a a a

Sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverotus

Antopäivä: 17.5.1999
Voimassaolo: 17.5.1999 - 5.3.2006

Tiedote 6/1999 

Tällä sivulla on yksityiskohtainen esitys sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverotuksesta. Tiivistelmäsivulla on samasta aiheesta lyhyempi esitys, josta löytyvät olennaisimmat asiat.

Sisältö:

1. Aihepiirin rajauksesta

2. Sosiaalihuolto

3. Sosiaalihuoltopalvelujen järjestäminen
    3.1. Järjestäminen kunnan velvollisuus
        3.1.1. Järjestämisvelvollisuuden laajuus
    3.2. Palvelujen tuottamisesta

4. Luovutuksen verovapauden edellytykset
    4.1. Luovuttajana sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja
        4.1.1. Luovuttajana yksityinen sosiaaliviranomaisten valvoma toiminnan
            4.1.1.1 Valvottavuuden ala
                4.1.1.1.1. Liike- ja ammattitoiminta
                4.1.1.1.2. Yrityksen toimiala
                4.1.1.1.3. Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteri
    4.2. Luovutus sosiaalihuollon saajalle
        4.2.1. Oikeus sosiaalihuoltopalvelun saamiseen
        4.2.2. Sosiaalihuoltotarpeen toteaminen
            4.2.2.1. Sopimus yksityisen sosiaalihuoltopalvelun ostamisesta
            4.2.2.2. Päätösvallan siirtäminen yksityiselle toiminnan harjoittajalle
            4.2.2.3. Palvelujen laadun perusteella sosiaalipalveluiksi luokitellut
                        palvelut
            4.2.2.4. Yleispalvelut
            4.2.2.5. Korostettu oikeusturvavaatimus
        4.2.3. Oikeuskäytäntöä
    4.3. Palvelun hinnan merkityksestä
    4.4. Veloitus- ja luovutustavan merkityksestä
        4.4.1. Alihankinta vai ei
                    4.4.1.1. Luovutettavan palvelun laatu
                    4.4.1.2. Luovutuspaikka
                    4.4.1.3. Veloituksen kohde

5. Sosiaalihuollon harjoittajan oikeudellisen muodon merkitys arvonlisäverovelvollisuudelle
    5.1. Kansallinen lainsäädäntö
    5.2. W. Builthuis-Griffoen vastaan Inspectuer der Omzetbelasting
    5.3. EU-tuomioistuimen päätöksen soveltuvuus ja sen vaikutus Suomessa

6. Lyhyesti

1.Aihepiirin rajauksesta

Arvonlisäverolain mukaisen yleisen periaatteen mukaan Suomessa liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä on suoritettava arvonlisäveroa (AVL 1 § 1 mom. 1 kohta). Laissa on kuitenkin jätetty tietyt toiminnat verotuksen ulkopuolelle. Näitä ovat esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoitoon- sekä sosiaalihuoltoon liittyvien tavaroiden ja palvelujen luovutukset. Näillä toimialoilla toiminta perustuu pääosin julkiseen rahoitukseen.

Terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen verovapaus perustuu arvonlisäverolain 34 ja 35 §:iin. Samat palveluntuottajat luovuttavat usein sekä sosiaalihuolto- että terveyden- ja sairaanhoitopalveluja. Tässä esityksessä on tästä huolimatta keskitytty ainoastaan sosiaalihuoltopalvelujen tuottamiseen liittyvien asioiden tarkasteluun. Aihepiirin rajaus johtuu lähinnä siitä, että sosiaalihuoltopalveluihin liittyy huomattava määrä tulkinnallisia osa-alueita. Koska myös verottomien terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen rajanveto suhteessa yleisellä verokannalla tuotettaviin palveluihin on arvonlisäverotuksen kannalta tulkinnallisia tilanteita aiheuttava, on selvempää, että kumpikin alue käsiteellään itsenäisenä.

2.Sosiaalihuolto

Arvonlisäverolain mukaan sosiaalihuoltona tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä ei ole suoritettava veroa (AVL 37 §).

Sosiaalihuollon käsite on määritelty arvonlisäverolaissa (AVL 38 §). Säännöksen mukaan sosiaalihuollolla tarkoitetaan valtion tai kunnan harjoittamaa sekä sosiaaliviranomaisten valvomaa muun sosiaalihuollon palvelujen tuottajan harjoittamaa toimintaa, jonka tarkoituksena on huolehtia lasten ja nuorten huollosta, lasten päivähoidosta, vanhusten huollosta, kehitysvammaisten huollosta, muista vammaisten palveluista ja tukitoimista, päihdehuollosta sekä muusta tällaisesta toiminnasta.

Edellä mainitun käsitteen tarkemman määrittelyn osalta lakia koskevassa hallituksen esityksessä on viitattu sosiaalihuoltolakiin (710/82) ja sosiaalihuoltoa koskeviin erityislakeihin (HE 88/93 s. 65). Arvonlisäverotukseen vaikuttavia erityssäädöksiä ovat muun muassa laki lasten päivähoidosta (19.1.1973/36), laki kehitysvammaisten erityishuollosta (23.6.1977/519), päihdehuoltolaki (17.1.1986/41), laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (3.4.1987/380), perhehoitajalaki (3.4.1992/312), laki lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta (16.8.1996/619) ja lastensuojelulaki (5.8.1983/683) sekä edellä mainittuja lakeja koskevat asetukset.

Arvonlisäverolain näkökulmasta käsitemäärittely on tärkeä, koska verottomasti voidaan luovuttaa vain niitä palveluja, jotka arvonlisäverolain 38 §:n ja sosiaalilainsäädännön mukaan voidaan katsoa sosiaalihuoltopalveluiksi.

Suomen järjestelmä perustuu kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan A 1 kohtaan. Sen mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta muun muassa sosiaalihuoltoon ja sosiaaliturvaan läheisesti liittyvät palvelujen ja tavaroiden luovutukset (g-kohta). Kohdassa on erikseen mainittu vanhainkotien, julkisoikeudellisten laitosten tai muiden kyseisen jäsenvaltion luonteeltaan yhteiskunnallisiksi tunnustamien laitosten palvelujen ja tavaroiden luovutukset. Verosta on vapautettava myös edellä mainittujen laitosten palvelujen ja tavaroiden luovutukset, jotka liittyvät läheisesti lasten ja nuorten suojeluun (h-kohta).

Muiden yhteisöjen kuin julkisoikeudellisten laitosten osalta jäsenvaltiot voivat asettaa vapautuksen myöntämiselle tiettyjä ehtoja. Esimerkiksi voittoa tavoitteleva toiminta ja toiminta, jossa tavara- tai palveluluovutuksiin ei sovelleta viranomaisen vahvistamia hintoja, voidaan kansallisesti rajata verovapauden ulkopuolelle, vaikka esim. sosiaalihuoltoon liittyvien tavaroiden ja palvelujen luovutukset tapahtuisivatkin jäsenvaltion luonteeltaan yhteiskunnalliseksi katsoman laitoksen toimesta (13 A art 2 a kohta).

Edellä mainitun artiklan 1 kohdan mukaiset vapautukset ovat siten jäsenvaltioille pakollisia, kun taas 2 kohdan mukaiset vapauttamiselle säädetyt lisäedellytykset ovat kansallisesti harkinnanvaraisia.

Suomen arvonlisäverolaissa yllä mainittu pakollinen verovapaus on pyritty toteuttamaan säätämällä sosiaalihuoltona tapahtuva tavaran ja palvelun myynti verovapaaksi toiminnaksi (AVL 37 §).

Sen sijaan verovapauden laajuutta ei Suomessa ole rajoitettu artiklan mahdollistamin lisäedellytyksin.

3.Sosiaalihuoltopalvelujen järjestäminen

3.1. Järjestäminen kunnan velvollisuus

Sosiaalihuollon järjestäminen on säädetty useilla eri laeilla kuntien tehtäväksi. Esimerkkeinä voidaan mainita sosiaalihuoltolaki, laki lasten päivähoidosta ja kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki (HE 216/91 s. 17). Järjestämisvastuu perustuu lähtökohtaisesti siihen, että kunnille suoritetaan valtionosuutta, joka on laskettu lähinnä sosiaalihuollon palvelujen tarvetta kuvaavien tekijöiden perusteella. Vaikka valtionosuus pohjautuukin palvelujen tarvekartoitukseen, kunta saa itse tehdä yleensä tehdä päätöksen siitä, missä laajuudessa näitä palveluja tarjotaan. Useimmissa sosiaalihuoltoa koskevissa säädöksissä kunnalle on annettu tämän suhteen päätäntävalta (esim. Sosiaalihuoltolaki 13 § ja Päihdehuoltolaki 3 § 1 mom). Päätöstä ei kuitenkaan voi tehdä kuntakohtaisesti täysin itsenäisesti, koska sosiaalilainsäädännössä on olemassa selkeät määräykset siitä, mitkä palvelut on järjestettävä suoraan lain nojalla.

Sosiaalihuoltoa koskeviin lakeihin sisältyy myös säännöksiä, jotka oikeuttavat sosiaalihuollon asiakkaan vaatimaan tiettyä palvelua (ns. subjektiiviset oikeudet). Näistä selkein on lasten päivähoidosta annetun lain (5.4.1991/630) 11 a §, joka oikeuttaa alle kouluikäisten lasten vanhemmat saamaan lapselleen kunnan järjestämän päivähoitopaikan. Kunnan velvollisuus on tämän lisäksi järjestää vaikeavammaiselle muun muassa kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, tulkkipalvelut sekä palveluasuminen (L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.).

3.1.1. Järjestämisvelvollisuuden laajuus

Sosiaalihuoltoa koskevien lakien mukaan kunnan sosiaalihuollon viranomainen toteaa yleensä joko yksittäistapauksittain tai pyrkimällä määrittelemään etukäteen sen, kenelle ja missä laajuudessa voidaan järjestää sosiaalipalveluja. Tällöin otetaan käytännössä kantaa siihen, mikä kulloinkin katsotaan kunnan järjestämisvelvollisuuden laajuudeksi.

