omalla autolla

Jos julkinen kulkuneuvo on käytettävissä vain osalla asunnon ja työpaikan välistä matkaa, voidaan matkakulut vähentää osaksi julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan laskettuna ja osaksi muun kuin julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan laskettuna.

Esimerkiksi auto voi olla halvin kulkuneuvo matkalla asunnolta rautatieasemalle ja juna asemalta työpaikalle. Tällöin matkakulut vähennetään osaksi oman auton ja osaksi julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan, jos auton voi pysäköidä asemalle tai sen läheisyyteen. Jos vaihtopaikassa ei ole pysäköintimahdollisuutta, voidaan matkakulut vähentää koko matkalla muun kuin julkisen kulkuneuvon mukaan laskettuna.

On huomattava, että liityntäpysäköinnistä aiheutuneet kustannukset eivät ole TVL 93 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia kulkuneuvon käyttökustannuksia. Niitä ei tästä syystä pidetä myöskään tuloverolain 95 §:ssä tarkoitettuina palkkatulosta vähennyskelpoisina tulonhankkimiskuluina. Liityntäpysäköinnistä aiheutuneet kulut ovat palkansaajan vähennyskelvottomia elantomenoja.

2.3.3 Vähennys kun matka tehdään kimppakyydillä

Tuloverolain 93 §:n nojalla tehtävässä vähennyksessä halvimman kulkuneuvon edellytys on ratkaiseva myös, jos asunnon ja työpaikan välinen matka kuljetaan kimppakyydillä.

Kimppakyydin tarjoaja saa normaaliin tapaan halvimman kulkuneuvon mukaan lasketun vähennyksen. Hänen muille tarjoamastaan kyydistä mahdollisesti saamansa korvaus pienentää hänen asunnon ja työpaikan välisen matkan perusteella vähennettävää kustannusta.

Jos kyydissä kulkeva ei maksa kyydistä mitään, hänelle ei ole syntynyt myöskään verotuksessa asunnon ja työpaikan välisistä matkoista vähennyskelpoista kustannusta. Jos kyydissä oleva maksaa kyydistä vähemmän kuin käytettävissä olevan julkisen kulkuneuvon taksa olisi, on kimppakyyti hänen halvin kulkuneuvonsa.

Esimerkki 2: Palkansaaja A:n halvin kulkuneuvo asunnon ja työpaikan välisillä matkoilla on juna, jonka lipputaksa on 220 euroa kuukaudessa. Hän kulkee kuitenkin töihin omalla autollaan. Hänen kyydissään kulkee samalla työpaikalla työskentelevä naapuri B, joka maksaa A:lle kyydistä 100 euroa kuukaudessa.

A saa vähentää asunnon ja työpaikan väliset matkansa junan taksan mukaan, mutta kuitenkin siten, että vähennyksen perusteena oleva kustannus on (220 euroa – 100 euroa) 120 euroa kuukaudessa.

B:n halvin kulkuneuvo on naapurin auto, koska hänen kyydistä maksamansa määrä on halvimman julkisen kulkuneuvon taksaa pienempi. B:n vähennyksen perusteena on siten naapurille kyydistä maksettu 100 euroa kuukaudessa.

2.4 Työsuhdematkalippu

Jos verovelvollinen on saanut työnantajalta työsuhdematkalipun, hän saa vähentää matkakustannuksina vain itse maksamansa määrän ja/tai sen osuuden työsuhdematkalipusta, joka on verotettavaa etua. Työsuhdematkalipun verovapaata osuutta ei saa vähentää. Työsuhdematkalippu on verovapaata tuloa 300 euroon saakka ja 750 euron ylittävältä osalta 3.400 euroon asti.

Esimerkki 3: Halvin kulkuneuvo asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin on julkinen kulkuneuvo. Halvin matkalippu on ollut kausilippu, jonka hinta on 90 euroa kuukaudessa eli 11 kuukaudelta yhteensä 990 euroa.

