a a
Etusivu > Syventävät vero-ohjeet > Arvonlisäverotus > Kansainvälinen kauppa > Veroton matkailijamyynti - ohje myyjälle

Veroton matkailijamyynti - ohje myyjälle

Antopäivä: 28.10.2010
Voimassaolo: Toistaiseksi

Veroton matkailijamyynti

Ostaja

Veroton matkailijamyynti eli tax-free-myynti koskee tavaran myyntiä matkailijoille, joilla on kotipaikka EU:n ulkopuolella. Tämän vuoksi myyjän on varmistettava matkailijan kotipaikka hänen passistaan tai siihen merkitystä oleskelu- tai työluvasta tai muista asiakirjoista, jotka selvittävät kotipaikan luotettavasti. Suomessa oleskelun luonne käy ilmi viisumin tai oleskeluluvan muodosta.

Matkailijalla, jonka passissa on vihreä tarra eli viisumi, on oikeus tax-free-ostoihin. Jos matkailijan passissa on punainen tarra eli oleskelulupa, matkailija saa tehdä tax-free-ostoja kahden viikon aikana ennen luvan päättymistä. Jos henkilö poistuu Suomesta aikaisemmin, on hänen esitettävä työnantajan todistus siitä, että työsuhde päättyi merkittyä aikaisemmin.

Jos suomalainen asuu pysyvästi EU:n tai Norjan ulkopuolella, hänellä on oikeus tällä perusteella verottomiin ostoihin.

Myös silloin kun suomalainen muuttaa vähintään kuudeksi kuukaudeksi muualle kuin EU:n alueelle tai Norjaan, hänellä on oikeus tällä perusteella verottomiiin ostoihin kahden viimeisen viikon ajan ennen Suomesta lähtöään. Tällöin hänen on esitettävä hänelle uudessa kohdemaassa myönnetty työ- tai oleskelulupa. Usein lupa on leimattu passiin.

Tällaisesta myynnistä ei ole suoritettava veroa, mikäli myyjällä on arvonlisäveroasetuksessa vaadittu selvitys siitä, että tavarat on viety EU:n alueelta myyntikuukautta seuraavien kolmen kuukauden kuluessa. Edellytyksenä on myös se, että ostajalta hänen ostoksestaan peritty hinta on vähintään 40 euroa.

Myyjä

Palautusliike

Tax-free-myyntiä voidaan harjoittaa työ- ja elinkeinoministeriön myöntämän toimiluvan saaneen palautusliikkeen välityksellä.

Sitä koskevat määräykset ovat arvonlisäverottoman matkustajamyynnin järjestämistä koskevassa 29.12.1995 annetussa asetuksessa (1795/95). Palautusliiketoiminnassa käytetään työ- ja elinkeinoministeriön hyväksymiä lomakkeita. Palautusliikkeen välityksellä tapahtuneesta myynnistä myyjälle jää todistukseksi palautusliikkeen antama todistus.

Muu kauppaliike

Myös myyjä voi palauttaa arvonlisäveron, jos asiakkaan kotipaikka on EU:n ulkopuolella. Palauttamiseen ei vaadita erityistä toimilupaa. Kun kauppaliike myy ulkomaalaiselle matkailijalle tavaraa, myynti on normaalia arvonlisäverollista myyntiä, kunnes myyjä saa selvityksen siitä, että tavara on viety EU:n alueelta.

Ulkomaalaiselle ostajalle annettavassa laskussa tai muussa tositteessa on aina oltava tätä myyntiä koskevat tiedot. Nämä tiedot on oltava ainakin suomen tai ruotsin kielellä, lisäksi voidaan käyttää myös muita kieliä.

Tiedot ovat:

  1. ostajan nimi, kotipaikka, passin numero, vakinainen osoite ja allekirjoitus
  2. myyjän nimi, postiosoite sekä Y-tunnus
  3. tavaroiden määrä ja luonne, veronperuste verokannoittain, verokanta, suoritettavan veron määrä euroissa, ostajalta mahdollisesti perittävät kulut, ostajalle palautettava määrä sekä
  4. tavaroiden toimituspäivä.

Myyjän on myös luovuttaessaan tavarat ostajalle sinetöitävä ne siten, että niiden käyttämättömyys on tulliviranomaisen todettavissa tavaroita vietäessä EU:n ulkopuolelle. Tällainen sinetöiminen voidaan tehdä esim. käyttäen liikkeen logolla varustettua teippiä paketin sulkemiseen.

Poistuessaan EU:n alueelta joko Suomesta tai muusta jäsenvaltiosta, asiakas leimauttaa laskun tullitoimipaikassa. Tulliviranomainen voi tällöin vaatia nähtäväksi käyttämättömät tavarat alkuperäisissä pakkauksissaan. Jos tällöin käy ilmi, että tavaroita on käytetty, tulliviranomainen ei leimaa laskua.

Asiakas palauttaa tullin leimalla varustetun laskun myyjälle, jonka jälkeen myyjä voi kirjata myynnin verottomaan myyntiin ja palauttaa asiakkaalle arvonlisäveron vähennettynä mahdollisesti omilla kustannuksillaan eli palkkiollaan. Jos myyjä perii tällaista palkkiota, siitä on suoritettava arvonlisäveroa, koska se on korvaus verollisesta palvelusta.

Myynti Norjassa vakituisesti asuville

Vaikka Norja ei olekaan EU:n jäsen, on verottomalle myynnille rajoituksia myös silloin, kun matkailijan kotipaikka on Norjassa. Tällaiselle henkilölle tapahtuneen myynnin voi myyjä kirjata verottomaan myyntiinsä silloin kun myyjällä on näyttö siitä, että henkilö on vienyt tavarat välittömästi myyntiin liittyen matkatavarana Norjaan ja maksanut arvonlisäveron maahantuonnin yhteydessä. Lisäksi vaaditaan, että tavaran tai tavararyhmän myyntihinta ilman arvonlisäveroa on vähintään 170 euroa.

(Aiemmin Verohallinnon julkaisu 171)



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   C   D   E   F   G   H   I   J   K   L   M   N   O   P   Q   R   S   T   U   V   W   X   Y   Z   Å   Ä   Ö

Sivu on viimeksi päivitetty 11.4.2011