Sosiaalihuoltoa koskevien lakien tavoitteena on pyrkimys siihen, että kaikille henkilöille taattaisiin mahdollisimman yhdenvertaiset edellytykset selviytyä jokapäisestä elämästä. Tavoitteet liittyvät mm. henkilöiden ja hänen läheistensä toimintakyvyn ja turvallisuuden ylläpitämiseen ja edistämiseen. Useimmissa tilanteissa henkilöt, joille sosiaalipalveluja annetaan, eivät itsenäisesti kykenisi saavuttamaan sitä elämänlaatua, johon he pääsevät saadessaan sosiaalilainsäädännön mukaisia palveluja kunnalta. Sosiaalilainsäädännöllä pyritäänkin takaamaan tiettyjen välttämättömien perustarpeiden saatavuus, johon ei saisi vaikuttaa esimerkiksi henkilön asuinpaikka.

Vaikka kunnille on annettu oikeus päättää sosiaalihuoltopalvelujen tuottamisen tason “hienosäädöstä“, voidaan tämän päätöksen sisältöön puuttua, mikäli peruspalvelujen järjestämistä ei katsota hoidetun sosiaalilainsäädännön edellyttämällä tavalla. Päätöksen tästä tekee perusturvalautakunta, jolle on annettu oikeus yksittäistapauksittain selvittää, onko kunta järjestänyt nämä palvelut siinä laajuudessa ja sen laatuisena kuin ne yleensä on järjestetty (L sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta 35 §). Ks. tästä esim. HE 22/1996 s. 3 ja HE 216/91 s. 23.

Palvelut on taattava pääsääntöisesti vain kunnan asukkaille. Kunnan on kuitenkin huolehdittava kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin vaatiessa sosiaalihuoltopalvelujen järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle, esim. opiskelijalle (SHL 15 § ja SHA 4 § ja HE 102/81 s. 16-17).

3.2. Palvelujen tuottamisesta

Kunta voi huolehtia sosiaalipalvelujen järjestämistä paitsi hoitamalla toiminnan itse tai sopimuksin yhdessä muun tai muiden kuntien kanssa myös ostamalla tarvittavat palvelut oman organisaationsa ulkopuoliselta taholta. Palveluita voidaan hankkia valtiolta, toiselta kunnalta tai kuntainyhtymältä tai muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelun tuottajalta (L sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 4 § 1 mom.). Muun muassa lama on vaikuttanut siihen, että kunnan mahdollisuudet ylläpitää aiemman laajuista palvelutarjontaa (myös sosiaalisektorilla) ovat heikentyneet ja palveluja järjestetään enenevässä määrin hankkimalla niitä yksityisiltä palvelun tuottajilta (HE 22/1996 s. 3).

Kunnan ostaessa palveluja yksityiseltä taholta (ostopalveluina), tehdään osapuolten kesken sopimus, jossa palvelun järjestämisen ehdot, laajuus ja kesto sekä yksityiselle palveluntuottajalle maksettavat korvaukset määritellään.

Ostettavien palveluiden tulee vastata kunnalliselta toiminnalta edellytettyä tasoa (STVOL 4 § 3 mom.). Toimintaa valvotaan joko yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun yleislain (valvontalaki) tai erityislakien (esim. L lasten päivähoidosta ja L kehitysvammaisten erityishuollosta) nojalla. Valvonta tapahtuu sekä etukäteis- että toiminnan kuluessa tapahtuvalla kontrollilla. Edellä mainituissa laeissa keinoina on muun muassa aloittamiseen liittyvä lupa- tai ilmoitusmenettelyvelvoite sekä toimijoille asetetut kelpoisuusvaatimukset.

Ostopalvelutilanteessa kunta on sopimusosapuolena sekä palvelun tuottajaan että asiakkaaseen. Kunta perii asiakkaalta maksut, joiden on oltava saman suuruiset kuin silloin, jos kunta olisi tuottanut palvelut itse (L sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 12 §). Maksut määräytyvät sosiaalihuollon asiakasmaksusäännösten mukaisesti. Maksusäännökset määrittelevät useille palveluille markkamäärärajat. Esim. lapsen kuukausikohtainen päivähoitomaksu ei saa ylittää 1000 markkaa (lain 7a § 8 mom.). Tietyt sosiaalihuoltopalvelut on säädetty maksuttomiksi (lain 4 §).

Kunta maksaa yksityiselle ostopalvelusopimuskumppanille sopimukseen perustuvat korvaukset. Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan yksityiselle palveluntuottajalle vain osoittamiensa henkilöiden käyttämistä sosiaalipalveluista aiheutuvat kulut (STVOL 4 § 4 mom.). Palvelua ei lähtökohtaisesti saisi näissä tilanteissa antaa ilman sosiaaliviranomaisen tekemää päätöstä, mikäli palvelun tuottaja haluaa, että kunnalla on velvollisuus osallistua palvelun tuottamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin.

Sosiaalipalveluja tuottavat myös yksityiset toiminnanharjoittajat, joiden kanssa kunta ei ole tehnyt ostopalvelusopimusta. Palvelun tuottaja ja asiakas ovat tällöin sopimusosapuolia. Palveluja eivät näissä tilanteissa koske sosiaalihuollon asiakasmaksusäännökset. Palvelut saa näin ollen hinnoitella vapaasti. Kunnalla ei näissä tilanteissa ole velvollisuutta osallistua palvelun tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen. Tästä huolimatta kunta voi osallistua myös näin harjoitetun toiminnan rahoittamiseen esimerkiksi antamalla toiminnanharjoittajalle yleistukea tai osallistumalla muutoin toiminnan kustannuksiin (esim. maksusetelit).

4.Luovutuksen verovapauden edellytykset  

4.1. Luovuttajana sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja

Sosiaalihuoltona tapahtuvien tavara- ja palveluluovutusten arvonlisäverovapauden edellytyksenä on, että luovuttaja on sosiaalihuoltotoimen harjoittaja (AVL 37 ja 38 §).

Sosiaalihuoltoon liittyviä palveluja voivat luovuttaa kunnat, valtio, kuntayhtymät sekä muut julkiset ja yksityiset palvelujen tuottajat. Kansalaisjärjestöt ja yleishyödylliset yhteisöt tuottavat merkittävän osan yksityisestä palvelutuotannosta. Palvelujen tuottajia voivat tämän lisäksi olla muun muassa yksityiset henkilöt ja perheet, yhtiöt, osuuskunnat ja säätiöt. Toimintaa harjoitetaan myös vapaaehtoisuuteen perustuvana toimintana. Ks. HE 22/1996 s. 2

Sosiaalihuoltopalvelutoiminta voidaan järjestämistavan perusteella jaotella valtion ja kunnan toimintaan, kunnan ostopalvelupalvelutoimintaan, kunnan ja valtion tukemaan toimintaan ja täysin yksityiseen palvelutoimintaan. Julkista palvelutoimintaa on kuntien, valtion ja kuntayhtymien järjestämä toiminta. Kunnan järjestämää on myös kunnan ostopalveluna järjestämä toiminta (SHL 5 § 2 mom. ja STVOL 4 § 1 mom.). Tästä toiminnasta ei suoriteta arvonlisäveroa.

Rajanveto sen suhteen, kenen katsotaan olevan palvelun luovuttajan, aiheuttaa arvonlisäverotuksen kannalta ongelmia. Tulkintaongelmia arvonlisäverotuksen suhteen voi syntyä muun muassa niissä tilanteissa, joissa kunta hoitaa sosiaalihuoltopalvelujen järjestämisvelvoitteensa osallistumalla jollakin muulla tavoin kuin ostopalveluina yksityisen toiminnan rahoitukseen (esim. maksusetelit).

Arvonlisäverotuksen osalta yleisimmät tulkintaongelmat liittyvät kuitenkin sen arviointiin, mikä katsotaan yksityiseksi sosiaalihuoltotoiminnan harjoittamiseksi arvonlisäverolain tarkoittamalla tavalla eli mitkä yksityisen toiminnan muodot katsotaan verottomiksi sosiaalipalvelujen luovuttamisiksi.

4.1.1. Luovuttajana yksityinen sosiaaliviranomaisten valvoma toiminnanharjoittaja

Ensisijaisena lähtökohtana yksityisen toiminnan harjoittamisen arvonlisäverotusratkaisujen tekemisessä on se, minkä toiminnan voidaan katsoa olevan sosiaaliviranomaisen valvomaa toimintaa. Valvontaa on säädelty muun muassa yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa (603/1996). Lakia sovelletaan yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamiseen niiltä osin kuin muissa laeissa ei ole toisin säädelty (YSHVL 1 § 1 mom.). Valvontalaki on luonteeltaan yleislaki, joten erityislakien säännöksiä on noudatettava silloin, kun ne ovat yleissäännöksiä yksityiskohtaisempia.

Tietyt toimintamuodot, esim. lasten päivähoito-, lastensuojelu- ja päihdehuolto ovat aloja, jotka edellyttävät luonteensa vuoksi suhteellisen tarkkoja säännöksiä toiminnan harjoittamisen edellytyksistä. Valvontalain säännökset, jotka jättävät luvan tai ilmoituksen käsittelevälle viranomaiselle enemmän harkintavaltaa sen suhteen, täyttääkö toiminta valvontalaissa asetetut vaatimukset, eivät ole tällöin riittäviä. Erityislaeissa voi olla tarkempia säännöksiä esim. henkilökunnan vähimmäismäärästä ja siitä, mitä luovutettavaan palveluun on sisällyttävä. Valvontalaki on kuitenkin lähtökohtana arvioitaessa sitä, koskeeko toimintaa sosiaalilainsäädännön mukainen valvonta.

Valvontalaissa tarkoitettujen sosiaalipalvelujen tuottamiseen liittyvä valvonta kuuluu asianomaiselle lääninhallitukselle sekä sille kunnalle, jolle palveluja annetaan. Kunnassa valvontaviranomaisena toimii sosiaalihuollosta vastaava toimielin, kuten sosiaalilautakunta, tai sen määräämä viranhaltija.