Työntekijä saa työsuhdematkalippuedun siten, että työnantaja antaa hänelle matkalipun ostoa varten vastikkeetta yhden 20 euron työmatkasetelin kutakin työkuukautta kohden. Työntekijä saa siis työmatkaseteleitä yhteensä 220 euron arvosta. Hänelle jää kausilipusta itse maksettavaksi 70 euroa/kk eli yhteensä 770 euroa.

Työmatkasetelit ovat verovapaita 300 euroon saakka vuodessa. Verovelvollisen vähennyskelpoiset matkakustannukset ovat 770 euroa. Omavastuuosuuden (750 euroa) huomioimisen jälkeen hän voi vähentää 20 euroa.

Lisätietoja työsuhdematkalipusta on ohjeessa Luontoisedut verotuksessa.

2.5 Luontoisetuauto (työsuhdeauto)

Matkakustannukset vähennetään halvimman kulkuneuvon mukaan myös niissä tapauksissa, joissa työntekijällä on vapaa autoetu tai auton käyttöetu ja hän käyttää luontoisetuautoa asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin. Jos halvimpana kulkuneuvona voidaan pitää luontoisetuautoa, vähennyksen määrä on 0,19 euroa/km (vuonna 2016).

Palkansaajan autoedun luontoisetuarvoa voidaan verotusta toimitettaessa korottaa, jos autolla ajettujen yksityisajojen määrä (mukaan luettuna asunnon ja työpaikan väliset matkat) ylittää 18.000 kilometriä vuodessa (katso tarkemmin Verohallinnon ohje Luontoisedut verotuksessa, kohta 7.7). 

Vähennys asunnon ja työpaikan välisistä matkoista myönnetään halvimman kulkuneuvon kustannusten mukaan myös tällaisessa tilanteessa. Halvinta kulkuneuvoa ratkaistaessa luontoisetuauton kustannuksena pidetään siitä myönnettävän vähennyksen määrää eli 0,19 euroa/km.

2.6 Työnantajan järjestämä yhteiskuljetus

Jos työntekijä on saanut asunnon ja työpaikan välisille matkoille verovapaan yhteiskuljetuksen, hän ei saa näistä matkoista matkakuluvähennystä.

3 Työmatkasta aiheutuneet matkakustannukset

Tuloverolain 72 §:n 1 momentin mukaan työmatkalla tarkoitetaan matkoja, joita verovelvollinen tilapäisesti tekee erityiselle työntekemispaikalle työtehtäviensä vuoksi. Erityisellä työntekemispaikalla tarkoitetaan työhön kuuluvien tehtävien tilapäistä suorituspaikkaa.

Työmatkana ei pidetä päivittäistä asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa (katso edellä kohta 2.1). Työmatkana ei pidetä myöskään matkaa toissijaisen työpaikan ja sen sijainnin vuoksi tarpeellisen majoittumispaikan välillä (katso jäljempänä kohta 6) eikä työkomennuksen kestäessä tehtyä viikonloppu- ja muuta vastaavaa matkaa asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä (katso jäljempänä kohta 3.3).

Työmatkana pidetään tuloverolain 72 §:n 2 momentin mukaan matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

  1. työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa;
  2. työskentely on tilapäistä jäljempänä esitetyllä tavalla;
  3. työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja
  4. verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työskentelyä erityisellä työntekemispaikalla pidetään tilapäisenä, jos se kestää korkeintaan kaksi vuotta (TVL 72 a §). Säännöksen mukaan tilapäisenä voidaan pitää myös pidempää, enintään kolmen vuoden työskentelyä. Tällöin edellytetään, että erityinen työntekemispaikka on rajatun ajan kestävä työkohde, jossa työskentely päättyy, kun työ saadaan valmiiksi. Tällaisia työntekemispaikkoja ovat esimerkiksi suuret rakennustyömaat. Kolmen vuoden määräaikaa voidaan soveltaa myös esimerkiksi purkutöihin ja pitkäkestoisiin asennustöihin.

