Henkilöasiakkaan maksujärjestelyt
Veron maksuun voi hakea lisäaikaa tilapäisten maksuvaikeuksien vuoksi. Myönnetyltä maksuajalta peritään viivekorkoa 8 % vuonna 2013.
Joskus saattaa eteen tulla tilanne, jossa ei pysty maksamaan veroa eräpäivään mennessä. Verohallinto voi asiakkaan hakemuksesta myöntää lisäaikaa veron maksamiseen.
Maksamattomasta verosta lähetetään ensin maksumuistutus, jäännösverosta ja kiinteistöverosta kaksi maksumuistutusta. Jos et pysty maksamaan veroa maksumuistutuksen eräpäivänä, ota yhteys omalla alueellasi toimivaan Verohallinnon perintäyksikköön sopiaksesi maksujärjestelystä.
Kun maksujärjestelystä on kirjallisesti sovittu, Verohallinto ei lähetä veroa ulosottoon.
Huom. Jos olet hakenut muutosta verotukseen (esimerkiksi veronoikaisua), sinun ei kannata hakea maksujärjestelyä vaan perinnän keskeytystä tai kieltoa. Asiasta saa lisää tietoa verotoimistosta.
Verovuoden 2011 jäännösveron ensimmäisen erän eräpäivä on 3.12.2012. Maksujärjestely tehdään vasta eräpäivän jälkeen.
Miten maksujärjestelyä haetaan?
Maksujärjestelyä voi hakea Verohallinnon perintäyksiköstä
Huom. Ennakkoverolle ei voi hakea maksujärjestelyä.
Maksujärjestelyn esteet
Maksujärjestelyä ei myönnetä, jos
- veroja on ulosotossa perittävänä
- kaikkia lakisääteisiä veroilmoituksia ei ole annettu Verohallinnolle
- ennakkoveroa on maksamatta
- Verohallinnon kanssa aikaisemmin tehdyn maksujärjestelyn veroja on edelleen maksamatta.
Maksujärjestely käytännössä
Maksujärjestelyssä Verohallinto laatii ja lähettää asiakkaalle maksuaikataulun, jonka mukaan maksujärjestelyyn kuuluvat verot on maksettava. Maksujärjestelyn mukana lähetetään myös tilisiirtolomakkeet.
Maksujärjestely ei vaikuta viivekoron määrään. Vaikka veron maksupäivä siirtyy maksujärjestelyn vuoksi, viivekorko lasketaan silti alkuperäistä eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen. Viivekorkoprosentti tarkistetaan vuosittain. Vuonna 2013 viivekorko on 8 % ja vuonna 2012 viivekorko on 8,5 %.
Maksuerät on maksettava niille määrättyinä eräpäivinä. Maksujärjestelyn voi maksaa myös sovittua aikataulua nopeammin.
Maksujärjestely raukeaa, jos
- asiakas ei noudata maksujärjestelyn aikataulua
- syntyy uusia verovelkoja
- asiakas ei ilmoita oma-aloitteisesti maksettavia veroja.
Maksujärjestelyn raukeamisesta lähetetään kirjallinen tieto.
Jos maksujärjestely raukeaa, Verohallinto siirtää verot ulosottoon.
Maksujärjestelyn vaikutus veronpalautukseen
Jos asiakas saa maksujärjestelyn aikana veronpalautusta, Verohallinto käyttää sen maksujärjestelyssä mukana olevan veron suoritukseksi.