4.1.1.1. Valvottavuuden ala

4.1.1.1.1. Liike- ja ammattitoiminta

Kaikki korvausta vastaan liike- ja ammattitoimintaa harjoittamalla tapahtuva yksityinen sosiaalipalvelujen luovuttaminen on valvottavaa toimintaa (YSHVL 1 § 1 mom.). Valtion, kunnan tai kuntayhtymän palvelutuotanto jää valvontalain soveltamisalan ulkopuolelle. Lakia ei myöskään sovelleta perhehoitajalain (312/1992) mukaiseen perhehoitoon eikä sosiaalihuoltolain 27 a ja 27 b §:ssä tarkoitettuun omaishoidon tuella järjestettyyn hoitoon (YSHVL 1 § 1 mom.). Julkisiksi ei katsota julkisyhteisöjen perustamien liikeyritysten, esimerkiksi osakeyhtiöiden, tuottamia palveluja ja tällainen toiminta kuuluu näin ollen valvonnan piiriin.

Yksityisillä sosiaalipalveluilla tarkoitetaan lain mukaan yksityisen henkilön tai yhteisön tuottamia lasten ja nuorten huollon, lasten päivähoidon, vammaisten, kehitysvammaisten, vanhusten tai päihdehuollon palveluja tai muita vastaavia sosiaalihuollon palveluja (YSHVL 2 § 1 mom.). Määritelmä on yhdenmukainen arvonlisäverolain 38 §:n mukaisen määritelmän kanssa. Kummassakin säännöksessä sosiaalihuollon palvelujen ala on säädetty avoimesti ja joustavasti. Tämä johtunee lähinnä siitä, että sosiaalihuollon laajuus voi muuttua kunnalle laissa annetun päätäntävallan vuoksi. Valvottavuus ja verottomuus kattaa näin ollen myös muut vastaavat toimintamuodot ja sosiaalialan kehityksen mukanaan tuomat uudet toimintamuodot.

Valvontalain lain mukaan liike- ja ammattitoiminnan tunnusmerkkinä on, että palveluja annetaan korvausta vastaan. Korvausta vastaan annettavaa toimintaa on myös toiminta, jossa ei määritellä kiinteitä palvelumaksuja, mutta otetaan vastaan esim. lahjoituksia ja testamentteja vastineeksi hoidon ja huolenpidon vastaanottamisesta. Soveltamisalan piiriin kuuluu myös julkisin varoin tuettava toiminta, jota voi olla muun muassa yleishyödyllisten yhteisöjen harjoittama toiminta (HE 22/96 s. 17). Tällainen toiminta kuuluu valvonnan piiriin. Sen sijaan korvausta vastaan ei katsota annetun palveluja, joista korvaus suoritetaan palkattomuuteen perustuvan vapaaehtoistoiminnan kulujen kattamiseen tarkoitettuina kulukorvauksina (HE 22 /96 s. 18). Toimintaa ei näin ollen valvota sosiaalilainsäädännön mukaisesti.

Arvonlisäverolain soveltamisalan piiriin kuuluvat ne toiminnat, jotka tapahtuvat liiketoiminnan muodossa (AVL 1 § 1 mom. 1 kohta). Liiketoiminnan muodossa toiminnan katsotaan tapahtuvan silloin, kun se on jatkuvaa, ulospäinsuuntautuvaa, kilpailuolosuhteissa ja ansiotarkoituksessa tapahtuvaa toimintaa. Arvonlisäverolain kannalta liiketoimintamuotoisuus edellyttänee tavaroiden ja palvelujen hinnoittelua. Mikäli toiminta perustuu edeltä käsin ennakoimattomiin suorituksiin (esim. lahjoituksiin), ei toimintaa voitane pitää arvonlisäverolain soveltamisalan piiriin kuuluvana. Sitä ei katsota harjoitettavan liiketoiminnan muodossa. Verotus testamenteista ja lahjoituksista tapahtunee perintö- ja lahjaverolain nojalla. Sosiaalilainsäädännön mukaista valvottavaa toimintaa voi näin ollen olla myös toiminta, jota ei tarvitse arvioida arvonlisäverolain kannalta.

4.1.1.1.2. Yrityksen toimiala

Yrityksen toimialalla on keskeinen merkitys tehtäessä ratkaisua siitä, katsotaanko toiminnan olevan sosiaalihuolto- vai muuta liiketaloudellisesti harjoitettavaa toimintaa. Tiettyjä palveluja, esim. lasten päivähoito-, lastenhuollon-, päihde- ja vammaishuollon palveluja luovutetaan useimmiten sosiaalihuollon palveluina. Näissä tilanteissa valvontavelvollisuuden olemassaolo on helppo todeta.

Mikäli luovutettavan palvelun laadusta ei ole tehtävissä johtopäätöstä, jonka perusteella valvonnan voidaan katsoa koskevan toiminnanharjoittajaa, on ratkaisu tehtävä arvioimalla yrityksen toimialaa. Sosiaalihuollon palveluiksi katsottavia kotipalveluja ovat esimerkiksi ateria-, vaatehuolto-, kylvetys-, siivous-, kuljetus- ja saattajapalvelut silloin, kun ne annetaan sosiaalihuoltoon oikeutetuille (SHL 20 § ja SHA 9 §). Näitä palveluja voidaan kuitenkin luovuttaa muillekin kuin sosiaalihuollon asiakkaiksi katsottaville. Sosiaalilainsäädännön mukainen valvonta koskee vain niitä tilanteita, jossa toiminnanharjoittajan toiminta on suunnattu sosiaalilainsäädännön mukaisesti sosiaalihuoltoon oikeutetuille (esim. siivous- ja ateriapalveluja luovutetaan sosiaalihuollon asiakkaille). Jos yrityksen toimintaa ei sen sijaan ole kohdistettu sosiaalihuollon asiakkaille ja vaikka osa palvelujen ostajista olisikin sellaisia, joilla olisi oikeus saada palvelu sosiaalihuoltopalveluna, ei toimintaa valvota sosiaalilainsäädännön, vaan kuluttajasuojalain mukaisesti (HE 22/96 s. 18).

Edellä mainitusta on esimerkkinä esim. Pelastusarmeijan harjoittama yömajamajoitustoiminta. Vaikka kunta osallistuisikin joidenkin yömajassa asuvien majoituksesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen, ei toimintaa koske sosiaalilainsäädännön mukainen valvonta, koska yömajassa voivat majoittua muutkin kuin sosiaalihuoltoon oikeutetut. Toiminta voi kuitenkin olla arvonlisäverotonta. Verottomuus ei kuitenkaan tällöin perustu siihen, että luovutettavien palvelujen katsottaisiin olevan sosiaalihuoltopalveluja. Pelastusarmeijan toiminta on yleensä yleishyödyllisen yhteisön harjoittamaksi katsottavaa ja verottomuus perustuu tällöin arvonlisäverolain 4 §:ään.

4.1.1.1.3. Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteri

Sekä valvontalain että erityislakien mukaisena ennakkovalvontakeinona toimii ennen toiminnan aloittamista tapahtuva lupa- ja ilmoitusmenettely. Toiminnan aikana tapahtuvaa valvontaa varten viranomaisella on muun muassa oikeus saada tehtävän hoitamiseen tarvitsemansa tiedot ja selvitykset toiminnan harjoittajalta ja oikeus tarkistaa palvelutoiminnassa käytettävä toimintayksikkö. Viime kädessä viranomainen voi myös keskeyttää toiminnan tai kieltää toimintayksikön tai sen osan käytön määräajaksi tai peruuttaa toimintaluvan (YSHVL 16-18 §).

YSHVL 16-18 §: 

Valvontalain mukaan ympärivuorokautista sosiaalihuoltotoimintaa harjoittavan on haettava lääninhallitukselta lupa toimintaansa varten ja muun yksityisen palvelun tuottajan on tehtävä ennen toimintansa aloittamista kirjallinen ilmoitus sille kunnalle, jossa palveluja annetaan (YSHVL 5 § 1 mom.). Ilmoitus tehdään sen kunnan sosiaalilautakunnalle tai vastaavalle sosiaalihuollon toimintayksikölle, jonka alueella toiminta tapahtuu (YSHVL 5 § 1 mom. ja 6 § 1 mom.). Lääninhallituksen on tarkastettava toimintayksikkö, jossa ympärivuorokautista palvelutoimintaa tullaan harjoittamaan (YSHVL 5 § 3 mom.).

Ennakkovalvontaa koskevia säännöksiä on valvontalain ohella lasten päivähoidosta annetussa laissa ja lastensuojelulaissa. Lasten päivähoitotoiminnan harjoittajan on tehtävä sosiaalilautakunnalle ilmoitus viimeistään kahden viikon kuluessa toimintansa aloittamisesta (L lasten päivähoidosta 28 § 1 mom. ja asetus 11 § 1 mom.). Sosiaalilautakunta tekee ilmoituksen saatuaan ja tarvittaessa myöhemminkin tarkastuksen päivähoitotoiminnan harjoittamispaikassa (L lasten päivähoidosta 28 § 2 mom.). Yksityisen lastensuojelulaitoksen perustamiseen, laajentamiseen ja toiminnan olennaiseen muuttamiseen on haettava lääninhallituksen lupa (YSHVL 5 § 4 mom. ja lastensuojelulaki 33 §).

Toimintaa valvotaan myös toiminnan aikana. Valvontalain mukaan valvontaviranomaisella on oikeus saada tehtävän hoitamiseen tarvittavat tiedot ja selvitykset toiminnan harjoittajalta (YSHVL 11 §). Viranomaisella on myös oikeus tarkastaa palvelutoiminnan järjestämisessä käytettävä toimintayksikkö (lain 12 §). Luvan saaneen palvelun tuottajan on lisäksi annettava vuosittain toiminnastaan kertomus lääninhallitukselle (lain 10 § 1 mom.). Mikäli toiminnassa havaitaan puutteellisuuksia, eikä niitä saada korjattua viranomaisen antaman määräajan kuluessa, voidaan toiminta määrätä osittain tai kokonaan keskeytettäväksi tai kieltää toimintayksikön tai sen osan käyttö epäkohdan korjaamisen ajaksi (lain 16 ja 17 §). Lupa voidaan viime kädessä myös peruuttaa (lain 18 §).