Jotta kolmen vuoden työskentely voidaan katsoa tilapäiseksi, työntekemispaikan on oltava yli 100 kilometrin etäisyydellä palkansaajan asunnosta ja varsinaisesta työpaikasta. Kaksi vuotta ylittävältä ajalta matkakustannukset voidaan vähentää vain niiltä matkavuorokausilta, joina palkansaaja on työmatkan takia yöpynyt tilapäisissä, työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa majoitustiloissa.

Tilapäisiä majoitustiloja ovat esimerkiksi parakit, hotellit ja yhteismajoitus. Jos kolmantena vuonna ei majoituta tilapäismajoituksessa, matkakulut vähennetään asunnon ja varsinaisen työpaikan välisinä matkakuluina.

Kahden ja kolmen vuoden määräaikoja sovelletaan, jos työntekemispaikka on määräaikana ollut verovelvollisen pääasiallinen työskentelypaikka. Työskentely on pääasiallista, jos palkansaaja työskentelee samalla työskentelypaikalla yli puolet työpäivistään. Pääasiallista työskentelyä arvioitaessa otetaan huomioon myös osatyöpäivät ja työtunnit, jotka kyseisessä paikassa on työskennelty. Jos työntekijä on työskennellyt yli puolet yhteenlasketusta työajastaan kyseisessä työskentelypaikassa, työskentelyä voidaan pitää TVL 72 a §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla pää-asiallisena.

Esimerkki 4: Sähköalan Oy:öön työsuhteessa oleva sähköasentaja työskentelee kolmena tai neljänä päivänä viikossa työkomennuksella samassa työpaikassa X yli kahden vuoden ajan kahdesta kolmeen tuntia päivässä. Hän työskentelee muun ajan sähköalan Oy:n varsinaisella työpaikalla ja vaihtuvissa muissa työkohteissa. Työpäivien perusteella sähköasentaja työskentelee työpäivistä yli kahden vuoden ajan suurimman osan työkohteessa X, mutta ei työtuntien perusteella. Tässä tapauksessa sähköasentaja työskentelee vähemmän kuin puolet työajasta paikassa X, joten työskentely ei ole pääasiallista.

Määräajan laskenta alkaa alusta, jos työskentely on keskeytynyt vähintään kuudeksi kuukaudeksi ja keskeytyksen aikana työskennellään muulla työskentelypaikalla.

3.1 Jos työnantaja korvaa työmatkasta aiheutuneet kustannukset

Jos työnantaja on korvannut palkansaajalle työmatkasta aiheutuneet kustannukset, palkansaaja ei voi vähentää kustannuksia verotuksessaan tulonhankkimismenoina.

Työnantaja voi korvata työntekijälle verovapaasti työmatkasta aiheutuneet kustannukset Verohallinnon vuosittain verovapaista matkakustannusten korvauksista antaman päätöksestä (niin sanottu matkakustannuspäätös) ilmenevillä perusteilla ja niiden rajoissa.

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2016

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2017

Jos palkansaajan todelliset työmatkasta aiheutuneet kustannukset ylittävät työnantajan verovapaasti korvaaman määrän, palkansaaja voi vähentää ylimenevän osan verotuksessaan TVL 29 §:ssä ja TVL 95 §:n 1 momentin 4) -kohdassa tarkoitettuna tulonhankkimiskuluna.

Työnantajan korvaamien työmatkakustannusten verotusta on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa.

3.2 Jos työnantaja ei korvaa työmatkasta aiheutuneita kustannuksia

Jos työnantaja ei ole korvannut työmatkasta aiheutuneita kustannuksia, työntekijä voi vähentää kustannukset verotuksessaan tulonhankkimiskuluina (TVL 29 § ja TVL 95 § 1 momentti 4) kohta).

Työmatkasta aiheutuneet matka- ja majoituskustannukset vähennetään todellisten kustannusten suuruisina ilman omavastuuosuutta, enimmäismäärää tai halvimman kulkuneuvon vaatimusta. Kustannukset voidaan kuitenkin vähentää vain siltä osin kuin ne ylittävät kaavamaisen tulonhankkimisvähennyksen määrän (620 euroa vuonna 2016, 750 euroa vuodesta 2017 alkaen, enintään palkkatulon määrä).

