Työmatka
Verotuksessa työmatkalla tarkoitetaan tilapäistä matkaa, jonka teet työhön liittyvien työtehtävien takia. Työnantaja voi verottomasti korvata tällaisesta matkasta aiheutuneita kustannuksia. Korvaukset voivat perustua joko todellisiin kuluihin tai Verohallinnon vuosittaiseen päätökseen matkakustannusten korvaamisesta.
Työntekijän on tehtävä työmatkasta matkalasku. Matkalaskuun liitetään matkaan liittyvät maksukuitit. Työmatkasta aiheutuneet matkakulut (esimerkiksi lento- ja junaliput) ja majoituskulut (hotellimaksut) työnantaja voi korvata kuittien mukaan. Työmatkasta voi kuitenkin aiheutua myös sellaisia lisäkustannuksia, joita ei voida selvittää kuittien tai tositteiden avulla. Tällaisia ovat esimerkiksi matkakulut silloin, jos matka tehdään omalla autolla. Työnantaja voi maksaa näistäkin kuluista korvauksia verottomasti, kunhan korvausten perusteena käytetään Verohallinnon päätöksessä vahvistettuja arvoja.
Asunnon ja työpaikan välinen matka ei ole verotuksessa työmatka. Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut saat vähentää omassa verotuksessasi halvimman (yleensä julkisen) kulkuneuvon mukaan. Vähennystä voit vaatia esitäytetyn veroilmoituksen yhteydessä.
Euromääräiset kilometrikorvaukset ja päivärahat, joita voidaan maksaa työntekijälle verottomasti sekä koti- että ulkomailla, löydät sivuilta
Päiväraha
Työnantaja voi maksaa sinulle työmatkan ajalta päivärahaa, jos matkakohde on yli 15 kilometrin päässä joko asunnostasi tai varsinaisesta työpaikastasi. Myös työmatkan kesto vaikuttaa päivärahan suuruuteen.
Verohallinnon päätöksessä päiväraha jaetaan
- osapäivärahaan (työmatka yli 6 tuntia)
- kokopäivärahaan (työmatka yli 10 tuntia)
- ulkomaan päivärahaan (2013)
- ateriakorvaukseen
- ateriakorvaus voidaan maksaa työmatkoilta, joilta palkansaajalle ei makseta päivärahaa.
Päiväraha on korvausta tavallista suuremmista ruokailukuluista. Jos työmatkaan sisältyy ilmainen tai työnantajan kustantama ruokailu, se vaikuttaa päivärahan suuruuteen.
Lue lisää: Työmatkakustannusten korvaukset
Oman auton käyttö työmatkalla
Jos teet työmatkan omalla autolla, työnantaja voi maksaa sinulle verottomasti kilometrikorvausta oman auton käytöstä. Korvauksen suuruus määritellään Verohallinnon vuosittain antamassa päätöksessä. Vuonna 2013 peruskorvaus on 0,45 euroa/km. Korvauksen määrään vaikuttaa muun muassa se, onko kyseessä oma auto vai työsuhdeauto ja onko kyydissä muita henkilöitä.