Erityislaeista muun muassa lasten päivähoitoa ja kehitysvammaisten erityishuoltoa koskevissa laeissa on säännöksiä toiminnan aikana tapahtuvasta valvonnasta. Päivähoitolain mukaan sosiaalilautakunnan on yritettävä saada aikaan korjaus hoitopaikan olosuhteisiin, jotka se on havainnut sopimattomiksi tai puutteellisiksi. Mikäli korjausta ei näillä toimenpiteillä saada aikaan, voidaan hoidon antaminen määrätä lopetettavaksi (L lasten päivähoidosta 28 § ). Yksityinen kehitysvammaisten erityishuollon järjestäjä on velvollinen toiminnan aikana antamaan erityishuoltopiirin kuntainliitolle tämän tarpeelliseksi katsomia tietoja (L kehitysvammaisten erityishuollosta 79 §). Tässä laissa ei ole säännöksiä toiminnan keskeyttämisestä tai lakkauttamisesta.

Yksityinen sosiaalipalvelujen tuottaja, jota valvonta koskee, merkitään lääninhallituksen ylläpitämään rekisteriin (YSHVL 7 §). Ennen luvan myöntämistä ja rekisteriin merkitsemistä viranomaisen on tutkittava tapauskohtaisesti täyttyvätkö toiminnan harjoittamis- ja rekisteriin merkitsemisedellytykset. Harkinta tapahtuu valvontalain ja sosiaalihuollon erityislainsäädännön perusteella.

Arvonlisäverotusratkaisujen voidaan katsoa olevan selkeästi sidoksissa toisen viranomaisen tekemään päätökseen toiminnan harjoittajan statuksesta. Lähtökohtaisesti voidaan todeta, että mikäli palvelujen ja tavaroiden luovuttaja on merkitty yksityisten sosiaalihuoltopalvelujen luovuttajien rekisteriin ensimmäinen edellytys sille, että palveluja ja tavaroita voidaan luovuttaa arvonlisäverottomasti, on täyttynyt.

Mikäli toiminnan todetaan olevan valvontavelvollisuuden piiriin kuuluvaa, on arvonlisäverotusratkaisua tehtäessä mietittävä muita verottomuusedellytyksiä esim. sitä, onko palvelun saaja luokiteltavissa sosiaalihuollon saajaksi.

4.2. Luovutus sosiaalihuollon saajalle

4.2.1. Oikeus sosiaalihuoltopalvelun saamiseen

Sosiaalihuoltona tapahtuvan tavaran ja palvelun myynnin verottomuuden edellytyksenä on lisäksi se, että luovutus tapahtuu huollonsaajalle (HE 88/93 s. 65). Arvonlisäverolakia koskevassa hallituksen esityksessä ei ole huollonsaajan käsitemäärittelyä. Esityksessä on viitattu tältä osin sosiaalilainsäädäntöön.

Sosiaalilainsäädännön perusteella sosiaalihuollon asiakkaaksi katsotaan palvelun saaja tai ostaja, jolle kunta sosiaalipalvelujen järjestämisvastuunsa perusteella katsoo olevansa velvollinen järjestämään tarvittavan palvelun. Esim. kotipalveluja saa henkilö, joka alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi tarvitsee apua suoriutuakseen esim. asumiseen tai lasten hoitoon ja kasvatukseen kuuluvista toiminnoista (HE 102/81 s. 19).

Sosiaalipalveluiksi voidaan katsoa kaikki ne palvelumuodot, esim. lasten ja nuorten sekä vanhustenhuoltopalvelut, joiden järjestäminen on säädetty kunnan velvollisuudeksi ja joiden järjestämisestä johtuvien kustannusten kattamiseen kunta osallistuu (joko yksityisen palvelun tuottajan kanssa tekemänsä sopimuksen velvoittamana tai tukemalla toimintaa muutoin) sekä ne palvelut, joiden saamiseen kunnan asukkailla on ns. subjektiivinen oikeus (alle kouluikäisille lapsille äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakauden päätyttyä annettavat lasten päivähoitopalvelut ja vaikeavammaisille tietyt palvelut). Velvollisuus voi kohdistua eri sosiaalihuoltoa koskevien lakien perusteella erilaisiin henkilöryhmiin.

Arvonlisäverolain näkökulmasta sosiaalihuollon saajaksi voidaan katsoa vain sellainen henkilö, jolla on oikeus saada sosiaalihuoltopalvelua kunnalta. Se, miten oikeus huoltoon todetaan vaihtelee.

4.2.2. Sosiaalihuoltotarpeen toteaminen

4.2.2.1. Sopimus yksityisen sosiaalihuoltopalvelun ostamisesta

Mikäli kunta on tehnyt yksityisen sosiaalihuoltotoiminnanharjoittajan kanssa ostopalvelusopimuksen, määritellään tässä sopimuksessa ne ehdot, millä edellytyksillä toiminnan katsotaan olevan sellaista, että kunnan vastuu ulottuu esimerkiksi toiminnasta syntyvien kustannusten kattamiseen. Kunnan hoitaessa sosiaalipalvelujen järjestämisvelvollisuuttaan ostamalla palveluja yksityiseltä taholta, edellytetään näissä tilanteissa lähtökohtaisesti sitä, että kunta saa aina tehdä päätöksen siitä, kenelle palvelun tuottaja voi luovuttaa palveluja kuntaa velvoittavasti. Päätös tehdään aina ennen palvelun luovuttamista. Se voi olla erillinen, esimerkiksi maksusitoumuksen muodossa annettu päätös. Tietyissä tilanteissa palvelun tuottajan ja kunnan välisessä sopimuksessa on voitu etukäteen määritellä kenelle ja millä ehdoin toiminnanharjoittaja voi luovuttaa palveluja sosiaalihuoltopalveluina. Näissä tilanteissa ei tarvita kunnan antamaa yksittäistapauksittaista päätöstä, vaan palvelun luovuttaja tekee itse sopimuksen perusteella päätöksen siitä, kenen voidaan katsoa olevan sosiaalihuoltoon oikeutettu.

4.2.2.2. Päätösvallan siirtäminen yksityiselle toiminnanharjoittajalle

Palvelun luovuttajan itsenäinen päätösvalta sosiaalihuoltopalvelujen luovuttamisen laajuudesta voi siis perustua kunnan kanssa tehtyyn sopimukseen. Päätösvallan siirtäminen voi perustua myös esimerkiksi tukipäätökseen. Päätöksessä voidaan määritellä ne toimintatavat (luovutettavat palvelut ja palvelujen saajat), joita noudattamalla palvelujen luovutusten voidaan katsoa olevan sosiaalipalvelujen luovuttamista. Kunta voi valvoa ehtojen noudattamista ja näin ollen sitä, että annetut varat käytetään tukipäätöksessä määriteltyyn tarkoitukseen. Tällöin kuitenkin lähtökohtaisesti luotetaan siihen, että toiminnanharjoittaja osaa tehdä itsenäisen ratkaisun siitä, kenelle palvelut voi sosiaalipalveluina luovuttaa.

4.2.2.3. Palvelujen laadun perusteella sosiaalipalveluiksi luokiteltavat palvelut

Erillistä päätöstä ei voida asettaa verottomuuden edellytykseksi myöskään niissä tilanteissa, joissa palvelujen saatavuus on taattava kaikille sitä haluaville. Palvelut ovat tällöin sellaisia, että niitä ei tuotettaisi ilman sosiaalihuollon tarvetta. Näitä ovat esimerkiksi lasten päivähoitopalvelut sekä päihdehuoltopalveluista esimerkiksi “selviämisasemapalvelut“ ja turvakoti- sekä muut kriisityyppiset palvelut.

Rekisteröintipäätöstä tehtäessä tutkitaan tarkoin, täyttyvätkö rekisteröinnin edellytykset. Toimilupahakemuksesta ja toimintaa koskevasta ilmoituksesta on ilmettävä muun muassa palvelun tuottajan toimiala ja toiminnan laajuus (YSHVL 5 § 1 mom. ja 6 § 2 mom.). Toiminnan edellytyksenä valvontalain mukaan on se, että toiminnasta vastaa nimetty henkilö (YSHVL 4 §). Vastuu kattaa myös sen, että rekisteröintiä haettaessa annetut tiedot pitävät paikkansa ja toimintaa harjoitetaan lupa- tai ilmoitushakemuksessa mainituin tavoin. Tämä pitää sisällään myös sen, että palveluja annetaan ainoastaan niille, joille palvelut on sosiaalilainsäädännön mukaan tarkoitettu, esimerkiksi turvakotipalveluja ainoastaan niitä tarvitseville.

Edellä mainittuja palveluja saa luovuttaa arvonlisäverottomasti, vaikka toiminnanharjoittaja ja kunta eivät olisi tehneetkään palvelun tuottamista koskevaa ostopalvelusopimusta. Verottomuuden edellytykseksi ei näissä tilanteissa voida myöskään asettaa sitä, että palvelun tuottajalle olisi erikseen delegoitu päätöksenteko-oikeus siitä, kenelle palvelut voi sosiaalipalveluina luovuttaa. Verottomuus voidaan näissä tilanteissa todeta toimialan perusteella.

4.2.2.4. Yleispalvelut

Mikäli sosiaalilainsäädös on sisällöltään sellainen, että oikeus huoltoon ja kunnan palvelun järjestämisvelvollisuus on sen mukaan todettava yksittäistapauksittain (kuten yleensä on), ratkaisu palvelun luovutuksen verokohtelusta perustuu lähtökohtaisesti tähän päätökseen. Tapauskohtaista päätöstä edellytetään lähinnä silloin, kun palvelun laadusta ei ole selkeästi nähtävissä, että se on sosiaalihuoltopalveluksi katsottava. Palvelu on näissä tilanteissa sosiaalilainsäädännön tarkoittama yleispalvelu (esim. ateria- tai siivouspalvelu).