Jos työmatka on tehty muulla kuin julkisella kulkuneuvolla tai luontoisetuautolla eikä matkakustannusten määrästä ole selvitystä, kustannukset vähennetään Verohallinnon vuosittain matkakuluvähennyksen määrästä antaman päätöksen (niin sanottu matkakuluvähennyspäätös) suuruisena (katso myös edellä kohta 2.3.1).

Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2016 toimitettavassa verotuksessa

Vapaan autoedun käyttämisestä tilapäiseen työmatkaan ei myönnetä vähennystä, koska työntekijälle ei aiheudu vähennyskelpoisia kuluja.

Työntekijä voi vähentää verotuksessaan sellaiset käyttöetuautolla tehdystä tilapäisestä työmatkasta aiheutuneet polttoainekustannukset, jotka hän on itse maksanut ja joista hän ei ole saanut korvausta työnantajalta. Palkansaaja voi vähentää enintään 0,11 euroa/km vuonna 2016 ja 0,10 euroa/km vuonna 2017 (katso Verohallinnon päätökset verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2016 ja 2017, 9 §). Vähennyksen määrä vastaa arviolta työntekijän itsensä maksamia käyttöetuauton kustannuksia.

3.3 Erityinen työntekemispaikka toisella paikkakunnalla

Kun työntekijällä on erityinen työntekemispaikka toisella paikkakunnalla ja hän tilapäisen työkomennuksen aikana tekee matkan asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä, pidetään matkaa niin sanottuna viikonloppumatkana.

Työkomennuksen kestäessä tehdyt viikonloppumatkat rinnastetaan asunnon ja varsinaisen työpaikan välisiin matkoihin. Matkoista aiheutuneet kulut saa vähentää vain halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan. Halvimpana kulkuneuvona pidetään julkista kulkuneuvoa, jos palkansaaja sitä käyttäen ennättää käydä kotonaan viikonlopun aikana. Vuosittainen 750 euron omavastuuosuus ja 7.000 euron enimmäismäärä koskee myös viikonloppumatkojen kulujen vähentämistä.

Työnantajalla ei ole oikeutta korvata verovapaasti työkomennuksen kestäessä tehtyjen viikonloppumatkojen kustannuksia. Jos työnantaja korvaa tällaisen matkan kustannuksia, saatu korvaus on työntekijän veronalaista palkkatuloa. Työntekijällä on siinäkin tapauksessa kuitenkin oikeus vähentää kotona käynneistä aiheutuneet matkakulut halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuina.

Sen sijaan työkomennuksen katkeamisen vuoksi tehty viikonloppumatka asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä on työmatka. Työkomennus katkeaa esimerkiksi juhlapyhien, vuosiloman ja sairasloman ajaksi sekä silloin, kun työnantaja ei ole järjestänyt majoitusta viikonlopuksi. Samoin komennuksen alkaessa, päättyessä tai työmaalta toiselle siirryttäessä tehty matka rinnastetaan työmatkaan. Näistä matkoista aiheutuneet matkakustannukset voi vähentää samalla tavoin kuin muistakin työmatkoista aiheutuneet kustannukset eli todellisten kustannusten mukaan ilman omavastuuosuutta, enimmäismäärää tai halvimman kulkuneuvon vaatimusta.

Työntekijän perhesuhteet eivät vaikuta asunnon ja toisella paikkakunnalla olevan erityisen työntekemispaikan välisten viikonloppumatkojen kustannusten vähentämisoikeuteen. Siten esimerkiksi perheetön henkilö voi vähentää näiden viikonloppumatkojen kustannukset.

4 Erityisalojen työmatkasta aiheutuneet matkakustannukset

Niin sanotuilla erityisaloilla tarkoitetaan toimialoja, joilla erityistä työntekemispaikkaa joudutaan vaihtamaan usein alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi ja joilla ei yleensä ole varsinaista työpaikkaa (TVL 71 §:n 2 momentti). Erityisaloja ovat esimerkiksi rakennus-, maanrakennus- ja metsäalat.