Sosiaalihuoltolaki määrittelee ne palvelumuodot, joiden saamiseen kaikki henkilöryhmät ovat oikeutettuja tiettyjen edellytysten täyttyessä. Tämän lisäksi erityislaeissa on määritelty ne palvelut, joita voivat saada esim. lastensuojelun tarpeessa olevat lapset, vaikeavammaiset, vammaiset ja päihdehuoltoa tarvitsevat. Osa näistä palveluista on sellaisia, mitä tuotetaan muutoinkin. Esim. kotipalveluna voi saada asunnon puhtaana- ja kunnossapitoa, ruokailun, vaatehuollon ja puhtaanapidon ja saattajan järjestämispalveluja (HE 102/81 s. 18). Vammaiset ovat tietyin edellytyksin oikeutettuja saamaan muun muassa kuljetus- ja tulkkipalveluja (L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.). Näiden palvelujen laadusta ei voi tehdä suoraa johtopäätöstä siitä, että ne luovutetaan sosiaalihuoltopalveluina. Tämän vuoksi palvelun katsominen arvonlisäverolain näkökulmasta verottomaksi sosiaalihuoltopalveluksi edellyttää joko sitä, että kunta on todennut palvelun saajan erikseen huoltoon oikeutetuksi tai sitä, että päätösvalta on delegoitu palvelun tuottajalle.

4.2.2.5. Korostettu oikeusturvavaatimus

Useimmat sosiaalihuoltopalvelut ovat sellaisia, joissa saajan oikeusturva edellyttää valituskelpoisen päätöksen olemassaoloa. Näitä ovat muun muassa lasten huostaanottopäätökset ja henkilön tahdosta riippumattomana tapahtuva päihdehuollon antaminen. Näissä tilanteissa on selvää, että arvonlisäverotusratkaisu perustuu tapauskohtaiseen päätökseen, jossa todetaan huollon tarpeen olemassaolo.

Mikäli asiakasta ei voida katsoa sosiaalilainsäädännön mukaisesti sosiaalihuoltoon oikeutetuksi, on myytävät palvelut arvonlisäverolain näkökulmasta katsottava lain 17 §:n mukaisiksi palveluiksi, koska ostajaa, jolle palvelu luovutetaan ei voi pitää arvonlisäverolain tarkoittamana sosiaalihuollonsaajana. Myynti on tältä osin verollista, mikäli verollisuuden edellytykset muutoin täyttyvät.

4.2.3.Oikeuskäytäntöä

Korkein hallinto-oikeus on antanut 10.12.1998 ja lääninoikeus 4.91997 ja 31.1.1995 päätökset siitä, onko palvelujen luovutuksen katsottu tapahtuneen sosiaalihuollon saajille.

KHO 10.12.1998 T 2757: Yhtiö kuuluu yksityisten sosiaalipalvelun valvontaa koskevan lain piiriin ja on merkitty tässä laissa tarkoitettuun rekisteriin. Se toimittaa kaupungin sosiaaliviraston kanssa tekemänsä puitesopimuksen nojalla ateriapaketteja asiakkaiden koteihin ja antaa tarvittaessa sopimukseen perustuvia oheispalveluja sosiaaliviraston tilausten mukaisesti.

Sosiaalivirasto on tehnyt palvelu- ja hoitosuunnitelman asiakkaiden kanssa. Yhtiö laskuttaa asiakkailta heidän maksuosuutensa ja muun osuuden sosiaalivirastolta.

Palvelujen luovuttaminen katsottiin sosiaaliviranomaisten osoittamille asiakkaille luovuttamien palvelujen osalta verottomaksi, koska sosiaaliviraston katsottiin hoitavan sosiaalihuollon alaan kuuluvien palvelujen hankkimisen sosiaaliviranomaisen valvomalta toiminnanharjoittajalta eli sosiaalihuoltopalvelujen tuottajalta.

Päätöksessä on lähdetty siitä, että toiminnan harjoittajan katsotaan sosiaaliviranomaisen tekemän rekisteröintipäätöksen nojalla olevan arvonlisäverolaissa tarkoitettu sosiaalihuoltotoiminnanharjoittaja. Tältä osin ratkaisua ei ole muutoin perusteltu. Sen sijaan kantaa on otettu siihen, millä edellytyksillä palveluja voidaan katsoa annetun siten, että niiden luovuttamiseen sovelletaan arvonlisäverolain sosiaalihuoltopalvelujen luovuttamista koskevaa verottomuussäännöstä.

Luovutettavat palvelut ovat ns. yleispalveluja. Palvelujen laadun perusteella ei voi suoraan nähdä, että ne ovat sosiaalipalveluja.

Kunta on tehnyt yhtiön kanssa ostosopimuksen. Sopimuksessa on määritelty ne asiakkaat, joille luovutettujen ateriapalvelujen tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten kattamiseen kunta osallistuu. Päätös on tältä osin annettu sellaisena, että jokaisen palveluluovutuksen osalta ei tarvita erillistä sosiaaliviranomaisen antamaa päätöstä. Ateriapalvelujen luovutuksen voidaan näin ollen katsoa tämän päätöksen nojalla tapahtuneen huollonsaajalle ja olevan näin ollen verotonta toimintaa. Sen sijaan muiden oheispalvelujen luovuttamisen edellytyksenä on kunnan viranomaisen erikseen tekemä tilaus, jonka nojalla kunnan kustannuksiin osallistumisvastuu ulottuu myös näiden palvelujen tuottamiseen. Tilaus perustuu näissä tilanteissa yksittäistapauksittain tehtyyn päätökseen. Kumpaakin luovuttamista koskevat kuitenkin samat edellytykset. Kunta ei sitoudu kustannusten kattamiseen ilman kunnan antamaa päätöstä.

ULO 31.1.1995 nro 45/1: 

Yhtiö harjoittaa mm. vanhuksille, vammaisille, mielenterveysongelmaisille ja lapsiperheille suunnattua kodinhoito-, kylvetys-, puhtaanapito-, yms. toimintaa. Toiminta on sosiaalilautakunnan valvomaa. Yhtiö harjoittaa myös työmaaruokala- ja siivouspalvelutoimintaa.

Asiakkaat yhtiö saa joko kaupungin sosiaalitoimiston välityksellä tai mainostamalla palvelujaan. Kaikki asiakkaat ovat sosiaalihuollon tarpeessa olevia. Yhtiö laskuttaa myymistään palveluista asiakkaitaan. Jos tämä saa tukea kaupungilta, sosiaalitoimisto maksaa tukiosuuden yritykselle.

Palvelujen myynnin katsottiin olevan verotonta silloin, kun palveluja tarjotaan huoltoon oikeutetuille sosiaalilautakunnan osoittamille asiakkaille ja silloin, kun sosiaalilautakunta on palvelujen maksajana. Muusta toiminnasta yhtiö on verovelvollinen.

Tämän päätöksen tiedoista ilmenee, että kaikki yhtiön asiakkaat ovat sosiaalihuollon tarpeessa olevia eli sosiaalihuollonsaajiksi katsottavia myös arvonlisäverolain kannalta. Verottomuuden edellytykseksi näille luovutettujen palvelujen osalta on asetettu vaihtoehtoisesti se, että sosiaalilautakunnan on osoitettava palvelun tuottajalle asiakkaat, joille yritys myy palvelujaan ja se, että kunnan on maksettava korvaus myynnistä huoltotoimen harjoittajalle. Näissä tilanteissa asiakkaat ottavat yhteyttä kuntaan saadakseen tarvitsemansa palvelut.

Edellä mainitussa lääninoikeuden päätöksessä verottomuuden edellytykset täyttyvät silloin, kun huoltoonoikeutettu pyytää sosiaalihuoltopalveluksi katsottavaa palvelua kunnalta ja kunta joko itse järjestää tarvittavan palvelun tai osoittaa asiakkaan esim. sosiaaliviranomaisen valvoman toiminnan harjoittajan luo. Merkitystä ei ole sillä, kuka maksaa korvauksen palvelun suorittamisesta. Myös kunta voi siis suorittaa maksun huoltoonoikeutetun puolesta toiminnanharjoittajalle.

ULO 4.9.1997 nro 578/4): 

Yhtiö harjoittaa kotihoito- ja kotipalvelutoimintaa, joiden kohteena ovat mm. vanhukset ja vammaiset. Luovutettavia palveluja ovat esim. henkilökohtaisesta hygieniasta ja ruoka- ja vaatehuollosta huolehtiminen. Yhtiö tuottaa itse näitä palveluja. Hoito annetaan näissä tilanteissa sosiaalihuoltoon oikeutetulle viranomaispäätöksen tai henkilöä koskevan hoitosuunnitelman mukaisesti.

Toiminta katsottiin verottomaksi silloin, kun palvelu suoritetaan itsenäisesti huoltoonoikeutetulle viranomaispäätöksen tai henkilöä koskevan hoitosuunnitelman mukaisesti ja muutoinkin sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Yhtiön katsottiin olevan näissä tilanteissa sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja ja luovutusten tapahtuvan huollonsaajalle.

Yhtiö välittää myös kotipalveluhenkilöstöä julkisille ja yksityisille hoitolaitoksille, virastoille ja esim. vanhainkodeille. Hoitotyö tapahtuu joko hoitolaitoksessa tai hoidettavan kotona.

Luovutuksen ei tässä tapauksessa katsottu tapahtuvan huollonsaajalle ja yhtiön on näin ollen suoritettava tästä myynnistä arvonlisäveroa.

Tässäkin päätöksessä verottomuuden edellytykseksi on asetettu se, että kunta toteaa palvelua haluavan huoltoon oikeutetuksi. Se, että kunta toteaa huollon tarpeen, on selvää silloin, kun palvelun luovutus tapahtuu viranomaispäätöksen nojalla. Sen sijaan silloin, kun kunta ei osallistu hoitosuunnitelman laatimiseen, vaan sen tekevät huoltoon oikeutettu ja palvelun luovuttaja lisäedellytyksenä verottomuudelle on, että palvelu suoritetaan muutoinkin sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Tähän menettelyyn kuuluu, kuten aiemmin on tullut esille se, että mikäli asiakas haluaa saada sosiaalilainsäädännön mukaisia palveluja, on kunnan sosiaalilainsäädännön mukaisesti todettava, onko henkilö sosiaalihuollon tarpeessa vai ei. Päätöksen perusteluista käy siis välillisesti ilmi myös tältä osin, että palvelun luovutuksen verottomuus edellyttää kunnan viranomaisen tekemää päätöstä siitä, onko palvelun saaja sosiaalihuoltoon oikeutettu vai ei.

4.3. Palvelun hinnan merkityksestä

Mikäli julkisyhteisö tuottaa sosiaalihuoltopalvelun itse tai hankkii sen ostopalvelusopimukseen perustuen yksityiseltä palveluntuottajalta, palvelun saajalta perittävä korvaus määräytyy hänen maksukykyisyyteensä perusteella (HE 102/81 s. 20). Näissä tilanteissa palvelun hinnoittelussa on noudatettava sosiaalipalvelujen hinnoittelua koskevia säädöksiä. Perittävään summaan voi vaikuttaa, kuten aiemmin on tullut ilmi, esimerkiksi hinnoittelua koskevat markkamäärärajat.

Kaikissa muissa tilanteissa palvelut saa hinnoitella vapaasti. Vaikka edellä mainitut hinnoittelurajoitukset eivät koskisikaan palvelujen myyntiä, voi toiminta tästä huolimatta olla sosiaalihuoltotoimintana verotonta. Verottomuuden edellytyksenä on kuitenkin se, että toiminnanharjoittaja on merkitty yksityisiä sosiaalipalveluja luovuttavien rekisteriin.

Mikäli palvelua ei hankita toiminnanharjoittajalta, jonka kanssa kunta on tehnyt ostopalvelusopimuksen, verottomuuden edellytyksenä on lisäksi, että kunta osoittaa muulla tavoin, että se katsoo sosiaalihuoltopalvelujen järjestämisvastuunsa ulottuvan näihin luovutuksiin. Osoituksena voi olla kuten aiemmin on tullut ilmi esimerkiksi maksusetelin antaminen palvelua haluavalle. Jos maksusetelin saanut käyttää tämän rekisterissä olevalta toiminnanharjoittajalta tapahtuvaan palvelun ostamiseen, voidaan palvelun myynnin katsoa tapahtuneen sosiaalihuoltoon oikeutetulle.

Palvelun myyntihinnalla ei ole vaikutusta arvonlisäveroratkaisun tekemisessä. Palvelun myyntiä koskevat hinnoittelurajoitukset voivat tietysti olla jo sinällään osoitus siitä, että myytävät palvelut ovat sosiaalihuoltopalveluita. Arvonlisäveroratkaisu ei kuitenkaan perustu, kuten yllä on esitetty, palvelun myyntihintaan. Merkityksellistä on ainoastaan se, kuka on palvelun myyjä ja kenelle myynti tapahtuu. Verotonta voi myynti olla ainoastaan silloin, kun myyjä on kunnan viranomaisen valvoma sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja ja myynti tapahtuu sosiaalihuoltoon oikeutetulle. Myyntihinta ei tässä yhteydessä ole ratkaiseva. Kuten aiemmin on tullut esille, arvonlisäveroratkaisuun ei vaikuta se, minkä osuuden sosiaalihuoltoon oikeutettu maksaa itse. Vaikka kunta maksaisi palvelun saajan puolesta korvauksen osittain tai kokonaan, luovutus on veroton, mikäli luovutettava palvelu on sosiaalihuoltopalvelu ja palvelun saaja on sosiaalilainsäädännön mukaisesti huoltoon oikeutettu

4.4. Veloitus- ja luovutustavan merkityksestä

Sosiaalihuoltopalveluiden asiakkailta palvelusta perittäviin maksuihin vaikuttavat sosiaalilainsäädökset. Kuten on aiemmin tullut ilmi, osa näistä palveluista on luovutettava maksutta ja osaa koskevat enimmäismarkkamäärärajat. Sosiaalipalveluluovutukset on hinnoiteltava eri tavoin, muun muassa ottaen huomioon palvelun saajan maksukyky. Muun muassa näistä syistä johtuen kunta joutuu usein osallistumaan yksityiseltä palvelun tuottajalta tapahtuvan luovutuksen rahoittamiseen. Tämä on otettava huomioon arvioitaessa sitä, kenelle palvelun luovutuksen katsotaan tapahtuneen.

4.4.1. Alihankinta vai ei

Koska sosiaalihuoltopalveluja saa luovuttaa verovapaasti ainoastaan sosiaalihuoltotoimen harjoittaja, ovat alihankintana huoltotoimen yhteydessä luovutettavaksi tarkoitetut tavara- ja palveluostot yleensä verollisia (HE 88/93 s. 65). Mikäli toiminnanharjoittaja ostaa esim. ylläpitämäänsä hoitolaitokseen tavaroita ja palveluja siten, että niiden luovutuksen ei voida katsoa tapahtuvan suoraan palvelun saajalle, katsotaan toiminnan harjoittajan ostaneen palvelun omaa toimintaansa varten alihankintapalveluna. Koska sosiaalihuoltopalvelujen luovuttamisen verottomuuden toisena edellytyksenä on, että palvelu luovutetaan huollonsaajalle, on toiminnan harjoittajalle tapahtuvasta myynnistä suoritettava vero yleisten edellytysten mukaisesti.

Alihankintapalveluja myyvä voi olla verovapauden piirissä erityissäännösten nojalla. Esim. vähäisen liiketoiminnan harjoittaja ei ole toiminnastaan verovelvollinen. Verovapaus voi myös perustua siihen, että alihankintana ostettava palvelu on esim. terveydenhoitopalveluna veroton (AVL 34 §).

4.4.1.1. Luovutettavan palvelun laatu

Luovutettavan palvelun laatu on yksi olennainen kriteeri arvioitaessa sitä, katsotaanko palvelu hankitun alihankintapalveluna. Yksityisiä sosiaalihuoltopalveluja tuottavien rekisteriin merkitään vain ne elinkeinonharjoittajat, joiden katsotaan luovuttavan sosiaalipalveluiksi luokiteltavia palveluja. Vaikka sekä sosiaalilainsäädännön että arvonlisäverolain mukainen määritelmä on avoin, ei voitane ajatella, että mitä tahansa palveluja voitaisiin luovuttaa sosiaalihuoltopalveluina. Palvelujen on ilmeisesti liityttävä lähinnä yksilön perustarpeiden tyydyttämiseen. Tästä esimerkkinä korkeimman hallinto-oikeuden seuraava päätös

KHO 10.3.1997 T 55: 

Yhtiö myy sosiaalitoimelle kunnan omistaman kehitysvammaisten hoitokodin yöpäivystyspalvelun. Sosiaalitoimi hyväksyy yhtiön työntekijät, joilla on oltava toimintaansa riittävä koulutus ja heitä sitoo sosiaalihuoltolain mukainen salassapitovelvollisuus. Kunta valvoo hoitokodin toimintaa.

Yöpäivystyspalvelun luovuttaja katsottiin olevan toiminnastaan arvonlisäverovelvollinen. Yhtiön ei katsottu olevan sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja, vaan myyvän kunnan ylläpitämälle sosiaalihuollon toimintayksikölle verollista palvelua.

Vaikka yöpäivystyspalvelu välillisesti koituukin sosiaalihuollon asiakkaiden hyväksi, ei voitane katsoa tämän palvelun ostajaksi hoitokodin asukkaita, vaikka palvelun hinta sisällytettäisiin siihen laskelmaan, johon asiakkaan maksama hoitomaksu perustuu. Yöpäivystyspalvelua ei tässä yhteydessä voitane mieltää sosiaalihuollon palveluksi, vaan palvelujen yleissäännöksen mukaiseksi kunnan omaa sosiaalihuolto-palvelutoimintaa varten hankkimaksi palveluksi. Yöpäivystyspalvelujen tuottajaa ei olekaan merkitty sosiaalihuollon palvelujen tuottajien rekisteriin.

Rekisterimerkinnällä on merkitystä myös silloin, kun luovutettavat palvelut ovat sellaisia, joita voisi luovuttaa sosiaalipalveluina. Tästä voisi olla esimerkkinä seuraava:

Esimerkki: 

Kunta ylläpitää vanhusten hoitokotia. Ateriapalvelut ja vaatteiden ja hoitokodin puhtaanapitopalvelut ostetaan yksityiseltä yritykseltä, joka ei ole yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavien rekisterissä. Kunta maksaa yritykselle korvauksen tämän suorittamista palveluista ja perii huollonsaajilta näiden maksukykyyn perustuvan kokonaiskorvauksen, joiden voidaan katsoa kattavan myös yritykseltä ostettujen palvelujen hinnat.

Yrityksen kunnalta veloittama hinta näissä tilanteissa on verollinen, mutta kunnan sosiaalihuollon asiakkaaksi katsottavalta henkilöltä perimään korvaukseen ei sisälly veroa.

4.4.1.2. Luovutuspaikka

Merkitystä on myös sillä, mistä tavara- tai palveluluovutus tapahtuu. Jos toimintaa harjoitetaan esim. kunnan ylläpitämässä yksikössä, toimintaa on vaikea mieltää siten harjoitetuksi itsenäiseksi sosiaalihuoltotoiminnaksi, josta seuraisi elinkeinonharjoittajan edellä mainittuun rekisteriin merkitseminen. Korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 1997 antama päätös liittyy muun muassa tämän arviointiin.

KHO 10.3.1997 T 554: Yhtiö myy kunnan ylläpitämälle toimintayksikölle ateriapalveluja. Se veloittaa palvelut kunnalta. Yhtiö ei itse ylläpidä sosiaalihuollon toimintayksikköä. Sen katsottiin tuottavan palveluja alihankintana kunnan ylläpitämälle sosiaalihuoltopalvelutoimintayksikölle. Palvelujen luovutuksesta oli näin ollen suoritettava arvonlisäveroa.