Jos erityisellä alalla työskentelevällä palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa, palkansaajan päivittäiset matkat asunnolta erityiselle työntekemispaikalle rinnastetaan verotuksessa työmatkoihin (TVL 72 §:n 3 momentti). Matkakustannukset asunnolta erityiselle työntekemispaikalle voidaan vähentää tulonhankkimiskuluina todellisen suuruisina ilman omavastuuosuutta, enimmäismäärää tai halvimman kulkuneuvon vaatimusta, jos työnantaja ei ole maksanut niiltä kilometrikorvausta.

Muun selvityksen puuttuessa matkakustannuksina voidaan vähentää ainoastaan Verohallinnon matkakuluvähennyksen määrästä antaman päätöksen mukainen määrä. Esimerkiksi, jos matka tehdään omalla autolla, vähennyksen määrä vuonna 2016 on 0,24 euroa/km.

Erityisalojen työntekijöiden matkakustannusten korvaamista ja vähentämistä erilaisissa tilanteissa on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeissa Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa ja Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisun KHO:2012:85 vaikutukset erityisalan työntekijöiden verotukseen.

5 Lisääntyneiden elantokustannusten vähentäminen

Jos työnantaja ei ole maksanut palkansaajalle verovapaita kulukorvauksia erityiselle työntekemispaikalle tehdyn tilapäisen työmatkan aiheuttamista lisääntyneistä elantokustannuksista, palkansaaja voi vaatia vähennystä tulonhankkimisvähennyksenä omassa verotuksessaan. Lisääntyneitä elantokustannuksia ovat esimerkiksi työmatkasta aiheutuneet kohtuulliset ylimääräiset ruokailukustannukset, ylimääräiset kulut yhteydenpidosta kotiin ja ylimääräiset kustannukset vaatehuollosta ja muusta vastaavasta.

5.1 Erityisalojen työntekijät

Niin sanotuilla erityisaloilla (rakennus-, maanrakennus- ja metsäalat) työskentelevä palkansaaja, joka ei työskentele varsinaisella työpaikalla, voi vähentää asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle tehdystä tilapäisestä työmatkasta aiheutuneet lisääntyneet elantokustannukset tuloverolain 95 §:n mukaisesti tulonhankkimiskuluina, jos työnantaja ei ole korvannut niitä verovapaasti.

Vähennyksen määrä on sama kuin verovapaan ateriakorvauksen määrä (10,00 euroa/työpäivä vuonna 2016 ja 10,25 euroa/työpäivä vuonna 2017), jos palkansaaja ei ole esittänyt selvitystä tätä suuremmista todellisista lisääntyneistä elantokustannuksista. Jos työnantaja on maksanut ateriakorvausta pienemmän määrän, vähennyksen määrää pienennetään työnantajan samasta matkasta maksamien korvausten määrällä (KHO:2001:31). Palkansaaja voi saada ateriakorvausta vastaavan vähennyksen riippumatta erityisen työntekemispaikan etäisyydestä palkansaajan asunnolta tai työmatkan kestosta.

Ateriakorvausta vastaavaa vähennystä ei kuitenkaan voi tehdä, jos työnantaja on järjestänyt työpaikkaruokailun erityiselle työntekemispaikalle tai sen välittömään läheisyyteen. Työnantajan katsotaan järjestäneen ruokailun myös silloin, kun työntekijällä on ollut mahdollisuus saada tai ostaa työnantajalta ruokailulipukkeita (esimerkiksi lounasseteleitä tai lounaskortti) taikka työnantaja on järjestänyt eväs- tai termosruokailun. Työntekijä ei saa vähennystä, vaikka hän maksaisi ruokailusta käyvän hinnan.

Työnantajan järjestämästä työpaikkaruokailusta erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei ollut kyse, kun työnantajalla ei ollut sopimusta rakennuttajayhtiön kanssa siitä, että sen työntekijät voivat ruokailla rakennuttajayhtiön työmaaruokalassa (KHO 7.10.2005 taltio 2538).