Sinänsä ei lienee ole estettä sille, että esimerkiksi samassa rakennuksessa toimisi kaksi sosiaalihuoltotoiminnan harjoittajaksi katsottavaa toimijaa. Tällöin niitä on tarkasteltava itsenäisesti.

4.4.1.3. Veloituksen kohde

Viimeksi selostetusta päätöksestä ilmenee, että yhtiö on veloittanut myymistään palveluista kuntaa. Se, että kuntaa veloitetaan voi olla osoitus siitä, kuten edellä selostetussa tapauksessa, että kunta ostaa palveluita omaa toimintaansa varten. Kunta voi kuitenkin maksaa sosiaalihuollon asiakkaan puolesta osan tai kokonaan palvelun hinnasta niissäkin tilanteissa, joissa asiakas hankkii palvelun yksityiseltä palvelun tuottajalta, eikä kysymyksessä ole kunnan kannalta alihankintaosto.

Palvelun tuottaja veloittaa kuntaa silloin, kun yksityinen sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja ja kunta ovat tehneet keskenään ostopalvelusopimuksen ja kunta tämän lisäksi sitoutuu erikseen palvelun tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen siltä osin, kuin niitä ei saada katettua asiakkaalta veloitetulla summalla. Näissä tilanteissa kunta maksaa palvelun tuottajalle sosiaalihuollon asiakasmaksusäännösten mukaisen korvauksen kokonaisuudessaan. Tämän jälkeen kunta perii asiakkaalta tämän maksukykyyn perustuvan korvauksen. Kunnan lopulliseksi kustannukseksi jää tällöin se osuus, mitä ei voida veloittaa sosiaalihuollon asiakkaalta.

Kunta voi kuitenkin osallistua muutoinkin kuin velvollisuutensa perusteella yksityisen sosiaalihuoltotoiminnan rahoittamiseen ja maksaa asiakkaan puolesta palvelusta perittävän summan osittain tai kokonaan. Veloitustavat voivat tällöin vaihdella. Kunta voi esimerkiksi antaa sosiaalihuollon asiakkaaksi katsomalleen henkilölle maksusetelin. Tällöin palvelun tuottaja perii asiakkaalta sen osuuden palvelun hinnasta, jota setelin markkamäärä ei kata. Tämän jälkeen palvelun tuottaja velkoo kuntaa maksusetelin osoittamalla summalla.

Sillä, kuka maksaa palvelun tuottajalle korvauksen, ei ole merkitystä arvioitaessa luovutuksen arvonlisäverokohtelua. Mikäli kunta ei osta palveluja omaa toimintaansa varten alihankintana, ei toiminnanharjoittajalle maksettavaan korvaukseen sisälly arvonlisäveroa. Vaikka kunta maksaisi palvelun tuottajalle korvauksen osittain tai kokonaan, on tämäkin osuus veroton. Kunnan katsotaan näissä tilanteissa hoitavan sosiaalihuollon järjestämisvelvollisuuttaan osallistumalla joko lain velvoittamana tai vapaaehtoisesti palvelun tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen.

5.Sosiaalihuoltotoiminnan harjoittajan oikeudellisen muodon merkitys arvonlisäverovelvollisuudelle

5.1. Kansallinen lainsäädäntö

Sosiaalihuoltopalveluja tuotetaan julkisena palvelutoimintana valtion, kuntien ja kuntayhtymien toimesta. Julkisyhteisöt voivat tuottaa sosiaalipalveluja myös perustamalla toimintaa varten esim. osakeyhtiöitä. Tämän lisäksi valtio ja kunnat osallistuvat eri tavoin, kuten edellä on tullut ilmi, myös yksityisten sosiaalipalvelujen kustannusten kattamiseen. Yleishyödylliset yhteisöt, joiden toiminnan rahoitus on osin julkista, tuottavat merkittävän osan sosiaalihuoltopalveluista.

Edellä mainitun julkisen palvelun tuottamisen lisäksi sosiaalihuoltopalveluja tuottavat liike- tai ammattitoimintana yksityiset toiminnanharjoittajat. Nämä toiminnanharjoittajat joko myyvät palvelujansa kunnalle sen sosiaalihuoltoa koskevan järjestämisvelvoitteensa toteuttamiseksi (julkinen palvelutoiminta) tai luovuttavat palveluja itsenäisesti palvelun saajalle (yksityinen palvelutoiminta).

Yksityisen toiminnanharjoittajan oikeudellisesta muodosta ei ole erityissäännöksiä arvonlisäverolaissa. Kaikki sellainen toiminta, joka on sosiaaliviranomaisen valvomaa sosiaalihuoltona tapahtuvaa tavaroiden ja palvelujen myyntiä, on säädetty verovapaaksi toiminnaksi. Toimintaa voidaan arvonlisäverolain mukaan harjoittaa verovapaasti missä oikeudellisessa, esim. luonnollisen henkilön tai osakeyhtiön muodossa tahansa.

5.2. W. Builthuis-Griffoen vastaan Inspectuer der Omzetbelasting

Arvonlisäverodirektiivissä verovapauden edellytykseksi on asetettu se, että palvelun luovuttaja on direktiivissä määritelty laitos.

Yhteisöjen tuomioistuimen päätöksessä W. Builthuis-Griffoen (kantaja) vastaan Inspectuer der Omzetbelasting (C-453/93) on otettu kantaa siihen, voidaanko alankomaalaiseen luonnolliseen henkilöön, joka harjoittaa lasten päivähoitolatoimintaa siten, että toiminnan tuotto ylittää toiminnasta aiheutuvat kustannukset, soveltaa 13 A artiklan 1 g kohdan mukaista verovapaussäännöstä.

Alankomaiden liikevaihtoverolain 11 § 1 momentin f kohdan mukaan liikevaihtoverosta vapautetaan yhteiskunnalliseen toimintaan tai kulttuuritoimintaan liittyvät, julkishallinnollisella asetuksella määritellyt tavaroiden luovutukset ja palvelujen suoritukset, edellyttäen, ettei niitä tarjoavan yhteisön tarkoituksena ole voiton tavoittelu ja ettei tämä vapautus voi aiheuttaa kilpailuolosuhteiden vääristymistä voittoa tavoittelevien yritysten vahingoksi. Liikevaihtoveron täytäntöönpanoasetuksen 7 § 1 momentissa on lueteltu ne palvelujen ja tavaroiden luovutukset, joita vapautus koskee. Näitä ovat mm. lomasiirtoloiden ja lasten päivähoitolaitosten luovutukset.

Alankomaat on asettanut toiminnan verottomuudelle artiklan mahdollistamia lisäedellytyksiä. Asianosaisten välinen riita koski pääasiallisesti sitä, pitääkö kantaja päivähoitolaa voitontavoittelutarkoituksessa. Asianosaiset olivat yhtä mieltä siitä, että kantajalle syntyisi verovelvollisuus ainoastaan siinä tilanteessa, että tuomioistuin päätyisi siihen, että toimintaa katsottaisiin harjoitettavan voitontavoittelumielessä. Asianosasilla oli ilmeisesti käsitys, jonka mukaan myös luonnollista henkilöä voitaisiin pitää liikevaihtoverolain 11 § 1 momentin f kohdan mukaisena toimijana. Tuomioistuimelta ei pyydetty kannanottoa tältä osin.

Tuomioistuin muotoili esitetyn kysymyksen seuraavasti: “Ennakkokysymyksellään kansallinen tuomioistuin pyytää yhteisöjen tuomioistuinta tulkitsemaan kuudennen direktiivin 13 artiklan A kohdan 2 alakohdassa mainittua edellytystä, jonka mukaan toiminnan tarkoituksena ei saa olla “järjestelmällisen voiton tavoittelu“ ja jonka jäsenvaltiot voivat asettaa sen edellytykseksi, että kyseisen artiklan 1 alakohdan g alakohdassa mainittua vapautusta sovelletaan muihin kuin julkisoikeudellisiin yhteisöihin.“

Tuomioistuin katsoi, että kantajan esittämään kysymykseen ei voi vastata, ellei ensin tutkita, voidaanko kantajaa pitää 13 artiklan A kohdan 1 alakohdan g alakohdassa tarkoitettuna laitoksena. Tuomioistuin totesi, että luonnollista henkilöä ei voida pitää edellä mainitussa kohdassa tarkoitettuna verovapauteen oikeutettuna laitoksena.

Edellä mainittua tuomioistuin perusteli sillä, että kuudennen direktiivin 13. artiklan A-kohdan 1. alakohdassa on vain tiettyjen toimintamuotojen osalta vapautettavien piiri rajattu laitos-käsitteen alle jääviin toiminnanharjoittajiin.
G kohdassa verovapauden edellytykseksi on asetettu se, että toiminnanharjoittajan on oltava laitos.

Tuomioistuin totesi, että koska verovapaus ei voi soveltua luonnollisen henkilön harjoittamaan päivähoitotoimintaan, kysymys siitä, voidaanko kantajan toiminnan katsoa olevan voittoatavoittelevaa, on pääasian ratkaisun kannalta merkityksetön.

Vastauksena kansallisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen EU-tuomioistuin totesi, että yrittäjänä toimiva luonnollinen henkilö ei voi saada verovapautta kuudennen direktiivin 13. artiklan A-kohdan 1. alakohdan g-alakohdan perusteella, koska tässä säännöksessä vapautus on varattu nimenomaisesti julkisoikeudellisille laitoksille tai muille kyseisen jäsenvaltion luonteeltaan yhteiskunnalliseksi tunnustamille laitoksille. Edellä mainittua artiklan alakohtaa on tuomioistuimen mukaan tulkittava suppeasti, koska siinä säädetty verovapaus poikkeaa siitä direktiivin mukaisesta yleisestä periaatteesta, jonka mukaan liikevaihtoveroa peritään jokaisesta verovelvollisen vastiketta vastaan suorittamasta palvelusta.

5.3. EU-tuomioistuimen päätöksen soveltuvuus ja sen vaikutus Suomessa

Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin mukainen lainsäädäntö kansallisesti voimaan. Valtiot eivät saa säätää verovapaiksi muita kuin niitä toimintoja, joiden osalta direktiivi antaa siihen mahdollisuuden. Edellä selostetussa tuomioistuimen tuomiossa on selkeä kannanotto sen suhteen, että sosiaalihuoltoon tai sosiaaliturvaan läheisesti liittyvien, samoin kuin lasten ja nuorten suojeluun liittyvien palvelujen luovutusten verottomuuden edellytyksenä on, että luovuttajan on oltava joko julkisoikeudellinen tai muu jäsenvaltion luonteeltaan yhteiskunnalliseksi tunnustama laitos.

Suomen arvonlisäverolaissa sosiaalihuoltopalvelujen verottomuudelle ei ole asetettu edellä mainittua edellytystä. Verotuskäytännössä on myös luonnollisten henkilöiden harjoittamaa toimintaa (esim. päivähoitotoimintaa) pidetty sosiaalihuoltotoimintana, mikäli toiminta on katsottu sosiaaliviranomaisen valvomaksi ja mikäli palveluja on luovutettu sosiaalihuoltoon oikeutetuille.

Sosiaalihuoltotoiminnan arvonlisäverotus on kokonaisuudessaan suhteellisen neutraali. Epäneutraalina voitaisiin tietysti pitää sitä, että kunnalla on oikeus saada palautuksena verotonta toimintaansa (muun muassa sosiaalihuoltotoimintaa) varten tekemiinsä hankintoihin sisältyvät arvonlisäverot palautuksina. Tätä oikeutta ei muilla verotonta toimintaa harjoittavilla ole. On kuitenkin otettava huomioon, että palautusta ei ole tarkoitettu kuntien osalta lopulliseksi, vaan saadut palautukset peritään kunnilta takaisin.

Kunta hoitaa osan sosiaalihuoltopalvelujen järjestämisvelvoitteestaan hankkimalla palveluja yksityisiltä sosiaalipalvelun tuottajilta. Mikäli tämä toiminta luonnollisten henkilöiden harjoittamana tulisi verotuksen piiriin, on oletettavaa, että ainakin osa tästä toiminnasta loppuisi. Järjestelmä ei tällöin toimisi neutraalisti. Arvonlisäverokohteluun vaikuttaisi se, missä muodossa toimintaa harjoitetaan.

Kuntien kannalta nykyinen tilanne on koettu ilmeisesti hyväksi. Sosiaalipalvelujen hoitaminen siten, että osa palveluista ostetaan yksityisiltä palvelun tuottajilta, on todennäköisesti kunnille edullisempi vaihtoehto kuin kaikkien tarvittavien palvelujen tuottaminen itse.

Arvonlisäverolaki on pääosin direktiivin mukainen. Lain mukaan on kuitenkin myös luonnollisten henkilöiden harjoittama sosiaalihuoltotoiminta katsottu verottomaksi. Laki on tältä osin ilmeisesti direktiivin vastainen. Viranomaiset eivät kuitenkaan voi välittömin oikeusvaikutuksin vedota direktiivin säännöksiin silloin, kun direktiivi on kansallista lainsäädäntöä epäedullisempi. Tämän vuoksi myös luonnollisten henkilöiden harjoittama päivähoitotoiminta on verotonta, mikäli verottomuuden edellytykset muutoin täyttyvät. Tulkintaa voidaan tältä osin viranomaisaloitteisesti muuttaa vasta, mikäli lainsäädäntöä muutetaan.

6.Lyhyesti

Arvonlisäverolain mukaan sosiaalihuoltona tapahtuvasta tavaroiden ja palveluiden myynnistä ei ole suoritettava veroa (AVL 37 §). Sosiaalihuollolla tarkoitetaan lain mukaan valtion tai kunnan harjoittamaa ja sosiaaliviranomaisten valvomaa muun sosiaalihuollon palvelujen tuottajan harjoittamaa toimintaa (AVL 38 §).

Verottomuuden edellytykset:

1) Toiminta valvottavaa

  • Kaikki toiminta, joka kohdistuu lapsiin, nuoriin, vammaisiin, kehitysvammaisiin, vanhuksiin, päihdehuollon palveluja tarvitseviin tai muihinkin sosiaalihuollon palveluja tarvitseviin (laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtion osuudesta ja yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaa koskeva yleislaki).
  • Sosiaalihuoltoa koskevassa yleislaissa ja erityislaeissa on lueteltu ne palvelut, joita voidaan luovuttaa sosiaalipalveluina ja kuka ja kenelle voi näitä luovuttaa (sosiaalihuoltolaki ja erityslait).

Valvottavuuden toteaminen

Luovutettavat palvelut ovat

  1. Palveluja, joita ei tuotettaisi ilman sosiaalihuollon tarvetta (esim. lasten päivähoito ja päihdehuoltotoiminta) --> valvottavuus todettavissa toimialan perusteella
  2. Ns. yleispalveluja (ateria-, siivous yms. palveluja)

Tämän arvioinnissa merkitystä muun muassa

  1. sillä, kenelle palvelujen tarjonta on suunnattu
    • jos tarjotaan muille kuin sosiaalihuoltoon oikeutetuille
      --> ei valvottavaa sosiaalihuollon lainsäädännön nojalla
    • jos tarjotaan sosiaalihuoltoon oikeutetuille (vaikka osa palveluista luovutettaisiinkin muille kuin sosiaalihuoltoon oikeutetuille)
      --> valvottavaa sosiaalihuollon lainsäädännön nojalla
  2. palvelun laadulla
    • palvelu sellainen, että sitä ei ole mahdollista luovuttaa sosiaalihuoltopalveluna (esim. hoitolaitoksen yöpäivystyspalvelu)
      --> ei valvottavaa
    • palvelu sellainen, jonka antaminen sosiaalihuoltopalveluna on sosiaalilainsäädännön mukaisesti mahdollista
      --> voi olla valvottavaa

--> valvonnan piirissä oleva yksityinen palvelun tuottaja --> merkitään lääninhallituksen ylläpitämään yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin --> toiminnanharjoittaja on arvonlisäverolain 38 §:n tarkoittama sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja (sosiaalihuoltopalvelun verottoman luovutuksen ensimmäinen edellytys täyttynyt)

2) Sosiaalihuollon saajalle tapahtuva luovutus

Luovutuksen katsotaan tapahtuneen sosiaalihuoltoon oikeutetulle, jos

1) Kyseessä ei ole kunnan tai muun sosiaalihuoltotoiminnan harjoittajan palvelun tuottajalta tekemä alihankinta, jota ostaja käyttää omassa sosiaalihuoltotoiminnassaan.

Alihankinnasta voi olla kyse, jos palvelun tuottaja ei ole yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavien rekisterissä.

Se, että ei ole rekisterissä, voi johtua muun muassa siitä, että

  • luovutettavat palvelut ovat ns. yleispalveluja ja palvelujen tarjonta on suunnattu muille kuin sosiaalihuoltoon oikeutetuille, vaikka osa palveluista luovutettaisiinkin sellaisille, joilla olisi oikeus saada palvelu sosiaalihuoltopalveluna
  • palvelut sellaisia, joita ei voi luovuttaa sosiaalilainsäädännön mukaan sosiaalipalveluina.

2) Palvelun luovutus perustuu kunnan viranomaisen päätökseen tai muuhun päätökseen (esim. yksityisen palvelun tuottajan lupapäätökseen), jossa on todettu asiakkaan oikeus sosiaalihuollon palvelun saantiin.

Päätös voi olla:

  1. Etukäteen annettu päätös siitä, millä edellytyksillä ja kenelle palveluja voi antaa, jotta niiden voidaan katsoa olevan sosiaalihuollon palveluja. Tällaisia ohjauksen luonteisia päätöksiä voidaan antaa esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa palvelujen tuottaminen perustuu lähinnä siihen, että niitä ei ilman sosiaalihuollon tarvetta tuotettaisi (lasten päivähoito-, päihdehuolto-, ns. kriisi- yms. palvelut). Saaja on näissä tilanteissa luokiteltavissa jo annetun palvelun laadun perusteella sosiaalihuoltoon oikeutetuksi.
  2. Tapauskohtainen päätös tai kunnan viranomaisen antama muu osoitus siitä, että palvelun saaja on sosiaalihuoltoon oikeutettu. Kunnan viranomaisen katsotaan tehneen päätöksen, jos
    • Kunta maksaa kokonaan tai osan palvelun hinnasta (esim. maksusitoumukseen perustuen)
    • kunta ohjaa asiakkaan yksityisen palvelun tuottajan luokse, jonka toimintaan se on antanut esimerkiksi yleistukea
    • sosiaalivirasto ostaa yksityiseltä palvelun tuottajalta asiakkaan tarvitsemat palvelut ja ohjaa asiakkaan tämän luokse.

Veloitustavasta ei voi suoraan tehdä johtopäätöstä siitä, kenelle palvelu katsotaan luovutetun. Arvonlisäverolain kannalta ei merkitystä ole myöskään sillä, miten asiakkaalle luovutettava palvelu on hinnoiteltu (vaikka yksityistä sosiaalihuoltotoimintaa ostopalveluna järjestettäessä koskeekin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmakuista annettu laki).

Mikäli palvelun luovutuksen katsotaan tapahtuneen sosiaalihuoltoon oikeutetulle, on arvolisäverolain 38 §:n toinen verottomuusedellytys täyttynyt. Jos palvelun luovuttaja on kunta, valtio tai sosiaaliviranomaisen valvoma toiminnanharjoittaja ja palvelun luovutuksen katsotaan tapahtuneen sosiaalihuoltoon oikeutetulle, ei palvelun luovuttamisesta suoriteta arvonlisäveroa.



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   E   H   I   J   K   L   M   O   P   R   S   T   V   Y

Sivu on viimeksi päivitetty 20.3.2002