Palkansaajan on aina esitettävä vähennyksen saamiseksi selvitys erityisalalla työskentelystä, työnantajasta, työajasta, työmaan sijainnista ja työpäivien lukumäärästä sekä siitä, että mahdollisuutta työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun ei ole ollut.

Esimerkki 5: ”Olen ammatiltani rakennustyömies ja olen työskennellyt Oy AB:n palveluksessa 1.3. - 15.5.2016 työmaalla N:n kunnan K:n kylässä. Olen työskennellyt kyseisellä työmaalla 30 työpäivää eikä työnantaja ole järjestänyt työpaikkaruokailua työmaalla tai sen läheisyydessä.”

Lisääntyneinä elantokustannuksina voidaan vähentää kahdenkertaista ateriakorvausta vastaava määrä, jos työpäivän kokonaispituus ruokailutauot (2 x puoli tuntia) huomioon ottaen on ollut yli 11 tuntia. Matkustusaikaa ei oteta huomioon työpäivän pituutta laskettaessa.

5.2 Muiden alojen työntekijät

Muu kuin erityisalalla työskentelevä palkansaaja voi myös vähentää työmatkasta erityiselle työntekemispaikalle tehdystä tilapäisestä työmatkasta aiheutuneet lisääntyneet elantokustannukset, jos työnantaja ei ole maksanut niistä verovapaata korvausta. Vähennyksen edellytyksenä on, että palkansaajan erityinen työntekemispaikka sijaitsee yli 15 kilometrin päässä asunnolta tai varsinaiselta työpaikalta sen mukaan, kummasta paikasta matka tehdään. Lisäksi etäisyyden on oltava yli 5 kilometriä sekä palkansaajan asunnolta että varsinaiselta työpaikalta.

Vähennys myönnetään ensisijaisesti palkansaajan vaatimien työmatkasta aiheutuneiden todellisten, kuiteista tai muista tositteista ilmenevien, lisääntyneiden elantomenojen suuruisena.

Jos palkansaaja ei pysty tarkalleen selvittämään todellisten lisääntyneiden elantomenojen euromäärää, menojen arvioituna määränä vähennetään verovuonna 2016 yli 6 tuntia kestäneellä matkalla enintään 14 euroa ja yli 10 tuntia kestäneellä matkalla 26 euroa vuorokaudessa (niin sanottu päivärahavähennys). Vähennys voidaan myöntää sen edellytysten täyttyessä myös tätä pienempänä. Riittävänä osoituksena lisääntyneiden elantomenojen syntymisestä voidaan pitää verovelvollisen antamaa selvitystä työnantajasta, työmatkojen kohteista ja niiden etäisyydestä varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, työmatkan kestosta sekä mistä tai miten vähennysvaatimuksen perusteena olevat lisääntyneet elantomenot ovat syntyneet.

Esimerkki 6: ”Olen ammatiltani edustaja ja työskentelen X Oy:n palveluksessa. Minulla on varsinainen työpaikka työnantajani toimistolla osoitteessa Edustuskatu 10. Työni luonteeseen kuuluu, että käyn usein asiakkaitteni luona työskentelyalueellani Keski-Suomessa. Työnantajani ei maksa minulle päivärahaa eikä ateriakorvausta. Ohessa lista työkohteistani vuonna 2016:

Työkohde Pvm  Etäisyys työpaikasta/ asunnosta km Matkan kesto
A 15.1.  55 7 t 15 min
B 20.1 100  12 t
C 5.2. 88  8 t 10 min
jne.  …    

Lisääntyneitä elantokustannuksia on syntynyt, koska olen ruokaillut työmatkoillani paikallisissa ravintoloissa (esimerkiksi Ravintola D). Koska minulla ei ole kuitteja ruokailuistani, pyydän vähentämään lisääntyneinä elantokustannuksina 25 pv x 14 euroa ja 30 pv x 26 euroa eli yhteensä 1.130 euroa.”

Myös erityisalalla varsinaisella työpaikalla työskentelevä palkansaaja voi vaatia työmatkasta erityiselle työntekemispaikalle aiheutuneiden lisääntyneiden elantokustannusten vähentämistä tässä kohdassa todetulla tavalla.

Esimerkki 7: Rakennusmestari A:lla on varsinainen työpaikka rakennusliike B Oy:n tiloissa X:n kaupungissa. Hän on käynyt B Oy:n työmailla C:n ja D:n kaupungeissa vuoden aikana yhteensä 21 päivänä. Työmaat sijaitsevat yli 15 kilometrin päässä A:n asunnolta ja varsinaiselta työpaikalta. B Oy on maksanut työmatkoilta A:lle kilometrikorvausta mutta ei ole maksanut A:lle päivärahaa tai ateriakorvausta. A voi vaatia verotuksessaan vähennystä työmatkasta aiheutuneiden lisääntyneiden elantomenojen perusteella joko todellisten menojen tai muun menoista antamansa selvityksen perusteella.

Jos työnantaja on maksanut kulukorvausta erityiselle työntekemispaikalle tehdyn tilapäisen työmatkan aiheuttamista lisääntyneistä elantokustannuksista ja kustannuksia on ollut korvattua enemmän, työntekijä voi vaatia vähennystä siltä osin kuin työnantaja ei ole korvannut kuluja. Tällöin palkansaajan on selvitettävä, että lisääntyneitä elantokustannuksia on aiheutunut korvattua enemmän (katso KHO:2003:81 ja KHO 27.10.2003 taltio 2634, joissa päivärahan ja työnantajan maksaman kulukorvauksen erotusta ei näytön puuttuessa myönnetty vähennykseksi).

6 Matkat toissijaiselle työpaikalle

Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan toimipaikkaa, jossa palkansaaja vakituisen työpaikkansa ohella työskentelee säännöllisesti. Toissijaisen työpaikan on sijaittava eri paikkakunnalla tai eri maassa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä, varsinainen työpaikka. Toissijainen työpaikka voi olla joko työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituinen toimipaikka. Työnantajan intressipiiriin kuuluvat esimerkiksi saman konsernin yritykset.

Matkakulut palkansaajan asunnolta toissijaiselle työpaikalle tehdyistä matkoista vähennetään tulonhankkimiskuluina todellisten kustannusten suuruisina ilman omavastuuosuutta, enimmäismäärää tai halvimman kulkuneuvon vaatimusta. Vähennys myönnetään kuitenkin vain siltä osin kuin työnantaja ei ole korvannut kuluja verovapaasti.

Jos matka tehdään muuta kuin julkista kulkuneuvoa käyttäen, vähennyksen saa Verohallinnon matkakuluvähennyspäätöksen mukaisesti:

Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2016 toimitettavassa verotuksessa

Matkat toissijaisen työpaikan ja sen sijainnin vuoksi tarpeellisen majoittumispaikan välillä vähennetään kuitenkin samalla tavalla kuin asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat (katso edellä kohta 2).

Matka toissijaiselle työpaikalle ei oikeuta verovapaaseen päivärahaan, yömatkarahaan tai ateriakorvaukseen. Palkansaaja ei voi myöskään vähentää lisääntyneitä elantokustannuksia verotuksessaan. Kohtuulliset majoituskulut saa vähentää, jos työnantaja ei ole korvannut niitä verovapaasti.

Toissijaista työpaikkaa on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa.
 

johtava veroasiantuntija Tero Määttä

veroasiantuntija Raili Knuutinen

 



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   E   H   I   J   K   L   M   N   O   P   R   S   T   V   Y

Lainsäädäntö (finlex.fi):

Oikeuskäytäntö (finlex.fi):

Keskusverolautakunnan (KVL) päätökset (vero.fi):

Henkilöasiakkaan tuloverotuksen palvelunumero
029 497 002

Oppaita

Oppaassa on kerrottu henkilöasiakkaan tavallisimmista verotukseen liittyvistä tuloista ja vähennyksistä.

Tärkeät päivämäärät

Verohallinnon kannanottoja

Henkilöverotus ja ennakkoperintä

Sivu on viimeksi päivitetty 17.1.2017